Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Mistä erottaa radonputken ja viemärin tuuletusputken

Radon

Kysytty: 27.10.2016 klo:12:24
Hei!

Ostimme muuttovalmiin talon, jossa yläkertavaraus ja yläkerrassa varaus myös wc:lle.

Yläkerrasta kulkee katolle kaksi täysin samanlaista putkea, joista toiseen kuuluu yhdistää tulevan wc:n viemäri.

Koska putket ovat niin samanlaisia, miten voimme varmistua siitä, että viemärin liitäntä on todella viemäriputkessa, eikä radonputkessa?

Kuvien katsominen ei ole riittävä varmistus, eikä talotoimittajan alihankkimaan asentajaan luottaminen, koska siltä suunnalta on sattunut hutilointia ennenkin. Haluamme asiasta täyden varmuuden ennen, kuin viemäriä liitetään.

Onko siis olemassa jotain luotettavaa keinoa tunnistaa kumpi on kumpikin putki, tai testata asia?



Virallinen vastaus
Asia on helppo ratkaista kaatamalla vettä vain toiseen putkeen ja samaan aikaan seurataan ulkona olevasta tarkastu...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Radon / Mistä erottaa radonputken ja viemärin tuuletusputken":
OH
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (30.10.2016 klo:8:06) kommentti

Toinen mahdollisuus on käyttää jotain firmaa joka käy kuvaamassa putken, esim salaojien huuhtelufirmojen joukosta löytyy sellaisia. On toki kalliimpi vaihtoehto (n 300 €/käynti) mutta samalla tulee selvitettyä se putkiston kunto luotettavalla tavalla. Näitä firmoja löytyy googlettamalla kun laittaa hakusanaksi salaojien kuvaus.



Jäsenen antama (30.10.2016 klo:10:00) kommentti

Eikö putken päästä haistamalla selviä?




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Hirsitalon läpiviennit

Miten hirsitalossa tulisi toteuttaa viemärin tuuletusputken, radonputken ja huippuimurin läpiviennit kun talo kattoineen painuu? Onko olemassa sisälle esim. joustavia put...

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Mistä vuodesta lähtien  rakennusmääräykset ovat edellyttäneet viemärin tuuletusputken eristämistä ullakolla?...

Viemärin tuuletusputken koko välikatolla

Onko mitään säädäntöä, minkä kokoinen viemärin tuuletusputken pitää olla välikatolla (vintillä)....

viemärin tuuletusputki

Saako viemärin tuuletusputken viedä yläpohjassa päätyseinälle ja siitä ulos?Putki täytyy varmaankin eristää....

Vessanpöntön alta kuuluu ääntä

TerveKun avaan v.86 rakennetussa omakotitalossamme vesihanan, kuuluu vessanpöntön alta klonksahdus, ikään kuin jokin aukeaisi ja päästäisi vettä liikenteeseen ja muutaman...

viemärin haju

Onko katolla olevaan viemärin tuuletusputken päähän asennettavissa hattua, joka lisää tuuletusta viemärissä talon viemärihajun poistamiseksi? Matu...

Viemärin tuuletus

Olemme ostaneet vuonna -86 rakennetun omakotitalon, jossa on kiinteistökohtainen jätevesien käsittely. Olemme jonkin aikaa ihmetelleet ajoittaista viemärin hajua WC:ssä....

Outo haju olohuoneessa

Mistähän voi johtua outu, sikalan ja viemärin hajua muistuttava haju olohuoneessamme. Kylpyhuoneessa tai keittiössä, viemäreiden lähellä ei haise lainkaan. Haju on aika v...

viemärin tuuletusputki pois käytöstä

Hei!Onko mahdollista tukkia viemärin tuuletusputki ja korvata se jollain alipaineventtiilillä? Eli onko viemärin tuuletusputken tarkoitus vain tuoda korvausilmaa WC -pönt...

Vanhan seinälevyn materiaali?

Hei!Mistä erottaa vanhan kipsoniittilevyn ja mahdollisesti asbestia sisältävän seinälevyn?...

Umpisäiliön tuuletusputken asennus

HeiMökille ei ole tehty ilmanvaihtoa jäteveden putkistolle, koska umpisäiliö vaihdetaan nyt imeytyskentän tilalle ja ei ole nähty aiheelliseksi. Kuinka voin tuuletuksen t...

Kylpyhuoneen poistoilma

Pystyykö/saako kph:een kostean poistoilman johtaa viemärin tuuletusputken kautta ulos? Jos kyllä, kuinka tämä tulisi toteuttaa? Tällä hetkellä kylppärin poistoilma ohjata...

Tuuletusviemärin putken eristäminen yläpohjassa

 Isoverin sivusto neuvoo kondenssieristämään tuuletusviemärin sekä sisällä että ullakolla (alumiinifolion saumat  teipataan) ja Rakentaja-sivuston ohjeessa eli Parocin os...

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Omakotitaloni viemärin tuuletusputki (110mm muoviputki) kulkee yläpohjassa n. 40 asteen kulmassa ja lähellä tiilistä vesikattoa pystysuorassa. Tuuletusputki päättyy tiivi...

tuuletusputki

meillä noin 4 vuotta vanha hirsi talo, jossa ei oltu eristetty viemärin tuuletusputkea(tontilla imeytyskenttä).ostimme talon valmistumisen jälkeen rakentajalta.eka talven...

putkien sijainti

Miten sijoitan katolle viemärin tuuletusputken ja sähkövessan puhallusputken? Eli etäisyydet sivu- ja korkeussuunnassa? Katolla on myös 2 savupiippua. Pitääkö ne ottaa si...

Viemärin tuuletusputki ym.

Onko olemassa määräyksiä viemärin tuuletusputken, liesituulettimen imurin ja savuhormien keskinäisestä sijainnista katolla? Toisekseen, tuuletusputkien läpivientiin alusk...

Wc-remontti ongelma

Wc -remontti meneillään jossa todettu viemärin tuuletusputken tarkastusluukussa halkeama, josta vesi valunut väliseinään hiljalleen. Seinät kipsilevyä. Jouduin purkaan se...

ulostulot

Olen mielestäni törmännyt samanlaiseen kysymykseen joskus, en nyt vain löydä sitä.Voiko ilmanvaihdon poistoputken ja viemärin tuuletusputken rakentaa samaan ulostuloon? S...

Viemärinn tuuletus

Ongelmamme on viemärin tuuletusputken umpeenjäätyminen kumisateen ja pakkaskauden jälkeen. Putki kulkee parin metrin matkan kylmän ullakon poikki eristämättömänä. Auttais...

Kondensioveden valuminen villaan

Hei,Yli 70 vuotta vanhassa talossamme on konesaumattu peltikate ilman aluskatetta, pelti vaihdettu edellisen omistajan toimesta muutama vuosi sitten. Alla alkuperäinen ha...

lavuaarissa haisee

Keittiön lavuaarista lemahtaa vahva homeen haju.Mistä voisi olla kyse?Kaadoin viemäriin viemärin aukaisijaa ja saa nähdä auttaako.Mahtaako hajulukossa olla hometta ja jo...

Hiekan hinta ja käytettävä maali

Puu-tiili verhoiltu omakotitalon julkisivu, puuosat kuluneet, niin poistanko maalin hiekkapuhalluksella ( hiekan hinta noin?), vai hiomakoneella? Pitääkö olla öljy vai ve...

lasikuitutapetin epäonnistunut maalaus

Maalasimme lasten huoneen lasikuitutapetin väärällä maalilla ja tulos oli mattamainen, aivan kuin siinä olisi pelkkä pohjamaali. Maalausliikkeestä saimme kyseiselle tapet...

Kattotiili 50-luvulta

Mistä osaan erottaa vanhasta tiilikattomateriaalistani sen, onko se asbestipitoinen vai ei? Katto on tehty 50-luvun alkupuolella....