Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Tuulettuva alapohja ja ontelolaattojen saumojen kosteus

Perustukset

Kysytty: 30.5.2016 klo:14:38
Kysymyksessä on vuonna 2007 rakennettu omakotitalo, jonka perustuksena on betonisilla ontelolaatoilla toteutettu tuulettuva alapohja. Tuuletus on toteuteutettu seinämuurissa olevilla luukuilla. Tarkastellessani pohjaa ryömintätilasta käsin huomasin, että ontelolaattojen välisiin saumakohtiin on muodostunut valkoista ainetta, joka hajoaa puuterimaisesti koskettaessa eli aine lienee kosteuden aikaansaamaa härmää. Valkoista ainetta oli kaikissa ontelolaattojen välisissä saumoissa koko talon pohjan alalta, mutta ei muualla laattojen pinnassa. Saumat eivät olleet näin kesällä kosteita, mutta valkoisen aineen määrästä ja valumajäljistä päätellen ne ovat olleet (talvella?) varsin kosteita. Kysymykseni on, mistä tämä kosteus on tullut ja miksi sitä on vain ja ainoastaan laattojen saumoissa? 

 




Virallinen vastaus
Sementti reagoi veden kanssa muodostaen kalsiumhydroksidia ja betonin pinnalla se reagoi ilmassa olevan hiilidioksidin kanss...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Tuulettuva alapohja ja ontelolaattojen saumojen kosteus":
profiilikuva
PN
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (22.8.2018 klo:10:46) kommentti

Voiko asiassa olla kysymys siitä, että kosteus tiivistyy ontelolaatan yläpintaan ja valuu sitten saumoista alaspäin? Jos näin on, onko asialle tehtävissä mitään?


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

viemäröinti

meillä on tuulettuva alapohja,putkimiehet kävi asentamassa viemäriputket,putket kun tulee tietysti ontelolaattojen läpi niin onko siitä haittaa että jokainen viemäriputki...

Rakentaminen kahdessa vaiheessa

Olemme suunnitelleet rakentamisprojektin jakamista kahteen vaiheeseen siten, että ensimmäisessä vaiheessa kesällä 2011 tehdään tontilla maatyöt, perustukset ja alapohja s...

pohjalaatan kosteuskorjaus

Miten ja millä eristetään kostea pohjalaatta, kun kosteus tulee alhaaltapäin maaperästä. Onko muita vaihtoehtoja tuulettuvalle alapohjalle kuin platon matto. Onko näistä...

Ontelolaataston pakkaskestävyys

Meillä on tekeillä kellarillinen autotallirakennus, jossa välipohjana (eli autotallin lattiana) on saumavalettu ontelolaatasto. Ontelolaatastoa kantavat seinät on valettu...

ontelolaatta ja eristys

kyseessä olis tuulettuva alapohja ontelolaatalla.voiko käyttää laatan päällä 100mm finnfoam eristettä jonka päälle tulee 80mm pintavalu lämmitysputkilla?...

krossipohja

Tuulettuva alapohja jossa on muovi soranpäällä, miten jos tuon kelmun alapintaan kertyy vesipisaroita, mitä pitäisi tehdä ja onko tuo normaalia? Haihtuuko tuo pois?...

alapohja ilman betonia?

onnistuuko alapohjan teko ilman betonia passiivitaloon tällä tavalla:-tuulettuva alapohja-alimmaiseksi 300mm alapohja-elementti,finnfoam-levy 300mm ja 150mm siporex-alapo...

Lämmin ryömintätila

Onko kokemuksia lämpimästä ryömintätilasta? Sokkeli tulisi EPS- harkoista ja lämmöneristys maata vasten. Alapohja tehtäisiin ontelolaatoista ja alapohjan lämmömeristys ol...

Rossilattian lisäeristys

Tuulettuva alapohja (rossilattia) lisäeristys. Tuulettuva tila noin 70cm korkea.Kesämökin lattiassa 50mm tuulensuojavillaa ja sen päällä 100mm normaali villaa. Voiko lisä...

Vanhan alapohjan eristäminen

Kyseessä olisi 1800-luvun lopussa rakennettu hirsitalo, johon tehty remonttia viimeksi 50-luvulla. Alapohjaan silloin tehty täytepohjainen tuulettuva alapohja, jossa täyt...

aikataulu

1.5 krs taloon laajennusosa joka olisi n6x7 m samankorkuisena.kuinka kauan 1 ammattimies rakenttaa siihen että olisi katto ja seinät pystyssä,alapohja ilman pinnoitetta,v...

Rossipohjan täyttö

Meille on tulossa tuulettuva alapohja ontelolaatoista (sekä sokkeli että alapohja). Kuvissa ryömintätila on usein täytetty karkealla sora-aineksella. Vastaava mestari on...

Kellarin lattia ja lattialämmitys

Rintamamiestaloni on rinnetontilla ja puolet talon alakerrasta täysin maan alla. Lattia on maavarainen (onkohan oikea termi?) eli betonilaatta suoraan maata vasten....

Alapohjaan kondensoituva kosteus

Omakotitalossamme on tuulettuva alapohja. Ryömintätilan korkeus ongelma alueella on n. 1,5m. Talon edellinen asukas on kaivanut osan talon alustasta tuohon syvyyteen, jo...

kellarin vesieritys ulkoapäin

Taloni on rakennettu 1943. Alapohja on osittain tuulettuva rossitila. Alapohjasta vie osan kellaritila, joka on 1,5 m maanpinnan alapuolella. Kellarikerroksessa on kylmää...

Eristeet tuulettuvassa alapohjassa

Meillä on alapohja tehty ontelolaatoista, ja sokkelit ja alapohjan keskellä kulkeva välipalkki ontelosokkelielementeistä. Ulkoilmaan rajoittuvat sokkelielementit on vuora...

muovimatto

Voiko muovimaton asentaa liimaamalla sellaiseen taloon joka on talvet kylmillään ( kesämökki).Kuinka käy kosteus reaktiossa. irtoaako matto ja rupeaako alapohja lahoamaa....

Alapohjaan talvella kondensoituva kosteus

2012-14 rakennettu omakotitalo, jossa tuulettuva alapohja. Alapohja on tehty ontelolaatoista josta kylmä autokatos kattaa 1/3 osaa alan ja lämminasuintila 2/3 o...

Ryömintäluukut asennus

1990 valmistuneessa omakotitalossa on tuulettuva alapohja ja anturapalkkien päällä ontelolaatta. Perustuksesta puuttuu ryömintätilaluukut.Ainoast...

Patolevy väärinpäin

Rakennuttaja laittanut 2000luvulla patolevyn väärinpäin eli nappulat ulospäin. Toisella puolella on tuulettuva alapohja. Talon jalka on harkkoa. Kuink...

Alapohjan ilmanvaihto

Mökki rakennettu 80-luvulla vanhan tervahaudan päälle,maasta nousee sellaista kaasumaista haju  on tuulettuva alapohja millä voisi estää...

Tuulettuva alapohja: ontelolaatan eristys

Taloomme on tulossa tuulettuva/ ryömintätilallinen alapohja. Alapohjan kantavana rakenteena on ontelolaatat. Kumpi on rakennusfysikaalisesti turvallisempi tapa...

Hinta-arvio alapohjalle

Hei Hirsitalopaketissa ei ole mukana alapohjaa. Neliöitä on noin 67m2. Kuinka paljon alapohjalle tulee hintaa neliö? Tässä paketissa ei ole myöskään perustuksia eli milla...

Alapohjan tuuletus talvella

Terve!Haluaisin kysyä että kannattaako omakotitalossa(v2005),jossa on tuulettuva alapohja tukkia talven ajaksi ns kissanluukut.Talon lattia on ontelolaattaa,ja...

Putki yläpohjassa 15cm puhallusvillan yläpuolella.

2005 Valmistunut omakotitalo ei tuulettuva alapohja.  Yläpohjassa nököttää yksinäinen harmaa muoviputki kooltaan noin 100mm 15cm puhall...