Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Patolevyn alapää sijainti suhteessa salaojaputkeen

Perustukset

Kysytty: 21.5.2018 klo:21:49
Terve

Olen laittamassa 80-luvulla rakennetun omakotitalon salaojaputkistoa ja samalla tarkoitukseni on laittaa patolevyä kivijalan suojaksi. Kyseessä piilosokkeli. Salaojaputkisto tulee noin 30 cm ulommas kuin sokkeli. Käännetäänkö patolevyn alahelma salaojaputken päälle. Jossakin riitatapauksessa tätä tapaa pidettiin virheellisenä ratkaisuna?

Virallinen vastaus

Patolevy

Patolevy viedään viistetyn anturan ohi niin alas salaojasorakerrokseen, että sen alareuna on noin salaojan alapinnan kanssa samassa tasossa.
Sen tarkoitus on,että kaikki patolevyä pitkin virtaava vesi ohjautuu varmasti salaojaan.
Suuri virhe on, että perusmuurin ja anturan liittymäkohtaan ei valeta 45 asteen viistettä patolevyn pohjaksi ja patolevyä ei viedä riittävän alas.
Levy päätetään virheellisesti päin anturaa ja esim . harkkosokkelissa silloin kaikki kosteus ohjautuu harkon alasaumasta joko alapohjaan tai kellaritilallisessa pientalossa alakerran pintalattian alle homepesäksi.

Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Patolevyn alapää sijainti suhteessa salaojaputkeen":
profiilikuva
AM
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen   antama (24.5.2018 klo:9:05) kommentti

Kiitoksia selkeästä vastauksesta. Vielä pari lisäkysymystä. Piilosokkeliin korkeus noin 40 cm ja aiemmin kivijalkaa vasten oli styrox. Voisiko patolevyn sijaan jättää kivijalkaa vasten styroxin tai esim. Finfoamin. Olen nyt aloittanut salaojasoran laiton salaojaputken päälle. Kun tämän kerroksen päälle tulee aiemmin täyttömaana ollut hienojakoinen hiekka, laitetaanko suodinkangas salaojasoraa päälle ennen hiekkatäyttöä.

Jäsenen   antama (24.5.2018 klo:9:06) kommentti

Jäsenen   antama (24.5.2018 klo:9:07) kommentti

Kiitoksia selkeästä vastauksesta. Vielä pari lisäkysymystä. Piilosokkeliin korkeus noin 40 cm ja aiemmin kivijalkaa vasten oli styrox. Voisiko patolevyn sijaan jättää kivijalkaa vasten styroxin tai esim. Finfoamin. Olen nyt aloittanut salaojasoran laiton salaojaputken päälle. Kun tämän kerroksen päälle tulee aiemmin täyttömaana ollut hienojakoinen hiekka, laitetaanko suodinkangas salaojasoraa päälle ennen hiekkatäyttöä.

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Maakaapeli

Kuinka syvälle maakaapeli pitää upottaa?. Voiko sen laittaa salaojaputkeen ?(Helpottaisi vaihtamista) Mikä kaapelityyppi ?...

Kondenssiveden ehkäiseminen vesikaton läpiviennissä

Kuinka voi estää kondenssiveden kertyminen, kun mökin TV -antenni on viety läpi vesikatosta teräsputken sisällä? Putki on tulpattu yläpäästä ja putken alapää on "auki"....

Sisäpiippu

Kysymyksessä rintamamiestalo ja pönttöuuni. Savupiippua korjattu / pellitetty joskus 80 luvulla. Piippu alkoi olla haperon tuntuinen sisäpuolelta joten laitoin teräsputke...

Mihin suodatinkangasta salaojakaivannossa?

Meillä on taas erimielisyyttä salaojaremonttiin osallistuvien tekijöiden kesken suodatinkankaan paikasta. Joku sanoo, että suodatinkangasta kuuluu laittaa vain salaojaput...

Salaojat rintamamiestaloon

Aiomme asentaa salaojat 50-luvun rintamamiestaloon. Talo on rinnetontilla savimaassa. Kaivoin kokeeksi pienen pätkää anturaa esille. Anturan sivuille ( ant...

Patolevyn peitelista

Kaupoissa myytävät patolevyn peitelistat ovat yleensä muovisia, voisiko patolevyn peitelistana käyttää oikeaan muotoon särmättyä alumiinilistaa?...

Patolevyn alle jäävän harkkosokkelin pinta

Perustus on tehty Leca-lämpöharkoista ja maata vastaan on patolevy. Patolevyn alla oleva harkkomuuraus on kuitenkin slammaamatta ainakin siltä osin, mitä patolevyn reunas...

Kivijalan vesi- ja lämpöeristys

Tällä palstalla on paljon kysytty kivijalan korjauksesta ym. mutta en löytänyt ihan vastaavaa kuin omani olisi, joten kysyn seuraavaa:Vuonna -57 rakennettu talo, jossa tä...

jiiri pellin asennus

Terve!  uusin kattooni tiilikuvioista katetta ja talossa on keskellä lapetta kaaveleita joihin tulee jiiripelti. tuleeko jiiripellin ja ruoteiden väliin aluskate? (tässä...

Halkeillut harkkomuuri

Talossamme on kellariin vievien portaiden sivustalle tehty harkkomuuri, joka erottaa portaikon maanalaiset osat maasta. Muuri on menneenä talvena routinut niin pahasti, e...

Kattoikkunan eristys

Tasakaton korotuksen yhteydessä kattoikkuna korotettu uuden katon tasolle. Eristetäänkö kattoikkuna katolta täysin tiiviiksi, vai jätetäänkö ikkunatiivisteeseen pieniä ra...

HORMIN KESTO ?

Asennutin rintamamiestaloon pari vuotta sitten kattilanvaihdon yhteydessä sisäpiipun eikä edes ns. mutkaputki suostunut menemään koko hormiin ( 9m ) vaan alapäästä n. puo...

Paha haju kylpyhuoneessa

Voiko ällö haju kylpyhuoneessa johtua lattian laatoistusmokasta? Laatat verkossa kiinni olevaa pientä mosaiikkilaattaa, jonka alla paikoittain liian paksi kerros kiinnity...

mineriitistä eroon

ostamani ulkosaunan sokkelin päällä on parru (hyvässä kunnossa vielä) johon ulkopuolelle on kiinnitetty vaakalauta johon puolestaan on naulattu seinän ulkolauta. Ulkolau...

Rintamamiestalon kellarin sisäpuolinen eristäminen

Hei,Pitääkö paikansa, että jos asumiskäytössä oleva kellarikerros eristetään sisältäpäin niin rakenteen pitää olla tiivis?Mneekö näin polyuretaanilevyt asennettuna siten,...

pulpettikatto ja ontelolaatta

tarkoituksena on rakentaa bewi-runkoinen,pulpettikattoinen passiivitalo ilmanvaihtolämmityksellä.mieleeni tuli että päästäänkö eristetyllä ontelolaatalla yläpohjassa suor...

Vaatiiko laki tai asetus käyttövesiputkista kylpyhuoneessa

Pinta-asennus putkiston sijainti seinällä katonrajassa tai seinän alaosassa...

Salaojien sijainti

Mikä on oikea salaojien sijainti anturaan nähden ?...

lämmönvaihdin

mikä olisi paras tapa eristää vanha 3000lämminvesivaraaja.jonka sijainti on kylmässä kellarissa...

Edelleenkehitelty jatkoidea koskien sitä talon ulkoseinän ja EPS:n välistä patolevyhommaa

Pienen mittailun perusteella saattaisi olla että ehkä saisin mahdutettua uutta patolevykaistaa jo olemassaolevan patolevyn ja EPS:n väliin, luonnollisestik...

Rintamamiestalo 52 salaojat / sokkelieristys ulkopuolelta.

Elikkä tuli painovirhepaholainen edelliseen kysymykseeni, piti kysyä jos ilmarako jää PATOLEVYN ja SOKKELIN  väliin eikä patolevyn ja f...

Patolevyn toimintaperiaate

Josko joku voisi kertoa ihan oikeasti patolevyn oikean toimintaperiaatteen, kun tuntuu olevan kaikenlaisia tietäjiä tälläkin palstalla. Eli onko tarkoitus johtaa kondenss...

saviuunilaastin valmistus

Missä suhteessa saveA, hiekkaa ja sementtiä sekoitetaan, että saadaan saviuunilaastia+...

puolipaneli

Mikä on puolipaneelin korkeus suhteessa huonekorkeuteen?...

talotoimittajien maksuerät

onko suosituksia omakotitalon maksuerien jakautumisesta.Maksuerät pitäisi jakautua oikeassa suhteessa toteutettavaan urakkasuoritukseen...