Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Tuulettuva alapohja ja routa

Perustukset

Kysytty: 27.12.2005 klo:10:07
Kysymys alapohjasta. Meillä on marraskuussa valmiiksi saatu tuulettuva alapohja johon tulossa talopaketti maaliskuussa. Nyt kun perusta talvehtii yksinään, ja tiedustelen vastaavalta mestarilta/perustasuunnittelijalta/muilta ammattilaisilta kannattaisiko tuuletusreikiä pitää auki vai kiinni, saan kaikilta ristiriitaisia neuvoja. Joku sanoo, että luukut kiinni ettei routa mene alapohjaan, joku sanoo että ehdottomasti auki koska alapohjassa on selvästi rakennusaikaista kosteutta. On myös ehdotettu että veisin lämmittimen sinne varmistamaan ettei alapohjaan pääse pakkanen tämän talven aikana ja jättäisin luukut tällöin auki. Mikä mahtaisi olla järkevintä? Tukinko osittain kaikki 6 tuuletusluukkua jotta ilmanvirtaus hiljenee ja toivon ettei routa menisi perustuksen alle, vai annanko olla auki ja toivon parasta? Entä tuo lämmittimen vienti sinne? Maapohja on melkein koko talon alalla hiekkaa, yksi nurkka on saven päällä. Tuon perusmaan päälle tehtiin ensin 200 mm tasauskerros koko alalle fillerillä, jonka päälle täryytettiin 300 mm 16-32 mm sepeliä. Harkkojen sisäpinnalle alapohjassa on asetettu routastyroxit pystypäin, vaakastyroxeja ei ole maata vasten eikä sokkelin suojana sisäpuolella, ulkopuolinen täyttö+sturyroxit ovat asennettuna, lattiassa alapohjan päällä (ontelolaattoilla tehty) on 150 mm eristettä. Alapohjassa on melkein seisontakorkeus.



Virallinen vastaus
Vastaavan työnjohtajan pitää tuosta ottaa oma vastuunsa. Siksi hänen pitää osata opastaa. Ensimmäiseksi kiinnitän huomiota tuohon tuuletusaukkojen lukumäärään. Oheisen linkin kohdssa 3.2 on tästä ohje...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Tuulettuva alapohja ja routa":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

ontelolaatta ja eristys

kyseessä olis tuulettuva alapohja ontelolaatalla.voiko käyttää laatan päällä 100mm finnfoam eristettä jonka päälle tulee 80mm pintavalu lämmitysputkilla?...

krossipohja

Tuulettuva alapohja jossa on muovi soranpäällä, miten jos tuon kelmun alapintaan kertyy vesipisaroita, mitä pitäisi tehdä ja onko tuo normaalia? Haihtuuko tuo pois?...

alapohja ilman betonia?

onnistuuko alapohjan teko ilman betonia passiivitaloon tällä tavalla:-tuulettuva alapohja-alimmaiseksi 300mm alapohja-elementti,finnfoam-levy 300mm ja 150mm siporex-alapo...

Lämmin ryömintätila

Onko kokemuksia lämpimästä ryömintätilasta? Sokkeli tulisi EPS- harkoista ja lämmöneristys maata vasten. Alapohja tehtäisiin ontelolaatoista ja alapohjan lämmömeristys ol...

Vanhan alapohjan eristäminen

Kyseessä olisi 1800-luvun lopussa rakennettu hirsitalo, johon tehty remonttia viimeksi 50-luvulla. Alapohjaan silloin tehty täytepohjainen tuulettuva alapohja, jossa täyt...

Rossilattian lisäeristys

Tuulettuva alapohja (rossilattia) lisäeristys. Tuulettuva tila noin 70cm korkea.Kesämökin lattiassa 50mm tuulensuojavillaa ja sen päällä 100mm normaali villaa. Voiko lisä...

Rakentaminen kahdessa vaiheessa

Olemme suunnitelleet rakentamisprojektin jakamista kahteen vaiheeseen siten, että ensimmäisessä vaiheessa kesällä 2011 tehdään tontilla maatyöt, perustukset ja alapohja s...

Rossipohjan täyttö

Meille on tulossa tuulettuva alapohja ontelolaatoista (sekä sokkeli että alapohja). Kuvissa ryömintätila on usein täytetty karkealla sora-aineksella. Vastaava mestari on...

aikataulu

1.5 krs taloon laajennusosa joka olisi n6x7 m samankorkuisena.kuinka kauan 1 ammattimies rakenttaa siihen että olisi katto ja seinät pystyssä,alapohja ilman pinnoitetta,v...

paaluperustuksen routaeristys rakennusaikana

Tuulettuva alapohja ja paaluperustus ( n. 4 m betonipaalut) anturapalkki päällä, joka eristetty palkin alta ja palkin ulkoreunalta 50 mm styroksilla. Alapohjan alla 400 m...

Höyrynsulku laminaatin alle?

Talossani on tuulettuva ontelolaatta-alapohja ja vesikiertoinen lattialämmitys. Laminaattivalmistaja (Quickstep) vaatii höyrynsulun laminaatin alle (solumuovin lisäksi) O...

massanvaihto vai paalutus

juu kävi sitten niin että nämä olivat vaihtoehdot perustukselle.maa on löysää savea 2.3-2,5 m jonka jälkeen maa muuttuu nopeasti kovaksi moreeniksi.kannattaako tälläiseen...

Tuuletettu lämpöalapohja

Ongelmana on kylmältä tuntuva lattia. Siporex-talossa on tuulettuva alapohja. Rakenteena on lattiaparketin alla vain 250 mm siporex-elementti. Poistoilma johdetaan nyt su...

Tuulettuva alapohja

Tarkoitus tehdä puinen tuulettuva alapohja suunnitteilla olevaan taloon. Mitä hyviä/huonoja puolia sinun mielestä siinä on verrattuna muihin perustuksiin? 110 neliöinen t...

Perustusten talvehtiminen

Mitä pitää ottaa huomioon, jos tekee perustukset syksyllä ja talopaketti tulee päälle vasta maalis-huhtikuussa? Meillä tulee tuulettuva alapohja ontelolaatoilla ja aluksi...

pohjalaatan kosteuskorjaus

Miten ja millä eristetään kostea pohjalaatta, kun kosteus tulee alhaaltapäin maaperästä. Onko muita vaihtoehtoja tuulettuvalle alapohjalle kuin platon matto. Onko näistä...

Rakennus keskeneräisenä talven yli

Mihinkähän vaiheeseen saakka pitäisi syksyllä ehtiä rakentaa mökki (tuulettuva alapohja), jotta sen uskaltaisi jättää keskeneräisenä kylmiltään talven yli. Miten rakennus...

Takan perustus ja rossipohja

Hirsirunkoiseen taloomme tulee puurakenteinen tuulettuva alapohja. Perustuksina harkkoperusmuuri (RUH300) valuanturoille (perustussyvyys 0,6m). Voiko tulisijan perustukse...

harkkoperustus vai valettu perustus?

Rakennamme 2 kerroksisen puurunkoisen omakotitalon, johon tulee tuulettuva alapohja ja ontelolaatat. Sokkelin korkeus on 120 cm. Kumpi on parempi: harkoista muurattu vai...

Radon eristys tuulettuvassa alapohjassa

Pitääkö ontelolaatoissa tehdyssä tuulettuvassa alapohjassa huomioida radon eristys jotenkin? Eli kannataako laatan reunakohtiin laittaa bitumihuopaa yms. tiivistyksiä vai...

Salaojituksen tarpeellisuus?

Taloon tulee tuulettuva alapohja, sokkelina tulee olemaan betonipalkisto joka kiinnitetään suoraan RR-teräspaalujen päälle tuleviin teräslevyihin. Perustusurakoitsijan ja...

Maapohjaisen puulattian eristäminen

Kyseinen kohde on yli 100v.hirsirakennus josta maavarainen puulattia on niskojen lahoamisen takia remontin tarpeessa.Nyt kysyisin olisiko vanhan multaeristeen tilalle vai...

oikea perustustapa

Tontti sijaitsee moreenialueella, mutta korkeusero katuun nähden on sen verran suuri, että kannattaa tehdä tuulettuva alapohja. mitä eri tapoja on tehdä se ja mikä olisi...

Mökin laajennus

Suunnittelen vapaa-ajan asuntoni laajentamista. Mökki on paneloitu molemmin puolin. Tuotu aikoinaan kokonaisena rakennuspaikalle ja laskettu pitkien hirsien päälle. Alapo...

perustusratkaisut & kustannukset

meille on tulossa 1krs tiilivuorattu ~140/200m2 okt. Tontti on tasainen peltotontti, missä kantava pohja löytyy 1.5 - 2m syvyydestä. Millaisia järkeviä vaihtoehtoja perus...