Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

omakotitalo

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 30.12.2014 klo:13:13
Hei,



Ostimme vuosi sitten omakotitalon, huomasimme puoli vuotta asuttuamme, että talosta tarttuu tunkkainen haju vaatteisiimme. Asiaa olemme nyt selvittäneet homekoiran ja lisätutkimuksien kautta. Rakenteista löytyi alustavien tutkimuksien perusteella kosteusvaurio, joka johtaa kiinteistössä korjaustoimiin. Kysyisin, koska hajuhaitta ainakin on ollut talossa jo ennen kauppamme tekoa, eikä sitä osto hetkellä ole meille kerrottu, minkälainen on myyjän vastuu tällaisissa tapauksissa. Olemmeko oikeutettuja hinnanalennukseen,   vai korvaako myyjä korjauskustannukset? Miten tämän asian kanssa kannattaa edetä??Mihin me ostajan asemassa olemme oikeutettuja?

Tässä muutamia kysymyksi, mihin kaipaisin neuvoa.

 



Virallinen vastaus
Jos kaupan kohteen virhe eli kosteusvaurio on vähäistä suurempi, teillä on oikeus vaatia kauppahinnan alennusta ja vahingonkorvausta myyjältä.
Kauppahinnan alennuksen määrä muodostuu lähtökohtaisesti kosteusvaurion korjauskustannuksista.
Ihan ensiksi teidän pitää nyt reklamoida myyjää havainnoistanne ja ilmoittaa mahdollisimman pian, että tulette esittämään kosteusvaurion johdosta vaatimuksia myyjää kohtaan.
Voidakseni vastata sinulle tarkemmin suosittelen, että otat sitoumuksetta yhteyttä toimistoomme p. 029 009 2590 niin selvitämme asiaa hieman tarkemmin.

Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / omakotitalo":
Markus Talvio
Markus Talvio
, Suomi
OTM, Toimitusjohtaja
Jäsenen   antama (9.1.2015 klo:8:21) kommentti

jos tunkkainen haju jää vatteisiin kyseessä lienee ns sädesieni.



varmaankin hanlkalaa päästä kokonaan eroon.



vanhemmilla 50 OK talossa sama juttu, ei sitä voi enää myydä kenellekään, tulee astma yms, menee purkuun



Jäsenen   antama (9.1.2015 klo:14:08) kommentti

Tunkkainen haju ei ole välttämättä merkki vakavasta. 50 - luvun taloissa on yleosesti ilmanvaihto-ongelmia ja salaojien puutteita. Tämä aiheiuttaa usein juuri tunkkaisen hajun vaatteisiin. Syynä on kellarista tuleva korvausilma, koska taloon ei ole hoidettu korvausilmaa ulkoa. Olen tutkinut useita taloja joissa ei ole löydetty yksittäistä kohtaa vauriolle mutta vaatteiden haju on ollut ongelma. Homekoiria ei voi tällaisessa tapauksessa käyttää ennen kuin kellari on kuivattu ja sen seinä puhdistettu kunnolla kosteudesta johtuvasta pintahomeesta. Haju vaatteissa ei useinkaan ole homeenhaju vaan tunkkainen muu haju joka tulee ilmanvaihdon puutteesta. Yleensä ensin kannattaa laittaa ilmanvaihtoasiat kuntoon, eli korvausilmaa ulkoa riittävästi. Sitten kellarin tuuletus kuntoon ja salaojat myös. Seuraavaksi taloon hajunpoistokäsittely ja mahdollisesti pintamateriaalien ja ehkä jopa eristeiden vaihtaminen. Myös pelkkä hajunpoistokäsittely saattaa korjata asian.



Eli jos kukaan ei oireile ja kyseessä on vain hajuhaitta vaatteissa on kyseessä melko varmasti juuri ilmanvaihdollinen ja kellarin kosteusongelma joka on korjattavissa suhteellisen helposti ja on yleinen oire kyseisen aikakauden taloissa. Tappelemiseen asiasta kuluu usein paljon rahaa verrattuna tämäntyyppisen asian  korjaamiseen joka on melko edullista kuitenk



Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Lattiakaivon rakenteesta

Kuinka kauan on rakentajalla ja asunnon myyjällä vastuu lattiakaivoista ja vesieristeistä, kun kyseessä on omakotitalo (e. kylpyhuone, sauna, wc)? Omakotitalo on valmistu...

Vanhan talon purkaminen

Meillä on -64 vuonna rakennettu mineriittivuorinen 1-tasoinen omakotitalo, jossa talon alla on kellarikerros. Meidän tarkoitus on rakentaa tilalle uusi omakotitalo. Miten...

lastulevy vai ei ?

Vanha omakotitalo ja lastulevyseinät pitääkö/kannattaako lastulevyt poistaa jos haluan laitaa cyprog seinät?...

Talopaketti vai kappaletavara!?

Kumpikohan on edullisempi tehdä omakotitalo pakettiratkaisuna vai kappaletavarasta?...

pahat hajut

vanha omakotitalo jossa saunan ja pannuhuoneen viemäreistä tulvii kammottava löyhkä kaikkee yritetty ,mitä tehdä?...

Tuuletus aukot tiiliverhoukseen

-72 valmistunut tiiliverhoiltu omakotitalo, kannattaako vielä tehdä tuuletusaukkoja tiiliverhouksen alalaitaan, onko hyötyä vai haittaa...

primo ikkunat

1984 rakenettu omakotitalo onko kyseisessä mallissa kaksilasia ulkopinnassa ja yksi sisäpinnassa tai onko malli jokin muu?...

Rakennusten välinen etäisyys

Kuinka lähelle asuinrakennusta (omakotitalo) voi rakentaa kevyen pihavajan (alle 12 m2, Espoo)?...

Kodinhoitohuone

Jos omakotitalo on rakennettu 2002 ja kodinhoitohuoneessa on lattiakaivo kuuluuko lattiassa olla vedeneristys?...

vaihtoehto materiaali

1973 vm oleva omakotitalo jossa sisäpinnoissa lastulevy seinät ja niiden alla paneelilaudoitus mikä materiaali kävisi parhaiten tilalle kun tarkoitus olisi poistaa lastu...

julkisivun uudistaminen

Keneltä voisi kysyä mistä saisi ideoita talon julkisivun uudistamiseen. Meillä on 1984 rakennettu punatiilinen omakotitalo ja haluaisimme ideoita talon yleisilmeen pirist...

öljykeskuslämmitys

olisi tarkoitus ostaa -71 luvulla rakennettu omakotitalo.kysyisin että tarvitseeko tehdä putkiremonttia sekä käyttöveden ja pattereiden putkistoon?...

puistoalue

Omakotitalo sijaitsee pienessä kaupungissa ja talo on puistoalueella. mitkä on sen huonot ja hyvät puolet???...

Räystään leveys

Mikä on tavallinen räystään leveys seinän ulkoreunasta yläpaarteen päähän mitattuna. Kyseessä on yksikerroksinen omakotitalo puuverhouksella....

Pesuhuoneen seinät

Vanha omakotitalo -68 rak seinät muurattu kahilla rappaus 2cm,jonka päälle maalattu.Tarviiko maali poistaa ennen kosteuseristyksiä mikäli se on hyvin kiinni tarkoitus laa...

varainsiirtovero

Ensiasunnon ostajina (omakotitalo) säästymme ilmeisesti varainsiirtoverolta mutta mites sitten kun kauppa käsittää kaksi tonttia ja talo sijaitsee yhdellä näistä tonteist...

höyrysulku ja vesieriste

saako ulkoseinään laittaa höyrynsulkumuovia siinä tapauksessa että kylpyhuoneeseen tulee vesieristys. Kyseessä on normaali puurunkoinen omakotitalo...

kellari

Uusi kevytsora harkoista muurattu omakotitalo suunnittelen kellarin seinien rappausta kipsillä tila olisi puoli lämmintä varastotilaa olisiko toteuttamis kelpoinen suunn...

50-luvulla rakennetun omakotitalon salaojitus.

Mitä rakennustarpeita on hankittava, kun salaojitetaan 50-luvun omakotitalo ympäri? Kuinka leveä kaivauksen pitää olla, jotta tarvittavat patolevyt ja putkistot saadaan p...

Ilmalämpöpumppu

Meillä on-70rakennettu omakotitalo jossa on varaavalattialämmitys, sekä varaava takka olohuoneessa kysyisin on Ilmalämpöpumpun asennuksesta enää mitään hyötyä muuta kuin...

Vanhasta talosta matalaenergiataloksi

Onko mahdollista muuttaa ja mitenkä, 1960 luvulla rakennettu omakotitalo matalaenergiataloksi käyttämällä spu-eristeitä ja painovoimaista ilmanvaihtoa (kosteiden tilojen...

ikkunoiden vaihto

mistä löytää puoluetonta tietoa minkä ikkunan valmistajan ikkunat olisi oikea valinta omakotitaloon jota alamme saneeraea.omakotitalo on rakennettu 1983 ja talossa on pai...

Omakotitalon äänieristäminen

Ostettu vuonna 2003 rakennettu omakotitalo.Ongelmana rajanaapurina oleva teollisuuslaitos, joka aiheuttaa kovaa melua.Mistä voisi saada edullista asiantuntevaa opastusta...

Kuinka kauan myyjä vastuussa?

Nyt tarvittaisiin fakta tieto koska montaa eri tietoa olen saanut. Eli jos omakotitalo sijaitsee kaupungin vuokratontilla niin kuinka kauan myyjä on vastuussa jos taloss...

Muoviset vesijohdot

Keittiöön pitäisi vaihtaa kalusteet. Voiko tiskipöydän hanan putket irroittaa itse? Kyseessä on muoviputket+pallosulut ja omakotitalo. Onko noissa muovisten vesiputkien l...