Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Jatkokysymys kivijalan kaikkiin

Maa- ja pohjarakenteet

Kysytty: 23.9.2012 klo:18:22

Mietin vielä myyjän vastuuta kertoa asunnosta kaikki viat ennen kauppaa. Tapauksessani myyjä ei kertonut mitään kivijalan mahdollisista kosteusongelmista. Olimme molemmat läsnä kosteusmittauksissa, joissa ei siis ilmennyt mitään erityistä. Maalaisjärjen mukaan myyjän olisi pitänyt kertoa kivijalan kaikista, jota olisi voitu asiantuntijan kanssa tutkia ja esimerkiksi kirjata asiasta kauppakirjaan. Nyt asia tuli ilmi vasta kaupan jälkeen, mutta myyjä on sanonut olleensa itsekin joskus kaikista huolestunut. Kertoi sen olevan rakentamisaikaista. En olisi maksanut maksamaani hintaa, jos olisin tiennyt. Nyt monien tuhansien remontti tulee yllätyksenä. Voinko vaatia esimerkiksi hinnanalennusta ja myyjää vastuuseen? Miten näissä tapauksissa yleensä menetellään?



Virallinen vastaus
Kalkkihärmä ei mielestäni voi olla rakentamisaikaista, vaan sen aiheuttaa jostain tuleva kosteus. Ensimmäiseksi kannattaa pyytää rakennusalan asiantuntija tutkimaan tilannetta. Hänen päättelynsä perusteella kannattaa asia esittää myyjälle. Jos ongelma ei ratkea, kannattaa ottaa juristi selvittämään asiaa. Jos on oletettavaa, että myyjä on pimittänyt virheen, asiasta kannattaa keskustella juristin kanssa heti. Ostajan velvollisuuksiin kuuluu selonottaminen kaikista näkyvissä olevista asioista ja mahdollisista virheistä, ja edelleen mielestäni ostajan olisi tullut tarkastaa sokkeli, vaikka sen ympärillä oli lunta.

Arvostele vastaus kysymykseen "Maa- ja pohjarakenteet / Jatkokysymys kivijalan kaikkiin":
Jäsenen antama (24.9.2012 klo:7:40) kommentti

Oleellista täsä on se, onko sokkelin kosteudesta haittaa rakenteille, esim seinän alaosalle. Se selviää kuntotutkijan toimesta. OK-talojen sokkelit ovat pääsääntöisesti kosteita / märkiä johonkin aikaan vuodesta, mutta onko siitä haittaa muille rakenteille vaatii tutkimuksen.
Jos sokkelin kosteus on aiheuttanut kosteus- ja homevaurion esim. ulkoseinän alaosaan on myyjä siitä vastuussa.

Jäsenen antama (24.9.2012 klo:10:08) kommentti

Ihan täsmennyksenä kysyn. Kaupan vahvistumisen jälkeenkö myyjä kertoi huolestumisensa sokkelista erottuvasta kalkkihärmästä?

Jäsenen antama (24.9.2012 klo:11:09) kommentti

No...

Mitäs luulet, onko myyjä ollut rehellinen?

Selvästi myyjän vastuulla jos sieltä nyt sitten jotain vaurioita löytyy...


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

jos ei kuitenkaan vesieristetä?

Kysymys on jatkokysymys edelliseen kysymykseen....

Läpiviennit hirsitalossa

Jatkokysymys liittyen läpivienteihin hirsitalossa: Vastasitte viemäriputkien osalta, mutta miten ilmastointiputkien (putki huippuimurille ja liesituulettimen poistoputki)...

Kivijalka

Moi.Kysyisin kivijalan korjauksesta,meinasin laittaakivijalan kylkeen kiinni classik julkisivukivilevyä ja kysymys kuuluu,voiko kivijalan ja levyn väliin laittaa vaikka f...

Maan alle jäänyt kivijalka

Tervehdys!Meillä on 1930-luvulla laajennettu omakotitalo kesäasuntona;laajennus on tehty ylärinteen puolelle kunnon kivijalan päälle (tosin  ilman eristettä alahirren ja...

Sokkeli kostuu

Asun yksikerroksisessa vuonna 2002 valmistuneessa talossa, joka rakennettu maanvastaisella perustuksella rinteen yläosaan ison sorapatjan päälle (sorapatjan paksuus 1-3 m...

kellarikerroksen puuvarasto

 hei,siis eikö voi laittaa cybrocia,ette vastanneet kaikkiin kysymyksiin....

Uuden rivitalorakennuksen vääränlainen salaojasora

Ostimme rakennusvaiheen aikana rivitalokolmion, johon pääsimme muuttamaan kesäkuun alussa 2008. Nyt asunnossamme on vuositakuutarkastusaika ja olemme palkanneet siihen as...

Kylpyhuoneen valut

Kylpyhuonetta rempataan , -66 omakotitalo. Purkuvaiheessa huomattiin alajuoksut lahonneiksi. Kaksi seinää ulkoseinää vasten. Alajuoksut olleet pesuhuoneen lattiapintaa al...

Pihakivistä käytävä kivijalan viereen

Moro.Olen alkamassa tekemään pihakivistä käytävää talomme kivijalan viereen, ja nyt kysynkin vinkkejä ko. hommaan, eli voiko kiveyksen latoa käytännössä kiinni kivijalkaa...

Vanhan huvilan kivijalka

Hei! Kesähuvila on rakennettu 1925. Perustus on tehty  graniittilohkareista. Kivet on upotettu maahan (savista multamaata) noin 20 cm syvyyteen. Kivien alla on nyrkin kok...

Graniitti kivijalan saumat?

Olisin tiedustellut kun meillä on vanha talo 1915 rakennettu ja siinä on graniitti kivijalka josta osa saumauksista huonokuntoisia, että millä niitä olisi hyvä saumata? J...

Rintamamiestalon perustukset syvemmäksi

Meillä on vanha rintamamiestalo rakennettu hirrestä.Kellarin korkeus n.200cmSavimaata josta aikoinaan lähdetty perustukset aikoinaan tekemään, ei ole laattaa eikä anturaa...

Kivijalan lisäeristys

Ensimmäistä talvea asutaan vuonna 1992 rakennetussa puutalossa. Pakkaset kun alkoi on seinän vierustat kylmät ympäri taloa, varsinkin kohdat jossa lumi ei ole kivijalkaa...

outokummun kuona

kivijalan eristykseen outokummun kuona...

hikoaako talo

Aamuisin talon kivijalan vieressä n.2cm leveydeltä sepelit hiukan kosteita.Onko kyseessä normaali ilmiö vai lämpövuoto....

Elastinen massa?

Minkälaista on usein suosittelemanne elastinen massa? Jos ajatellaan äänieristyksen lisäämistä, tuleeko sitä pusertaa kaikkiin mahdollisiin koloihin, ja onko pintojen...

Turvaetäisyys kivijalkaan

Mikä olisi riittävä etäisyys kivijalan/talonseinän (puuverhous) eteen istutettavalle pensaalle?...

hiiret

onkohan keksitty mitään hajustetta jota voisi suihkuttaa kivijalkaan jolla estettäisiin hiirten hakeutuminen ullakolle näin syksyllä vai onko ainoa mahdollisuus asentaa v...

Jatkokysymys: Käyttövesiputkien pauke?

Hei,Jatkokysymys liittyen aiempaan kysymykseeni. Käyttövesiputkien pauke lakkaa kun putket ilmataan, mutta palaa takaisin kun yösähkö kytkeytyy päälle (myös varaaja toimi...

Liesituuletin

 Jatkokysymys eiliseen kysymykseeni 20 kg painavan liesituuletin kiinnittämisestä puupaneliseinälle (pystypanelointi, paksuus n 1 cm).  Totesitte että kiinnitys riippuu t...

Betonilaatta ja kosteus

 Jatkokysymys 18.5. saamaani vastaukseen koskien betonilaattaa ja kosteutta. Ehdotitte että päin sokkelia voisi laittaa karkeamman kapillaarivapaan kiviaineksen. Millaist...

Jatkoa jiiriongelmaan

Siis jiiriongelman jatkokysymys vielä, tutkailimme kattoa ja mitään selvää vuotokohtaa sieltä ei löytynyt. Ilmeisesti vaan lukuisten naulojen reiät tihkuttaa hieman ja ni...

Ulko-oven käyntivälysnormi

Jatkokysymys aiempaan kysymykseeni.Luonnollisesti olen ottanut yhteyttä tehtaaseen ja jo sitä ennen myyjään. Pallottelun makua edestakaisin. Sen vuoksi haluaisin tietää m...

Savupiipun kondenssivesi?

Kiitos vastauksesta. Jatkokysymys vielä katon sisälaudoituksesta, noista tummuneista laudoista: kuolevatko homeet niissä, kun ne kuivuvat? Pitääk...

Mökin sauna

Jatkokysymys, jos poistetaan tiivis puuovi ja kynnys (saunan ja pukuhuoneen väliltä), ja laitetaan lasiovi missä ehkä rakoa alhaalla (ei siis niin tii...