Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Ensiasunto

Rahoitus ja vakuutus

Kysytty: 14.4.2003 klo:9:13
Olemme ajatelleet ensiasunnon ostoa/rakentamista. Onko tällainen asia mitenkään järkevää tai edes mahdollista. Ostamme asunnon toisen nimiin, jolloin toisella pysyy vielä etuudet ensiasunnun hankkimisessa vai pysyykö? No miten pankki suhtautuu laina-asiassa? Ajattelimme ostaa nykyisen kerrostalo kaksion "sijoitus" mielessä ja myöhemmin ostaa omakotitalon tai rakentaa sellaisen. Ajatuksella, että kerrostalo kaksion ostaminen tuottaa voittoa, joilloin se helpottaisi laina-asioita. Entä jos toiselle meistä tapahtuu jotain odottamatonta. Mitä vaikutuksia sillä on?



Virallinen vastaus
man kodin hankinta on aina järkevää. Molemmilla osapuolilla on oikeus ensiasunnon varainsiirtoverovapautukseen niin kauan kuin ei ole aiemmin omistanut vähintään 50%:n osuutta jostakin asunnosta. Eli ajattelemanne kuvio kaksinkertaisesta varainsiirtoverovapautuksesta onnistuu. Omakotitalon rakentamisesta ei tosin synny minkäänlaista varainsiirtoveroa, sillä rakentamistilanteessa varainsiirtoveroa menee vain sitä varten mahdollisesti ostettavasta tontista. Tällöinkin vero on ensin maksettava, mutta veroa voidaan hakea takaisin kun asuinrakennus on rakennettu ja siihen olette muuttaneet. Pankkikaan tuskin moisesta käytännöstä välittää sillä lainahan voidaan tarvittaessa ottaa molempien nimiin. Eri asia sitten on miten turvata osapuolien tasapuolisuus mahdollisen eron tai muun odottamattoman tapahtuessa, varsinkin mikäli ette ole avioliitossa. Avoliitossa kun ei oikein ole riittävää suojaa osakkeen omistavan osapuolen päättäessä siirtää osattoman osapuolen pois ”yhteisestä” osakkeesta. Ja vaikka asia nyt tuntuu selvältä voivat pienetkin erimielisyydet nostaa tilanteen uudessa valossa myöhemmin esiin.

Arvostele vastaus kysymykseen "Rahoitus ja vakuutus / Ensiasunto":

HUOM! Voit kysyä jatkokysymyksen liittyen aikaisempaan kysymykseesi

Kysy Jatkokysymys

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Ensiasunto

Ajattelimme rakentaa paritalon isohkolle tontille. Luonnollisesti tulisimme itse asumaan vain toisessa asunnossa, toisen myisimme. Kyseessä olisi ensiasunto. Miten siis v...

verovähennykset

Kuinka paljon saa vähentää verotuksessa korkokuluista, kun kysymyksessä on ensiasunto ja paljonko kun on muu kuin ensiasunto? Löytyykö linkkiä missä tämä tieto on selkeäs...