Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Häiritsevä hurina/ulina

Muut

Kysytty: 19.5.2012 klo:20:48
Asumme 2010 valmistuneessa paikallaan valetussa kerrostalossa, jossa on noin 40 huoneistoa. Toukokuussa 2011 asunnossamme alkoi kuulumaan häiritsevää ulinaa/hurinaa ja samainen ääni häiritsee useampia asuntoja taloyhtiössä, muun muassa seinänaapuriamme ja yläkertaamme. Asumme itse alimmassa kerroksessa. Vuonna 2011 ääni alkoi tosiaan toukokuussa ja lisääntyi kesää kohti, jolloin se kuului lähes jatkuvasti. Syksyllä ääni kuitenkin heitti hetkeksi ja talvella sitä kuului vain harvakseen. Nyt kuitenkin ääni on taas tammikuusta alkaen alkanut yleistymään ja esiintyy nyt keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, useimmiten viikonloppuisin. Ääntä kuuluu niin lattiasta kuin seinistäkin eli kyseessä on ilmeisesti runkoääni.

Rakentajalla ei ole mitään hajua äänen aiheuttajasta eikä myöskään pahemmin kiinnostusta korjata sitä. Ensimmäinen reklamaatio tehtiin toukokuussa 2011 ja sen jälkeen viasta on reklamoitu säännöllisesti noin kerran kuussa. Taloyhtiön vuosikorjauksetkin on suoritettu, mutta äänen vuoksi takuuta ei ole palautettu. rakentaja veikkasi äänen johtuvan naapurin laitteesta, kuten pakastimesta tai ilmalämpöpumpusta, mutta nämä vaihtoehdot on poissuljettu taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan, isännöitsijän sekä huoltoyhtiön toimesta.

Missähän vika voisi olla?

Muita faktoja talosta:
- huoneistokohtainen ilmastointi
- kaukolämpö


EMKo Käyttäjä on nainen
Kysymyksiä: 2 kpl



Virallinen vastaus
Selvittäkää ensimmäiseksi, onko taloon toukokuussa 2011 muuttanut uusi asukas. Mainitsemasi ajankohdat viittaavat siihen, että vika voisi olla jossain ilmalämpöpumpussa. Joka tapauksessa joku kone on rikkinäinen ja aiheuttaa kyseisen äänen. Näillä lähtötiedoilla en pysty antamaan parempaa ratkaisua.

Arvostele vastaus kysymykseen "Muut / Häiritsevä hurina/ulina":
Jäsenen antama (20.5.2012 klo:12:07) kommentti

Kierros naapurilaitteiden varalta suoritettiin 11.5.2012 ja ilmalämpöpumppuja tms. ei löytynyt. Olin itse kierroksella mukana hallituksen pj:nä.



Olemme miettineet, voisiko ääntä aiheuttaa kiertovesipumppu? Ääni rajoittuu vahvasti pattereiden vieressä oleville seinille sekä lattiaan. Sekä yleensä pattereiden lähellä olevista seinistä kuuluu veden lorinaa, mutta ulinan kuuluessa kyseistä lorinaa ei kuulu. Mistähän tämä voisi johtua? Lisäksi vaikuttaa siltä, että äänellä olisi jonkinlainen yhteys ulkolämpötilaan kun se ei talvella juuri inahdakaan, mutta kesällä se parhaillaan on jatkuvaa.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:12:36) kommentti

Oma veikkaus on että Kiertovesipumppu on käsikäytöllä, eli pyörii kokoajan täysillä. kesällä säätöventtiilit on kiinni ja tästä aiheutuu resonointia. Verkostossa on myös ilmaa jos patterit lorisee.
eli kiertovesipumpun ohjaus on käännettävä automaatille, ja verkosto ilmattava kunnolla.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:13:08) kommentti

Kun hurinaa/surinaa kuuluu, niin menkää lämmönjakohuoneeseen, jossa kuulostelette. Usein auttaa "kärsä pannaan toisen korvaan ja toinen kärsää käyttää" -mukaeltuna "meisseli korvaan" kuunnellen eri pyöriviä laitteita ja putkista ellei aivan kokonaan pinnoitettu, siis meisselillä jyriseekö pahasti.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:13:10) kommentti

Ja tietysti samalla varmistaa, että se pumppu toimii automaatti -asennolla niinkuin on suunniteltukin..yksi voisi myös olla tuo ilmastointi, jos IV -koje resonoi jollain tavoin (laakerit loppu tms.), mutta silloin ääni kyllä tulisi ilmanvaihto -kanavista.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:13:12) kommentti

Naapurin pesukone ?    

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:13:13) kommentti

JV:ltä oikea neuvo..samalla ´meisseli korvaan´ -menetelmällä voit sieltä huoneistosi pattereista kuunnella surinoita ja hurinoita.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:13:16) kommentti

Tai naapurin emännän...

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:18:27) kommentti

Naapurin pesukone kyseessä ei ainakaan voi olla, sillä ääntä kuuluu parhaillaan putkeen useita päiviä taukoamatta. Lämmönjakohuoneessakin ääntä on käyty kuuntelemassa, mutta juuri samanlaista ääntä sieltä ei kuulunut, tosin saattaahan ääni matkalla resonoitua erilaiseksi. Eikä vika myöskään ole ainakaan omassa ilmastoinnissamme, sillä sen olemme äänen kuuluessa kytkeneet käytöstä. Sen sijaan naapureiden ilmastointeja olen pohtinut, sillä ilmastoinnit on ensinnäkin pultattu suoraan kiinni betoniin ja toisena ilmastoinnit ovat tehokäytössä kesäisin ja viikonloppuisin vaikkapa saunan vuoksi. Ongelmana on vain, kuinka niitä ilmastointeja pääsisi testaamaan, kun sähköjen pois käyttö ei tule kuulemma kysymykseen. Ukkosia ja ulinaa yhtäaikaa siispä odotellessa!



Kiertovesipumppua täytyy laittaa huoltomiehet tutkimaan tarkemmin, vaikka rakentajan LVI-insinööri on sitä kuulemma kertaalleen käynyt säätelemässä. Myöskin ylimmän kerroksen patterit on ilmattu ja omissa pattereissamme ei ole ollut ilmaa.

Jäsenen antama (20.5.2012 klo:18:47) kommentti

Sitten kannattaa lähteä poissulkemaan ts. sammutetaan joko yksi kerralla ilmastoinneista tai esim ryhminä. Jos jonkun ryhmän kohdalla ääni vaimee, niin silloin etsitään sammutustaktiikalla siitä ryhmästä.

Se on varmuudella pyörivän koneen aiheuttama. samalla tekniikalla voi tutkia lämmönjakohuoneen toimintaa.

"  Ongelmana on vain, kuinka niitä ilmastointeja pääsisi testaamaan, kun sähköjen pois käyttö ei tule kuulemma kysymykseen. "

Mikä ongelma siihen liittyy?

Jäsenen antama (26.5.2012 klo:20:53) kommentti

Kiertovesipumppukin käytetty nyt kiinni. Eikä sekään auttanut. Seinät ja lattia soi yhä edelleen minkä ehtii. Voisiko viemäri aiheuttaa tällaista ääntä? Ikkunamme alla on Uponorin kansi, eikä mitään tietoa mitä sen alla on. Kansi on normaalia viemärinkantta pienempi.

Jäsenen antama (26.5.2012 klo:21:42) kommentti

Mystinen viallinen  WC  säiliön täyttöventtiili, joka ei pidä vesijohtopaineen vaihtelusta ja aiheuttaa ääntä vesijohdossa ?
Äanen kuuluessa suljetaan WC säiliön putkisulku.

Ps. Aikaisemmassa keskustelussa oli todettu viallinen WC pönttö häiriöäänen lähteeksi. 


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

häiristevä hurina

Hei, rivitaloasunnomme alapuolella olevasta pannuhuoneesta välittyy lämpöpumun ja erityisesti lämminmenovesiputken häiritsevä hurina pattereita pitkin asuntoomme. Pumppu...

ulina yläpohjassa

Ongelma on ulina ullakolla. Kuuluu ainoastaan pakkasella ja on häiritsevä. Ostimme 84 rakennetun omakotitalon,1-tasoisen,jonka remontoin sisältä täysin. Julkisivu remppa...

Äänekäs vesikiertoinen patteriverkosto (45-luvulta, kuparinen)

Moi!Olisin tiedustellut, onko mitään keinoa auttaa/ vaimentaa patteriverkoston pitämää meteliä, ei pauke vaan lähinnä ulina, joka alkaa aina lämptilavaihteluista, ulkona...

Liesituulettimen ääni.

On uusi paritalo jossa liesituuletin äänelehtiituulessa. Ulina käy tuulessa ja liesituulettimen sulkupeltiläppä äänehtelii myös ilmapaineen ansiosta.Liesituulettimessa on...

WC pönttö pitää ulisevaa ääntä

Toisen vessamme pönttö on alkanut pitämään satunnaisesti vetämisen jälkeen "ulisevaa" ääntä. Huuhtelu toimii ja säiliö täytyy ihan normaalisti. Ulina kestää noin 5-20 sek...

valskaava savuhormi

Tulisijan lämmitys menee pikkuhiljaa harakoille,vaikka pelti (yksi kpl) olisikin suljettu . Hormista kuuluu pieni "ulina". Nuohooja on tudennut piipun olevan ihan kunnos...

Askel- ja ilmaäänitutkimus

Askel- ja ilmaäänitutkimuksen mukaan rivitaloasuntoni rakenteet täyttävät määräykset. Kuitenkin naapurista kuuluu WC:n & suihkun äänet ja puhe, katolta radonimurin hurina...

vesikiertoinen patterilämmitys

tämmöinen vanha omakotitalo, 60 luvulla rakennettu,missä sähköllä lämpiävä vesikiertoinen patterilämmitys ja varaaja on kolmen tuhannen litran avoin järjestelmä,hanasta t...

Uuden (viallisen?) asunnon myyminen

Asuntomme on nyt lähes kaksi vuotta vanha ja ostimme sen aikanaan suoraan rakentajalta. Asunnossamme jo muutaman kuukauden jälkeen ostosta häiritsevä ääni, joka on pahimm...

Laattalattia

Moi, ostimme 3 vuotta vanhan talon, josta muuton jälkeen havaitsimme ongelman. Talossa suuri osa lattioista on tehty 33*33 laatoista, joista varmaan 10 % tuntuu olevan i...

Vessanpöntön alta kuuluu ääntä

TerveKun avaan v.86 rakennetussa omakotitalossamme vesihanan, kuuluu vessanpöntön alta klonksahdus, ikään kuin jokin aukeaisi ja päästäisi vettä liikenteeseen ja muutaman...

Lautaparketin

Hei !Mistä voi johtua, että uusittun kartanoparkettin (yksisäleinen) pintaan muodostuu "vallesmannin hammastusta" l. poikittaista aaltoilua sekä myös nostaa reunoja ylös...

hajuongelma

Ollessani pidempään poissa ilmaantuu taloon sisälle, erityisesti ulkoeteiseen puutalon haju, joka on sikäli häiritsevä että se tarttuu vaatteisiin. Epäilen että haju/ kos...

Kiertovesi pumppu

Vaihdoin Grundfos 7-nopeuksisen kiertovesi pumpun (käyntinopeus on ns. hitaimmalle asetettu) ja sen jälkeen alkoi häiritsevä tekijä: polttimen käydessä vesi ryöpsähtelee...

Harava-antenni

Taloyhtiömme antenni sijaitsee suoraan asuntomme päällä. Se on läpiviety välikatolle peltikaton läpi. Antennissa on kohtalaisen pitkä maastoputki. Ongelmana on, että tuul...

Teknisen tilan äänieristys

Miten eristän teknisentilan.Tek.tila sijaitsee makuuhuoneen vieressä,väliseinä runko 100 mm + eriste ja molemminpuolin 13mm kipsilevyt,jossa teknisen tilan seinään (siis...

Kiertovesipumpun äänen vaimentaminen

Ongelmana on kiertovesipumpun äänen eteneminen asuintiloihin putkistoa pitkin. Kyseessä on 70-luvun omakotitalo, jossa putket menevät lattiavalun sisään kiertovesipumpu...

Patterivesrkoston ulina

Omistan öljylämmitteisen v. 1976 rakennetun talon. Patteriverkostosta kuuluu häiritsevää ulinaa, joka johtuu mielestäni kiertovesipumpun poikkeuksellisen kovasta äänestä....

Putkisto ongelmia

Hei! Olemme kaukolämmössä oleva RT (10 huoneistoa ja 3:ssa erillistalossa)ja vesikirtoisessa patterilämmityksessä. Yhden talon päätyhuoneistossa lämmitysputket pitävät j...

pilp:n vaihto?

Olemme asuneet muutaman kuukauden uudessa omakotitalossa ja lämmitysjärjestelmänä on Nibe410p(vesikiertoinen lattial.), joka sijaitsee kodinhoitohuoneessa. Nyt on alkanut...

Lämmön talteenotto poistoilmanpuhaltimesta

Talossamme on Vilpe-poistoilmanpuhallin, jonka hurina kuuluu saunassa, kylpyhuoneessa ja WC:ssä. Vaatehuoneessa on ilmanvaihtoventtiili, mutta ilmeisesti sitä ei ole kytk...

Liesituulettimen hormi ulisee tuulella

Moikka, Uuden kaksikerroksisen omakotitalomme liesituulettimen hormi pitää ulinaa jonka voimakkuus riippuu tuulesta. Hormi menee alakerrasta välipohjan läpi yläkertaan...

saunan ilmanvaihto

Heips! Rakennan juuri omakotitaloa, ja ongelmia talkooväen asenteiden kanssa. Taloomme tulee hallittu ilmanvaihto järjestelmä nibe fighter 410p:lla. Olen itse kuvitell...

Vielä äänieristyksestä

Asumme rivitalossa ja on käynyt ilmi että rakennusvaiheessa on käynyt erittäin häiritsevä kömmähdys: Huoneistojen välinen laatta on kyllä katkaistu lautaseinällä, mutta...

Ilmanvaihtokoneen humina

Mistähän johtuu vasta valmistuneessa omakotitalossamme koneellisen ilmanvaihdon tuottama humina huoneissa. Humina on häiritsevä jos talo on hiljainen, esim. illalla ja öi...