Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Sokkelin kosteus

Maa- ja pohjarakenteet

Kysytty: 15.9.2009 klo:7:46

Tervehdys ja kiitos palstasta! Talomme on yksikerroksinen ja rakennettu 2007 uudelle asuntoalueelle joka vanhaa hiekkapitoista savea (peltomaata). Perustusmuotona on maavarainenperustus (anturat) ja harkkosokkeli (ei kellaria, sähkölattialämmitys). Painuvat maakerrokset on poistettu ja kantava kerros tehty. Alla myös asianmukainen kapillaarikatkosora. Lisäksi salaojitus kunnossa ja kaivo jossa palloventtiili. Pintamaa kallistuu hyvin poispäin talosta ja sadevedet johdetaan omia putkia pitkin asianmukaisesti pois aina ojaan saakka. Patolevyä ei ole (eikä näytä olevan läheskään kaikilla naapureillakaan). Kaikki näyttäisi olevan tehty hyvinkin ohjeiden mukaan ja rakentaja on ollut erittäin täsmällinen ja muutkin rakentajat kehuneet työnjälkeä.
Tänä kesänä olen huomannut, että sokkelissa tietyssä kohtaa kohdat rouhepinnoitteesta ovat tummuneet/kostuneet. sokkeli on pinnoitettu kauttaaltaan Serpo137 laastilla ja maanpinnan yläpuolella lisäksi rouhepinnoitus. Kosteus ilmestyy aina samoihin kohtiin ja nousee maanpinnasta korkeimmillaan n. 10-15 cm. Kohdat ovat suojaisessa kohdassa talon seinustalla johon ei juurikaan aurinko pääse paistamaan ja autokatos muodostaa myös melko tehokkaan tuulen suojan tälle seinustalle. Sokkelia vastan on "normaali pihasora" jonka alla 10 cm hiekkakerros jonka alla routaeristeet hyvin kallistettuna rakennuksesta pois päin.
Kaivoin seinänviertä hiukan auki ja myös maanpinnan alla oleva osa sokkelista oli kosteahko (kosteampi kuin seinältä johon aurinko pääsee paistamaan) ja maa jonkin verran kosten tuntuista räystäiden alta ja seinän läheltä (aurinko ei tosiaan pääse paistamaan). On myös mahdollista, että seinällä oleva sadekaivo oli jonkin aikaa huonosti paikallaan ja vettä mahdollisesti päässyt sateella seinän vierustalle, asia kuitenkin nyt korjattu eikä muutosta tilanteessa havaittu. Routaeriste on lähes seinässä asti kiinni (n. 0,5-1 cm rako) ja sen päällä n. 10 kerros hiekkaa (hiekka tulee sokkelia vasten). Hiekan päällä jotain "normaalia pihasoraa, 0-16?" n. 20 cm kerros. Kun seinän reunustan kaivaa auki rouhepinnan alapuolelle, niin sokkeli kuivaa nopeasti (n. 1/2-1 päivä) kaivettuun syvyyteen asti, mutta maanpinnan alapuolella jäävä osa jää aina kosteammaksi. Tosin rouhepinnoitteen keskikohtiin saattaa kostealla ilmalla tai kostean yön jälkeen silti ilmestyä kosteat läiskät (aina samoihin kohtiin) vaikkei kosteus olisikaan noussut maasta, mutta myös ne kuivuu nopeasti. Myös autokatokseen ilmestyy kostealla säällä tällainen kostea alue (pitkä viivamallinen muoto) aina samaan kohtaan, keskelle rouhepinnoitetta (kosteus ei siis tässä kohtaa nouse maasta koska maa ja rouheen alaosa täysin kuivia katoksessa). Sisällä tehtiin varmuuden vuoksi ympäri taloa kosteusmittarilla pintamittauksia mutta mitään poikkeamia ei havaittu. Kysymys kuuluu: Onko syytä huolestua ja voiko kyseeseen tulla jonkinlainen kosteusvaurio vai onko normaalia käyttäytymistä kyseisille materiaaleille? Mistä ilmiö voi johtua? Onko syytä asentaa lisäeristystä (patolevy) sokkeliin kosteuden eristämiseksi? Vai tulisiko tuo sokkelia vastan oleva sora (ja routaeristeen päällä oleva hiekka) vaihtaa johonkin hengittävänpään ja karkeampaan sepeliin jotta sokkeli pääsisi paremmin hengittämään? Toivottavasti ehditte vastaamaan, yöunet mennyt jo pariin kertaan.




Virallinen vastaus
Antamasi lisäselvitys lattiapinnan korkeudesta tuo sen kuvan, että mistään rakenteita rasittavasta ongelmasta ei todennäköisesti ole kyse. Salaojan toimiv...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Maa- ja pohjarakenteet / Sokkelin kosteus":
Jäsenen antama (15.9.2009 klo:11:08) kommentti

Tarkennuksena, että lattiapinta on noin 45 cm maanpinnan yläpuolella.

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:7:47) kommentti

Kuinka salaojan toimivuuden voi tarkistaa?

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:9:28) kommentti

Tarkkaan ottaen ei mitenkään muuten kuin ehkä kuvaamalla. Pilkuttelijoille sanottakoon,jos kuvaamalla huomataan esimerkiksi, että salaojat ovat kuivat, niin välttämättä ne eivät toimi siitäkään huolimatta, koska ne silloin ovat ilmeisesti turhat, mutta sehän on toisaalta hyvä asia eli salaojien ympäristö ei tarvitse noita salaojia tai sitten se ympäristö toimii (oikeaoppisesti) salaojana.

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:9:45) kommentti

Salaojan toimivuutta/tarpeellisuutta voi selvittää kaivamalla tarkkailukaivon. "Kaivoksi" käy pystyyn asennettava salaojaputki. Sitten vaan tarkkailemaan, näkyykö vettä ja kuinka korkealle se nousee.

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:11:34) kommentti

jos tarkistuskaivossa näkyy vettä siten että vedenpinta on korkeammalla kuin kaivosta lähtevän/lähtevien putkien alapinta (putkessa on vettä) ja samaan aikaan kokoojakaivolla tms. purkupaikalla ei vesi lirise, voi jo vähän päätellä että ainakin vettä on liikenteessä ja joko se purkaantuu johonkin väärään paikkaan tai välimatkasta ja maanlaadusta se jää jo matkalle. Sitten toinen tarkistus voisi olla että mittaa sen tarkistuskaivon kautta ihan vaikka rullamitalla kuinka syvällä putket ovat verrattuna anturaan (piirustuksista selviää)

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:11:44) kommentti

Salojituksessa on talon nurkilla tarkastuskaivot ja niiden sisällä on vettä. Vesi on tosin matalammalla kuin saapuva/lähtevä putki. Meinaako tämä, että salaojat on tukossa?

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:12:46) kommentti

Tilanne on normaali. Pohjaveden pinta on alempana kuin salaojaputket. Keväällä ei kaivoissa varmaankaan ole vettä lainkaan.

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:13:38) kommentti

Ja silti sokkeli on yhdeltä sivustalta märkä. Johtuneeko siitä, että sokkelia vasten on hiekkaa eikä sepeliä? Niin ja talo on rakennettu viime vuonna eli voisiko olla sokkeleissa vielä rakentamisen aikaista kosteutta?

Jäsenen antama (21.9.2009 klo:16:20) kommentti

Salaojien toimivuutta voinee kokeilla esim. laskee alimpaa tarkastuskaivoon letkulla sen verran vettä jotta se lähtee menee alas päin. Sitten tekee samoin seuraaville tarkastuskaivoille ylenevästi.


Toisaalta, salaojat toiminee jos jo vuoden on olleet ja putkissa ei ole vettä.


Jäsenen antama (22.9.2009 klo:11:26) kommentti

Jos jokaisessa nurkka kaivossa veden pinta on putkien alapuolella, niin salaojat kyllä toimii. Sokkelin kosteus johtuu jostain muusta.



Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Nivell tai Platon lattia

Hei! Kysymys kuuluu kyseisiin lattia malleihin jota olemme suunnitelleet, alapohja ensinnäkin noin25cm syvä, eriste mineraalivilla koolausten alle laitettu muov...

Salaojan toimivuus

Talo on -07 rakennettu ja nyt heräsi kysymys mahtaako salaoja toimia kunnolla. Etupihan puolella sokkeliin on noussut kosteutta kesän aikana ja rouhepinnoite oli kostea (...

Miten Oikeasti mitataan sokkelin kosteus?

Hei. Eräs firma kävi kaupoilla salaoja ja sadevesi järjestelmän tiimoilta. Aikani kuuntelin myyjää ,hän kertoi mitataanpas sokkelin ko...

Routaeristyksen toteutus

Rakennuspaikkamme sijaitsee routivalla silttimaaperällä. Routaeristys samoin kuin sisätäyttö on tarkoitus toteuttaa Leca-soralla siten, että sokkelia vasten ulkopuolelle...

Sokkelin kosteus II

Liittyen vielä 15.9.09 lähettämääni kysymykseen otsikolla "Sokkelin kosteus".  Tässä kuva sokkelista kosteahkon (ei kuitenkaan sateisen) yön jälkeen (Seinä1). Kuten kuvas...

Sokkelia pitkin nousevan kosteiden estäminen

Kun maa on märkää sokkelin vierestä (varsinkin sadesäällä), kosteus nousee pahimmillaan koko sokkelin matkan aina tiilien alareunaan saakka. Tämä on nähtävissä osassa tal...

Kannattaako pietä sokkelin alaosa

1960-luvun talossamme sokkelin maanpäällinen osa on pietty, mutta maapinnan alapuolella on pelkkä betonipinta. Jostain kohti kosteus on nyt päässyt kellariseinämään.Miten...

Sokkelin eristäminen

Vuonna -78 rakennettu 1 1/2 kerroksinen puutalo maanvaraisella laattaperustuksella.Salaoja ja hulevesiputkituksia ei ole. Nyt ne laitetaan tämän kesän aikana.Sokkelin sei...

perusmuurilevyt jälkeenpäin

Terve, Omakotitalomme on rakennettu 2005.Harkkosokkelinen puutalo yhdessä kerroksessa.Sokkeliin ei asennettu (tietämättömyyttäni) perusmuurilevy...

Sokkelin kastuminen

Kuukausi sitten kyselin neuvoja sokkelin kastumiseen sateella. Tein neuvojenne mukaan ja kaivoin patolevyn esiin. Nyt kosteus ei enää sateella nouse sokkelia pitkin alhaa...

Betonisokkelin kupruileva (homehtunut?) maalipinta

1971 rakennettu täystiilitalo. Edellinen omistaja maalannut betonisokkelin ilmeisesti kesällä/syksyllä 2010. Nyt kesällä 2012 talon varjoisan pohjoispuolen sokkelissa hav...

Istutuksia sokkelin vieressä

Meillä on 1990 luvun alun rivitaloyhtiö missä muutamilla seinustoilla on kukka istutuksia sokkelin vieressä. Tarkoituksena olisi poistaa istutukset ja...

Kylmä lattia, aiemmin esitetyn kysymyksen

Kiitos vastauksesta, viitteestä Parocin villaeristeisiin sokkelin ulkopintaan, mutta. Maasta nouseva kosteus on ohjattu pois patolevyllä, tämä on  auttanut aiemmin esiint...

Sokkelin vierustäyttö

Moi, Taloyhtiössämme kasvaa sokkelin vierustalla nurmikkoa ja sinne on tehty paljon kukkaistutuksia. Salaojat on kuvattu ja toimivat. Betonisokkelissa ei ole k...

Sokkelin kosteus - patolevyn asennus jälkeenpäin

Hei, Talo on vuonna 1998 valmistunut Kastellin matalanrinteen 1,5-kerroksinen. Perusmuurit / sokkelit ovat kevytsoraharkosta (kuva ohessa). Toisin kuin piirustuksessa,...

Muovia ja lecasoraa ryömintätilaan?

Ryömintätilaan kertyy sulamisvesiä, talo rakennettu loivaan rinteeseen ja sataessa vesi valuu ryömintätilaan. Tai ei sinne kerry vettä, mutta maapohja kosteana aina paits...

Lattiarajan kylmäsilta

Puutalossamme on lecaharkkoperusta ja betonilaatta lattialämmityksellä, alla 15 cm stryroksi. Muutamassa kohdassa lattianrajasta virtaa kylmää ilmaa sisään.Seinän gyproci...

Sokkelin vierustan rakenne

KYSYMYS 15.4.2013KKKhHh1Kyseessä on vuonna 1989 rakennettu okt- talo. Talon peruspohjana on hiekka, perustamistapa on teräsbetoniantura, kivijalan rakenne ulkopuolelta lu...

karaattilevyn vaihto paneliin

talo rakennettu 79 ,päädyt tiiltä etu ja takaseinä karaattilevyä.levyt ehjät eikä kivet varisseet,etu puolella sokkeli maan pinnan ylä puolella 7-15cm, eikä levyn alapääs...

Sokkeli kostea

Hei,Nyt kun tuli plussakelit huomasin, että sokkeli alkaa talostamme paikoittain kastumaan?? Olen kolannut lumet pois talomme sokkelin vieruistoista kauttaaltaan. Kosteus...

Vesieristys/ vesihöyryä

1953 rakennettu kivitalo jonka sauna ja pesutilat latoitettaan uudelleen. Nyt vanhat laatat irroitettu ja betonilattian pkostus  mitattu pinta mittarilla ja todettu...

Sandwich eristys

Jos patolevy tai bitumikermi kaikesta huolimatta pääsee falskaan jostakin mistä kosteus haihtuu vai tuleeko automaattisesti sisäilmaongelmia? Sokkelin...

salaojituksesta

Hei!-89 rakennetussa omakotitalossa kivijalka rappeutunut ja kostea kauttaaltaan. Ostimme talon vuosi sitten, kosteuskartoituksessa maininta salaojista "ei tutkittu, ei t...

Salaojasora

Salaojaremonttini alkaa olla pian siinä vaiheessa, että tarvitsen uutta salaojasoraa. Jos ympäröin salaojan kapillaarittomalla salaojasoralla sekä suodatinkankaalla, niin...

Kellarin sisäpuolinen eristäminen

Olisin uusimassa kellarissa sijaitsevan takkahuoneen seinäpintoja,ajatuksena käyttää spu-eristeitä,ohjeissa vaan neuvotaan että täytyisi olla sokkelin ulkopuolikin eriste...