Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Mökin ominaistuoksu

Huvilat ja mökit

Kysytty: 23.10.2009 klo:10:25

Ostimme vuonna 1982 huvilan, joka on rakennettu 1953. huvila on tehty vanhoista hirsistä ja alapohja on nk, rossipohja. Ulkopuolella on lautavuoraus. sokkeli on ehjä eikä mitään vuotoja ole talossa.

Teimme aikanaan uuden peltikaton ja korjasimme huvilaa sisältä. Emme ole lattioita avanneet, mutta olemme seiniin laittaneet tuuletusventtiileitä ja sokkelin seinään kahteen kohtaan tehneet tuuletusaukot, jotka ovat verkotettu.

Meitä kiusaa vanha tuoksu - joka tulee ilmeisesti alapohjasta, jossa on purua ja sammalia eristeenä. Hirsien välissä on myös vanhoja eristeitä ja ulkopuolella hirsikehikon ja laudoituksen välissä on musta tuulensuojapaperi. Nämä on jätetty paikoilleen ja koska laudoitus oli ehjä, on taloa vain maalattu ulkopuolelta. Tuuletuksesta huolimatta tunkkaisuus ei häviä ja se tarttuuu myös vaatteisiin. Yläkerran välipohjaa ei ole uudistettu ja siinä on myös eristeenä purua. Sama tunkkaisuus tuntuu yläkerrassa, vaikka siellä olemme laittaneet ulkoseiniin uudet villat ja lastulevyä. ikkunat ovat vanhat - tuplaikkunat ja talo ei suinkaan ole "pussitettu".

Emme käytä taloa talvella vaikka meillä on sähkölämmitys.

Pitäisikö lattia avata ja välipohja myös purkaa ? Entä ulkoseinät - estääkö paperi laudoituksen ja hirsiseinän välissä tuuletuksen ?

Olemme suunnitelleet lisärakennusta eli siipeä taloon mutta nyt arvuuttelemme miten saisimme vanhan osan tuuletettua - jotta olis mielekästä suunnitella siipeä rakennukseen.

Mistä kannattaa aloittaa - ettei "lyö päätä seinään" ja tee turhia hommia, jotka eivät auta kuitenkaan. Hirsikehikon purkaminen on jo isompi juttu ja hirret ovat todella vanhoja - jostain haalittu 50-luvun alussa!




Virallinen vastaus
Ensimmäiseksi pitää ryömintätila puhdistaa kaikesta orgaanisesta materiaalista. Sen jälkeen lisäät ryömintätilan tuuletusta. Ryömintätilan tuuletusaukkojen yhteispinta-alan tulee olla ainak...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Huvilat ja mökit / Mökin ominaistuoksu":
Jäsenen antama (23.10.2009 klo:21:14) kommentti

Tuuletusaukot betonisokkelissa ovat kolmella sokkeliseinällä neljästä ja neljäs aukko, joka on kuistin alla, on joskus aikoinaan ennen meidän omistuskautta peitetty mutta käytännössä kyllä "vetää". Meidän tekemämme tuuletusaukot täyttävät vastauksessa mainitut normit ja ne on tehty jo noin 6 vuotta sitten. Tästä huolimatta tilanne ei ole parantunut lainkaan.

Olemme myös itse seinärakenteeseen tehneet isoimpaan tupahuoneeseen lautasventtiilin - sekin jo 3 vuotta käytössä, mutta silti - tunkkainen haju ei vain häviä!

Eli - joutunemme siis avaamaan lattian !

Jäsenen antama (23.10.2009 klo:21:33) kommentti

Älä pura vielä mitään, sillä haju saattaa hävitä aivan piellä operaatiolla. Siinä järjestetään lievä alipaine rossipohjaan (helppo homma, eikä kokeilu maksa suhteellisesti ottaen kovinkaan paljon), jolloin ilmankierto alapohjasta "huoneistoon" käännetään väärinpäin. Tällainen ratkaisu ei ole "oikeaoppinen", mutta todennäköisesti korjaa hajun eikä toisaalta ole rakenteille vaarallinenkaan.

Uusiessasi lattian, niin se ei korjaa hajuongelmaa käsittääkseni ollenkaan, vaan pysyy kuin tauti.


 


Jäsenen antama (24.10.2009 klo:8:57) kommentti

Olis toinenkin keino poistaa alapohjan hajut mökistä mutta jääköön nyt sanomatta.

Jäsenen antama (24.10.2009 klo:9:51) kommentti

Mitähän tuo tarkoittaa?

Jäsenen antama (24.10.2009 klo:10:02) kommentti

Tarkoittaa sitä,että on useita mahdollisuuksia suorittaa jokin asia ja minulle tuli niistä mieleen yksi.

Jäsenen antama (24.10.2009 klo:12:31) kommentti

No tuopa se julki!

Jäsenen antama (25.10.2009 klo:8:43) kommentti

Vaari antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa.

Jäsenen antama (25.10.2009 klo:11:37) kommentti

No, lisätään mökin sisä hajuja niin ei haise alapohjasta tulevat hajut. Oikeesti ajattelin, että tiivistää mökin lattia-ja seinän raot ja lisää tuloilmaa venttiileistä/räppänöistä. Poistoilma tais olla jo aika kohdillaan jos alapohjan hajut imeytyy sisään.


Jäsenen antama (25.10.2009 klo:11:53) kommentti

"No, lisätään mökin sisä hajuja niin ei haise alapohjasta tulevat hajut."


Pashallako?


Mites tiivistät "mökin lattia-ja seinän raot"?


"Poistoilma tais olla jo aika kohdillaan jos alapohjan hajut imeytyy sisään."


Eipä kai?


Jäsenen antama (25.10.2009 klo:12:23) kommentti

Jokkut käyttää hauvesi ym.hajusteita niin eikö niitä kotonakin vois tuoksuttaa.

Tiivistemassoilla ym. tarkoitukseen sopivilla tuotteilla.

No,joo ehkä sitä poistoilmaa voi pienentää ettei alapohja hajut imeydy. Mutta riittääkö happea asukkaille jos tuloilmaa ei muualtakaan tarpeeksi tule.

Lähren torille ottaa happee,ettei ala koskee sappeee.

Jäsenen antama (26.10.2009 klo:21:49) kommentti

Tä??? Eikö olis syytä paneutuu hajun alkulähteeseen? Ei sen deodorantin suihkuttelu ainakaan sitä sisäilmaa paranna. Ja tuskin lisää hapenkaan määrää...


Jäsenen antama (26.10.2009 klo:22:40) kommentti

Mökki on siis kylmillään talvisin? vai onko peruslämpö koko talven päällä? Ja jos haju esiintyy myöskin yläpohjassa tuo alapohjan alipaineistus ei välttämättä auta asuintilojen hajuun.

Hajuja saa toki lisätä mutta ei se ongelmaa korjaa, pitäkää vaikka hernekeittopäivä.

Jäsenen antama (27.10.2009 klo:8:55) kommentti

Pahus vie, ilma/hajut tuppaa menemään talossa ylöspäin, jos ei sitä/niitä koneellisesti ole toisin ohjeistettu.

Jäsenen antama (28.10.2009 klo:11:15) kommentti

Sid,lle kommenttina,että vuonna 1953 rakennetussa huvilassa taitaa olla rakenteissa hajuja ja tulla melkein mistä vaan. Ajattelin ny vain yksinkertaisinta ja halvinta vaihtoehtoa,että tiivistetään sisätilat ja otetaan raitis ulkoilma hallitusti eikä hallitsemattomasti.

Jäsenen antama (28.10.2009 klo:11:41) kommentti

"Ajattelin ny vain yksinkertaisinta ja halvinta vaihtoehtoa,että tiivistetään sisätilat ja otetaan raitis ulkoilma hallitusti eikä hallitsemattomasti."


Milläs tiivistät? Silloin se on "kapseloitava" sisältä ja miten ("vain yksinkertaisinta ja halvinta vaihtoehtoa")?


Jäsenen antama (28.10.2009 klo:18:51) kommentti

En kyllä jaksa uskoa että tollasta vanhaa mökkiä saisi millään tiivistemassoilla niin tiiviiksi että ne hajut ei tulisi. Jos rakenteissa on kaikki kunnossa ja ilman vaihto pelaa niin ei siellä pitäisi mikään erityisemmin haista.


Jäsenen antama (28.10.2009 klo:23:04) kommentti

"Jos rakenteissa on kaikki kunnossa ja ilman vaihto pelaa niin ei siellä pitäisi mikään erityisemmin haista."


Valitettavasti se niin on, että se mökin haju tuppaa olemaan noissa rossipohjaisissa vanhoissa mökeissä. Se johtuu siitä, että korvausilmaa tulee myös sieltä alapohjasta.


Jäsenen antama (30.10.2009 klo:6:18) kommentti

Olen kertonut aikoja sitten omat konstini alapohja hajujen estämiseen sisätiloihin tulosta. Odottelen Montan ensiksi ehdottamaa lievää alipaineistusta rossipohjaan, kuinka sen teet? Edullinen hinta euroina?.


Jäsenen antama (30.10.2009 klo:10:20) kommentti

"...kuinka sen teet? Edullinen hinta euroina?."

Tapaus on nähtävä ja hinta riippuu olosuhteista ja tekijästä.

Jäsenen antama (31.10.2009 klo:7:28) kommentti

Rossipohjaisen talon tuoksut häviävät alapohjan tuuletuksella, kuten edellä on kerrottukin. Hajusteet ovat myrkkyjä, joita ei pitäisi kenenkään haistella eikä niillä korjata rakenteita. Silikonit ja muut tiivisteaineet pois tämän tyypin taloista.

Sokkelit auki niin reippaasti, että "kissat ja koirat juoksee läpi", nämä promillet näissä tyypeissä on pelkkää huu haata! Alapohjan maanpinta puhtaaksi kaikesta orgaanisesta aineksesta, kuten "rakentaja.fi ehdotti). Maanpintaan voi lisätä puhdasta soraa muutan sentin. Haju varmasti lähtee näillä konsteilla, mutta jos...

Vielä haisee, on lähde alapohjassa. Silloin ei auta muukuin avata lattia ja vaihtaa eristeet. Jos alapohjasta löytyy lahoa yms, korjaantuvat ne samalla ja siinä yhteydessä tiivistetään lattian ja seinän rajapinta ILMAN SILIKONEJA....JA MYRKKYHAJUSTEITA.


Jäsenen antama (1.11.2009 klo:9:32) kommentti

Totta kai rossipohjan hajut häviää tuuletuksella. Yhden viestini alku kevennyksestä,jota en huomannut hymiöittää,alkoi hajuste-juttu...


Silikonista en ole kirjoittanut vaan tiivistemateriaaleista. Miksi "tämän tyypin taloissa" ei saisi käyttää tiivisteaineita?.
Alkuperäinen kysyjä on selostanut,että rossipohjassa on tuuletusta,mutta tunkkaisuutta tulee tupaan. Vaarin kokemuksen mukaan lattian raoista. Eikö niitä saa tiivistää. Ja eihän kaikki hajut edes ole vaarallisia tai epäterveellisiä ihmisille tai rakenteille. On vain ns.ajanpatinaa.
Tämä asia on osaltani tällä kertaa loppuun käsitelty.


Jäsenen antama (1.11.2009 klo:10:12) kommentti

Lvivaarille: millään tiivistemassoilla vanhaa puumökkiä ei saa tiiviiksi, että se olisi edes katseen kestävä. Jotta se saataisiin tiiviiksi, niin sisäpuolelle on rakennettava nykymenetelmällä täysin uusi pinta eli "kapseloitava" käsittäen koko vaippa. Se on mahdollista, mutta silloin se ei ole se vanha mökki ainakaan sisäpinnoiltaan.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kulmien merkkaus

Onko Tapaa jolla saisi merkattua mökin kulmat tarkasti ilma ristimittaa. Vanha mökki on vinksallaan joka suuntaan ja nyt olis tarkoitus tehdä uusi runko laajennuksineen v...

Routa on siirtänyt mökin seinää.

Mökin alla on savimaata.Möki lattian ja seinän väliin on tullut noin 5cm rako.Mikä neuvoksi.Oisko routaeristyksestä apua,jos sen laittais koko mökin alle.Mökin alla on be...

pikkusauna

Löytyykö ohjeita (rt-korttia), vihjeitä pienen mökin rakentamiseen vaihtolavatekniikalle. Mittoja, niin että kuorma-auto voi siirtää mökin....

Millainen täyttömaa

Millaista täyttömaata olisi hyvä käyttää mökin ympäristön täytössä, ennen mullan ja mahdollisten muiden pintamaiden levitystä. Mökin ympäristö on metsämaata, osin savist...

Home- ja sienivauriot

Meillä on -60-luvulla rakennettu perikunnan mökki, jossa oli rakennusvirheenä puuttuvat tuuletusaukot alapohjassa. Mökin lattia alkoi painua -70-luvulla ja lattian uusimi...

paljonko pilariperustuksen työ maksaa?

olen rakentamassa hirsimökkiä + erillistä hirsisaunaa, molemmat pilariperustuksella (leca). Mikä olisi käypä urakkahinta mökin pilariperustuksen työlle ja työaika? Paikka...

muurahaisia - perustus

Hei! Miten saa muurahaiset pois kesämökiltä joka on 5 vuotta vanha ja isoja muurahaisia on ilmestynyt alivuokralaisiksi noin vuosi sitten.( alue on kangasmetsää) . Auttaa...

Saunamökin ilmanvaihto

Saari mökin ilmanvihto (ei sähköä).Uusi hirsimökki,eikä minkäänlaista tulo,eikä poisto venttiiliä. Saunan puolella puulattia,tuloilma seinien ja lattian rako n.10mm.ei po...

Hisrimökin laajennus

Olemme miettineet 1970 luvulla rakennettuun, omista männyistä käsin veistettyyn hirsimökiin lisätilaa. Mökki on yksikerroksinen, joten kuinkahan onnistuisi rakennuksen ko...

energian kulutus

Minulla on meneillään mökin käyttötarkoituksen muutos projekti. Rakensin 3 v sitten vanhan mökin jatkeeksi uuden 2 kerroksisen asunnon. Nyt näiden välillä (sisällä) on ul...

Kallion päälle rakennettu talo

Olen hankkinut hirsistä rakennetun talon, joka on perustettu lähes tasaisen kallion päälle.Mökin alla ryömintätilassa on kallio näkyvissä ja sen pinnassa on johdettu vede...

Rostipohja

Rakennan kesämökkiä rostipohjalle, ( antura ,sen päällä sokkeli 3 varvia lekaharkkoja ) onko tarvetta sisäpuoleiselle maatäytölle ? ( tällä hetkellä ilmatila lattian alla...

Mistä jännite mahtaa tulla

Sauna mökkiin päärakennuksesta aikoinaan vedetty kuparivaippainen maakaapeli (25m) jossa kolme johtoa must/valk mökin valaistukseen/lämpöpatterille, ruskea mökin ulkopist...

Painovoimainen ilmanvaihto/tehostaminen

Painovoimainen ilmanvaihto/tehostaminenMeillä on mökissä tulo/korvausilmalle venttiilit huoneissa, muttapoistoilmaa varten on vain hellan ja takan hormit (siis painovoima...

Mökin purku

Vanhan mökin purku. 1800- luvun lopulla maapohjalle rakennetun mökin purku. Mistä saan purkajan?...

Kevythirsirakennuksen eristäminen sisältä

yseessä on 3 vuotta vanha vierasmökki, joka on useimmiten ilman mitään lämmitystä. Joskus tarvittaessa lämmitämme kaasulämmittimellä ja ehkä tulevaisuudessa kamiinalla. M...

Leikkimökin suoristaminen

Leikkimökkki, n. 3,5x2 m2, on perustettu kulmista tukevilla, valetuilla betonipilareilla (tietoa ei ole kuinka syvälle). Nyt yli 30 v. Jälkeen mökin yksi kulma on selväst...

sauna 60-luvulta, vesiputkitettu myöhemmin

Vanhan saunamökin viemärikaivo määrättiin uusittaviksi myös, kun nyt rakennamme uuden mökin. Kaksi vaihtoehtoa: Saunalle selkeytyskaivo + saunapallokaivo. Taikka pumppaan...

lautarakenteiden mökki

haluaisin rakennuttaa lautarakenteisen kesäkäyttöön tarkoitetun pienen mökin omasta puusta. miten tälläisen mökin rakentamisen alkuun pääsee? onko enää edes luvallista ra...

Hirsiseinän sisämaalaus

Kesämökkissämme on hirsiseinät, jotka ovat paksuudeltaan n. 20cm.  Hirsien välissä on villat ja lattiat ja katot lämpöeristetty. Mökki on valtattu ulkopuolelta, mutta sis...

mökin sähköistyksen päivitys,maakaapeli

70-luvulla rakennettuun mökkiin vedettiin maakaapeli aikaisemman tolpissa tulevan johdon tilalle sähköyhtiön pyynnöstä. mökin sulaketaulu on sisällä, väliseinässä. Kuinka...

Mökin peruslämpö

 Riittääkö järvivedessä tai maassa oleva oleva lämpömäärä sellaisenaan pitämään talvella mökin sisälämpötilan plussan puolella ilman lämpöpumppua. Toteutus voisi olla esi...

vanhan kesämökin yläpohjan eristäminen

Kyseessä 1948 rakennettu höylähirsimökki kesäkäyttöön. Yläpohjassa on n.60 cm:n välein n. 20cm:n paksuiset höylähirret, joihin on lyöty mökin huoneiden laipiolaudat.Aikei...

Saunan seinien eristäminen

suunniitelemme saunaa piharakennukseen joka on rapattu ulkopuolelta. Jos saunan tekee puusta mökin sisäpuolelle miten on eristettävä sauanan seinät? Tarvitseeko alumiinie...

matka rannasta

Saimme luvan rakentaa poikkeusluvalla vielä yhden mökin rannallemme. Matka järvestä on on oltava 25 metriä. Mikä yleensä on käytäntö. Onko matka mökin seinästä, vaiko esi...