Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Painuminen

Perustukset

Kysytty: 30.5.2003 klo:13:58
Olemme muuttamassa uuteen rivitaloon jonka yksi nurkka on painunut.Pohja tehty viime talvena. Anturan päällä harkot.Takaoven kohdalta harkot halki.Painuma oven kohdasta nurkkaan 5 metrin matkalla 2 cm.Voiko korjata ja miten ? Onko pelko että myös muualta pettää ? Miten varmistaa ?



Virallinen vastaus
Jos anturassa on tapahtunut noinkin iso painuma, se ei varmaan ole vielä edes kaikki syntynyt. Jos se nyt korjataan, joudutaan kohta varmaan korjaamaan vielä uudelleenkin. Ongelma on pohjamaan heikossa kantavuudessa. Syynä voi olla myös huono routaeristys. Jos eristys on ollut vielä keskeneräinen talven aikana, ongelmaa ei ensi talvena enää ole. Samoin voi myös olla, että antura on valettu routaantuneen perusmaan päälle. Routa on nyt sulanut ja antura painunut. Korjaaminen on kaikki rakennusliikkeen vastuulla. Pitää selvittää, kannattaako asuntoon edes muuttaa ennen korjausta. Lattiat ovat ilmeisesti myös painuneet (tämä on vain olettamus). Tuossa on mahdollista suorittaa esim. uretaaninosto anturalle ja lattialle. Näkemättä tilannetta en pysty parempaa vaihtoehtoa antamaan. Korjaustapa riippuu myös siitä, mistä materiaalista ovat runkorakenteet. Korjausmenetelmä on urakoitsijan asia, mutta asuntoyhtiön kannattaa vaatia urakoitsijalta lisävakuus ja -takuu useammaksi vuodeksi. Näin voidaan seurata urakoitsijan laskuun, miten Perustukset käyttäytyvät. Tästä ongelmasta on syytä ottaa yhteyttä myös pääsuunnittelijaan ja rakennesuunnittelijaan. Urakoitsija voi jossain vaiheessa alkaa syyttää suunnitelmien heikkoutta, jos hän huomaa, että ongelmasta ei pääse eroon. Tietenkin vastaavalla mestarilla on merkittävä asema vaurion syntymiseen. Hänen viimekädessä olisi pitänyt huomata rakentamisvaiheessa, että ongelmia on tiedossa.

Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Painuminen":

HUOM! Voit kysyä jatkokysymyksen liittyen aikaisempaan kysymykseesi

Kysy Jatkokysymys

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Puukuitueristeen painuminen

Tarkoituksemme on eristäää ala, -ylä- ja välipohjat sekä seinät puukuitueristeellä. Miten tuo materiaali käyttäytyy ko. rakenteissa? Mahdollinen painuminen? Miten painumi...

Omakotitalon jatko-osan kelluvan betonilaatan painuminen

Talo on 1956 rakennettu harjakattoinen omakotitalo. Se on rakennettu kelluvalle betonilaatalle savipohjan vuoksi. Lisäosa on rakennettu 1977 myös kelluvalle betonilaatall...

hirsitalon katon läpivienti

tarttis saada ekovessan tuuletus toimimaan uuden hirsimökin katon läpi. miten  se tehdään huomioiden hirsien painuminen....

Painuminen

Hei Olemme juuri muuttaneen uuteen taloomme ja on alkanut huolettamaan lattian mahd. painuminen, eli kuinka pian on havaittavissa mahdollinen painuminen täyttöhiekassa....

Kylpyhuoneen lattialaatan painuminen

Vuoden 2014 marraskuussa käyttöön otetun omakotitalon takuutarkastuksessa kävi ilmi, että kylpyhuoneen lattian painumisen vuoksi silikonisauma on...

sauman aukeaminen

Mistähän saatta johtua sauman aukeaminen pesuhuoneessa oven ylityksen kohdalta, saumassa noin millin rako. Talo on noin puoli vuotta vanha. Saumasin sauman uudestaan jo,...

Hormiston vienti yläpohjan läpi

Hirsimökissäni on nyt valmis vesikatto. Kattoon on tarkoitus tehdä reikä ja viedä Leca-hormisto yläpohjan läpi. Mistä löydän tyyppikuvan hormin läpiviennistä yläpohjan lä...

Betonilaatan taipuminen

v. 2002 valmistuneessa talossamme ilmaantui lattialistan ja lattian väliin rako yhden ulkonurkan kohdalle. Rako on suurimmillaan nurkassa noin yhden sentin suuruinen ja s...

Hirsiseinän panelointi

Kuinka hirsirakenteisen saunan panelointi tulisi tehdä? Pitääkö alareunan laatoituksen alle tulevan levyn ja hirren väliin jättää ilmarako vai laitetaanko levy hirteen su...

Betonilaatalle rakennettun talon nurkan painuminen

Onko laatalle rakennetun talon painuminen yhdeltä sivustalta korjattavissa? Ulkoapäin sitä ei huomaa, mutta sisällä lattia viettää talon toisella seinustalla. Seinästä n....

lattioiden painuminen

Onko maanvaraisten lattioiden painuminen harvinaista? Kuinka vaarallista se on? Meillä rakennettu talo noin vuosi sitten ja huomasin, että lattiat ovat painuneet 2- 3 mm...

Hirsirunko ja tiiliulkoseinä

Miten onnistuu Presslog-hirsirunko sisäpintana ja välissä eriste(mikä paras tähän?) ja ulkopintana poltettua tiiltä? Onko hirren painuminen ongelma tässä ratkaisussa entä...

Huoneiden nurkkien painuminen, osa 2

Aiemmassa kysymyksessäni oli epätarkkuus. Kyse ei ole epätasaisuudesta vaan valmistumisen jälkeen tulleesta nurkkien painumisesta noin 1-1,5 cm kahden metrin matkalla. Va...

Terassin alustan tiivistyksen tarve

Terve. Sokkelin viereen on rakenteilla n. 2400x9200 kokoinen terassi, joka on 100mm TB-laatta. Valun alle tulee 50mm EPS ja n.300mm 5-16 sepeliä. Tämän alla on entuudesta...

Lattiakaivojen tukkiminen ja hajun estäminen

Olen ottamassa työhuonekäyttöön alakerran autotallia, jossa on kaksi lattiakaivoa. Tarkoitus olisi tasoittaa lattia itsetasoittuvalla tasoitteella. Sitä ennen lattiakaivo...

Maavairasen laatan painuminen

 60-luvulla loivaan rinteeseen maavaraiselle laatalle (paksuus alle 15 cm) hiekkapohjalle rakennettu 30 neliön saunamökki.  Hirret ja lattiat hyväkuntoiset, ei laho/koste...

karmin oikaisu

Keskusmuurin painuminen on kallistanut seiniä.Kun ovia oikoo pystysuoraan,jää osa seinästä karmin sisätasalle osa ulkotasalle.nyt listoitus käy työlääksi,kun puolet seinä...

Keittiökaappien kiinnittäminen

Hei, haluaisin tietää kuinka oikeaoppisesti kiinnitetään keittiön kalusteet hirsiseinään. Kuinka paljon pitää ottaa huomioon hirren painuminen ja laitetaanko kaapistot va...

Tontin täyttö

Hei!Tontillamme on savea 6-7 metriä. Lisäksi se on alempana kuin vieressä oleva tie.Pitää siis paaluttaa ja tehdä täyttöä, noin metrin verran. Onko täyttö tehtävä kokonai...

Hormi painuu ja painaa takkaa kahdelta suunnalta

Otsikko yksityisen asiantuntijan lausunto.Rivitalo on luovutettu vuonna 2000.Isännöitsijän ehdottamat toimenpiteet-Puretaan hormit ja takat ja rakennetaan uudelleen kevyt...

Painuminen pohjaveden mukaan

Voiko painumista tapahtua "kovalla maalla" pohjaveden muutosten myötä (salojituksen lisääminen, puiden kaato, kuuma kesä / sateinen syksy)."Kovalla maalla" tarkoitetaan t...

Rakennuksen painuminen

Hei! Voiko rakennuksen painuminen aiheuttaa hirsipaneelin halkeilua sisäpuolella niin, että osin höyrynsulku ja koolaus pilkottaa. Vaikuttaako myös painuminen lomalaudoi...

Painuneet sisälattiat

Äitini osti 1997 valmistuneen "kivitalon". Talo on nyt tyhjänä ja havaitsimme melkein joka huoneen nurkkien painuneen vähän (5-8mm). Myyjä kertoi että painuminen tapahtui...

Palahuopakaton repeämän syy - sokkelin halkeama / hirsien painuminen epätasaisesti?

15 v palahuopakattoon ( Kontion pyöröhirsihuvila) on ilmestynyt 1-3cm repeämä, n. 2m, katon yläosaan vinottain harjan suuntaisesti.Ennenkuin kattoa aletaan korjaamaan, mi...

Salaojien korjaus

Olen uusimassa salaojia 1990 rakennettuun taloon (valesokkeli, antura ja 5 kerrosta kevytsoraharkkoja).Kaivoin kokeeksi muutamasta kohdasta rakenteen esiin. Antura on val...