Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Kuinka edetä rakennusvirhee osalta

Muut

Kysytty: 22.3.2009 klo:12:49

Kyseessä on neljän perheen rivitaloyhtiö, osakkeiden omistajien asunnot on todettu kylmiksi ja vetoisiksi. rakennus on valmistunut vuonna 2003 kesäkuussa ja olemme siis ostaneet osakkeen uudesta vastavalmistuneesta rakennuksesta. Reklamaatio tehty vuositarkastuksen yhteydessä ja olemme käyttäneet apuna rakennusalan konsulenttia tekemällä yhtiössä kuntotarkastuksen. Reklamaatio tehty myyjälle vuositarkastuksen yhteydessä ja aiemminkin.

Rakennus on läpökuvattu myyjän toimesta vuonna 2006. Yhtiöllemme ei suostuttu esittämään kuvausraporttia, mitään viisasta selitystä asialle ei annettu. Myyjä suostui korjaamaan raportin perusteella raportissa esiin tulleita ongelmia, tiivistämällä nurkkia ja katon rajoja tiivistemassoilla. lmoitimme myyjälle, että korjauksen onnistuminen pitää todentaa uudella kuvauksella ja taloyhtiö haluaa nähdä lopuksi miltä raportti näyttää. Tähän ei myyjä suostunut, joten ilmoitin , että taloyhtiö tulee siten tilaamaan samalta kuvaajalta uuden työn jossa samat kuvauskohteet ja maksajaksi tulee kuvaukselle myyjä joka myöskin vastaa uusista korjauksista.

Saimme nyt lämpökuvaukset suoritettua. Raportissa esiintyy juuri ne samat asiat joista olemme valittaneet myyjälle, eli mitkään ongelmista eivät ole poistuneet.

Pääosin ongelmana lienee höyrysulkumuovi eri paikoissa sekä mahdolliset eristepuutteet. Ongelmat ovat pääosin korjausluokka 1 tasoa, pinnan lämpötila ei täytä Asumisterveysohjeen välttävää tasoa ja olisi sen perusteella luokoteltavissa terveyshaitaksi korjattava ilmavuoto tai eristevika. Ongelmat ovat laajoja.

Raportti on näiltä osin karua luettavaa, enkä tiedä onko näitä edes mahdollista korjata järkevällä kustannustasolla? Nyt pitäisi alkaa ilmoitella myyjälle tästä asiasta (yksityishenkilö) ja miettiä omia oikeuksiamme mitä voimme vaatia. Ilmeisesti kannattaa ottaa heti juristi käyttöön ja vaatia korjauksia välittömästi ja varmistaa, että korjaukset suorittaa yhtiö jolla on valmiudet tehdä tällaisia jos näitä ylipäätään voidaan korjata sekä töiden valvonta myös että asiat tehdään oikein. Lopuksi tulee se kysymys kuka maksaa ja mitä. Yhtiömme saa luonnollisetsi kustantaa juristimaksut ja jos haluamme jonkun valvomaan näitä töitä niin myös se maksaa . Huonolla tuurilla myyjällä ei minkäänlaista intressiä puuttua koko asiaan, ainakin näin hän on tähän asti osoittanut asian olevan. Millainen olisi sopiva marrsijärjestys lähteä hoitamaan asiaa ja juridisesti menisi pykälien mukaan....




Virallinen vastaus
Menkää heti juristin juttusille, ja ota ra...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Muut / Kuinka edetä rakennusvirhee osalta":

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

UUSI TAKKA

teen mökilleni seinä- ja lattia remontin eli kaikki menee uusiksi.samalla vaihdan vanhan porin matin uuteen kiertoilmatakkaan.kaipaisin neuvoa ,kuinka uusi takka kannatta...

Autotallin sähkötyöt / höyryn sulku

Kyselin aikaisemmin höyrynsulun sijoittamisesta villojen väliin lämpimässä autotallissa ( vuorivilla eriste 200 mm seinissä, 350 mm katossa). Ymmärsin että on suositeltav...

Hevostallin lattia

Kyseessä on 35 m2:n (7mx5m) suorakaiteen muotoinen hevostalli, jossa maapohja. Tarkoitus olisi valaa siihen betonilattia. Kuinka tässä hankkeessa kannattaisi edetä? Halua...

Seinähalkeaman korjausvastuu

Asunto-osakeyhtiön hallitus on kieltäytynyt korjaamasta huoneiston sisäseinässä lattiasta kattoon leveydeltään 1-3 mm leveää halkeamaa. Halkeamasta pursuaa mustaa pölyä....

Vesi- ja viemärien veto lautalattian alla

Olemme suunnittelemassa keittiön paikan siirto vanhassa (rak. v. 1928) kerrostalossa ja tarkoituksena olisi vetää vedet ja viemärit lautalattian alta (tarkempi lattiarake...

Valesokkeli ja asunnon osto

Harkitsen asunnon ostamista (rak. v.1974), johon on tehty kuntotarkastus. Tarkastuksessa kiinnitettiin huomioita valesokkelirakenteeseen etenkin talon takaseinän osalta,...

Vanhan hirsitalon kylpyhuoneen lattian pohjatyöt

Vanhaan hirsitaloon tehdään wc/kylpyhuone rossipohjan päälle (hirsikannakkeet), lattiapinta-ala n 4 m2. Paikallinen rautakauppa suositteli kipsilevyistä pohjan ja kaatoje...

Sisäänmuuttotarkastuksessa havaitut virheet

Muuttotarkastus valmistaloomme tehtiin 30.4.07ja sisään muutimme 1.5.07 Tarkastuksessa havaittiin korjaustarpeita (maalausta, kalusteita, kolhuja yms.) Näitä korjauksia e...

Kivitalon painumavaurio

Meillä on kiikarissa 80 vuotta vanha kivitalo, joka on kärsinyt painumisvaurion ja seinissä on joitain halkeamia. Talo on suojelukohde. Olemme valmiita isoonkin remonttii...

kahden kerrostalo asunnon yhdistäminen

Olemme suunnittelemassa naapurihuoneiston ostamista. Suunnitelmissa on yhdistää nykyinen asuntomme ja naapurihuoneisto yhdeksi suuremmaksi huoneistoksi. Kuinka edetä asia...

Lattioiden painuminen

Vuonna 2011 valmistunut omakotitalon lattiat ovat kauttaaltaan ja tasaisesti painuneet 1-1,5cm, mikä on huomattavissa ulkoseinien ja lattiarajan kohdalla. Sisäseinät ovat...

Ilmastointi piharakennukseen

Hellurei! Tarkoitus olisi tehdä lämmin työhuone ulkorakennukseen. Ilmastointi askarruttaa. Työn puolesta ilmastoinnin tärkeys korostuu. Tällähetkellä huone( n.15m2) on va...

Tie ongelma

Hei !Yksityisen tien ( ei ole perustettu tiehoitokuntaa) n. 650 m. pitkän päässä vakituinen asunto jonka tiluksista on lohkottu mökkitontteja joille pistotiet erkanee ko....

Saunan ja kuivien tilojen kattoratkaisu

Kysyisin kuinka toutetaan vanhan hirsitalon sauna/kylpyhuone remontti?Talon alta kaivettiin 80 kuutioa maata ja sitten muurattiin lecaharkosta seinät.Ulkopuolelle asian m...

Alapohjan tuuletus

Miten kannattaa edetä? Kyseessä on 2005 rakennettu 25m2 hirsimökki joka on perustettu kapealle harkolle (n. 15cm). Käsittääkseni kyseessä on rossipohja, mutta ilman tuule...

rintamamistalon saunan eristys

rintamamiestalon kellarissa olevan löylyhuoneen seiniä purkaessa huomasin kosteutta esiintulleessa betoni/tiiliseinässä ja hometta. Miten kannattaisi edetä korjauksessa?...

Punamultamaali

Kuinka kylmällä,kostealla ilmalla (kuinka myöhään syksyllä ) voidaan maalata itse keitetyllä punamultamaalilla ja vaatiiko punamulta myös laho/homesuojauksen alleen ennen...

Öljylämmitys vaiko sähkö?

Olemme ostamassa -78 rakennettua tiiliverhoiltua omakotitaloa. Neliöitä on 173m2. Talo käyttää lämmitykseen öljyä ja kiertuilmapumppua. Haluaisinkin tiedustella olisiko...

lisäeristys hoidettu styroksilla, mitä neuvoksi ?

Puutalomme joka on rakennettu 30 luvulla ja eristetty sahapurulla, on lisäeristetty styroksilla sisäpuolelta 80 luvulla. Oliko tämä yleinen käytäntö 80 luvulla vai kehote...

Lomaasuntotonteille omakotitalo

Olemme ostaneet 6 vierekkäistä tonttia pienestä pohjoisen kunnasta. Jokaisen tontin koko on reilu hehtaari (yht. 7 hehtaaria) ja jokaisella tontilla on loma-asuntoa vart...

Talo-ostoksilla

Olemme katselleet muutamia hirsirunkoisia 1900-luvun alun torppia/mummonmökkejä, joita asuinalueellamme suht´edullisesti myydään - yleensä ilman mukavuuksia.Yhdestä löyty...

hirsitalo vm 37

Tervehdys, kysyinkin jo pari viikkoa sitten hirsitalon anturan ja sokkelin uusimisesta - syynä vanhan sokkelin katkeaminen ja talon yhden nurkan painuminen. Ilmeisesti k...

putkityöt

Kerrostaloasuntoon tehdään keittiöremonttia. Keittiön patterin kävi siirtämässä putkimies (kävi paikalla kolme kertaa, koska vuoti siirron jälkeen). Tutki samalla vesipis...

Rintamamiestalon perustukset syvemmäksi

Meillä on vanha rintamamiestalo rakennettu hirrestä.Kellarin korkeus n.200cmSavimaata josta aikoinaan lähdetty perustukset aikoinaan tekemään, ei ole laattaa eikä anturaa...

Yläpohjan lisäeristäminen

Hei!70-luvulla rakennetun talomme yläpohja on eristetty autotallin osalta 10cm.lasi-rullavillalla ja asuinosan kohdilta samaisella villalla tuplana. Villan alla on ilmans...