Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Oikeus korvauksiin?

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 10.10.2013 klo:15:03
Ostimme rakennuttajalta uuden omakotitalon ja tontin, eli valmiin kokonaisuuden. Teimme kauppakirjat tontista ja talopaketista sekä maanrakennustöistä kaikista erikseen. Sopimuksessa lukee, että koko urakan on oltava valmis 31.05.2013. Määräaika meni umpeen ja tekemättä oli vielä jonkin verran pihatöitä, terassin kaiteita ym, jotka sitten kesän aikana tehtiin valmiiksi. Vielä on kuitenkin tekemättä muutama työ, jotka on tehtävä, ennen kuin rakennusvalvonta voi pitää tarkastuksen. Onko meillä oikeuksia korvauksiin ja millaisiin, koska talossamme on edelleen tekemättä vastaanottokatselmus ja lopputarkastus? Olemme tosin asuneet talossa jo 12/2012 lähtien, sillä rakennuttaja uskotteli meille, että rakennusvalvonta oli antanut suullisen muuttoluvan, vaikka sellaista ei ole annettu. Rakennuttaja on koko projektin ajan muutenkin viivytellyt jokaisen asian kanssa eikä pidä mitään yhteyttä. Rys-sopimuksen mukaiset viivästyskorvaukset vaikuttavat mitättömiltä, jos puhutaan 0,5% tekemättömien töiden arvosta..
Jäsenen antama (11.10.2013 klo:7:35) kommentti

Mitä teillä sopimuksessa sanotaan viivästysksestä. Korvaukset menevät sopimuksen mukaan. Oletteko tehneet urakoitsijalle kirjallisen reklamaation. Kenen puolella vastaava työnjohtaja on ? Mitä hän on asian eteen tehnyt ? Kyllä kiinteistössä täytyy olla pidettynä käyttöönottokatselmus, jos sinne muutetaan. En oikein usko tuohon suulliseen lupaan.



Jäsenen antama (11.10.2013 klo:15:08) kommentti

Ilman nyt katsomatta papereita, muistan vain, että siinä oli mainittu muuttoviikko (muutto myöhästyi ja rakennuttaja maksoi siitä meille aiheutuneen kulun, eli oman asunnon kaupasta tulleen sakon kun uudet eivät päässeet määräaikana muuttamaan..) ja se, milloin koko urakan on oltava valmis. Haittaahan sinänsä meille tästä ei ole tullut muuta kuin armoton v..tus kun koko tämän ajan on hieman stressannut rakennuttajan välinpitämättömyys kaikesta ja kaikkia kohtaan. Rakennuttajaa ei siis kiinnosta YHTÄÄN MIKÄÄN, vaan tekee omalla aikataululla jos huvittaa. rakennuttajan edustaja (henkilö, jonka pitäisi viedä tämä projekti loppuun) ei myöskään pidä oma-aloitteisesti mitään yhteyttä ja käy salaa nuuskimassa tontilla keskeneräisä juttuja..Vastaava mestari oli rakennuttajan puolesta, tosin kaikki mestarit ja projektipäälliköt ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin (joko pois potkittuna tai itse lähteneenä). Rakennuttaja/rakentaja on iso talotehdas ja ihmettelenkin, että edes maine ei kiinnosta..en nimitäin aio suositella yhdellekään, joka rakentamista suunnittelee, kyseistä firmaa. Taloon sinänsä olemme hyvin tyytyväisä, mutta palvelu saa arvosanaksi täyden 0. 






Virallinen vastaus

Kaikki ei tosiaan ole tainnut mennä ihan nappiin projektissanne. Paljon vastaukseni riippuisi sopimuksenne sisällöstä, mutta tuollaisten vakioehtojen korvausehtoihin on jossain tapauksessa suhtauduttu aika joustavasti silloin kun kuluttaja pystyy osoittamaan että vahinkoa on syntynyt todellisuudessa enemmän. Lähtökohtaisesti urako...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>

Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / Oikeus korvauksiin?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kauppakirjan sanamuoto

Olemme ostamassa omakotitaloa, jossa kuntotarkastuksessa todettiin kosteusvaurio pesu/saunatiloissa. Kostuneet rakenteet purettiin ja kuivatettiin myyjän toimesta. Myynti...

Rakentamisen viivästyminen

Hei olemmeko oikeutettuja RYS -98 mukaisiin korvauksiin jos vastaanotamme työmaan keskeneräisenä? Pääsisimme muuttamaan uuteen taloon vaikka mm....

pieni kattovuoto

Kysyisin että voinko joutua korvauksiin kun myymässämme vanhassa o.kotitalossa ilmeni pieni kattovuoto jiirissä joka on myöhemmin todettu virheelliseksi rakenteeksi.kat...

Sähkömies sanoi sopimuksen irti yksipuolisesti

Olemme tehneet sähkömiehen kanssa kirjallisen sopimuksen (lomake ST43.11) omakotitalomme sähköurakoinnista. Talon perustusten teon jälkeen sähkäri ilmoitti yksipuolisesti...

Korvaukset suunnitteluvirheistä?

Rakennamme hirsitaloa ja talopaketissa on havaittu muutamia suunnitteluvirheitä mitkä "EHKÄ" heikentävät talomme ominaisuuksia. Mm, yksi ikkuna pitää korottaa hirsikappal...

betoni vai teräspaalut

Tontillamme teettämämme tukimuksen mukaan pitäisi perustukset paalutta 5-7m pitkillä paaluilla. Jostakin ihmeen syystä naapureilla on antura+kevytsoraharkkoperustukset ra...

Ostajan ilmoitusvelvollisuus havaitusta viasta

Kuinka pian ostajan pitää havaitsemastaan piilevästä viasta ilmoittaa myyjälle ollakseen oikeutettu korvauksiin? Riittääkö sellainen, että nyt ilmoitttaa, että viime sy...

Urakoitsijan palkkio

Voiko urakoitsija lisätä aliurakoitsien työtunteihin, km-korvauksiin, päivärahoihin ja huoltoautoihin 14%+alv24% km-korvaukset ja päivä...

pesutupa

Meillä on pihassa kolme 7kerroksista taloa, jokainen oma erillinen osakeyhtiö, meidän talossa on lämmänjakohuone ja väestösuoja, toises...

osakkaan oikeus

Onko asunto-osakeyhtiön osakkaalla oikeus saada dokumentti aiempina vuosina omaan asuntoon liittyneestä asiasta? Esim. Jos ongelma on ollut naapurihuoneistossa vastaisell...

Onko asunto osake yhtiön tiliote on salainen jos osakkeiden omistaja halua se nähdä?

Kysymys on kysymyksen otsikossa. Alue on asakan oikeus tiedä. Kiitos...

askeläänieristys

MIKÄ ON YHTIÖN OIKEUS PUUTTUA LAMINAATTIPARKETIN ASENNUKSEEN ESIM. JOS ASUKAS HALUAA ASENTAA SEN MUOVIMATON PÄÄLLE. ...

Vuotovahinkojen ehkäiseminen

Kenellä on oikeus asentaa ns. vuodonilmaisukouru tiskikoneen alle ja allaskaappiin ja ovatko ne pakollisia jonkun säännöksen perusteella?...

Onko kosteustutkimus pakollinen

Taloyhtiössämme yksi osakas kieltäytyy kosteustutkimuksesta, vaikka yhtiössämme suoritetaan putkiremontti. Onko hänellä oikeus siihen, vaikka hänen pesutiloissaan ei laat...

REKLAMAATIO

Onko laissa jotakin takarajaa mihin mennessä lähetettyyn reklamaatioon väitetystä rakennusvirheestä on vastattava ? Jos lähetetty reklamaatio osoittautuu aiheettomaksi o...

viivästyssakko

olen tehnyt urakoitsian kanssa ok-talo sopimuksen avaimetkäteen periaattela ,sopimuksessa on valmistumisajankohta 30.11.07 valmis lopputarkastettuna eli siis pihat,aidat...

Vesivahinko luvattoman suihkun seurauksena.

Ostin maaliskuussa asunnon, jossa tapahtui viikko sitten vesivahinko. Alakerran asuntoon tuli vettä katon läpi, kun olin suihkussa. Nyt on selvinnyt, että edellinen omist...

Rakennuttajan vastuu

Taloyhtiömme on valmistunut vuonna 2001. Rakennusvaiheessa laitetut terassi/parvekelevyt ovat sopimattomat ulkokäyttöön ja niistä on ensimmäisen kerran reklamoitu rakennu...

Asuntokaupan purkaminen - uusi asunto (2kk vanha) ja iso vesivahinko

Ostimme kesäkuussa 2011 valmistuneesta asunto-osakeyhtiöstä uuden paritalon puolikkaan. Kerkesimme asua asunnossa kaksi kuukautta kunnes 40 millimetrin vesiputkiliitos en...

Jatkojohdon laillisuus

Hankimme mökille älypistorasian, jolla saamme etäkäynnistettyä lämpöpatterit. Älyrasiassa on vain yksi "reikä" jot...

Saako oleilla ranta tontilla, tontti järvellä jossa kaava voimassa. Tällä tontilla ei rakennus oikeutta.

Onko mahdoollista oleilla ranta alueella olevalla tontilla jossa ei ole rakennus oikeutta.Esimerkiksi voisi viedä asunto auton tontille,ja viettää aikaans...

Vedentoimittajan oikeus vuokralaisten vesimittarilukemien tarkistukseen

Myin puolet omakotitalosta (talon yläkerran) henkilölle, joka antoi asunnon vuokralle. Kiinteistön vesiliittymä on minun nimissäni ja laskutan yl...

Hallituksen jäsenten jääviys

2 hallitusjäsentä ja 2 osakasta ovat valmistelleet ostotarjousta ullakosta, pitäneet tämän salassa muilta osakkailta. Mahdollisesti ovat myö...

Tie ongelma

Hei !Yksityisen tien ( ei ole perustettu tiehoitokuntaa) n. 650 m. pitkän päässä vakituinen asunto jonka tiluksista on lohkottu mökkitontteja joille pistotiet erkanee ko....

Vastuu kylpyhuoneremontin virheistä

Kylpyhuoneremontistamme on nyt vajaa kaksi vuotta. Otimme yhteyttä kylpyhuoneen remontoineen yrityksen omistajaan / työnjohtajaan, koska osa laatoista on alkanut naksua n...