Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Vanhan lattian uusimisesta

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 26.6.2012 klo:15:23
Olen purkanut -40/-50 luvulla rakennetun mökin lattiat kengittämistä varten. Lattiavasojen alta löytyi yhtenäinen betonilaatta, jonka päälle on sulatettu piki. Betonilaatassa ja sitä myötä myös pikikerroksessa on pieniä halkeamia. Kuinka niiden kanssa tulisi toimia ennen uusien vasojen ja lattian asennusta? Olisiko pikipinnoitteessa olevat halkeamat paikattava ja jos jollain niin millä?Ja millaista eristettä suositeltaitiin laatan päälle myös käytettäväksi ennen lattian asentamista? Aiemmin sinne oli laitettu villa, mutta jotenkin villan käyttöä hirsitalossa kaihtaisin.



Virallinen vastaus
Bitumipintaa ei kannata uusia. Vanha pinta käsitellään boorilla ja uusien puurakenteiden alle asennetaan bitumihuopakaistat. Lämpöeristeeksi suosittelen kivivillaa, koska se ei sido kosteutta. Kivivillasta ei ole haittaa hirsirakenteelle.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Vanhan lattian uusimisesta":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Parketin tai laminaatin asennus vanhaan lattiaan.

Tervehdys!Kysymys lattiapäällysteen uusimisesta.Voiko vanhan korkkimaton tai muovimaton jättää joko parkettipäällysteen tai laminaatin alle?Terveisin Lasse R...

Konesaumakatto

Olen aiemmin kysynyt konesaumakaton korjauksesta/uusimisesta, ja kysyisin vielä jatkoa siihen. Olen kysynyt tarjouksia katon uusimisesta ja saanut muutamia erilaisia vaih...

hirsitalo vm 37

Tervehdys, kysyinkin jo pari viikkoa sitten hirsitalon anturan ja sokkelin uusimisesta - syynä vanhan sokkelin katkeaminen ja talon yhden nurkan painuminen. Ilmeisesti k...

Rintamamiestalon ulkovuoren uusiminen

Kysyisin rintamamiestalon ulkoverhouksen uusimisesta ja lisäeristämisestä. Talossamme on ulkoapäin katsottuna ulkoverhouslauta, tervapaperi, puru, tervapaperi, vinolaudoi...

Vesieristyksen y.m. materiaalikustannukset

Mikä olisi arvio keskivertaisista materiaalikustannuksista euro/neliö pesuhuoneen lattian ja seinän uusimisesta, kun ei lasketa kaakelilaattoja mukaan - niitähän voi vali...

Lattia sauman uusiminen

kylpyhuone/saunan lattian saumojen uusimisesta mitenkä tapahtuu lattiassa on vesikiertoinen lämmitys, ja joissakin kohdin saumat on lohkeillut.Jotta ei tarvitsisi vaihtaa...

rintamiestalon remonttia

Moi!Tarkoitus olisi uusia rintamamiestalon sisäseinät ja lattia. Nyt seinässä on tapetti, sentin paksuinen pahvi ja se alla laudoitus. Mikä on järkevin tapa uusia tapetit...

tapetti, lattia, ilmanvaihto

Moi!Tarkoitus olisi uusia rintamamiestalon sisäseinät ja lattia. Nyt seinässä on tapetti, sentin paksuinen pahvi ja se alla laudoitus. Mikä on järkevin tapa uusia tapetit...

ok.talon vesikaton uusimisen työn hinta!

Hei!Kysymyksessä 1.3 kaatoisen harjakattoisen L muotoisen ok talon peltikaton uusiminenproffiili pellillä aluskatteineen, kattoa on noin 230-250 M2  ja kattotuolit on 1 2...

Energia-avustus

Kysyin, voiko toteuttajafirma tehdä suunnitelman ennen toteutusta. En kysynnyt, voinko itse tehdä sen. Toinen kysymys, voiko putkistoremonti tehdä erillis...

Onko vanha lattia piikattava ylös?

Teemme kylpyhuone ja sauna-remonttia vuonna -69 rakennettuun omakotitaloomme. Tarkoituksena poistaa vanhat lattiakaakelit, asentaa vesikiertoiset lattialämmitysputket van...

Käyttövesiputkien uusiminen?

Hei! Ostimme 74 rakennetun OK-talon ja kuntokartoittajan mukaan käyttövesiputkien uusimista  pintavetona kannattaisi alkaa harkita. Putket ovat lattian sisällä ja kuntok...

Fuktisol

onko kokemuksia fuktisol- merkkisestä eristyslevyistä tai muuta tietoa? kyseessä on 1952 rakennetun rintamiestalon salaojituksen uusimisesta ja samalla sokkelin eristykse...

katon aluslaudat vaihtoon?

Olemme uusimassa peltikattoa -62 rakennettuun omakotitaloon. Katossa on ollut vuotokohtia useammassa kohdin ja vettä tullut tupaan asti. Aluslaudat ovat joissain kohdin h...

tuuletusväli paneelin alla

HeiKiinteistöni ostaja on löytänyt virheen:saunan paneelien takana ollut tuuletusrako ei ole riittävä/sitä ei ole  ja hän vaatii nyt koko saunan uusimisesta korvauksia.Vo...

Eps/styrox/muurahaiset

Salaojien/perustuksen routasuojauksen uusimisesta; Onko järkevää käyttää parinkymmenen vuoden ikäisiä entisiä routaeristeitä (styrox?) uudestaan jos ne vaikuttavat täysin...

Sähköpatterien uusiminen

70-luvulla rakennettua mökkiämme remontoidaan ja tuli eteen kysymys vanhojen toimivien sähköpatterien uusimisesta. Onko tässä järkeä? Ovatko nykyajan suoralämmitteiset sä...

Vanhan kodinhoitohuoneen remontointi

Olen suunnittelemassa vanhan kodinhoitohuoneen remonttia omakotitaloomme. Tilassa sijaitsee mös pyykinpesukone. Teen uusiksi lattian ja seinät. Lattiakaivoa tilassa ei ol...

Kerrostaloasunnon lattian uusimista koskevat määräykset

Kerrostalo on rakennettu 1900-luvun alussa. Yläkertamme lattia on uusittu muutama vuosi sitten. Tiedustelisin onko mitään määräyksiä va...

Kesämökin sisäpinnat

Lähetin aiemmin kysymyksen 1976 valmistuneen kesämökin sisäpintojen uusimisesta, ei ole tullut vastausta. Kyseessä on kesäkäytöss&...

Lisää lämpöä lattiaan?

Tarkoitus olisi uudistaa parkettilattia. Vaihtoehtoina vanhan hionta ja uusi pintakäsittely tai kokonaan uusi parketti/laminaatti. Talvisin lattia on kylmä ja n...

lattiakaivon uusiminen taloyhtiössä

Kylpyhuoneremontin yhteydessä taloyhtiön edustajat vaativat  remontoijaa uusimaan lattiakaivon omalla kustannuksellaan. Mitä asunto-osakeyhtiölak...

Laminaatti lattia

Eli voiko laminaatin asentaa vanhan parketti lattian päälle?...

Lattia vanhaan hirsitaloon

olemme asentamassa uutta lautalattiaa vanhan lattian päälle. Lattialla oli muovimatto jonka alla lastulevy ja sen alla puulattia. Lastulevyn irroitus tuntuu kovin työlääl...

vanhan wc :n lattian uusiminen

miten tekisin uuden lattian poistetun vanhan tilalle kun laitan siihen lattia kaivon ja muovimaton.miten onnistuu lattia kaato ilman valuja. tarvitaanko seiniin vedeneris...