Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

aluskate väärin asennettu

Kattotarvikkeet

Kysytty: 6.9.2018 klo:19:58
Kyseessä on 1996 rakennettu omakotitalo jonka hankin omistukseeni huhtikuussa 2018. Huomasin tiiliä vaihtaessani aluskatteen olevan jätetty paikoitellen liian lyhyeksi räystäältä, aluskate oli asennettu niin, että vesi on valunut valunut suoraan tuulensuojalevyn ja ulkovuorauksen väliin, mikäli vettä on syystä tai toisesta aluskatteelle päässyt, kovimpien sateiden aikana terassille vuoti vettä aluskatteen päältä, mutta kyseessä oli todella raju sadekuuro, ja kyseisellä kohdalla tiilien limitys ei ole ihan standardien mukainen,terassin kohdalla aluskate oli asennettu oikein. myös talon toisessa päädyssä aluskatetta ei ole ulotettu päätyseinien yli vaan loppuu juuri niin,että mikäli tiilien saumoista vettä vuotaa, se pääsee seinän sisään. Talossa on tiiliulkovuoraus ja osittain lautavuoraus. Aluskatteen limitys on myös todella pieni, paikoitellen n.3-4cm, paikoitellen enemmän, ja se oli mennyt muutamasta kohdasta mutkalle, jopa niin että se oli hieman auki, käytin aluskate teippiä jolla liitin alukatteen suoraksi, ja räystäille aluskate on jatkettu niin että se tulee ulkoseinän yli n.20cm. Tiilikate oli myös alkanut jo rapautua, tiilikatto on nyt puhdistettu ja maalattu ja toivon mukaan kestää vielä useamman vuoden. Olen tutkinut seinät tarkasti ja aukonut myös paikoitellen ulkovuorausta, missä se on ollut mahdollista. Sisäpuolelta talo on kosteusmitattu joka nurkka ja seinät, mitään kosteusvaurioon viittaavaa ei ole löytynyt, Yläpohjassa on puhallusvilla ja olen useasta kohdasta ulkoseinän viereltä tonkinut villat höyrysulkua myöten, kuivaa on ollut. Myöskään ulkoseinien yläreunassa tuulensuoja levyssä ja ulkovuorauksessa en havainnut mitään vuotojälkiä. Kysymys: Mikäli vettä olisi seinän sisään vuotanut, onko odotettavissa ongelmia, vai kuivaako pienet vuodot itsekseen, vai voiko seinien sisässä muhia yllätys. 




Virallinen vastaus

Aluskate

Jos vettä olisi päässyt seinän välii...


Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Kattotarvikkeet / aluskate väärin asennettu":
AM
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Tuuliohjaimet

Kattoremontti tehtiin, koska kattopelti oli kiinni villaeristeissä. Korjaus tehtiin väärin ja koska kattoa ei korotettu jäi yhä kosketus villaeristeisiin ja vettä tuli lä...

Talopaketin pystytyksen venyminen

Meille tuli suurelementti talopaketti 29.5 ja pystytys alkoi saman tien. Planian puolesta pystytysporukkana oli virolainen täysin osaamaton poruka jotka pystyttivät ja pu...

Aluskate

Katon pellitys menossa.Otettiin entinen aluskate pois kun se oli väärin laitettu,se oli suoraan pellin alla ruoteiden päällä.Meinasin nyt laittaa uuden katteen vanhojen r...

Homehtunut aluskate

Hei!Kysymuksessä on 82 rakennettu aumakattoinen ok, talo tuusulassa ja katteena on profiili alumiini pelti ja aluskate on passarikate sekä katto on rakennettu hieman väär...

Sulanapitokaapeli

Hei,ostin Lime merkkisen pistotulpallisen sulanapitokaapelin 25 metriä/10w metri.Asensin sen taloyhtiön peltikatolle ja kiinnitin sen liimattavilla muovipaloilla ja nippu...

Onko kuivakaivon asennus OK?

Hei! (yritys nro. 2)Oheisen kuvan mukainen uusi, siis käyttämätön kuivakaivo. Ammattilainen on sen tehnyt, mutta amatöörinä minä hiukan ihmettelen.Kyseessä muistaakseni V...

Katon eristäminen

Rintamamiestalon vesikaton uusiminen ois edessä ja vanhat purut pitäis vaihtaa samalla parempaan eristeeseen. Onko väärin laittaa kattotuolien väliin vinolle osalle (noin...

Puuttuva aluskate

70 valmistunneessa talostamme puuttuu peltikaton alta aluskate eli peltikatto on asennettu suoraan kattotuoleihin. Eristys on villaa + purua jonkin verran pinnalla. Kysym...

Vesikaton aluskatteiden korjaus

                                                                    Hei! Rivitaloyhtössämme on 2kpl kuuden osakehuoneistojen käsittävää rakennusta. Valm.vuosi 1984. Harja...

aluskate ok-talossa

Hei. Talossamme jokunen vuosi sitten asennettu peltikatto. Vinnillä käydessäni huomasin että aluskate(rankka) asennettu vanhojen ruoteiden pä&aum...

Kattoremontti

Minulla on 1993 rakennettu talo,johon Lemminkäinen rakensi tiilikaton.Se on rakennettu siten,että kattovasojen päälle on asennettu aluskate,jonka p&au...

ikkunan suojapellit väärin asennettu ?

Hei !Meillä on vuonna 2012 valmistunut paritalo. Samalta rakentajalta talon ostanut henkilö kertoi että ikkunoiden suojapellit olisi väärin asennettu. Laitan kuvan mukaan...

lumieste valokatteessa!

Erillistaloomme uusittiin juuri terassin valokate. rakentaja asensi puuttuvan lumiesteen valokatteen päälle kulkuväylän kohdalle. Eikö este kuulu olla tiilikatolla, ettei...

kondenssivesi

heivapaa-ajan asuntomme kylpyhuoneemme remontoitiin ja sinne asennettiin uusi paineastia kylpyhuoneen kaappiin.ja boileri seinaan.vesi tulee porakaivostamme.lämmitettäväl...

Lattiakaivon korotus

Ok- talomme(-85) kylppärin kaivo on asennettu n.5cm nyky laattapinnan alapuolelle.Vedet valuvat laatoilta eristämätöntä betonivalu pintaa pitkin kaivoon.Mielestäni se on...

Remontti uusiksi, kenen vastuu?

Taloyhtiömme (15 asuntoa) teetätti kylphuone remontin kolmeen asuntoon, jotka nyt puolen vuoden käytön jälkeen on todettu susiksi, lattiakaivo on asennettu väärin ja purk...

Patolevy onko asennettu väärin?

Ostimme hirsirunkoisen talon -09 johon valmistunut samana kesänä laajennusosa.Sokkelin sepeli reunusta tehdessämme huomasin että missäs se patolevy on ja se löytyi n.20cm...

Kattosillan ja lumiesteiden asennus

Peltikatto vaihdettiin tiilikatoksi 2005. Katolle asennettiin kattosilta ja lumiesteet.Nyt lumen painosta kattosilta ja yksi lumieste lähti paikoiltaan ja rikkoi isolta o...

KATTOIKKUNAN ASENNUSVIRHE

RAKENNUTIMME KÄYTTÖULLAKON N. 14V. SITTEN JA NYT ON TODETTU ETTÄ KATTOIKKUNAT ON VÄÄRIN ASENNETTU JA OVAT VUOTANEET ALUSKATTEESEEN JOKA ON REVENNYT JA VESI ON VALUNUT RAK...

Korvausilmaventtiili

Erään kerrostalon huoneistoihin on hiljattain asennettu jälkiasennuksena Biobe-korvausilmaventtiilit. Ne on asennettu ikkunoiden alle ikkunakarmin ja seinän välisen tilke...

Ikkuna ongelma

Hei, vaihdatimme 1969 valmistuneeseen taloomme ikkunat v.2002. Siitä asti minua on häirinnyt seuraava asia; mistä voisi johtua , kun ulko-oven laittaa kiinni ikkunoiden l...

Vanhan katon eristys

Hei,Mikä on järkevin tapa lisäeristää vanhaa harjakattoista taloa? Talo on rakennettu korkealle mäen päälle kalliolle (kuten ennen tehtiin) ja on edelleen hienosti ryhdis...

Talotuulettimen kytkentä?

Tervehdys! Kysymykseni koskee keittiö remontin yhteydessä vaihtamaani talotuuletinta joka on vallox merkkinen. Asumus on vuonna 85 rakentunut rivitalo. Epäselvyys on siin...

Ruoteiden homehtuminen

Saimme talopaketin 5kk sitten. Huomasimme, että ruoteet ovat homeessa (sinistymää ja hometta). Tutkin talotehtaan detaljit ja aluskate oli asennettu puoli cm sivuräystääl...

Aluskatteen tarpeellisuus

Aloitimme -60 luvulla rakennetun käyttöullakon remontoimisen. Yläpohjassa on höyrysulku, 100mm villa, ilm. haltexlevy ja tämän päällä kiinni aluskate. Aluskate on kierrät...