Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Kysymyksessä vuonna 2003 tai 2004 remontoitu rivitalon kylpyhuone Poistin suihkun kohdilta silikonin, ja askarruttaa se, että kun olin antanut raon kuivaa rauhassa 3 vrk,...
Keittiön lavuaarista lemahtaa vahva homeen haju.Mistä voisi olla kyse?Kaadoin viemäriin viemärin aukaisijaa ja saa nähdä auttaako.Mahtaako hajulukossa olla hometta ja jo...
Meillä on 58 rakennettu omakotiltalo. Kakkoskerroksen vessa on alkanut haista vintille vaikka vintin hajua on vain ollut ennen noilla kahdella seinustalla olevissa vintei...
Kesämökki on rakennettu 1970 ja ongelmana on homeen haju. Seinien eristäminen on tehty silloisten virheiden mukaan eli seinän rakenne on seuraavanalai...
Hei, olemme muuttaneet kesäkuun alussa -90 luvun alussa rakennettuun omakotitaloon ja aloimme tehdä remonttia. Talossa haisi mielestäni remontin alkuvaiheessa vähän homee...
Remontoituun mökkiimme oli vielä jäänyt makeahkoa homeen hajua. Ostimme pienen otsonointilaitteen (Otsoni: 500mg/hr). Ensiksi otsonoimme mökissä olleen puisen esineen muo...
Hei,Jouduin säilyttämään eteisen kaapin runkoja ulkona kesällä. Sinne kertyi kait hiukan kosteutta kun yhdestä kohtaa kaapin runko on turvonnut.Tuulikaapissa on oven olle...
Mökissäme on jokin outo haju ,ei homeen eikä mädäntyneen haju vaan sellainen vaikeasti määrieltävissä oleva pistävä haju.Perustus on sokkeliperustus ,tuuletus aukkoja 6kp...
Hei
Ostimme 70-luvun lopussa rakennetun talon jossa on uima-allas. Talo on tiiltä ja välikatossa on kuivat purut. Taloon tehtiin kuntokartoitus. Kaikki piti olla ok. Ete...
Hei! 2008 valmistuneessa talossa on ilmaantunut outo haju yläkerran wc:ssä. (Ei ole suihkua). Laatoitettu, laatat ehjät jne. Haju EI ole viemärin haju...
Talo 80-rakennettu betonielementti talo. Lämmityksenä kaukolämpö ja laitteena valmet kotilämpö. Liesituuletin jossa poistopuhallin(?). Ongel...
Omakotitalomme sijaitsee rinnetontilla. Ylimmässä kerroksessa sattui vesivahinko ja vesi valui ontelolaattojen välistä alpuolella olevaan hiekkapohjaiseen varastoon.Vesi...
Meillä oli jääkaappi vuotanut alleen muutaman kuukauden ajan. Purin jääkaapin alta kastuneen&tummuneen parketin pois, ja isännöitsijä kävi mittaamassa kosteuden betonista...
Meillä on 50-luvulla rakennettu omakotitalo jossa on ollut perinteistä ihan hyvän näköistä kutteria kylmällä ullakolla. Aina kun tuli kotiin niin huomasikumminkn heti sen...
Hei !Olen remontoimassa mökkiä hajuhaitan vuoksi. Haju ei mielestäni ole homeen eikä pistävän hajuista. Vaan sellaista "pehmeän ummehtunutta" hajua. Olen purkanut huoneti...
Talo n.-80 rakennettu. Pohjassa styroksi, jonka päällä valu (valesokkeli). Parketissa seinän vieressä rako, josta tulee maan haju, varsinaista homeen hajua ei ole. Taloss...
Asun paritaloyhtiössä ja ongelmani on seuraavanlainen: Jos kesällä laittaa alakerrasta lattialämmön (vesikiertoinen) pois tai jos ulkona on hellettä, jolloin lämpö kytkey...
Olemme purkaneet lämpöeristetyn osaksi rinteeseen rakennetun autotallin sisustan eli kipsilevyt, eristeet ja puuosat pois. Jäljellä on harkkoseinät ja katto. Ja nyt ong...
Hei, Talomme räystäslaudoissa ja niiden välissä olevissa raoissa on runsaasti vaaleita homepilkkuja. Miten ne saisi parhaiten pestyä pois niin että ei seiniä tarvitsisi p...
Ostimme valmistumisvaiheessa olevan paritalon puolikkaan rakentajalta alle kaksi vuotta sitten. Nyt kahdessa huoneessa tuntuu erittäin selvä tunkkainen homeen haju. Nämä...
Ongelmana homeen haju lattia/seinärakenteista. Seinissä oli 50 mm mineraalivillaa jonka päällä höyrynsulkumuovi ja cyproc. Seinästä...
Asumme 1904 rakennetussa kerrostalossa Helsingissä. Koko täällä asuimisen ajan olen ollut huomaavinani että lastenhuoneeseen tulee huono ilma/tun...
Ostimme viime kesäkuussa kesämökin, jossa on ilmentynyt ikävä haju haitta. Mökki on rakennettu 1983 ja se on tehty tuulettavalle alapohjalle, maan alkuperäistä pintaa rik...
ongelma on alakerran wc niinkuin viemärin haju. talo on 1vuoden vanha 2kerroksinen, putkimieskään ei tiedä mistä haju johtuu kun haju ei ole aina, joka huoneessa on oma i...
Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 /* Style Definitions */ table.MsoNormalTable{mso-style-name:"Normaali taulukko...