Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Puutavaran laatu

Julkisivut

Kysytty: 24.10.2005 klo:11:12
Aikomuksenamme on verhoilla talomme leveällä ulkoverhouspaneelilla (vaakaverhoilu). Osa toimitetusta puutavarasta on kuitenkin ollut käyttökelvotonta, minkä sahurikin on myöntänyt: paneelin pinnassa näkyy vannesahan tekemät syvät viirut. Huomasimme myöhemmin, että lopuissakin paneeleissa on vastaavaa "aaltoilua" nähtävissä. Tämä näkyy kuitenkin vain tietyllä valaistuksella tietyltä suunnalta katsottuna. Olisiko jotain (puolueetonta) tahoa tai henkilöä, joka osaisi epävirallisesti kertoa, millainen laatu puutavarassa on vielä hyväksyttävissä ja millainen ei? Tavarantarkastajaa emme vielä haluaisi kutsua paikalle.



Virallinen vastaus
Arvostele vastaus kysymykseen "Julkisivut / Puutavaran laatu":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

ulkoverhouksen käsittely

Hei,Mietin, että jättäisin omakotitalon puuverhouksen käsittelemättä niin, että se harmaantuisi ajanmittaan ja vastaisi ulkonäöltään vanhaa latoa. Olin lukevinani jostain...

Homepilkut puutavarassa

Kakkoskakkoset olivat suojaamatta kesän ajan ja nyt niitä olisi tarkoitus käyttää sisäkaton koolaukseen. Puutavaran pinnassa on sitä vaaratonta puunsiniä(?), mutta myös s...

Hometta saunassa,puutavaran vaihto

Kysyisin,että minkälainen remontti/puutavaran vaihto tulisi tehdä homesaunassa. Ostamassamme talossa saunaremontti tehty vuonna 2003.Uusi katto tehty vanhan päälle,katto...

Lujuusluokiteltu puutavara

Mistä saan tietoa lujuusluokitelluista puutavaroista esim kantavuudet 45*98 & 45*147 T24 puutavaran jännevälit, kantavuudet jne......

lattia kiilalankuista

Kuinka kuivaa pitäisi olla kesämökin lattiaan käytetyn puutavaran, kun mökki on talvet kylmillään? Lankkujen leveys on 80-180 mm. Lattia on tarkoitus maalata myöhemmin....

puurungon ja verhoilun laatu

Kuinka paljon eroavat eri toimittajien käyttämät puumateriaalit laatuluokituksiltaan. Tuleeko tämä olla tarjouskyselyissä yksilöitynä jotta voi olla varma hyvästä puutava...

akryylibetoni

Millainen pinta pitää tehdä akryylibetonille valulattiaan uudiskohteessa.Betoni laatu on k-30 16mm NP lattiasuhteistus....

ilmastoinnin putket

Onko tietoa kumpi on materiaalina parempi ilmanvaihdossa ja kumpi on hinta laatu suhteelta parempi kun vertailtavana on muovi ja pelti putkisto...

pvc viemäriputket pannuhuoneessa

muoviputket pitää kuulemma eristää pannuhuoneessa. Mitkä ovat sallitut tavat? Käykö kipsilevy (paksuus, laatu?)...

Lämpökäsitelty mänty

Suositellaanko saunan laudepuuksi? Hinta-laatu suhde esm. lämpöhaapaan verrattuna?...

sahatavaran AB kimmomoduuli?

Mistä saan sahatavaran laatu AB kimmomuduulin arvon? Valokaterakenteen suunnittelussa tarviis laskee kattopalkkien koko....

lämmin kellarikerros

vähentääkö kellarikerros paalutuksen tarvetta? voiko kellarikerroksen rakentaa tasamaalle vai vaikuttaako maan laatu?...

SPU vai FINNFOAM

Terve Kumpi eristeistä olisi parempi hinta/laatu suhteeltaan rintamiestalon alapohjaan ?Ja kuinka paljon sitä pitäisi laittaa ?...

Tummunut katto

1974 rakennetun omakotitalon sisäkatot ovat tummuneet ja sen aikaisen panelien laatu vaihtelee, joten haluamme valkaista esimerkiksi MDF-panelilla..onko oikea ratkaisu..o...

Valokate

Terve. Tarkoitus olisi asentaa valokate olemassa olevan terassin päälle. Tarviiko puutavaran olla mitallistettua vai käykö ihan saha tavara? Noin niin...

Metrirunko

Terve,Onko teillä tietoa/kokemusta Väärin Puutavaran valmistamasta ja myymästä patentoidusta Metrirungosta? Tarkoitus on rakentaa n. 12x8 kokoinen asuintalo parvella....

Hirsiä esim 125 x 200 sahatavarasta

On mielessä pyörinyt, että tuliko hirsimökki halvemmaksi paksusta sahatavarasta itse jyrsimällä? Jos ostaisi jyrsimen, vaikka Logosol.fi (maksaapi about 1500EUR) ja 125 x...

terassin puutavara

Teen terassia vihreästä kestopuusta (28x95). Ongelmana on puutavaran erillaisuus. Osa laudoista on lähes kuivia leveys 94mm ja osa kosteita leveys jopa 100mm. Kuinkapaljo...

Kattoristikko

Mokin/kattotuolin jänneväli tulee olemaan 7,5m ja kattotuolin korkeus n. 2,4m. Kaltevuus n 1:1,8. Harjaosaan ei tule huoneita. Mikä on puutavaran suositeltava koko? Riitt...

100x100 palkin taipuma verrattuna 50mm puutavaraan

Mitä 100x100mm puutavara vastaa 50x?mm puutavaraan verrattuna taipuman suhteen. Eli kuinka korkea pitää olla 50mm leveän puutavaran, että saavutetaan sama taipuma?...

Homeinen puurakenne

Pitääkö väittämä paikkansa, että homeinen lauta voidaan jättää esimerkiksi kylmään ullakkotilaan tai esimerkiksi vesikaton alapuoliseen tuuletusosaan, jos tila ei ole...

kattoremontti

Kysyisin että onko kattoremontin hinta liikaa jos urakoitsia pyytää 190 m2 kattoremontista 13700€ avaimetkäteen periaatteella? Remonttiin sisältyy seuraavat työt otsalaut...

Kuivabetoni

Millaista kuivabetonia on markkinoilla suursäkeissä? Olen kysellyt rautakaupoista ja saanut ristiriitaista tietoa. Valmisbetonina saa nopeasti sitoutuvaa laatua, joka käs...

Puulattia omasta puusta - puutavaran kuivaaminen

Miten kuivaa pitää olla omasta puusta höylätty puutavara, jotta sen voi laittaa yläkerran lattiaan? Lattiassa on vesikiertoinen lattialämmitys. Voisiko puutavaraa pitää...

Eristeen valinta

Jos nyt kuitenkin päädyn paikallaan valetun kerrostalon välipohjan lisäeristämiseen, estääkseni alakerran television huudatuksen kuulumisen, niin mikä on paras materiaali...