Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Minkälainen vesieristys/ pohjarakenne tulisi tehdä rossipohjaisen hirsitalon kosteisiin tiloihin?...
Hei, voiko maakellarin rakentaa vaakasuoran kallion päälle. Se on aika tasainen. Laittaisimme päälle reilusti maata. Kuinka kallion lämpö vaikuttaa kellarin toimintaan ke...
Ostamassamme 90-luvun talossa on yläkerrassa wc-tila ns. erkkerissä. Aloimme tehdä remonttia kyseiseen tilaan jolloin huomasimme, että vesikatteen pohjarakenne eli laudoi...
Piha -aitan, 12 m2, perustukset on tehty säädeltäviin pilareiden alla oleville laatoille. Kolme kummallakin puolella. Pihanpuolelta keskimmäisen...
Kyseessä 80-luvun alussa rakennettu kellarillinen omakotitalo, maanvarainen laatta. Rakennekuvien mukaan: teräsbetoni 60mm, styrox 100mm, muovikelmu, vesijuntat...
Jouduttiin aukaisemaan pikkueteisen vanha puulattia uuden ulko-oven asennuksen yhteydessä. Alla on betoninen kellarin katto, jonka päällä hyvänä säilynyt joskin painunut...
Terve,Minua mietityttää, että minkälainen on talon alapohjarakenne. Rakennettu 1981, yksikerroksinen, tiiliverhoilu. Ulkoseinät ja kantava väliseinä on rakennettu ennen l...
Olen saneeraamaassa kerrostalon kylpyhuonetta, jossa on seinät maalipinnalla. Pohjarakenne seinissä on tasoitettu betoni ja siporex, talo on valmistunut 70 luvulla. Tark...
Laitoin jokin aika sitten yhteen huoneeseen parketin ja nyt se on alkanut natista. Rakenne on sellainen, että Wilhelmi lattialevyn päällä on Parlan askeleriste ja tämän p...
Hei!Lämmin autotalli laajennetaan asuintilaksi. Huonekorkeus on autotallissa n.295cm, ja tarkoitus olisi korottaa lattiarakennetta, jotta 260cm uudet kipsilevyt sopii pas...
1966 rakennettu kesämökkini on kallion viereisessä rinteessä. Pohjarakenne on betonipylväiden varassa oleva avoin rossipohja. Ilmatila on pahaimmillaan 80cm ja mökin alus...
Hei,. Olen vuokralla 1984rakennetussa omakotitalossa. Nyt huomasin että sokkeli on märkä alareunasta aina sateella....sateet kun loppuu märä...
Savi / moreeni maa, jos tekee betonista tolppien perustuksen. Onko vaara jalkojen uppoamiselle mikäli maa vettyy (joen vieressä)....
TerveMillä maa aineksella pitäisi tehdä pintamaan muotoilu hirsitalomme luonnonkiviperustuksista poispäin. Nyt lumien sulatessa näyttää siltä että maa on hieman koholla...
Voiko vanhan talon rossipohjan alta kosteuden takia pois otettua maa-ainesta käyttää piha-alueelle esim. nurmikkopohjan ja kuoppien tasaukseen vai onko maa-aines vietävä...
moi!laatasta tulee 6x3 metriä reunoilta 75cm ja keskiosa 10cm.maa oli saven ja hiekan sekaista ja kosteaa.sitä kaivettiin pois noin 50 senttiä ja ajettiin tilalle mursket...
Olemme suunnitelleet tontin ostamista. Maa tontilla on erittäin kivikkoista, seassa hiekaa. Suurimmat kivet ovat halkaisijaltaan kaksi metriä (muutama tontilla). Kuinka p...
Minkälainen olisi toimiva pohjarakenne pihalammessa, jossa olisi tarkoitus myös uida/pulahtaa? Koko olisi ehkä noin 6x8m, syvyys 2,5m.
Maa-aines on vanhaa niittyä, savip...
mulla olis rakenteilla noin 20 neliön(leveys 5m ja 4 syvä) pihaterassi mökille lähelle rantaa...mutta ongelma on kun maa-aines on multaa, juuria ja hi...
Tervehdys, tilallamme on vanha maa kellari,valettu ympäriinsä betonista,paitsi maa lattia,Kellari on todella hyvä kuntoinen ja kooltaan 2,5+2,5 ja ko...
50-luvulla rakennetussa kesämökissä on rossipohja. Viemäriremonttia aloitettaessa alapohjassa todettiin kosteutta ja lahoja rakenteita. Lattia on nyt kokonaan purettu. Ko...
Tarkoituksenani on rakentaa vapaa-ajanasunto perikunnan maille, joka on järven rannassa ja on pinta-alaltaan 137 hehtaaria. Omistan maa-alueesta 1/7 osan. Maa-alueella on...
Ostimme rakennusvaiheen aikana rivitalokolmion, johon pääsimme muuttamaan kesäkuun alussa 2008. Nyt asunnossamme on vuositakuutarkastusaika ja olemme palkanneet siihen as...
Talossamme on kellariin vievien portaiden sivustalle tehty harkkomuuri, joka erottaa portaikon maanalaiset osat maasta. Muuri on menneenä talvena routinut niin pahasti, e...
Voiko olla minkään syyn varjolla hyväksyttävä rakennustapa, että omakotitalon ympärillä oleva maantäyttö on tehty puulavetin varaan, siihen routasuojalevy ja ohut kerros...