Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Lattian vinouden syyn selvittäminen

Perustukset

Kysytty: 20.9.2016 klo:23:23
Talomme on 2004 valmistunut 1,5 kerroksinen talopaketti, meillä vuodesta 2009. Perustuksena reunavahvistettu laatta. Alkanut vaivaamaan lattian vinous erityisesti yläkerran huoneessa oven kohdalla. Vino oven suuntaisesti ulkoseinään päin. Alakerrassa ko ulkoseinä ei ole mielestäni mitenkään painunut? Alakerrassa myös epätasaisuutta eri paikoissa nyt kun tarkemmin katsoin. Ulkona sokkelissa muutamassa kohtaa pieniä halkeamia pinnassa. Salaojat on, ei ole huuhdeltu koskaan. Viemärit mennyt pari kertaa tukkoon sinä aikana kun asuttu, ja putkifirma käynyt avaamassa. Voiko vinous olla merkki jostain vakavammasta, esim perustukset pettäneet tai painuneet? Kannattaako huolestua? Mistä vinous voi johtua, ja miten asian tutkimisessa kannattaa edetä? 



Virallinen vastaus

Mahdollinen painuma

Reunavahvistettu laatta on juuri tarkoitettu huonostikantaville maille ja pohjatutkija voi lausunnossaa mainita jopa 100 mm painumasta 10 vuoden aikana.
Uiva laatta on myös kysei...


Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Lattian vinouden syyn selvittäminen":
profiilikuva
AM
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (21.9.2016 klo:9:42) kommentti

Hei, kiitos vastauksesta. Tuo kuulostaa loogiselta, että laatat ehkä painuneet, ja osittain vähän vinottain. Perustustapalausunnossa ei muistaakseni tuollaista mainintaa ollut, mainittiin vaan että ko. perustustapa sopii kyseiselle paikalle / maatyypille. Osaatteko suositella mainitsemiasi mittatoimistoja tai rakennusliikkeitä Porin alueella, josta voisin mahdollisesti kysellä asiaa?




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

pölyä ym. lattian ja seinän rajasta asuntoon

50-luvulla rakennettu puupienkerrostalo. Asuntoon tulee lattian ja seinän raosta pölyä, joitain villaa (eristettä?) ja muuta. Syynä seinärak...

sulavesien ohitusputki kellariin

Rintamamiestaloni kellarin yksi seinä kastuu keväisin. Syynä on varmaan se, että loivasta ylärinteestä valuva sulamisvesi patoutuu betonisee...

Outo haju

Jos lattian ja seinän alarajassa  on näkyvissä noin sentimetrin rako mikä on siihen syynä,  huomattiin kun otettin lattian listat irti....

reikiä kaakeleihin

Mitä tulee huomioida kylpyhuoneen kaakeleita rei'ittäessä kosteussuojan kannalta? Keskelle kaakelia vai saumaan? Riittääkö silikoni vai onko jotain erityisproppuja? Tiivi...

kreosootilla kyllästetyt

Olemme asuneet kymmenen vuotta omakotitalossamme. Aikaajoin ihmetelleet outoa, ikään kuin jonkun kemikaalin hajua. Paikallistanutkin sen seinän ja lattian raosta tulvaksi...

Halkeilevat ja pystyyn nousseet lattialaatat

Paritalomme (as.oy) on rakennettu v. 2000- 2001. Ostimme talon v. 2012. Tänä keväänä alakerran laattalattiasta kuului melkoinen pamahdus ja laata...

Sokkelin rouhepinnoite irtoilee

Talomme sijaitsee Hyvinkäällä ja on rakennettu vuonna 1997.  Sokkeli on rakennettu kevytsoraharkoista ja päällystetty rouhepinnoitteella. To...

Maanalainen kellarin seinä talon alla

1. Maanalainen kellarin seinä talon alla on hieman pullistunut, haljennut. Liike on lakannut. Syy on ollut pintavesi joka ennen ostoa ylärinteestä kulkenut talon alta ja...

Tummentumat kypyhuoneen saumoissa - hometta?

Havaitsin vuonna 2003 valmistuneen rivitaloasuntoni kylpyhuoneen lattian ja seinän välisessä silikonisaumassa tummentumia noin metrin matkalla. Tummentumat ovat paikoitta...

Ikkunoiden uusiminen 10% kallistuneeseen siirtolapuutarhamökkiin

Harkitsemme ikkunoiden uusimista 1950-luvun siirtolapuutarhamökkiin tavoitteena tuplaikkunat. Mökissä nyt yksinkertaiset käsityönä tehdyt ik...

Hiushalkeamien toteaminen

Asun 50-luvun kerrostalossa. Yläkerrasta kuuluu esim. tv:n ääni selvästi. Kuulemma aikaisemmin vastaavaa ongelmaa ei ole ollut. Seinänaapureista taas ei kuulu mitään, vai...

Vesivahingon selvitys

Taloyhtiössämme yhdelle osakkaalle kävi vesivahinko, jossa pakastimen sulamisvedet valuivat lattialle. Haluaisimme tarkemman syyn sulamisvesien valumiselle...

Häiritsevätkö suuret puut rengaskaivon vedentuottoa?

Rengaskaivosta loppui vesi nyt kahtena peräkkäisenä syksynä, ja virtaama kaivoon on melko hidasta johtuen sijainnista savimaalla. Onko veden loppumise...

Miksi laattasauma halkeaa?

Muutama viikko sitten uudistetusta kylpyhuoneemme seinästä halkesi sauma yhdestä kohtaa koko laatan korkeudelta, mikä siihen voi olla syynä? Ja v...

Kotikylmiön oven metallikarmit

Kotikylmiön oviaukon metallikarmit homehtuvat (?). Onkohan syynä se, että kylmiön peltiseinien ja karmien välissä ei ole eristystä ? Vo...

Vesivahingon arviointi

Omistamassamme vuokra-asunnossa sattui vesivahinko, mutta se mikä/kuka vesivahingon loppujen lopuksi on aiheuttanut on epäselvä ja kiistanalainen. Mikä on se taho, joka t...

Vettä vuotaa liesituulettimen päälle.

Asumme rivitalossa ja liesituulettimen päälle vuotaa ylhäältä sateella vettä. Itse en ole löytänyt syytä. Katonko kautta vesi tulee vai on se kondenssivettä? Onko sopivaa...

KAHI-tiiliseinän halkeama

Vuonna 1989 laattaperustalle rakennetun talomme päätyseinään, joka on muurattu kahi-tiilestä, on tullut muutama vuosi sitten (ainakin huomattu vasta silloin) räystäältä v...

kadonnut maa

Voiko olla minkään syyn varjolla hyväksyttävä rakennustapa, että omakotitalon ympärillä oleva maantäyttö on tehty puulavetin varaan, siihen routasuojalevy ja ohut kerros...

Sadevesi tulee sisälle vaikka tuulensuojalevyt ja aluskate asennettu

Rakennuksella on asennettu jo tuulensuojalevyt sekä aluskatteet ja talon sisätilat on villoitettu. Kuitenkin vesisateella talon päädystä (ainakin neljästä kohdasta) vesi...

liesituuletin

Keittiössä ei aiemmin ollut liesituuletinta ja nyt kun aktiivihiilisuodattimella oleva liesituuletin on hommattu,niin liesikuvun kupu höyrystyy ja tiputtaa...

Wc-pöntön ilmakupla

Kun wc-pöntön vetää, lopussa pönttöön tulee ilmakupla, joka pulpahtaa pinnalle. Mistä tämä voi johtua? Voiko syynä...

Tummentuma kivijalassa

Omakotitalomme on rakennettu 2002 ja olemme ostaneet talon 2 vuotta sitten. Nyt olemme huomanneet, että talon yhteydessä olevassa autokatoksessa kivijalan ja as...

Kellarin ja asuintilan välipohja

Rintamamiestalon kellarin yläpohja uusittiin kaksi vuotta sitten ja kellarin kattoon laitettiin tuulensuojalevy. Nyt on levyyn ilmestynyt sinisiä homepilkkuja....

Rättipatteir

Mikähän voisi olla syynä kun vesikiertoinen rättipatteri ei enää lämpiä? Kaikista raanoista tulee kuumaa ja kun perhe menee suihku...