Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Hei! Kysymys kuuluu kyseisiin lattia malleihin jota olemme suunnitelleet, alapohja ensinnäkin noin25cm syvä, eriste mineraalivilla koolausten alle laitettu muov...
Talo on -07 rakennettu ja nyt heräsi kysymys mahtaako salaoja toimia kunnolla. Etupihan puolella sokkeliin on noussut kosteutta kesän aikana ja rouhepinnoite oli kostea (...
Hei.
Eräs firma kävi kaupoilla salaoja ja sadevesi järjestelmän tiimoilta. Aikani kuuntelin myyjää ,hän kertoi mitataanpas sokkelin ko...
Rakennuspaikkamme sijaitsee routivalla silttimaaperällä. Routaeristys samoin kuin sisätäyttö on tarkoitus toteuttaa Leca-soralla siten, että sokkelia vasten ulkopuolelle...
Hei, olemme ostaneet vanhan talon, johon on tehty kuntotarkastus ja myös homekoirat ovat tutkineet talon. Talossamme ei ole salaojia ja kuntoraportin mukaan niihin e...
Kysyisin vielä pitääkö huolestu?Asun vuokralla 84 rakennetussa omakotitalossa ja olen pistänyt merkille että sateella sokkeli kastuu.nyt kun...
Talomme sokkelissa kalkkihärmää ja yläosassa kosteutta? Talo rakennettu 90-luvulla ja sokkelin vierustalla ollut kosteaa maa-ainesta. Kevääl...
Kun maa on märkää sokkelin vierestä (varsinkin sadesäällä), kosteus nousee pahimmillaan koko sokkelin matkan aina tiilien alareunaan saakka. Tämä on nähtävissä osassa tal...
Liittyen vielä 15.9.09 lähettämääni kysymykseen otsikolla "Sokkelin kosteus". Tässä kuva sokkelista kosteahkon (ei kuitenkaan sateisen) yön jälkeen (Seinä1). Kuten kuvas...
1960-luvun talossamme sokkelin maanpäällinen osa on pietty, mutta maapinnan alapuolella on pelkkä betonipinta. Jostain kohti kosteus on nyt päässyt kellariseinämään.Miten...
Vuonna -78 rakennettu 1 1/2 kerroksinen puutalo maanvaraisella laattaperustuksella.Salaoja ja hulevesiputkituksia ei ole. Nyt ne laitetaan tämän kesän aikana.Sokkelin sei...
Miltä puhdas/toimiva salaoja putki näyttää? Talomme salaojajärjestelmä on 90-luvulta. Putkiston pohjalla (putkiston suulla) näyttä...
Terve,
Omakotitalomme on rakennettu 2005.Harkkosokkelinen puutalo yhdessä kerroksessa.Sokkeliin ei asennettu (tietämättömyyttäni) perusmuurilevy...
Kuukausi sitten kyselin neuvoja sokkelin kastumiseen sateella. Tein neuvojenne mukaan ja kaivoin patolevyn esiin. Nyt kosteus ei enää sateella nouse sokkelia pitkin alhaa...
1971 rakennettu täystiilitalo. Edellinen omistaja maalannut betonisokkelin ilmeisesti kesällä/syksyllä 2010. Nyt kesällä 2012 talon varjoisan pohjoispuolen sokkelissa hav...
Meillä on 1990 luvun alun rivitaloyhtiö missä muutamilla seinustoilla on kukka istutuksia sokkelin vieressä. Tarkoituksena olisi poistaa istutukset ja...
Kiitos vastauksesta, viitteestä Parocin villaeristeisiin sokkelin ulkopintaan, mutta. Maasta nouseva kosteus on ohjattu pois patolevyllä, tämä on auttanut aiemmin esiint...
Moi,
Taloyhtiössämme kasvaa sokkelin vierustalla nurmikkoa ja sinne on tehty paljon kukkaistutuksia. Salaojat on kuvattu ja toimivat. Betonisokkelissa ei ole k...
Hei,
Talo on vuonna 1998 valmistunut Kastellin matalanrinteen 1,5-kerroksinen. Perusmuurit / sokkelit ovat kevytsoraharkosta (kuva ohessa). Toisin kuin piirustuksessa,...
Ryömintätilaan kertyy sulamisvesiä, talo rakennettu loivaan rinteeseen ja sataessa vesi valuu ryömintätilaan. Tai ei sinne kerry vettä, mutta maapohja kosteana aina paits...
Puutalossamme on lecaharkkoperusta ja betonilaatta lattialämmityksellä, alla 15 cm stryroksi. Muutamassa kohdassa lattianrajasta virtaa kylmää ilmaa sisään.Seinän gyproci...
KYSYMYS 15.4.2013KKKhHh1Kyseessä on vuonna 1989 rakennettu okt- talo. Talon peruspohjana on hiekka, perustamistapa on teräsbetoniantura, kivijalan rakenne ulkopuolelta lu...
talo rakennettu 79 ,päädyt tiiltä etu ja takaseinä karaattilevyä.levyt ehjät eikä kivet varisseet,etu puolella sokkeli maan pinnan ylä puolella 7-15cm, eikä levyn alapääs...
Hei,Nyt kun tuli plussakelit huomasin, että sokkeli alkaa talostamme paikoittain kastumaan?? Olen kolannut lumet pois talomme sokkelin vieruistoista kauttaaltaan. Kosteus...
1953 rakennettu kivitalo jonka sauna ja pesutilat latoitettaan uudelleen. Nyt vanhat laatat irroitettu ja betonilattian pkostus mitattu pinta mittarilla ja todettu...