Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Sokkelin kosteusjäljet

Perustukset

Kysytty: 20.1.2017 klo:11:48
80-luvulla rakennetun talomme (maanvarainen lattia, harkkosokkeli) sokkelissa näkyy voimakkaita tummentumia ja suolajälkiä ympäri taloa. Salaoja toimii (sateella vettä kulkee tarkastuskaivoista nähtynä ja kuivalla kelillä kaivoissa ei näy vettä) ja patolevy on olemassa (näkyy kuvassa). Kaikki putket (ml. lattian alla olevat viemäriputket) on vaihdettu viime keväällä tehdyssä remontissa. Samalla todettiin lattian alla olevan soran olevan täysin kuivaa, mutta kuitenkin hienojakoista toisin kuin kykyään käytettävä kapillaarikatkosora. Lattian alla on styrox-eristys, joka myöskin oli kuivaa. Talossa ei ole kellaria, valesokkelia ja lattiapinta on muutenkin hyvin korkealla maasta (kuvassa näkyvän ulkoverhoilun alareunan tasolla, alimmillaan noin polven korkeudella maanpinnasta). Myöskin kaikki alajuoksut ovat kunnossa.



Vielä viime kesänä talon ympärillä kuitenkin oli edellisen omistajan kasvillisuutta ja ruokamulta pääsi koskettamaan sokkelia lähes ympäri taloa, joka selvästi nosti kosteutta sokkeliin. Tämä korjattiin kaivamalla sivut auki patolevylle asti ja korvaamalla maa sepelillä ja laittamalla sadevesijärjestelmä sekä pintasalaojaputket sepelin alle. Kuvan kohdassa on suihku ja siellä on ennen remonttia ollut mahdollista että vettä on päässyt valumaan rakenteisiin (oli pinnallinen lahovaurio sisäseinissä), mutta talo oli pitkään käyttämättömänä, eli ainakaan kahteen vuoteen ei tuohon kohtaan ole voinut pesuhuoneesta päästä vettä (lattia piikattiin auki putkien kohdalta ja oli kuiva)



Nuo tummentumat ja suolajäljet siis ihmetyttävät. Mistähän ne johtuvat ja voiko niille tehdä jotain? Jos sokkeli imenyt kosteutta esim. tuon pintamaan kosketuksen takia, kuinka kauan kestää että se kuivuu?




Virallinen vastaus
Kuvasta päätellen patolevyn yläpinnasta puuttuu perusmuurin kosteuden haihtumisen mahdollistava lista, jolloin sadevesi pääsee...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Sokkelin kosteusjäljet":
profiilikuva
PN
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (21.1.2017 klo:17:46) kommentti

Kuinka korkealle kosteus voi nousta perusmaasta harkkoa (ja muurauslaastia) pitkin?




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Sokkelin kastuminen sateella

Uudehko omakotitalo kyseessä. Paikalla valettu betonisokkeli, ei patolevyjä, sokkelin vierus sementtiin valettuja kiviä."Ongelmana" sokkelin kastuminen pinnalta sateella....

vaatehuoneenkatto

ostin asunnon marraskuussa nyt huomasin vaatehuoneenkatossa ja makkarin katossa kosteusjälkiä. otettiin kosteusarvio kuiva. ei kosteutta. sit huomasin yläkerran tasanteel...

sokkeli asialliseksi

kannattaako vanhan sokkelin ulkopintaan laittaa ennemmin finfoamia vai lujalevyä tms?voiko asentaa suoraan sokkelin pintaan kiinni vai tarvitseeko sokkelin ja levyn välil...

Tuulensuojan asennus

Hirsitalon ulkovuoraus, laitan tuulensuojalevyn. Hirren ja sokkelin ulkoreunat tasan, ulotanko levyn sokkelin päälle ja laitetaanko levyn ja sokkelin väliin mitään?...

Kosteusjälkiä kivijalassa: onko syytä huoleen?

Olen ostamassa juuri valmistunutta omakotitaloa. Kivijalan kosteusjäljet askarruttavat. Onko syytä huoleen? Kuva: http://lustiag.pp.fi/data/kivijalka.jpg...

Kalliolle perustetun talon sokkelin vesi-/kosteueristys

Miten kalliolle perustetun jo rakennetun uudisrakennuksen sokkelin vesi-/kosteuseristystä voidaan parantaa? Sokkelin on valettu suoraan kalliolle osittain betonista ja os...

Lattian korkeus sokkeliin nähden

Mikä on oikea korkeus nykypäivänä sokkelin yläpinnasta valmiiseen lattiapintaan? Olen rakentamassa keväällä kappaletavarasta ja taloni leikkauskuvassa on lattiapinta merk...

Pilareiden eristäminen

Olemme rakentaneet loma-asunnollemme pilariharkkoperustuksen ja saunan kohdalle harkoista sokkelin. Harkot on ankkuroitu kallioon betonitasauksen päälle 3X10 mm harjaterä...

Vanhan talon sokkelin ympärys

Hei!Kyseessä vanha talo, rakennettu 1977 sora, kivi tontille. Sokkelin ympärillä maata noin 10 – 20 cm kerros. Sokkelin ympärillä ei ole mitään eristellä erottamassa sokk...

Betonianturan ja sokkelin kosteuseristys

Taloni on rakennettu 1985. Rakennus on perustettu tasamaatontille matalaperustuksena, teräsbetonisin perustuksin, teräsbetonisten tukipaalujen varaisesti. Rakennuksen all...

sokkelin lisäeristys

 Sokkelin lisäeristyksestä on kyselty aikaisemminkin… lisäinfosta olisin kuitenkin kiitollinen. Betonisokkelin ulkopuolinen routaeristys tehty on tehty routaeristysmatoil...

Sokkelin vierustan laatoitus

Miksi sokkelin vierustaa ei suositella laatoitettavaksi niin, että laatta lähtee heti sokkelista? Jos laatan laittaisi lähtemään heti sokkelista...

Sokkelin vierustan routaeristeen reikä

Hei, Asensimme omakotitaloomme nurmikon reunalaudat sokkelin lähelle erottamaan sokkelin vieressä olevaa sepeliä nurmikosta. Kävi kuitenkin niin ett&a...

Sokkeli maanpäällä

Mites kun tuo villa sokkelia vasten on ilmeisesti riskirakenne ja ymmärtääkseni myös finnfoamikin jos laittaisi sisäpuolelle koko sokkelin korkeu...

Sokkelin pinnoite irtoilee

Talossa sokkelin pinnoite paikoittan irtoilee. Talo rakennettu 2000- luvulla, anturaperustus ja maanvarainen tb-laatta. Salaojituksia ei ole, sillä talo perustettu k...

Bitumikermi.

Kysymyksessä 80 luvulla rakennettu vanha perustus. Työn alla sokkelin kunnostus .(sokkelin pinnoitus+ patolevyjen laitto,kaivettu auki anturaan asti).  Anturan alla ei ol...

Radoneristys ilman bitumikermiä?

Olen rakennuttamassa puurunkoista omakotitaloa maanvaraisella valettavalla laatalla. Ensirakentajana en ollut tietoinen, että bitumikermi olisi pitänyt asentaa sokkelin p...

Sokkeli ongelmia

Talo on -51 rakennettu rintamamiestalo josta puolet on kellaria ja puolet matalaa sokkelia. Talo on ajan mittaan painunut hieman alas ja syykin löytyi. Matalan sokkelin k...

Valesokkelin lämpöeristäminen

Hei! Olemme ensi kesänä teettämässä salaojaremonttia v. -79 valmistuneeseen tiiliverhoiltuun puurakenteiseen omakotitaloomme, jossa on ns. valesokkelirakenne.  Talvella t...

nurmikon kasvu ohuessa maakerroksessa routaeristyksen päällä

Olen tekemässä salaojaremonttia taloon ja routaeristykset (Finnfoam) tulee 120 cm leveydelle sokkelin ympäri. Suunnitelty leveys sepelille sokkelin vierustalla on 80 cm,...

Sokkelin lisäeristäminen ulkoapäin

Sokkelin lisäeristäminen ulkoapäinVTT on antanut ohjeita sokkelin lisäeristämisen tärkeydestä mm. matalaenergiatalossa. Millä tavalla sokkelin ulkopuolinen eristäminen ka...

sora katoaa yhdestä kohdasta sokkelin alta

Kellarista menevät viemäri ja vesiputket sokkelin läpi ulos,(sokkelin alta) nyt sokkelin alta siitä kohdasta sora on alkanut paeta.. Apua mista on nyt kyse? Pihälla on te...

Sokkelin vierustan rakenne

KYSYMYS 15.4.2013KKKhHh1Kyseessä on vuonna 1989 rakennettu okt- talo. Talon peruspohjana on hiekka, perustamistapa on teräsbetoniantura, kivijalan rakenne ulkopuolelta lu...

Harkkosokkelin kesto talven yli

Hei,Olemme ajaatelleet muurata autotallin sokkelin ja valaa lattian valmiiksi ensi kevättä varten.Osaatteko sanoa onko riskiä että sokkelin harkot saattavat irrota ensi k...

Salaojat puupaaluperustaiselle omakotitalolle

Talomme on siporexharkoista rakennettu ja tiiliverhoiltu. Perustuksena on laatta puupaalujen päällä (ei ryömintätilaa). Sokkelin korkeus on n. 1,...