Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

80-luvun lopun pintakäsittely ikkunoissa

Ikkunat ja ovet

Kysytty: 6.5.2019 klo:21:28
Hei,



Rivitaloyhtiömme on rakennettu 1987-88. Ikkunoiden valmistaja oli tietääkseni Oulux. Minkälaista pintakäsittelyä siihen aikaan käytettiin puisissa ikkunapokissa ? Näyttää kuultavalta, puun syy näkyy. Sävy on ilmeisesti Oulux Ruskea/Beckers 3520. Myös sisällä pokat käsitelty samalla aineella. Voisko olla petsiä ? Ensimmäinen kuva etelän puolen ikkunoista, toinen pohjoisen. 



Edit: Taitaa olla kuullotetta kun Googlailin aiheesta. Kannattaisiko/voisiko käsitellä jollainen muulla, kestävämmällä aineella ? Teknos ehdotti Helo erikoislakkaa, koska Woodex Classic on periaatteessa tarkoitettu vain ulkokäyttöön. Tosin joissakin asunnoissa asukkaat ovat käsitelleet ikkunat ulkoa ja sisältä aiemmin Pinotex Classicilla, joka sekin on tarkoitettu vain ulkokäyttöön.






Virallinen vastaus

Ikkunat

Kyllä ulkopuoli näyttäisi olevan ihan tavallisella puubsuoja-aineella käsitellyltä.
Esim. pinotex, ei Pinotex extraa, koska siinä oli , kuten Valtticolorissa lakka joukossa ja siintä syntyi kiiltävä pinta.
Kun pinnat hyvin hipp ja puhdistaa irtopölystä, voi ikkunat käsitellä minkä tahansa tuotevalmistajan nykyisillä, ko. tarkoitukseen tarkoitetuilla tuotteilla.
Maalarin ohje on, että ohuelti, moneen kertaan, mieluummin kuin paksulla maalilla kertaalleen.
Pysyvyys on silloin aivan eri luokkaa, kaiken perusta on huolellinen pohjatyö.

Arvostele vastaus kysymykseen "Ikkunat ja ovet / 80-luvun lopun pintakäsittely ikkunoissa":
AM
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (12.7.2019 klo:0:08) kommentti

Taloyhtiö hommas Valtticoloria(oisko ollu extraa), melkeinpä mustaa. On lakkamainen kiiltävä pinta. Itse olen vastarannan kiiski ja hommasin Woodex Classicia Oulux Ruskea sävyllä :)


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Saunan lattia

Mitä määräyksiä on saunamökin saunan lattian vedeneristyksestä nyt ja miten se poikkeaa 80-luvun lopun määräyksistä? 80-luvun puolivälin jälkeen rakennetussa lautamökis...

Kangastapetin pois saaminen mahdotontako

80-luvun lopun kangastapetti, pohja maalattu gyproc. Päällimmäinen kerros revitty irti, kuin puuvillalankoja olisi kiskonut. Pohjapaperit irtosi satunnaise...

kuluneet pyökkikalusteet

80-luvun lopun Puustellin pyökkikaluston työtasojen pyökkireunat ja tiskipöydän alla oleva ovi ovat kuluneet. Jos tason reunan hioo niin mitä siihen kannattaisi sen jälke...

Rossipohja

Olemme ostamassa 80-luvun lopun omakotitaloa, joka on rakennettu moreenimaahan ilman salaojaputkitusta rossipohjalle. Talon sokkeli on harkoista tehty. Sokkelin sisäpuoli...

IKKUNATARRA

Miten saisin 80-luvulla rakennetun rivitalon saunan sekä pesuhuoneen ikkunoissa olevat "näkösuoja"tarrat irti? Tuntuvat olevan aika tiukassa, onko jotain erityisainetta o...

Tarvitaanko koneellinen ilmanvaihto laajennuksessa

Vanhempi talo rakennettu 80-luvun alussa.Siinä oli taloa lämmittävä ilmastointikone, joka jouduttiin poistamaan terveydellisistä syistä.Painovoimalla toimiva ilmanvaihto...

Harjatiiviste

80-luvun Ruukkitiilikatto, löytyykö harjatiiviste tähän?...

Vesivaurion vastuunjako ja

Hei, Kyseessä on 70-luvun kerrostalo. Osakas vaihdattanut kylpyhuoneen muovimaton 80-luvun alkupuolella, silloin wc-istuinta ei irroitettu vaan maton ja wc-istuimen raja...

Irronneet kylpyhuoneen laatat

Asumme 80-luvun kerrostalossa. Kylpyhuone on laatoitettu joskus muovimaton päälle, mosaiikkilaatta muuten ehjää paitsi irtoilee suihkunurkasta, jossa onkin erilainen laat...

kaksoislaatta 90-luvun lopun talossa

Hei, olen kiinnostunut 90-luvun lopun puurakenteisesta omakotitalosta, jossa paljastui rakennepiirrustuksista kaksoislaattarakenne. Talossa on reunavahvistettu  kant...

Lisälasi ikkunan sisäpuolelle

Kannattaako nykyistä 3 lasista ikkunaelementtiä parantaa asentamalla lisälasi huoneen puolelle. Elemetit ovat kunnossa, ne on asennettu n 10 cm seinän sisäpinnasta tukema...

Mineriittilevy

Missä voin varmistaa sisältääkö -80 luvun mineriittilevyssä asbestia? Jos sisältää, irtoaako siitä kuinka helposti asbestipölyä?...

Tapetin maalaus

Voiko Cyproc-levyn päälle vedetyn, 80-luvun lopulla valikoimissa olleen vinyylitapetin maalata. Tapetin pinta on röpöliäinen....

Louhittu alin kerros

Olen ostamassa 70-luvun lopun taloa jossa alin kerros on melkein kokonaan kallion sisällä. Eristys lienee hoidettu ajan mukaan muovilla ja salaojien kunnostakaan ei ole...

Ikkunoiden koko

Suunnittelemme ikkunaremonttia 60-luvun lopun kerrostaloon, jossa osa ikkunoista on melko isoja, 230 x 170 cm, yläsaranointi. Olen ymmärtänyt, että jos ne vaihtaa sivus...

Muovimatto kellariin

meillä on 50-luvun lopun talo josta on uusittu kellarin lattia jossa on rakenteena ensin kallio siinä n.200 mm sepeliä jonka päällä on 50 mm uretaani ja sitten 100 mm laa...

Kellarin pohja

60-luvun lopun kivitalossa on jostain syystä jätetty kellarin varastohuoneesta osa lattiaa ja pohjaa tekemättä. Ohuehkon hiekkakerroksen alla on kallio. Hiekka oli kostea...

Oviaukon sulkeminen

Remontoimme 60-luvun lopun kerrostalokaksiota, jonka keittiössä on kaksi ovea. Haluaisimme tukkia (laittaa umpeen) toisen näistä oviaukoista. Oviaukko on normaalia ka...

Lattian rakenne

Millainen lattiarakenne mahtaa olla paikallaan 1800 luvun lopun kerrostalon kellariin. vanha betoni lattia (5 cm) on poistettu ja sen alta paljastuu hiekkaa ja kiviä. T...

Julkisivun uusiminen

Kyseessä 50 luvun lopun talo, julkisivua ollaan uusimassa ja kyseessä on pystylaudoitus peiterimalla, kysymys, taarvitseeko jättää uuden laudoituksen alle ilmarakoa jos v...

Ilmansulkupaperi

60-luvun lopun kivitalo. Nykyinen yläpohjan rakenne sisältä ulos: jonkinlainen muovipintainen sisustuslevy suoraan laudoituksen alapinnassa, laudoituksen päällä vanha ilm...

kosteus ikkunoiden välissä

Kyseessä  80-luvun alussa rak. 2-kerros omakotitalo(tiili). Ikkunat ovat alkuperäiset. Tänä talvena osa ikkunoista mennyt huuruun ja jopa vesipisaroita valunut ikkunaa pi...

kylmän eteisen paneelit

mikä pintakäsittely olisi paras kylmän eteisen mäntypaneelille. soveltuuko esim. saunasuoja...

Hirren rakennusaikainen suojaus

Mikä olisi kätevin ja samalla edullisin tapa suojata hirsiseinät sisäpuolelta rakennusajaksi. Pintakäsittely mahdotonta pakkasten vuoksi....

Lahovaurion korjaus ikkunasta

Moro!  Meillä on 14v vanhoissa ikkunoissa havaittu lahovaurio ikkunoissa ,kuva liitetty. Onnistuuko korjaus mitenkä? Ja mistä lahoaminen voisi johtua...