Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Miten tutkitaan?

Perustukset

Kysytty: 22.7.2009 klo:8:23

Olemme harkitsemassa 80-luvun alkupuolella rakennetun omakotitalon ostoa. Talo sijaitsee savisella/kallioisella tontilla, ja siinä on ns. talouskellari (iso). Muutoin talossa on maanvarainen laattaperustus (kaksinkertainen laatta, betonilaattojen välissä mm. eritykset ja ilmalämmityksen putket).

Maa talon etupuolelta on pitkään viettänyt taloa kohti, tosin joitakin vuosia sitten kaatoja on yritetty korjata. Sokkeli ei mielestämme ole tarpeeksi korkea (yksi harkkorivi liian vähän). Lisäksi kunnollista sadevesijärjestelmää ja salaojitusta ei ole (pieniä korjaavia toimenpiteitä tehty viime kesänä muttei kattavaa kokonaisremonttia). Samalla kun kaatoja korjattiin n. 5 vuotta sitten, asennettiin talon etupuolelle myös patolevy. Näitä korjaustöitä tehtiin,koska kellarin seinät + kylmältä kuistilta kellariin johtavan portaikon seinät homehtuivat. Kellarissa on edelleen silminnähden hometta vanhoissa koolauksissa (levyt poistettu) + ikävä, pistävä haju. Lisäksi kellarin betonilaatan alla näyttää hiekka olevan märkää (betonilaatassa on kellarin yhdessä osassa aukko keskellä). Hiekan alla ei näyttänyt olevan minkäänlaista kapillaarikatkoa. Nyt kellarin ilmanvaihtoa on yritetty myös korjata ostamalla ilmanvaihtoaukkoihin ns. tuulettimia.

Mielestämme myös talon sisällä on lievä tunkkainen haju. Ei niin vahva kuin kellarissa, mutta jotain poikkeavaa sisäilman hajussa kuitenkin on.

Kysymykset kuuluvatkin seuraavasti: onko todennäköistä, että kellarin ja talon etureunan kastuminen ovatkin itseasiassa laajempi ongelma, esim. betonilaatta on kostunut ja aiheuttanut mahdollista mikrobikasvustoa? Silminnähden asuinkerroksen lattiapinnoissa ei ole huomauttamista (esim. lattiamateriaalit tms. eivät irtoile), mutta onko silti mahdollista, että betoni ja sen alla eristeet ovat märkiä? Miten kuntotutkimuksessa tämä voidaan selvittää luotettavasti? Eli perustusten aukaisu (kaadot, patolevyt, salaojat) + sadevesijärjestelmän uusinta eivät välttämättä ole riittävä toimenpide? Onko kellarin home voinut levitä ilmassa asuintiloihin?

Kiitollisena vastauksesta.



kahane
Kysymyksiä: 3 kpl



Virallinen vastaus
Kun tunnet hajun koko talossa, on syytä harkita tarkkaan kauppaa. Sinulla on epäilys ongelmista. Kun lattiaeristeet kastuvat, alkaa sädesieni mitä todennäköisimmin elää rakenteessa, ja siitä tulee hajua. Ongelma voi olla laaja. Luotettavan tutkimuksen saa aikaan vain avaamalla rakenteita. Ulkoseinän alajuoksun kunto pitää selvittää; samoin lattian lämpöeristeen ja betonin kosteus. Yhden kohdan tarkastus ei riitä, vaan tarkastusaukkoja pitää tehdä useita, ja kosteudet on mitattava lattiaan poratuista rei’istä. Jos kellarissa on homeitiöitä, ja pääsee sisätiloihin, sielläkin on homeitiöitä. Pitää kuitenkin muistaa, että homeitiöitä on aina ilmassa.

Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Miten tutkitaan?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Vesipatterit

Miten tutkitaan onko vesikiertojärjestelmässä vuotoa ?...

Routimisen tutkiminen

Miten maa-aineksen routivuus/routimattomuus tutkitaan kotikontein?...

Yläpohjan rakenteiden vaurioiden tutkiminen / kenen kustannuksella?M

Miten tutkitaan ja millä mahdollisilla mittareilla, kun rivitalon osakas on 2. kerroksessa sijaitsevan kylpyhuoneen kattoon tehnyt aukon (n. 10 sm x 10 sm), joka johtaa s...

LVI urakoitsijan vastuu N:o 2

Kyseessä on maaputkiston liittäminen talon vesijohtoverkkoon.Tietojeni mukaan kuuma-ja kylmäjohto on kytketty väärinpäin.Haluaisin tämän tiedon siksi,että olen muuttanut...

Mattoliimassa asbestia

Betonilattiassa on linoleumilaattapäällyste, se on kiinnitetty alustaan liimalla joka sisältää asbestia. Rakennuksessa on ollut muutama vuosi sit...

Kerrostalossa yläkerrasta kuuluvat äänet

Hei, kysyin joku aika täältä vinkkiä mistä saattaa johtua yläkerrasta niin selkeästi omaan asuntooni kuuluvat, normaalitkin elämisen äänet (esim. eräät tietokoneen äänet...

Miten toimitaan ja korjataan, kun alle 5 v. sitten rakennetun hirsitalon palahuopakatto vuotaa ja kuka vastaa?

Palahuopakatto on Hongan hirsitalossa ja nyt ulkoseiniä pitkin, räystäiden alla valuu vesi, samoin terassin katolta tippuu kauttaaltaan vettä. Aluslau...

Tetrakloorianisoli

Hei! Kyseessä 1962 valmistunut omakotitalo. Lattiarakenteiden purut tuoksuu "mummolalta", muuten kaikki siistin ja kuivan näköistä. Lä...

Virhe asunnossa

Taloyhtiön kokouksessa päätetty että osakas maksa remontin kustannukset. Asiasta tehty reklamaatio myyjälle. Nytten ilmoitettu että taloyhti...

rakenteissa vikaa

Ostin rivitaloasunnon, muutaman kuukauden kuluttua maakellarin hajua tuli rakenteista seinän ja lattian raoista. Asia tutkittu ja sädesientä ym. sieltähän löyty. Nyt korj...

Asunnon myyjän vastuu

Ostimme reilu vuosi sitten rivitalon. Viikko sitten kylpuhuoneen ja saunan välisestä seinästä irtosi kaksi riviä laattoja ja alta paljastui vesivahinko, jonka laajuutta j...

As. Oy,n VASTUUNJAKO

SISÄILMAN HAITTA Onko mahdollista, että yksi osakas tekee tutkimuksia asunto-osakeyhtiön laskuun hallituksen luvalla määrättömästi, omien sanojen mukaan tutkitaan ni...

Rakennusvirheet

Onko niin, että entisen omistajan tulee korvata aikaisemmat rakennusvirheet, jos niistä on haittaa? Eli jos talossani on jokin ratkaisu tehty toisin kuin ohjeistetaan, se...

Kondenssivettä vai vuoto?

Kyseessä on yli 50 vuotta vanha 1½- kerroksinen kellarillinen paritalo, jossa olemme asuneet pian 30 vuotta. Talossa on öljylämmitys (vesikesku...

Purujen vaihto villaan

Hei, Teemme purueristeiseen taloon sisäremontin ja samalla vaihdetaan purut villaksi sisäkautta. Miten höyryn/ilmansulku tulee tehdä paikalleen jäävien väliseinien koh...

Valokatteen tuotetakuu

Terve! Ystävät lähetin allaolevan palautteen K-Rautaan 30.5.12 heiltä ostamastanivalokatteesta tietysti toimitettavaksi tuotteen valmistajalle mutta k-rauta vastasipikais...

Kylpyhuoneen lattiakaivosta tulee viemärinhajua

Asumme 1,5 vuotta sitten valmistuneessa kerrostalossa. Huoneistomme on toisessa kerroksessa. Kylpyhuoneen lattiakaivosta alkoi tulla n. 1/2 vuoden asumisen jälkeen viemär...

valesokkelin vauriot

Tervehdys! Mitkä ovat valesokkelin tunnusmerkit? Kun sen mahdollisia vaurioita tutkitaan, mistä kohdista kannattaisi/pitäisi ottaa kuntotarkastuksen n&aum...

Vanhan saunan remontti

Puurakenteinen talo on rakennettu 1965. Tällöin on rakennettu sauna + pukuhuone, jossa ei ole suihkua. Talossa ei ole lämmintä vettä. Nyt aiotaan rakentaa suihku saunaan...

Kylpyhuoneessa kosteutta

Hei! Teimme ostotarjouksen rivitaloasunnosta, joka on rakennettu vuonna 1990. Ostotarjouksemme ehtona oli kosteusmittaus. Pintamittauksella löytyi kohonneita kosteu...

Putkiremontin jäljiltä kylpyhuoneen lattiakaivon voimakas ääni

Putkiremontti valmis joulukuu -18 ja kylpyhuoneeseessa pesukoneen poistovesi menee nyt poistoputken kautta lattiakaivoon. Kerrostalo rakennettu -1969 ja  4 kerrosta....

Miten se on tehtävä

Vuonna -82 rakennettu omakotitalo reunavahvistetun laatan päällä. Sokelin kokonais korkeus 900mm ja betonin sisällä 50mm tyrox pystyssä, n.700mm korkea yläpinnasta alaspä...