Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

lahoa valumuottilautaa

Perustukset

Kysytty: 9.8.2009 klo:12:58

Hei! meillä kävi homekoirat ja ne ilmaisivat hometta talon etusivulla koko matkalla, luultavasti syy on salaojituksen puute, aikoinaan 20v sitten valvojamme sanoi ettei etusivulla tarvitse, koska asumme kalliolla mäen päällä, ettei siellä vesi pysy. Myöskin pihalaatoitus oli hieman painunut taloon päin eikä viettänyt enää talosta poispäin. vesiränneistä vesi pääsi valumaan monta vuotta suoraan maahan ennenkuin laitoimme kaivot ja viemärit niistä pois. Nyt sitten kaivoimme talon sivun auki ja anturan esiin, huomasimme että aikoinaan kun perustuksia on valettu, on anturan ja sokkelin väliin jääneet valuomuottilaudat, noin metrin välein... ne olivat luonnollisesti aivan lahot ja mustat emmekä saaneet niitä pois, koska ne menevät betonin sisään. valvoja sanoi aikoinaan että sinne ne lahoavat, ei niistä haittaa ole. Ei kai vaan nyt ole niin että juuri nuo laudat ovat aiheuttaneet meille homevaurion. Tunkkaista hajua tulee huoneisiin etusivulta. emme ole vielä avanneet sisäseiniä, sekin kyllä tehdään ja korjataan mahdolliset alapalkkien lahot ym. Mutta kaikki muuhan on korjattavissa, ellei homeen syynä ole nuo maan sisässä olevat laudat. Ulkopuolella olemme nyt jo tehneet sokkeliin ja anturaan kuumentamalla kiinnitetyn pikihuovan ja siihen päälle asentaneet patolevyn, seuraavaksi sitten salaojasoraa ja se salaojakangas, taas soraa ja siihen salaojaputki, soraa ja kangas paketiksi putken ympärille. salaojasoralla täytämme sitten kokonaan tuon sokkelin vierustan. kaadot teimme niin että talon etusivun keskellä olevan kuistin kohdalla salaojaputki on hieman ylempänä (pelkkä laatta, ei sokkelia eikä anturaa) ja siitä molempiin suuntiin tulee kaatoa, eli toinen pää purkautuu vasemmalle puolelle avo-jaa ja toinen pää oikealle puolelle avo-ojaan, eli kaadot kahteen suuntaan, kuistin molemmille puolille tarkistukaivot, joista voi tarkistaa ja huoltaa putket molempiin suuntiin. talon takasivulla ei huomattu koiran kanssa hometta, siellä on alusta saakka ollut sellainen ohut salaojaputki, joka ilmeisesti on toiminut (ollut ilman tarkistuskaivoa) mutta kaivoimme pään esiin ja putki oli täysin auki ja puhdas, laitoimme siihenkin tarkistuskaivon, mutta emme vaihtaneet leveämpään putkeen, koska näytti aivan toimivalta. Ainut huoli nyt tällä hetkellä on ne lahonneet valulaudat, ne jäivät nyt sinne pikihuovan taakse kun niitä ei poiskaan saanut... antura oli L:n muotoinen, tai siis oikeasti väärinpäin oleva T, mutta valoimme betonista ulkopuolelle koko matkalle sellaisen viiston sokkelista anturaan, jotta mahdollinen vesi pääsee valumaan siitä pois eikä jää tasanteelle seisomaan, tuo pikihuopakin oli helpompi asentaa. Nyt jos tuohon anturaan ja sokkeliin ei enää pääse vettä, haittaavatko nuo laholaudat betonin sisällä??? tuo pikihuopa ei ihan joka kohdasta ylettänyt ihan anturan alarajaan asti, onko siitä haittaa? salaojaputki asennetaan kulkemaan anturan alapuolella ja noin 30cm etäisyydellä anturasta. sivu on osittain antura + sokkeli betonista, mutta laajennusosan puoella sokkeli on tehty harkoista






Virallinen vastaus
On vaikeaa ennustaa, miten korjaus onnistuu. Salaojan rakentaminen kuivaa selvästi per...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / lahoa valumuottilautaa":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Piilevä vika

Myimme pari vuotta sitten 50-luvulla rakennetun ja 80-luvun alussa peruskorjatun rintamamiestalon. Asuimme itse talossa viitisen vuotta. Nyt ostaja vaatii korvauksia piil...

Kompostin pintakäsittely

Minulla on uusi, höyläämättömästä laudasta rakennettu kompostikehikko. Millä aineella/maalilla tms. laudat pitäisi pintakäsitellä, että puu ei lahoa? Olen kuullut, ettei...

ikkunat

Asun v.63 rakennetussa kerrostalohuoneistossa.Ikkunat ovat varmaankin alkuperäiset,sisältä hyvässä kunnossa,mutta ulkoa maali jostain kohtaa rapissut puun päältä pois.Ra...

heinäseiväsaita

Miten saan heinäseipäistä kesämökille aidan joka ei kaadu isolla tuulella ja eikä lahoa. Tarkoitus olis pitää koirat aidan sisällä ja peurat ulkopuolella.Käytössä on n.7...

Romahtanut salaojakaivo?

Lumien sulettua astuin talonkulmalla nurmikon läpi, ja löysin n. 500x500x500mm kuopan. Piirrustusten mukaan kohdalla on salaojakaivo, ja tarkkaan katsoessa montun uumenis...

Home

Voiko tulipalon  ja silloin tehdyn korjaustöiden jälkeen talon seinään jäänyt savustunut ja osittain hiiltynyt puumateriaali aiheuttaa hometta. Palonjälkeinen alue seinät...

Kosteutta pois?

Rintamamiestalo 1938. Ollut viimeiset 15 vuotta satunnaisena kesämökkinä talvet kylmillään. Vahva kosteuden tai lahon haju. Rakenteissa ei täysin varmaa lahoa ole löytyny...

Rivitalon väliseinä

HeiMinun ja naapurini väliseinän kosteus huolettaa minua.Seinä on molemmin puolin kaksinkertaista limitettyä gyprokkia, välissä on lasivilla.Seinän luota tulee asuntoon k...

Alimpien hirsivarvien kunnon selvittäminen lämpökuvauksella

Pystyisikö lämpökuvauksen avulla selvittämään, onko vanhan hirsitalon alimmissa varveissa lahoa? Eli niissä hirsikerroksissa, jotka j&a...

Rintamamiestalon kellaritila

Hei.Peruskorjatun rintamamiestalon pienen kellaritilan riventeerauksen välissä on tojalevyä ja lattia on todella ohut ja kostea.Ei nämä kuitenkaa...

Lahoa alahirttä

Ostamamme talon alimmaisista hirsistä (rv-53) on löytynyt paikoin lahoa. Moni on sanonut , esim kuntokartoittaja että vanhoissa hirsirunkoisissa taloissa alahirren laho o...

homettako

moi aloin tekemään omkotitalossani remonttia jonka yhteydessä huomasin lahoa lautaa lattiassa ja katossa..purin laudoituksen niiltä osin ja uusin ne.en ole varma saink...

Turveko lahottaa

Olemme purkaneet remontoineet vanhaa suurehkoa 1800 luvun maalaistaloa.Rossipohja oli laho. me olemme ihmetelleet yhdessä timpurin kanssa syytä asiaan, koska tuuletusaukk...

Saunan ja pesutilan lattian uusinta

Kyseessä n 10 m2 hirsinen, 60 luvulla kallion päälle rakennettu saunarakenus, rossipohja ei mitään eristeitä. Saunan lattia lienee alkuperäinen, paikoitellen lahoa. Latt...

Välipohja

3 vuotta sitten teetin vesikattoremontin omakotitaloon.  Vanha kate oli vuotanut pieneltä alalta joilta kohdin kattoruoteet olivat mustuneet.  Sovimme ett&...

RINTAMAMIESTALON ERISTEET

vUONNA 58 VALMISTUNUT RINTAMAMIESTALO.tALOON TEEMME PERUSKORJAUKSEN ELI KAIKKI UUSITAAN. pURUT ON OTETTU POIs lattioista ja välipohjasta sekä seinistä.Latt...

Alimman hirsikerran korvaaminen harkoilla

Kohde on vanha hirsisauna, jossa laatan pinnan alle jää yksi hirsikerros. Kahdella seinällä on alimmassa hirressä lahoa ja yksi saunan kulma on lähes maan pinnan tasolla,...

Rossipohjasta

Okei, vanhan kotitaloni ( -57 rak. rintamamiestalo) ostoa mietin ja kävin rossipohjaa tutkimassa talon alla. Alin laudoitus on tehty todella sekalaisesta laudasta, lähinn...

Lahovauriot

Tutuistuimme ostoaikeissa (kehikko siirrettäväksi) vanhaan hirsitaloon josta pinkopahvin alta paljastui eteisaulasta seuraava löytö. Alimmat hirret ol...

Puu ulkoverhous halkeama

Tervehdys. Talossa on puinen ponttilauta verhouksena, alaosissa on siellä täällä halkeamia. Ei kuitenkaan lahoa. Mikä on oikeaoppinen tapa korjat...

Täystiilitalon rakenne

Täystiilitaloa pidetään hyvänä ja arvostettuna rakennuksena / rakenteena. Sitä mainostetaan "hengittävänä" rakenteena jne. Minua mietityttää vaan se että täystiilitaloss...

Laho seinä?

Talomme on rakennettu v 54 ja ostimme sen tammik -04.Maaliskuussa -04 huomasimme olohuoneen lattianraosta tulevan outoa hajua, joka oli levinnyt noin 10x10cm kokoiselle a...

Huopakaton uusiminen

Varastossa on n. 20 vuotta vanha huopakatto joka on alkanut vuotaan läpi. Huopa on levitetty suoraan aluslautojen päälle. Muutamia aluslautoja on jo tummunut pahasti. Voi...

Epäonnistunut ikkunaremontti

Teetätin ikkunoiden kunnostamisremontin vanhaan huvilaan, joka on luokiteltu rakennushistoriallisesti arvokkaaksi. Sovin, että lahot puuosat korvataan uusilla, lasit kita...

Koppakuoriaisia vanhassa puutalossa

Ostimme sata vuotta vanhan, hyväkuntoiselta näyttävän torpan. Edellinen omistaja kertoi rakentaneensa 90-luvun puolivälissä lattian uudelleen ja laittaneensa seiniin tuul...