Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Kosteusvaurio

Maalaustyöt

Kysytty: 20.7.2007 klo:0:11
Huomasin muurahaisia suihkutilan nurkassa ja tarkempi tutkimus osoitti, että nurkan silikonisaumauksessa on reikkä. Lähdin purkamaan ko kohtaa ja totesin, että vesivaurio on kohtalaisen suuri. Ensinnäkin nurkassa oli oikea murkkujen pesä. Seinäelementin lastulevyosuus oli ihan märkä ainakin puolen neliön alueelta- enempään vielä purkanut. Aion purkaa koko seinän koolausta myöten ja vaihtaa villat, rakentaa kunnollisen vsieristyksen ja laatoittaa uudelleen. Senän takana on kylmä varastotila josta kautta myös aukaisen paikan. Nyt kysyisin, että onko mitään keinoa tuhota mahdollista hometta jos sitä on sellaisiss väliköissä, johon on hankala ilman mittavia kustannuksia päästä, Kuinka olisi tällainen kohta parasta kuivata. Onko mitään näppituntumaa kuivausajan kestosta, Varmaankin lämpöä pitää tuoda paikalle ja tietysti mittaus ennen korjaamista. Kostunut seinä on talopaketin elementti. Lastulevy on kostunut, mutta pikaisesti katsottuna näyttäää, että koolaus on muovin alla ehkä kunnossa

laavu
Kysymyksiä: 6 kpl



Virallinen vastaus
Joissain tapauksissa käytetään otsonointia tuhoamaan kasvustoa. Tä...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Maalaustyöt / Kosteusvaurio":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kuka maksaa kosteusvaurion?

Ostin juuri rivitalosta asunnon. Kauppahetkellä tiesin,että yhdessä huoneistossa tehdään kosteusvaurio remontti, josta piti myyjän mielestä selvitä 100-200 eurolla. Remon...

Kosteusvaurion korjaaminen

1986 rakennetun rivitalon pesuhuoneen suihkun viereisestä seinästä löytyi kosteusvaurio. Taloyhtiön edustaja vaatii, että kosteusvaurio paikkakorjataan.Hän vetoaa RYL 200...

Sokkelin irtoaminen?

Eilisessä vastauksessa oli jokin maininta, että sisäpuolella olisi kosteusvaurio ja sokkeli irtoaisi? Miten talon ulkoseinässä voi sisäpuolella olla kosteusvaurio, mikä s...

Mitä betonilaatan päälle

HeiAlapohjassa todettu mittauksissa kosteusvaurio.Nykyisin laatan päällä bitumisuikaleet,laudat,50x50 koolaus ja villa eristeenä sit lastulevy ja muovimatto.Mistä matsust...

Lattian laatat

Lattiakaivon ympärillä on kosteusmittauksen yhteydessä todettu kosteusvaurio. Onko taloyhtiö velvollinen korjauttamaan kyseisen vaurion ja korvaamaan mahdollisesti korjau...

Pakkohuutokaupan vastuu

. Ostimme pakkohuutokaupattavan omakotitalon ,jossa ilmeni kosteusvaurio melko pian kaupanteon jälkeen,kenellä tällaisessa tilanteessa on vastuu mahdollisista korjau...

kosteusvaurio

olen myymässä taloa jonka olen ostanut n.3 vuotta sitten.kumpi on vastuussa minä vai minulle myynyt henkilö, jos talosta löytyy kosteusvaurio eimerkiksi kylpyhuoneesta....

Korvauksen suuruus

Miten määritellään korvauksen suuruus,jos taloyhtiö perää entiseltä omistajalta korvausta väärin tehdyn kylpyhuoneremontin aiheuttamasta kosteusvauriosta. Kosteusvaurio o...

Remontin tehneen yrityksen vastuu vesieristyksistä

Taloyhtiömme kaikissa löyly- ja pesuhuoneissa todettiin v. 2001 kosteusvaurio. Taloyhtiö teetti ja maksoi v. 2001 remontin, jossa tilat kuivattiin, vesieristeet ja kaakel...

Kauppakirjan sanamuoto

Olemme ostamassa omakotitaloa, jossa kuntotarkastuksessa todettiin kosteusvaurio pesu/saunatiloissa. Kostuneet rakenteet purettiin ja kuivatettiin myyjän toimesta. Myynti...

Mahdolliset kosteusvauriot

Hei,Alan tekemään saunaremonttia tänä vuonna johtuen tummuneista paneeleista. Jos löydän kylpyhuoneen ja saunan välisestä seinästä kosteusvaurion, mitä olen mielestäni oi...

Suihkukaapin aiheuttama kosteusvaurio

Taloyhtiössämme on havaittu kosteusvaurio, joka on asiantuntijan testien mukaan aiheutunut suihkukaapin pettäneistä silikoneista joiden läpi vesi...

Taloyhtiön vastuu sadevesien aiheuttamasta kosteusvauriosta.

Taloyhtiön (rv 1977)  yhdessä asunnossa on todettu kosteutta ja homekasvustoa maanvaraisen laatan alapohjassa. Kosteusvaurio on todennäköisesti s...

Vesivahinko

Asumme 80 luvun lopulla valmistuneessa rivitalossa. Erään asunnon kylppärin suihkunurkkauksen helmasta saatiin pintamittauksella (Gann) arvo 80-100. K...

Myyjän vastuu kaksi vuotta ja milloin enemmän?

Ostimme noin 3 vuotta sitten kerrostalo-osakkeen jonka remontoimme. Nyt on ilmennyt mahdollinen vanha kosteusvaurio, joka aiheuttaa ongelmia. Meneekö korjaus meid&au...

Muovimaton paikkaus

Kylpyhuoneessamme havaittiin kosteusvaurio suihkunurkkauksen kohdalla ja isännöitsijä ehdotti muovimaton paikkakorjausta alueelta, jolla kosteutta havaitti...

Kosteusvaurio

Asunnossamme oli kosteusvaurio jonka vuoksi jouduttiin purkaamaan lattialaattoja n. 3 m2  jotta saatiin korjattua vuotava putki.Koska samaa laattaa ei ole saatavilla...

Missä hintahaarukassa ok:n vauriokorjauksen suunnittelu

Mitä pitäisi budjetoida ok-talon vauriokorjauksen suunnitelman teettämiselle ammattilaisella? 1960-luvun ok-talon valesokkelirakenne korjataan (alajuoksut...

Outo haju

Rivitalon huoneiston ( vuosimallia1978) oston jälkeen huomattiin kiperä/ omituista hajua päätyhuoneessa. Homekoira tehnyt merkinnän ja rakenteist...

Kostunut eteiskaappi ja haju

Hei,Jouduin säilyttämään eteisen kaapin runkoja ulkona kesällä. Sinne kertyi kait hiukan kosteutta kun yhdestä kohtaa kaapin runko on turvonnut.Tuulikaapissa on oven olle...

Kosteusvaurio

Moi! Me ostimme talon, joka oli rakennettu 2008 vuonna. Asuimme vuoden ja nyt kylpyhuoneessa ilmestyi ulkoseinämällä kosteusvaurio. Voisitteko sanoa kuka vastaa tästä, os...

ilmalämpöpumppu

tarkoituksena olisi hankkia ilmalämpöpumppu. Palstoja lukiessa jotkut väittivät että voi aiheuttaa kosteusvaurion. Onko mahdollista että aiheuttaisi moisen ? ja jos on ni...

Lahovaurio ala- ja rossipohajn nurkkahirsissä

Vanhassa hirsitalossamme on ollut epäilyttävää hajua jo pitemmän aikaa, ja pitkän etsinnän jälkeen löytyi kosteusvaurio ala- ja rossipohjan nurkkahirsistä + päätyseinän a...

Pihasauna

tarkoituksena on rakentaa talvilämpimän nykyaikaisen  mökin pihapiiriin pihasauna pukuhuoneella (jota vois käyttää myös tarvittaessa vierasmajoiitukseen)sekä puukiukaalla...

Voiko ikkunan auki pitäminen aiheuttaa kosteusvaurion?

Hei,voiko liiasta tuulettamisesta (ikkunan aukipitämisestä) tulla kosteusvaurio? Esim. jos ikkuna syksyllä tai talvella on koko päivän / yön yli / useampana peräkkäisenä...