Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Patolevy ja maanpinnan laskeminen

Maa- ja pohjarakenteet

Kysytty: 19.10.2008 klo:18:54

Talo on 80-luvun alussa rakennettu tiiliverhoiltu kaksoilaattapohjalla ja valesokkelilla. Pohjalaatan pinta on maanpinnan tasossa. Sokkelin yläreuna on 300mm maanpinnan yläpuolella. Pohjalaatan alla on muovi ja päällä on Styrox ja pintalaatta. Pintalaatan pinta on n.150mm pohjalaatan / maanpinnan yläpuolella. Pintalaatan päällä on muovimatto. Tarkoitus olisi asentaa patolevy ja samalla uusia salaojat, sekä asentaa routaeristys vaakaan, sekä myös pystyyn patolevyä vasten (kivijalassa/sokkelissa ei ole kylmäkatkoa). Olen ajatellut asentaa patolevyn siten että sen yläreuna tulee pohjalaatan tason yläpuolelle n.100-150mm. ja siten myös maanpinnan yläpuolelle. Onko tällä rakentella tarpeen enää laskea maanpinnan tasoa, jotta tuo 0,3m lattiapintaan täyttyisi, sillä korkea patolevyhän estää kosteuden siirtymistä maasta? kestääkö patolevy UV-säteilyä tms.? vaikuttaako suunnitelma muuten oikealta?


niinno
Kysymyksiä: 1 kpl



Virallinen vastaus
Jos talo olisi minun, pudottaisin kaikista varotoimista huolimatta maanpinnan 30 cm valmiin lattian alapuolelle. Määräykset mahdollistavat poikkeustapauksissa maanpinnan nostamisen ylemmäs. Tuosta pitää kuitenkin saada asiantuntijan lausunto. Me emme voi lausunnollamme poiketa normeista.

Arvostele vastaus kysymykseen "Maa- ja pohjarakenteet / Patolevy ja maanpinnan laskeminen":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

PAtolevy + maanpäälninen xps sauma?

Jos laitan maan alle patolevyn + xps eristeen, routasuojauksen ja maan yläpuolisen eristeen, kuinka tämä sokkelia vasten oleva patolevy tulee maan yläpuoliseen eristeese...

Patolevyn peitelista

Hei Paritalomme etupihan sokkelin oli ilmaantunut kalkkihärmää n.viiden metrin pituudeltaan sekä rappaus alkoi rapista siitä kohtaa pois .Talo r...

Sokkelin suojaus

Tontillamme tehdään lopullisia maanpinnan muotoiluja ja nurmikon perustamista. Kellarillisen talomme sokkeli on tehty valuharkoista ja sokkelin maanalainen osuus on pinno...

Taas yksi rm-talon kellari

Semmonen seikka on jäänyt epäselvaksi, että tuleeko laittaa tervapaperia tms höyrynsuluksi tonne kellarin seiniin. Tuleva rakenne on sisältä ulos seuraava: lastulevy, vil...

Salaojaasiaa

Samoja kysymyksiä eri muodossa,eli rintamamiestalon kellari tulee lämpimäksi ja olen kaivanut perustukset jo auki.Salaojat tulevat n.20 cm anturan alapuolelle, maa on sav...

Näkyvän sokkelin eristäminen

Teen kellariremonttia. Salaojitus on valmiina. seuraavaksi pitäisi laittaa patolevy ja kellarin seinän ulkopuolelle uretaani/suulakepuristettu eristelevy. Voiko maanpinna...

Sokkelin kaadot

Kun lisään maata betonisokkelin viereen virheeellisen kaadon korjaamiseksi, miten huomioidaan tuo että bitumisively ei ulotu kuin nykyiseen maanpinnan tasoon? Riittäkö se...

patolevyn laittaminen

Terve,Onko haittaa, jos patolevy jää muutaman sentin maanpinnan päälle? Kuuluuko patolevyn viereen laittaa pystysuuntainen styroksi vai riittääkö vaakasuuntainen? Talossa...

Sokkelilevy lämpö eristelevyn päälle

Perusmuurin päälle asennettu patolevy, jonka päälle liimattu lämmöneriste levy. Levyt asennettu myös maanpinnan yläpuolelle aina p...

Kellarin eristyksestä

Kysessä 1939 rakennettu talo johon salaojat uusittu (joka poisti kosteusongelmat) ja siinä yhteydessä laitettu kellarin ulkopuolelle maanpinnan alapuolisille osille patol...

Kellarin seinän ulkopuolinen eristys

Rintamiestalosta puuttuu salaojat ja niiden asentamisen yhteydessä on mietittävänä myös (toistaiseksi vain varastokäytössä olevan) kellarin lämmöneristystä. Betonista val...

kellarin seinät

Rossipohjaisessa talossa yhdellä kulmalla kellari, jossa sijaitsee vesimittari. Nyt tarkoitus salaojittaa talo ja siinä yhteydessä eristää kellaria. Tuleeko eristelevyt (...

jatkoa kysymykselle maanpintaa matalammasta lattiasta

Rakentamismääräyskokoelman mukaan Kellarin lattiaa lukuun ottamatta on maanvastaisen lattian yläpinnan oltava vähintään 0,3 m rakennuksen ulkopuolella olevan maanpinnan y...

Sokkelia pitkin nousevan kosteiden estäminen

Kun maa on märkää sokkelin vierestä (varsinkin sadesäällä), kosteus nousee pahimmillaan koko sokkelin matkan aina tiilien alareunaan saakka. Tämä on nähtävissä osassa tal...

Sokkelin eristäminen?

Hmm.. Kuinka eristää (ulkoapäin) 53-vuonna rakennetun puurakenteisen omakotitalon sokkelin maanpinnan yläpuolelle tuleva sokkeli? Tai mikä olisi paras mahdollinen tapa? T...

Kylmä maanvarainen laatta

70-luvun hirsinen kesämökki on rakennettu maanvaraiselle laatalle ja laatta puolestaan on valettu ilman mitään eristyksiä savimaalle levitetyn hiekkapohjan ja muovikalvon...

salaojat vanhaan taloon

Tervehdys!Olen ryhtymässä salaojittamaan -65 rakennettua kellarillista taloa. TArkoitus hyödyntää alakertaa harreste ym. käyttöön. En uskalla eristää harkkoseinää, ennenk...

karkea sora vai patolevy?

30 vuotta vanha valesokkelille tehty talo,maan pinta on samalla tasolla kuin alempi laatta eikä maan pintaa voi järkevästi laskea. 50mm styrox on pystyssä päin sokkelia n...

Rintamiestalon kellarikerros

Talo on valmistunut 1953. Kellarikerros olisi kunnostusvuorossa. Kosteutta ei ole havaittu. Ulkopuoli on kunnostettu salaojat ja sadevesiviemärit. Uretanlevy maanpinnan s...

Sokkelin vierustäytön vaihto (13.5.) lisäkysymys

Kysyin 13.5. sokkelin vierustäytön vaihdosta.Tarkoitus siis oli vaihtaa tiivis hiekkamaa ja pihakivet kosteana pysyvän sokkelin (harkkojen) vierestä kapillaarikatkokiviai...

Sokkelin vierustan täyttö

Sokkelia vasten on asennettu patolevy sekä sen yläreunaan lista. Lista jää kuitenkin noin 5-10cm maanpinnan alapuolelle takapihan puolella, joka on la...

Fuktisol, bitumit vai patolevy, kosteuden siirtyminen rakenteissa???

Kellarin pitäminen kuivana, 1938 rakennettu pientalo, kellarin lattiataso noin 1,2 m maanpinnan alapuolella. Kostea alue, kellariin tullut usein käväisin v...

Kellarin eristäminen

Mikä olisi paras tapa kellarin seinien lisäeristykselle. Nyt seinissä on jkv kosteutta ja tarkoituksena uusia salaojat ja kosteus- ja lämmöneristys ulkopuolelle. Samalla...

kylmä lattia

Rakennus on valmistunut -71, vaakalaudalla verhoiltu puurakennus. Maavarainenlaatta n.1,5 m. korkealla sokkelilla, sokkelista maanpinnan yläpuolella n. 30 cm. Laatan alla...

Kellarin seinän eristys

Moi,olisin erist'ämässä rintamamiestalon kellarin yhtä seinää, n.3x2m. Kyse on ulkoseinä, joka on n. 50% maan alapuolella, ulkopuolella on uudet salaojat, patolevy,sadeve...