Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Salaojat ja sadevesiputket uusiksi?

Perustukset

Kysytty: 29.8.2005 klo:8:20
Kyseessä on vuonna 1989 rakennettu tiiliverhoiltu puutalo. Erkkerin ja jälkeenpäin rakennetun varastolaajennuksen välissä kosteus nousee sokkeliin n. 15-20 cm maan tasalta ylöspäin. Perustamistapana talossa on antura ja maanvarainen laatta. Anturan päällä on kuusi harkkokerrosta, sokkelin korkeus n. 25 cm, eli kyseisessä kohdassa antura on yli 1,5 m syvällä. Varasto on perustettu matalammalle (arviolta n. 1m syvyyteen). Tietojeni ja kokeaivauksen mukaan anturaa tai perusmuuria ei ole suojattu patolevyillä tai bitumilla. Kaivoin kaksi salaojan tarkistuskaivoa talon toiselta puolelta (jossa sokkelin korkeus on n 45 cm) esiin ja ilmeni että ne ovat vain n. 35-45 cm syvyydellä maanpinnan alla -- siis yli metrin anturan yläpuolella. Sadevesien poistojärjestelmiä (putkia/kouruja) ei ole. Pohjavesi on n. 1,5 m syvyydellä. Rakennuksessa ei ole kellaria, talossa on alapohjan sisään (60 mm betoni) valettu sähköinen lattialämmitys eikä kosteusvaurioita tai painumisia ole havaittavissa. Nyt kysymys kuulu mitä teen? Varman päälle on varmaankin seuraava tapa: Kaivan rakennuksen ympäri talon vierelle anturan alapuolella asti syvän kaivannon (yli 2 m) ja asennan uudet salaojaputket sekä asennan sadevesiputket ja laitan patolevyt ja bitumikermin. Tämä edellyttää melkoista kaivantoa pohjavesitason alapuolelle. piha menee uusiksi. Jos teen näin, niin kuinka erkkeri hoidetaan, onko 1,5-2,0 m etäisyys erkkerin sivuilla olevasta perusmuurista salaojituksen kannalta ok jos se on syvällä? Naapuritalo (rintamamiestalo) on vain n. 4 m päässä varaston seinästä, voinko aiheuttaa oman tai naapuritalon painuman kuivattamalla maaperää liikaa? Onko "kevyempiä" vaihtoehtoja?

TH
Kysymyksiä: 1 kpl



Virallinen vastaus
Syvällä perustamiseen pitää olla joku syy. Ilmeisesti on pyritty routarajan alapuolelle. Pohjavesi on ilmeisesti ollut perustamisvaiheessa alempana, kuin nyt. Rakennustarkastuk...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Salaojat ja sadevesiputket uusiksi?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Miten eroon ongelmasta?

Laitoimme talomme ympärille uudet salaojat ja sadevesiputket viime syksynä koska kellarin lattialla ja parilla seinustalla oli kosteutta. Nyt kun on satanut paljon ja ma...

Liityntä perusvesikaivoon

Miten oikeaoppisesti kytketään salaojat ja sadevesiputket perusvesikaivoon? Itse olen aiemmin vienyt salaojat padotusventtiilin kautta kaivoon ja porannut kaivon kylkeen...

Sadevesi- ja salaojaputket rännikaivoissa?

Termos.Osoittautui, että syksyllä hankkimassani 2002 rakennetussa omakotitalossa ja autotallissa sadevesi- ja salaojajärjestelmät on kytketty rännikaivoihin ja erotettu e...

Terassin pilarit

Rakennan terassia omakotitalon kylkeen. Pilarit ajattelin tehdä niin että kuopan pohjalle laitan routaeristeen, sitten 10 cm korkean valun (50x50) ja siihen sitten kaksi...

Rakentamisen aloitus muutama vuosi sitten tehdylle pohjalle

Teimme autotallille pohjatyöt päärakennuksen pohjatöiden yhteydessä muutama vuosi sitten. Pohjarakenteena on kovan (mutta routivan) savikerroksen päällä suodatinkangas, n...

sadevesiputket

Voiko sadevesiputket asentaa routastyroksien päälle? Korkeutta harkkosokkelissa on 2.2m. Täyttö on tehty savisiltti maalla ja sokkelin viereen salaojasoraa. Täyttö ulottu...

Salaojaputkien oikea asennuskorkeus ?

Onko tiedossa kosteusongelmia, kun salaoja- ja sadevesiputket on asennettu lähes kauttaaltaan anturan korkeudelle, siis alareunat kaikilla samassa tasossa, ja rakennuksen...

Sulava lumi ja sokkeli

Talomme päätyyn on kasattu järjetön määrä lunta koneellisesti (yli kahden metrin kasa) ja nyt mieleeni iski huoli mitä se sulaessaan tekee perustuksille...Eli olen kyllä...

salaojat matalaperusteiseen taloon

Hei!Rintamamiestalossamme on paikoin todella matala kivijalka. Pahimmillaan vain n.40 cm kokonaisuudessaan. Maan alla tästä on vain n. 10 cm. Kivijalka on suora, ei näy s...

Märkä läiskä sokkelissa.

Hei,Viime kesänä ostimme vuonna 1976 rakennetun puurakenteisen tiiliverhoiltun valesokkelitalon. Tänä kesänä on tarkoitus laittaa uusiksi salaojat (ovat alkuperäiset ja v...

patolevyn jälkiasennus

moi.Talo on rinnemallia, alakerrasta noin puolet "maansisällä". perustukset ovat harkkoa, eristeenä 50 mm styroksia, jokin rakennusmuovi, ja suodatinkangas ja perustuksen...

Salaojitus uusiksi

57 rakennetun talon salaojitus laitetaan uusiksi rakennustarkastajan suosituksesta. Parissa paikassa on kosteutta havaittavissa sateiden jälkeen ja lumen sulaessa keväisi...

Nurmikon salaojituksen tiheys

Kuinka tiheä ja syvä vanhan savipohjaisen nurmikon alle asennettavan salaojituksen pitää olla? Mikä on salaojituksen suunta; vaakana poikki alueen vai vedenvirtauksen suu...

Lattiavalu

50-luvun talossa kellarin lattian alla on savea ja tulee kosteutta. Piirustusten mukaan lattia on valettu heti anturan yläpinnan päälle. Voiko uuden lattian valaa siten,...

salaojitus ja sadevesiviemäröinti

Meillä on vuonna 1991 valmistunut tiilitalo.Keväällä huomasin että alin tiilirivi on paikkapaikoin kostunut.Kun asiaa ruvettiin tutkimaan niin huomattiin että sadevedet n...

sadevesi

moi. onko mitä haittaa jos sadevesiputket asentaa routaeristeen päälle? olisi helpompi laittaa....

hulevesien imeytys savimaastossa

Rakennamme siltti- ja savimaaperälle. Olemme perustusvaiheessa ja selkeästi näemme, että maaperä ei juuri vedä vettä. Kaadot ojien suuntaan ovat vähäiset tai olemattomat....

tiivistys

Olemme kaivaneet talomme vierustan auki. Sokkelia(betonivalu) vasten oli routaeristys(50mm), joka on nyt poistettu ja tilalla patolevy. Kuinka paljon merkitystä on kyseis...

Salaojaputken sijoitus

Meille asennettiin -52 valmistuneeseen rintamamiestaloon salaojat. Urakoitsija on asentanut salaojaputket paikoin jopa 80 cm päähän seinästä. Onko se liian kaukana, jos o...

Salainen virhe asuntokaupassa

Hei! Ostimme vuonna 1993 rakennetusta rivitalosta osakkeen marraskuussa 2013.Joulukuussa tekemässämme remontissa jalkalistoja irrottaessa seinän ja lattia...

Laatan mahdollinen kosteus

Ostin 1976 rakennetun valesokkelililla varustetun omakotitalon. Olemme asuneet talossa 5-vuotta ilman oireita. Taloon tehty Lassila&Tikanojan toimesta tarkastusraport...

Alapohjan alla hienoa hiekkaa

Kyseessä 80-luvun alussa rakennettu kellarillinen omakotitalo, maanvarainen laatta. Rakennekuvien mukaan: teräsbetoni 60mm, styrox 100mm, muovikelmu, vesijuntat...

Peruskorjaus vai uudisrakennus?

Kohteena on 60-luvun alussa valmistunut lautarakenteinen kesälämmin mökki. Nyt tarkoitus on joko peruskorjata se ja parantaa lämmöneristystä ja lisätä asumismukavuutta se...

Kaivo kellarissa

Moi!Ollaan harkitsemassa v. -48 rakennetun talon ostamista. Remontointia aika paljon tiedossa, talo kuitenkin vaikuttaisi olevan hyvässä hapessa iästä ja hyvin vähäisestä...

sadevesijärjestelmän jäätyminen

onko mitään muita keinoja pitää sadevesiputket sulana kiun saattolämmitys? olen kuullut kylmän  ilman estämisestä. kuinka siinä menetellään?...