Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Rintamamiestalon rossipohja

Maa- ja pohjarakenteet

Kysytty: 25.1.2019 klo:19:10
Hei.Olen jo aiemmin kertonut miten korjasin vanhan alkuperäisessä kunnossa olevan rintamamiestalon lattian ja vastasitten että olen kaikki tehnyt juuri niin hyvin kuin voi.Kertaan vielä. Poistimme muovimatot ja sitten kovalevy jonka päällä matot oli ja vielä raakalaudoitus  ja niiden alla oli sanomalehtipaperia ja ne poistimme ja kaikki purut myös.Puru oli painunut jonkin verran ja lattiat olivat talvella viileät.Kaikki rakenteet olivat muuten kunnossa paitsi muutamassa kohdassa purun kannatus lausoitusta oli pehmentynyt.Kantavat rakenteet ja lähes kaikki alalaudoitus siis oli täysin hyvät.Nyt siis paransimme lattian lämpöominaisuuksia laittamalla ensin aluslaudoituksen päälle tervapaperin ja tietenkin pahmenneet laudat uusittiin ja sitten puhallettiin ekovilla ja sen päälle höyrynsulkukangas eli paperi oikein limitettynä ja teipattuna.Maapohja on savimaata ja aina siis vähä kosteahko mutta ei siis vaurioita.Kaikki irtotavara jota oli runsaasti putsattiin pois ja samoin mullansekainen humus.Korkeutta on rossipohjassa 110 senttiä ja 2 luukkua pientä toisessa päädyssä ja molemmissa päädyissä isompi käyntiluukku.Sokkelinvierustat kaivoin talon alta mullat pois noin 40 senttiä syvä ja 30 senttiä leveä ura ja siihen pestyä sepeliä.Nyt ei siis pääse lattian läpi lämpövuotoja jotka ennen olivat pitäneet rakenteet kuivina ainakin näin luulisin niin miten tulisi menetellä muutoksen johdosta. Olen sulkenut luukut koviksi pakkasiksi ja lattia on lämmin mutta ei siellä ole lämpöasteiden puolella vaan mukailee ulkolämpötilojen lämpöä tai jonkin verran lämpimämpää mutta pakkasta kuitenkin.Sokkelit talon alla ympäriinsä jäätää yläosastaan eli noin 40 senttiä maasta on puhtaat mutta muuten ohut kuura eli voi raaputta kerrosta pois mutta ei umpijäätä.Johtuneeko nämä lämpöominaisuuksien muuttumisesta vai maan kosteudesta eli pitäisikö nyt tuuletusta parantaa ja lisätä sepeliä koko talon alustaan.Kaivamaan ei pysty savea alemmas mutta humus noin 5 senttiä poistettu ja maan pinta suunilleen sama kuin talon ulkopuolella.


Tämä kysymys ei ole vielä saanut virallista vastausta.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Rintamamiestalon lisäeristys

Kysymys lienee liian laaja tässä vastattavaksi, joten kysynkin mistä löytäisin kattavia artikkeleita, ohjeita, linkkejä tms. 50-luvulla tehdyn rintamamiestalon peruskorja...

Millä täyttää remontissa kellari ja rossipohja?

Millä kannattaa täyttää rintamamiestalon vanhan kellarin ja rossipohjan? Onko lecasora vaihtoehto? Sen saisi käsittääkseni puhalettuna sisälle mikä helpottaisi työtä huom...

Halkeama rossipohjassa

Ostin 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon, jossa on rossipohja. Talo on hyvässä kunnossa ja suorassa. Yhdessä betonisessa perustustolpassa on kuitenkin halkeama. On...

Rossipohja

Rintamamiestalon remontin yhteydessä on uusittu rossipohja.Voiko rossipohjan alapintaan suunniteltu tuulensuojalevy korvata30mm styrofoamlevyllä. Muu eriste 200mm mineraa...

Alapohjan eristäminen rintamamiestalossa

Mitä suosittelette rintamamiestalon alapohjan eristeeksi purujen tilalle? Talossa rossipohja. Yläkautta eristäminen ei onnistu, koska lattiassa vesikiertoi...

Salaojitus ja kellariremontti taloon jossa osin kivisokkeli osin betonikellari

Talo on rakennettu 1915 ja laajennettu 1950-luvulla. Seinät ja katto ovat kunnossa, mutta murheenkryyninä on kellari. Talon vanhalla osalla on rossipohja ja uud...

KELLARIN VÄLISEINÄÄN AUKKO

Talomme on -78 laajennettu pienestä torpasta rintamamiestalon kokoiseksi. Kellarissa on rossipohja ja vanhan uuden osan välissä betoniseinä, joka on vanhanosan ulkoseinä....

Rossipohjan eristäminen ylä vai alapuolelta?

Kesällä osamassamme rintamamiestalon lattioissa ilmeni seuraavanlainen ongelma. Päärakennuksen alla on kellari = lattiat ovat lämpimät. Talon siipiosassa (pukuhuone,pesuh...

Kosteusvaurio alapohjassa

Ostimme kesäkuussa 2005 rintamamiestalon. Nyt huomattiin lahovaurio joka jatkuu rossipohjassa siten, että korjattavaa on n. 60m2, eli korjattavaksi tulee kivijalan päällä...

Kotiliesi 30

Ostimme hiljan rintamamiestalon ja meillä on sielä vanha hyvä kotiliesi 30! Meitä askarruttaa onko kyseiseen uuniin aikoinaan käytetty asbestia eristykseen. Talossamme on...

Hirsitalon rossipohja

Meillä on työn alla vanha 1800 luvun hirsitalo. Rossipohja oli paikoin lahonnut, samoin osa alimpien hirsien sisäpintaa.Nyt rossipohja on korjattu, samoin hirret.Miten ro...

Lisäeristys rintamamiestalon ulkopuolelle.

Teen lisäeristyksen rintamamiestalon ulkopuolelle.Mitkä eristeet soveltuvat nimenomaan rintamamiestalon lisäeristykseksi?Ilmeisesti lasivilla ei käy....

Mökin siirto

MoiOnnistuuko saunamökin siirtäminen kokonaisena? Se on n.25m2 ja 4" hirrestä tehty. Siinä on harkkosokkeli ja tuulettuva alapohja. Siirtomatka olisi n.15m. Pesutilojen l...

tuuletus

Rossipohja on 8,8m leveä ja 13,3m pitkä. Laitoin kuvan tämän hetkisestä tuuletuksesta onko tarvetta lisätä tuuletusreikiä alapohja...

Mökkisaunan eristetty lattia/rossipohja

Mikä olisi paras rakennustapa mökkisaunan lattialle?Koko saunarakennus tulee pilarien päälle eli rossipohja.Haluaisin eristää lattian sekä kaakeloida sen.Saunan pinta-ala...

mitä vanhan korkkimaton päälle

vanha rossipohja lattia,jota pitäisi uudistaa .terveesti.Nyt siinä on vanha korkkimatto,jonka tilalle pitäisi tehdä uusi pinta, joka olisi mahdollisesti myös lämmöneriste...

suunnitelmien hintoja

Heitäppä jotain arvailuja mitä mökin rakentaja joutuu maksamaan arkkitehdille, rak.inssille (palikkamitoisuksista), sähkösuunnittelijalle, lvi-suunnittelijalle? Mökki 60...

pesuhuoneen laatoitus

Olisi tarkoitus antaa ammattilaiselle tehtäväksi pesuhuoneen laatoitus.Seinät ja lattia.Talossa rossipohja.Talo kaksi vuotta vanha.Nyt on...

Takan perustuksen eristäminen

Mökissäni on rossipohja ja olen ajatellut eristää takan ja savupiipun perustuksen.Mikä olisi sopiva eriste ja eristepaksuus(utetaanilevy)?Millä kiinnitetään?Kiitos vastau...

Rintamamiestalon kylmän lasikuistin purku,tilalle wc/suihkutilat

Millä rossipohja kannatta eristää,entä seinät ja katto,lattia lämmitys tulossa?...

Yläkerran lattian kestävyys

Rintamamiestalon yläkertaan olisi tarkoitus sijoittaa akvaario, jonka lopullinen paino hiekan ja veden kanssa on vajaat 300 kg. Akvaarion koko on 100x40x45 ja se sijoitet...

Peruskorjauksen suunnittelu

Suunnitteilla rintamamiestalon peruskorjaus. Omat tiedot ja taidot eivät riitä projektin hallinnointiin. Minkäalan suunnittelutoimistoon pitäisi ottaa ihan ensimmäiseksi...

Rintamamiestalon peruskorjauskirja?

Joko rintamamiestalon peruskorjauskirjaa on saatavilla ja mistä?...

Rappaus irtoaa palomuurista

HeiMiten tulee korjata rintamamiestalon toisen kerroksen kohdalta palomuurista irtoava rappaus?...

Rakennuspiirustukset

Löytyykö mistään Rintamamiestalon    1945/ A 18 P rakennuspiirustuksia?ArH...