Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

WC:n käsienpesuallas halkeilee alapuolelta?

Kylpyhuone ja sauna

Kysytty: 6.3.2015 klo:19:54
Hei, 



Talo jossa asun on rakennettu vuonna 2006. WC:ssä on alkuperäinen käsienpesuallas. Allas alkoi jonkin aikaa sitten selkeästi halkeilla alapuolelta.



Altaaseen ei  ole alapuolelle osunut mikään ja sitä on pestykkin miedoilla aineilla. Olen myös pitänyt huolta, ettei allas tukkeudu. Pesukoneen poistoletku on liitetty altaan viemäriin. Edellisen asukkaan jäljiltä huomasin, että altaaseen on päällipuolelle osunut jokin niin, että parista kohtaa puuttuu pieni pala. Ja pikkuhiljaa näyttää siltä, että halkeamat alkaisivat levitä alapuolelta päällipuolelle. Osumakohdissa ei kuitenkaan vielä ole halkeamaa.  Edellinen asukas on käyttänyt vahvoja pesuaineita. Kun muutin, haisi joka puolella klorite.



Nyt haluaisin tietää, mistä tällainen altaan alapuolen halkeilu voi johtua? Voiko allas olla niin huonolaatuinen, että se alkaa 7-8 -vuoden käytön jälkeen halkeilla?



Mielestäni ei ole halkeamista vastuussa, mutta vanhan kokemuksen perusteella arvelen, että isännöitsijä saattaa minulta korvausta vaatia. Miten minun kannattaisi toimia? Otin altaasta jossain vaiheessa kuvia. Viimeksi isännöitsijä vaati minua korvaamaan rikkoutuneen ATK-plugin. Mutta sitten korjaaja sanoi, että plugit ovat niin huonolaatuisia, etteivätt kestä normaalia käyttöä ja asia jäi siihen. Joten tältä taustalta tätä asiaa mietin.

 






Virallinen vastaus
Asut asunto Oy muotoisessa talossa, niin as Oy lain mukaan tuo allas on sinun vastuullasi. Voit yrittää periä kustannuksia edelliseltä asujalta. Jos olet vuokralainen, niin osakkeen omistaja on velvollinen altaan korjauttamaan.

Arvostele vastaus kysymykseen "Kylpyhuone ja sauna / WC:n käsienpesuallas halkeilee alapuolelta?":
profiilikuva
PN
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (6.3.2015 klo:20:32) kommentti

Kiitos vastauksesta. Olen vuokralainen.




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Lattiakaiv -wc vesieristys

Teen kohta wc remontin. Wc:ssä lattiakaivo, alapesusuihku ja normaalit käsienpesuallas ja wc-pönttö. Lattian vesieristän, mutta entäs käsienpesuallas seinä(kuinka korkeal...

WC-LATTIA

Onko yksitasoisessa rivitalossa oleva erillinen Wc tila, jossa on käsienpesuallas ja alapääsuihku märkätila, joka vaatii vesisristeen lattiaan .Isännöitsijän mukaan se ei...

märkätila

Rivitalon erillinen Wc, jossa on Wc-pönttö+käsienpesuallas ja alapäänsuihku niin pitääkö olla uusien määräysten mukaan lattiassa vesieriste, siinä on tällä hetkellä muovi...

KHH kosteuseristys?

Moi, kodinhoitohuoneeseemme tulee PILP, pesukone ja molempien alle/läheisyyteen lattiakaivot. Lisäksi huoneessa käsienpesuallas. Lattiaan tulee vedeneristys, ja seinälle...

pyykinpesukoneen paikka

Olemme ostaneet talon, ja nyt huomasimme että pyykinpesukoneemme ei mahdu sille varattuun paikkaan pesuhuoneessa. Talosta löytyisi erillinen wc, josta on pönttö poistettu...

Pesukoneen sijoitus

voiko pesukoneen sijoittaa puurakenteisen omakotitalon yläkertaan, jossa  kylpyhuoneessa on vanersta villoituksineen pohjat, päällä kaakelit (ja tietty kaikki tarpeellise...

Viemäristä hajua

Hei,meillä on ollut pidempään ongelmana pesuhuoneen vessanpöntöstä tuleva viemärin haju. Viemäri on totutettu seuraavasti:1. Viemäriputki menee talosta ulos saman päädyn...

Takan halkeaminen

Takka halkeilee lämmitettäessä.Olen kokeillut laittaa halkeamaa sen ollessa suurimmillaa metalli suikaleita,mutta tuloksetta.Takka on päällystetty antiikkilaastilla ja on...

Wc-tilan vesieristys

Terve, Olemme remontoimassa wc-tilaa. Minkä vesieristys tulee laittaa lattiaan, lattia on betonia, ei suhkua, ei pesukonetta eikä lattiakaivoa kyseisessä tilassa. Vain k...

WC märkätilan lattiakaato

Voinko vaatia rekntajaa tekmään lattiakaadon suihkuttomaan wc tilaan missä on lattiakaivo ja lattialla vesieriste? Lattia on täysin tasainen nyt ja rakennus an ihan uusi....

Kaakelit muovimaton päälle?

Eli kun vessaan laitetaan kaakelit, voiko ne laittaa suoraan vanhan muovimaton päälle, vai pitääkö muovimatto poistaa ensin? Kyseessä siis wc, jossa vain wc pönttö se...

rappeutunut

rivitalo asunnon tiiliseinistä halkeilee petoni tiilien välistä ja tippuu pois on pieniä aukkoja voiko asialle tehdä mitään vai antaako olla ja onko siitä haittaa ja myös...

antiikkilaasti halkeilee

leivinuuni muurattiin uusiksi, tein pinnan antiikkilaastilla, nyt laasti halkeilee luukun ja nuohousluukkujen ympäriltä, mikä vikana, miten korjata?...

Eristys sisäväliseinissä ja välipohjassa

Rintamamiestalon tarvepohjainen remontointi jatkuu.Nyt vuorossa on merkittävä vaihe kun koko keittiö uusitaan. Olen aiemmin joutunut ulkoseinien eristystä parantamaan pai...

Märkätilan lattian laatoitus

Olen aloittamassa ok-talon yläkerran suihku/wc-tilojen remonttia. Voiko uuden vedeneristyksen ja laatoituksen asentaa suoraan gyproc-lattian päälle (3 kerr...

WC-viemärin kaulan korkeus asennusta varten

Teen uutta tasoitevalua kylpyhuoneeseen ja mietin, että pitäisikö WC-viemärin kaulaa jatkaa istuimen asentamista varten. Kuinka korkealle valmiin lattiapinnan yläpuolelle...

Seinien halkeamat

Hei, muutin asumaan opiskelija-asuntoon, mutta ongelmana on äänieristys, sillä etenkin aamuisin/iltaisin kuulee niin wc:n lorinaa kuin naapurin askelia. Arvelen kuitenkin...

Vesivessasta luopuminen

Hei,Meillä on vanhassa omakotitalossa maaseudulla vesivessa. Haluaisimme luopua siitä ympäristösyistä ja asentaa tilalle kompostoivan kuivakäymälän. Pöntön irrotukseen ol...

Teknisen tilan lattian vesieristys ja maalaus

Teknisessä tilassa (kellari) kelluva pintalaatta ja vesikiertoinen lattialämmitys. Tilassa lv-varaaja ja jakotukit yms. sekä lattiakaivo ja käsienpesuallas. Lattia tarkoi...

vessan vesieristykset

Hei,Onko pakollista laittaa yläkerran vessaan, jossa pelkästään pönttö ja käsienpesuallas vesieristeet ja lattiakaivo? Jos vesieristeet vaaditaan, niin tarvitseeko vetää...

wc:n rakentaminen

Hei! Suunnittelisimme pientä wc:tä (n. 2m2) vaatehuoneen tilalle vastapäätä kylpyhuonetta ja keittiön seinän taakse. Miten poisto- ja tulovesiputket saadaan vedettyä ja m...

wc:n seinän tapetointi

Olisin laittamassa wc:n yhdelle "kuivalle" seinälle tapettia, onko kokemuksia toimiiko ja kestääkö lasten tassujen lähmimiset ? Olisiko vinkkejä millä voisi vielä lisätä...

Halkeileva sokkeli

Olemme käyneet katosmassa myytävää omakotitaloa, rak. 2000, jossa sokkeli halkeilee. Halkeama on rajakohdassa, jossa tiiliverhous alkaa ja halkeamasta pilkistelee musta b...

Akryylimassan päälle maalaaminen

Akryylimassatuubissa lukee, että päälle maalattavissa. Missä on vika, kun maali kuivuttuaan halkeilee sen pinnalla? On jo kokeiltu kahden maalifirman pohjamaaleja....

sokkeli+ tiiliseinä

rivitaloasunnon sokkeli on poikki ja tiilit halkeilee ja massa tippuu tiilien välistä pois voinko itse paikata jollain aineella sokkelin halkeamat ja tiiliseinän vai onk...