Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Salaojien korjaus

Perustukset

Kysytty: 21.7.2010 klo:23:19
Olen uusimassa salaojia 1990 rakennettuun taloon (valesokkeli, antura ja 5 kerrosta kevytsoraharkkoja).

Kaivoin kokeeksi muutamasta kohdasta rakenteen esiin. antura on valettu suoraan saven päälle (olemassaoleva salaoja menee kauempana talon ympäri) Ei patolevyjä, eikä bitumikaistoja, routaeristeet ok.

Perustuksessa harkkojen pinnoite irtoillut, lisäksi kulmista lohkeillut paloja pois, onko vaara että kosteus nousee savesta seinärakenteeseen asti? Keittiössä oli taannoin putkivuoto jonka yhteydessä laatan läpi porattiin reikä, lattian alusrakenne oli ok (muovi, styroksi ja hiekka), savi lienee vain anturan alla.

Jos antura on kauttaaltaan valettu saven päälle, tuleeko ongelmia jos kaivan uuden salaojan ohjeen mukaiseen syvyyteen (saven kuivuminen + painuminen). Pitäisikö kapillaarikatko kaivaa anturan alle jälkikäteen, onnistuuko edes.

Talossa on kolme kuistia, pitääkö salaojien noudattaa perustuksen muotoa vai voiko kuistit ohittaa laajalla kaarella hieman kauempana perustuksesta (samalla tarkistuskaivoja tulisi vähemmän)



Virallinen vastaus
Jos nykyinen salaoja toimii, ja perustus on kuiva, kannattaako tehdä uusi salaoja. Vaikka a...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Salaojien korjaus":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

maanvaraisenlaatan kosteuden nousun estäminen.

Kyseessä on vuonna -64 rakennettu täyskivitalo. Maa-aines on savea.Ongelmana on parketin saumakohtien tummuminen.Johtuuko ongelma maakosteuden noususta? Talossa ei ole ny...

Asuntokauppa riita

Ostimme talon 2009 joka oli rakennettu 79.Osto jälkeen suoritimme pintaremontin.Uusimme tapetit ja maalasimme sisäkatot.lisäksi makkuuhuoneet saivat uudet lattiamateriaal...

Perustus kalliolle?

Kiikarissa oleva talo on perustettu kalliolle, tontin pohja kokonaan kalliota. Perustuksissa kuulemma louhepatja joka toimii salaojana ja routaeristeenä ts erillistä ro...

Salaojien teko/Maankaivuu

Olemme ostamassa vanhaa rintamamiestaloa. Ostamassamme kohteessa on ensimmäisenä työmaana salaojien kaivuu. Talon ulkomitat ovat 8x7. Talo sijaitsee kalliolla ja salaojie...

Salojien toimivuuden tarkistaminen keväällä

-96 rakennettu paritalo, johon tehty salaojien uusiminen pari vuotta sitten. Avasin salaojien tarkistuskaivot, mutta niissä ei vesi virtaa, vaikka lumet ovat sulaneet tod...

kivituhkasaumaus

Laitamme kenttäkiveä 40 cm leveälti talon seinän viereen, ja saumaamme sen kivituhkalla. Siitä ulospäin metrin leveydeltä kivituhkapolku. Alla on sepeliä ja mursketta, pi...

salaojat

voiko salaojien purkuputken pään jättää ojassa näkyville,vai meneekö siitä pakkasherra perustuksiin?...

Salaojien sijainti

Mikä on oikea salaojien sijainti anturaan nähden ?...

Salaojien laitto vanhaan taloon

Salaojien ja sadevesiviemäröinnin rakentaminen vanhaan rakennukseen kaupunkialueella...

salaojituksesta

Onko salaojien ympärille laitettava aina suodatinkangas vaikka ympärillä olisikon salaojasoraa taikka sepeliä.entä miten routaeristeiden kanssa o...

Salaojien käyttöikä

Mikä on salaojien käyttöikä, jos putkimateriaalina on muovi? Itse olen ymmärtänyt, että se olisi rakennuksen käyttöikä eli noin 50 vuotta....

salaojien uusiminen perusmuurin sisäpuolelle lattian alla?

Millainen vaihtoehto on toimimattomien salaojien uusiminen niin, että salaojat asennetaan sisäkautta talon kellarikerroksen lattian alle eli siis perusmuurin sisäpuolelle...

Salaojitus vanhaan taloon?

Kannattaako mielestänne salaojien rakentaminen 40 vuotta sitten rakennettuun taloon, jossa  sokkelipinta on noin 40 cm korkealla? Maan kaltevuus on kyllä hieman ulospäin....

Sadevesiputkiston talviolot?

Sadevesiputkisto asennetaan yleensä routasuojauksen alle salaojien joko viereen tai hieman ylemmäksi, miten mielestänne pakkanen kulkeutuu ko. putkistossa sisään rännikai...

Vesi tihkuu kellariin kalliohalkeamasta

Rintamamiestalossamme on n. 10 vuotta sitten tehdyt salaojat. Perustukset on osittain kallion päällä ja n. metrin matkalla kallio kaataa perustuksiin päin ja tulee myös n...

osa salaojien tarkastuskaivoista hukassa

Olemme tekemässä rivarin taloyhtiössä salaojien tarkastusta, mutta osa salaojien tarkastuskaivoista on hukassa. Erityisesti harmittaa se, että suuremmat kokoojakaivot ja...

Salaojien tarkitus 75-rakennetussa talossa

Meillä 75-rakennettu omakotitalo. Talon nurkilta löytyy petonikaivot nurmikon tasalta joissa keskellä rautakoukku. Onko nämä salaojien tarkituskaivot ja miten saan sen ka...

Salaojien puuttuminen

Talossamme vm-82 ei ole olemassa salaojia. Kuinka suositeltavaa ne olisi nyt vielä asentaa? Tässäpä tietoja… Kysyin alkuperäiseltä omistajalta syytä salaojien puuttumise...

Salaojien tarkastuskaivojen etsintä ?

Tervehdys,Olen siirtynyt pari viikkoa sitten ensimmäisen omakotitaloni omistajaksi (rak. 1987). Kevätrumbaan kuuluu myös ainakin ajatuksen tasolla salaojien tarkastus. As...

Kosteuden poisto laatan ja vesieristeen välistä.

Hei!Ostimme vuonna 2003 valmistuneen rivitaloasunnon.Kyseisestä asunnosta löytyi pintamittauksella kosteutta suihkun kohdalta lattialaattojen alta.Kylpyhuoneessa on koste...

Ikkunoiden korjausta ja huoltoa

Moro!Asun vuonna 1980 valmistuneen kerrostalossa.Talossamme on mietitty, että ensi vuonna teetettäisiin korjaus ikkunoille.Ilmeisesti korjaus sisältäisi ikkunoiden maalau...

Laattojen saumauksen tummuminen

Parin vuoden ikäisen kylpyhuoneen lattialaatojen vaaleat saumat ovat alkaneet hiljalleen  tummua vihreänruskeiksi. Saumojen pintaan on tullut tuota väriä, joka palaa hilj...

Radon/jätevesiputki ristissä

Ostimme asunnon suoraan rakennuttajalta.Mielestäni on 10-vuoden vastuu.Kuinka iso/laaja korjaus on, ja osaatko sanoa kauan kestää? Miten käytännössä korjaus tapahtuu? Asu...

Hallituksen oikeudet

Voiko hallitus ilman yhtiökokouksen lupaa:- Asennuttaa asfaltoinnin parkkipaikalle ja keskuskäytävälle siten että osalle asukkaista tulee sisäänkäynnin eteen päällyste (y...

Tuuliohjaimet

Kattoremontti tehtiin, koska kattopelti oli kiinni villaeristeissä. Korjaus tehtiin väärin ja koska kattoa ei korotettu jäi yhä kosketus villaeristeisiin ja vettä tuli lä...