Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Viemärin Padotusventtiilin rakennusmääräykset 1950 luvulla?

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 23.3.2012 klo:22:47
Olisin kysynyt voidaanko Rakentamismääräyskokoelman osan D1 määräyksiä ja ohjeita 2007 soveltaa 1952 -53 rakennettuun taloon takautuvasti? Nyt sattuneen kaupungin paikallisen viemärityömaan äkillisen runkoviemäritukoksen johdosta kiinteistön kellaritiloihin tulvi viemärivesi. Vakuutusyhtiön mukaan talo on rakennusmääräyksien vastaisesti rakennettu?
Jätevesiviemärin tulvimismahdollisuutta kellarissa padotuskorkeudenalapuolella ei ole huomioitu rakentamismääräysten mukaisesti?? joten vakuutus ei voi korvata aiheutuneita vahinkoja.
Miten on mahdollista että kaupungin vesilaitos on talon rakennusaikana 1952 todistuksen mukaan hyväksynyt ja paikallistarkastuksen jälkeen todennut että viemäriliittymän hyväksytty talon pohjapiirros viemäröintineen sekä viemäriliitos kaupungin viemäriverkkoon on kaupungin rakennus-säännön mukainen (ilman padotusventtiiliä) Pöytäkirjaote ja piirustus on leimattu ja hyväksytty.Ihmettelen suuresti vakuutusyhtiön kantaa tässä vahinkotapauksessa??
Jotta välttyisin vastaavalta uudelta vesi
vahingolta niin yleisenä kysymyksenä. Mihin padotusventtiilin sijoitus on määrätty asennetaanko se rakennuksen sisä vai ulkopuolelle ?



Virallinen vastaus
Kyseisen vuoden jälkeen vesilaitoksen liittymisehdot ovat muuttuneet. Nykyisi...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Viemärin Padotusventtiilin rakennusmääräykset 1950 luvulla?":
Jäsenen antama (26.3.2012 klo:22:27) kommentti

Padotusventtiili asennetaan sisälle niiden lattiakaivojen haaraan jotka ovat padotuskorkeuden alapuolella. Venttiiliä ei saa laittaa putkeen missä kulkee vessavedet. Jos salaojat on liitetty viemäriin, niin myös niissä on venttiili oltava koska jätevesi voi tulla myös sitä kautta sisälle.



Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Viemärin tuuletusputken eristäminen

Mistä vuodesta lähtien  rakennusmääräykset ovat edellyttäneet viemärin tuuletusputken eristämistä ullakolla?...

SOKKELIN PAINUMINEN

ONKO MITÄÄN KEINOA ESTÄÄ 1950 LUVULLA RAKENNETUN HIRSIRUNKOISEN RINTAMAMIESTALON SOKKELIN JA SAMALLA KOKO TALON NURKKIEN PAINUMISTA....

Viemärin haju

Moi Talomme rakennettu 1950 kuntotarkastettu ja kaikki on muuten ok, mutta olen huomennut että viemärit haisevat sekä ylä että alakerran wc:ssä ja saunan lavuaarissa. ...

Viemärin tuoksahtelu

Moi Talomme rakennettu 1950 kuntotarkastettu ja kaikki on muuten ok, mutta olen huomennut että viemärit haisevat sekä ylä että alakerran wc:ssä ja saunan lavuaarissa. Haj...

pukuhuoneen paneeli

Lapsena, 1950-luvulla, kävin usein saunassa, jonka pukuhuoneen paneelissa oli jälkiä ikäänkuin sitä olisi käsitelty tulella. Kerran myöhemmin törmäsin samanla...

Välipohjan kantavuus

Miten pystyy tarkistamaan välipohjan kantavuuden? Tällä hetkellä meillä avotakka, jota oltaisiin vaihtamassa n. 1000kg painavaan vuolukivitakkaa...

Omakotitalon betonilattian eristäminen

Hei! Olemma tuossa ostamassa 1950-luvulla rakennettua omakotitaloa. Kellarikerroksessa on lattiana betonia ja sen alla ilmeiseti hiekkaa... Mietin,että voisiko tuohon lai...

Kellarin kosteus

Minulla on 1950 luvulla rakennettu omakotitalo ns rintamamies talo.Noin 30 vuotta vanha öljylämmitys vaihdettiin keväällä 2010 maalämpöön.Kellarikerroksen pannuhuoneessa,...

Maalaistalon ulkokuistin maalaus

Vanhan, puurakenteisen maalaistalon ulkokuisti uusittu 11/2011, ulkoseinässä puhdas, käsittelemätön puupaneli. Ajattelimme maalata sen Virtasen maalitehtaan Neljän öljyn...

Myyjän vastuu vanhassa talossa

Hei! Ostimme hiljattain 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon. Aloitimme remontin, jonka yhteydessä paljastui kostuneita lattiarakenteita maanvaraisen lattian ko...

Tiivis sorapiha

Miten saisimme tehtyä 1950-luvulla rakennettun talomme pihaan kovan sorapihan, joka kestäisi auton painon, näyttäisi sorapihalta, mutta josta ei irtoaisi kiviä. Ajattele...

Omakotitalo

Ensinnäkin mitä tarkoittaa saneeraus, peruskorjaus ja perusparannus? Vastaus mahdollisimman tarkasti. Tutullani on 1950-luvulla rakennettu talo ja siihen olisi tarkoitus...

Kenelle tarjota hyväkuntoisia vanhoja ikkunoita ja ovia

Puramme Helsingin Paloheinässä uudisrakennusten tieltä 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon. Talon vanhat ikkunat ja ovet (+ helat ja kahvat) ovat hyvässä kunnossa ja...

Batonin massa

Kysyisi, että paljonko on ollut 1950-luvulla tyypillisesti käytetyn kerrostalon lattian betonin massa/kuutio. Onko noin 2500kg/kuutio lähellä?...

Halkeama rossipohjassa

Ostin 1950-luvulla rakennetun rintamamiestalon, jossa on rossipohja. Talo on hyvässä kunnossa ja suorassa. Yhdessä betonisessa perustustolpassa on kuitenkin halkeama. On...

Ulkoseinän lisäeristäminen

Kohteena 1950-luvulla rakennettu ns. asevelityyppinen omakotitalo, jolle on suunnitteilla peruskorjaus ja laajennus. Talo on tarkoitus remontin yhteydessä lisäeristää....

tarvitseeko tuulensuojalevyn

1950-luvulla rakennetun talon seinärakenne sisältä ulospäin on,lastulevy 12mm, muovi, haltex 8mm, vaakalauta 22mm, pahvi, sahanpuru 125mm, pahvi, vinolauta 22mm, ulkovuo...

Talon jatkaminen

Hej! Asutaan talossa joka on valmistunut 1950-luvulla ja tontilla on rakennusoikeutta vielä jäljellä. Nyt tiedostaisin siitä että jos tietäisitte onko mahdollista saad...

Rintamamiestalo

Kävimme katsomassa 1950-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, joka on täysin remontoitu ja kuntotarkastettu.Tontti on n.1600 neliötä. Alakerrassa oli kondessikosteutta ka...

Konesaumakaton hoito

Meillä on 1950- luvulla rakennetussa talossamme alkuperäinen ja hyväkuntoinen konesaumakatto. Olen mielestäni jostain lukenut, että saumoihin tarvitsee jotain tököttiä la...

kalusteiden maalaus

Minulla on n.1950-luvulla valmistettu vihreäksi jo kertaalleen uudestimaalattu astiakaappi. Olen hionut kaikki maalipinnat himmeiksi ja paikoitelleen alkuperäinen puu on...

Vankan kivitalon äänieristys

 Olen aikeissa ostaa huoneiston 1950-luvulla rakennetusta 3-kerroksisesta kerrostalosta. Olen saanut tavattoman  ristiriitaisia tietoja tämän aikakauden "vankkojen kivita...

Parvekekaiteen korkeus

Mitä sanovat rakennusmääräykset parvekekaiteen korkeudesta?...

Keittiön vesieristys

Edellyttääkö rakennusmääräykset keittiön vesieristystä ja jos, niin missä mittakaavassa?...

rakennusmääräykset

Talomme on rakennettu 30-luvulla.talo peruskorjattiin 2002-2004 ja ullakolla olevat huoneet purettiin.Uusi rakennettiin ottaen kylmät varastot mukaan jolloin asunto laaje...