Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Paritalon kulut

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 23.9.2019 klo:17:41
voit Asun paritalossa, joka on Oy muotoinen, taloyhtiöllä ei ole pankkitiliä, vaan laskut maksetaan minulla olevan erillisen tilin kautta. Tähän asti laskujen maksu yhdessä on sujunut ongelmitta, myös 3 vuotta asuneen uuden naapurin kanssa. Vuoden vaihteessa tuli ensimmäinen myöhästyminen, mutta sen jälkeen tuli maksuja 3 kertaa sovitusti. Rahat riittivät laskuihin elokuun loppuun asti.  5.9.19 laitoin naapurille sähköpostina tämän vuoden laskut ja eräpäivät, sekä pyynnön maksaa osuutensa syyskuun alun laskuista 300,-, maksua olin kysynyt jo aiemmin. 15.9,19 kysyin uudelleen, joka kerta hän on luvannut maksaa, mutta rahoja ei ole näkynyt. Vakuutusyhtiö suostui jakamaan kiinteistövakuutuksen kahtia, joten kumpikin saa oman laskun, mutta näitä muita kuluja ei pysty jakamaan. Rikonko mitään lakipykälää, jos katkaisen veden naapurista, sitä varten putkistossa on hana minun kellarissa? Mikään laki ei pakota minua maksamaan naapurin veden käyttöä.

Yhtiöjärjestyksen pykälä on seuraava:

Yhtiö ei peri vastiketta, ellei se ole aivan välttämätöntä, vaan asukkaat maksavat kulut seuraavasti:

Kumpikin osakkeen omistaja hoitaa omaa puoliskoaan itsenäisesti ja vastaa oman talonsa kaikista korjauskuluista, sähkö-, vesi- ja viemäriliitännöissä raja on siinä kohtaa, missä liitynnät eroavat toisistaan. Yhteinen osuus maksetaan puoliksi.

Yhtiölle tulevat laskut jaetaan seuraavasti:

- Vesilasku jaetaan alamittareiden suhteessa, mittarit uusitaan määrä välein virheiden eliminoimiseksi

- Kiinteistövero ja -vakuutus maksetaan puoliksi, mikäli muusta jakotavasta ei sovita

- Jätelasku maksetaan puoliksi, mikäli muusta jakotavasta ei sovita

- Muut mahdolliset yhtiölle tulevat kulut maksetaan puoliksi, mikäli muusta jakotavasta ei sovita.

Vakuutusyhtiöltä mahdollisesti tulevat vahingonkorvaukset käytetään vakuutustapahtuman korjausten kustannuksiin.

MarttiK Käyttäjä on mies
Kysymyksiä: 12 kpl
Jäsenen antama (25.1.2020 klo:17:52) kommentti

Vakuutusyhtiö jakoi kiineistövakuutuksen talojen koon mukaisesti, eli minulle tuli suurempi osuus, mutta vakuutus on osoitettu As Oy:lle. Naapuri jätti oman osuutensa maksamatta ja kun vein karhulaskun hänelle, hän lupasi hoitaa sen, mutta ei hoitanut. seuraavaksi tuli irtisanomisilmoitus ja siinä teksti, että irtisanominen ilmoitetaan myös pantin haltijalle. Kun lähetin tämän hänelle laitoin viestiin, että ilmoitus pantin haltijalle tarkoittaa sitä, että pankki irtisanoo sinun lainasi, minulla ei ole lainaa, tämä oli kuulemma uhkailua. En saanut vakuutusyhtiöltä heti vastausta mitä tämän laskun irtisanominen vaikuttaa minuun, joten maksoin laskun. Naapuri on taas 400,-€ jäljessä maksuaikataulusta.

Jäsenen antama (25.1.2020 klo:17:53) kommentti

Jäsenen antama (25.1.2020 klo:17:57) kommentti

Virallinen vastaus
Hei,
 
naapurisi on velkaa sinulle ja yksinkertaisin tapa saada hänet maksamaan velkansa on vaatia maksua. Jollei naapurisi maksa velkaansa vapaaehtoisesti, voit periä sen oikeusteitse. Muut reagointitavat tapauksessa riippuvat yhtiöjärjestyksen sisällöstä. Voit soittaa minulle numeroon 050 449 1046 keskustellaksesi tarkemmin velan perimisestä ja yhtiöjärjestyksen sisällöstä.

Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / Paritalon kulut":
Kristian Krokfors
Kristian Krokfors
Helsinki, Suomi
Lakimies

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Lattiakaivon vaihto?

Olen suunnittelemassa kylpyhuoneremonttia asuntooni. Urakoitsija kävi eilen luonani ja tarkisti muun muassa kaivon joka on vanha kuparikaivo, eikä kuulemma ole tämän päiv...

Paritalon sähkökeskusko pakollinen 2 talon asoy:ssä?

Eli Fortumilta ilmoittivat, että 2 talon (vanha talo ja meille nouseva uusi) asunto-osakeyhtiöön on hommattava paritalon sähkökeskus. Vanhalla talolla on tietysti ollut o...

kaupoista vielä

Jos talon ostaa yksityisiltä ja kauppakirjat tehdään esim. pankissa ovatko kulut ostajan vai myyjän velvollisuus ?...

Paritalon palo-osastointi

tarvitaanko paritalon asuntojen väliseinään ja sen yläpuoliseen ullakkotilaan aina palokatko ja millainen?...

Ullakon tuuletusaukon koko

Mikä on sopivin tuuletusaukon koko harjakattoisen paritalon päätyihin. Ullakoiden yhteisneliömäärä on 210 ja harjakorkeus noin 3 m....

paritalon rakentaminen

Mitkä on paritalon rakentamisen määräykset? Pitääkä talojen esim.olla samanlaiset pohjaratkaisultaan?...

Uusi väliseinä parketin päälle

Voiko uuden ei kantavan väliseinän laittaa suoraan vanhan parketin päälle? Kyse paritalon toiseen kerrokseen lisättävästä välieinästä....

Uutena ostetun kiinteistön homeongelma

Ostimme valmistumisvaiheessa olevan paritalon puolikkaan rakentajalta alle kaksi vuotta sitten. Nyt kahdessa huoneessa tuntuu erittäin selvä tunkkainen homeen haju. Nämä...

Muurarin & työmiesten palkka

Olemme rakentamassa omakotitaloa. Talo on harkkotalo tiiliverhouksella. Olemme palkkaamassa muurarin ja pari muuta työmiestä. Tarkoituksenamme on, että muurareita olisi s...

Yhtiövastikkeista

Hei, tämä on puutalo-osakeyhtiö, tähän minun hallitsemaan asunnon yhteyteen on rakennettu joskus 50-60 luvulla lisärakennus josta on sis&aum...

Kattoremontti

Asumme paritalossa, joka on kiinteistö. Meillä on hallintasopimus vain yhteisestä tienpätkästä ja parkkipaikasta sekä pannuhuoneesta. Aikomuksenamme olisi nyt remontoida...

Varainsiirtovero

Kysymys on siitä, onko mahdollista ja kannattaako miettiä miten pari yhdessä ostaa erillistalo/paritalon ja myöhemmin ok-talon. Eli miten kannattaa pelata korttinsa tilan...

Rivitalon kylpyhuoneremontti

Ostimme rivitaloasunnon 2010, jossa ilmeni noin vuosi muuton jälkeen homevaurio. Tarkempien tutkimusten yhteydessä ilmeni, että kylpyhuoneessa on liian vähän vesieristett...

Arvio salaojituksen uusimisesta

Mitähän hintaluokkaa olisi salaojituksen uusiminen pääkaupunkiseudulla (pienparitaloayhtiössä)- seinäelementti/sokkelielementti sokkelianturoiden päällä- uusittavaa matka...

Vedenvaraaja ja Strömsintie 21:n vesivuodon syynä oli vanha rikkoutunut vesivaraaja. varaaja oli vuodelta 1991 ja ilmeisesti ruostunut sisältä puhki.

Hei, myimme viime vuonna As Oy muotoisen okt, joka on rakennettu 80-luvulla.As Oy-ssa on vain 2 taloa ja molemmat talot ovat vastuussa kaikista mahdollista korjauksista i...

Kylpyhuoneen lattialämmitys

Terve.Teetimme myymäämme rivitalo-osakkeeseen kylpyhuoneremontin, sillä sieltä löytyi kosteutta sekä muovimattopinnoite oli paikoin "korkannut" irti pohjastaan. Piikkauks...

Korvaus velvollisuus vahingon sattuessa

Siis ongelma on, laajennuksen maapohjatöitä tehnyt kaivinkone katkaisi sekä virta että puhelinkaapelin, seurauksella koko kylä oli ilman virtaa jokusen tovin. Paikalla on...

sähkötarkastuspöytäkirja

ostin kiinteiston 06 siinä oli valmis sauna,vain sähkötarkastuspöytäkirja puuttui, oli pyydetty toimittamaan tiettyyn päivään mutta sitä ei oltu toimitettu.Kuka on velvol...

Vesieristyksen tarkastuksen kulut

Kylpyhuoneessa vaihdettu muutama laatta ja vesieristys korjattu iroittettujen laattojen alta ohjeiden mukaan. Kuuluuko vesieristyksen tarkastajan kulut koepaloineen osakk...

Vanha kerrostaloasunto

Kannattaako ostaa asunto vanhasta kerrostalosta (esim. 1970-luv. rakennettu). Pysyykö se pystyssä se vielä seur. 40 vuotta? Tuleeko asuminen siinä (siis peruskorjauksiin...

lämminvesivaraaja, viemäröinti

Olemme ostamassa omakotitaloa, jossa toinen lämmivesivaraaja tulee vaihtaa. Mitä hintaluokkaa n 200 l varaaja on? Talo on kaupungin vesiverkossa, mutta ei viemäriverkossa...

ulkosaunan lattialämmitys

Ostimme maalta talon, johon kuuluu hirsirakenteinen ulkosauna, ensikesänä olemme ajatelleet remontoida saunan ja pukuhuoneen ja ajattelimme sähkölämmitteistä lattialämmit...

Vastuuvapauden varmistaminen

Myimme asuinhuoneiston 3/07. Uusi omistaja väitti 1/09 kylpyhuoneessa olevan kosteutta ja hometta. Hän asennutti sinne takaisin aiemmin poistetun patterin kosteuden kuris...

tietämätön

Olemme ostamassa taloa yksityisiltä. Talo on akennettu -57 ja peruskorjattu ja laajennettu 2003. Onko tarpeen aina poikkeuksetta teettää kosteusmittaus taloihin ja mikä o...

Kuka vastaa korjauksen aikaisesta asumisesta muualla?

Kuka vastaa kustannuksista, tilanteessa, jossa rakentaja on tunnustanut tehneensä kylpyhuoneen asennus- ja vesieristysvirheitä, joiden seurauksena on syntynyt myös homeva...