Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Rakennuttajan vastuu

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 30.5.2012 klo:17:14
Taloyhtiömme on valmistunut vuonna 2001. Rakennusvaiheessa laitetut terassi/parvekelevyt ovat sopimattomat ulkokäyttöön ja niistä on ensimmäisen kerran reklamoitu rakennuttajaa vuonna 2004. Silloin myös asiantuntija totesi niiden olevan vääränlaiset. Tästä aiheesta on reklamoitu valmistuttajaa jo vuosia, tuloksetta. Nyt on kuitenkin vihdoin päästy saman pöydän ääreen. rakennuttaja ehdotti levyjen vaihtoa ja tulisi 50% kustannuksissa vastaan. Ehdotti myös oikeuskannetta nostettavaksi yhdessä UPM vastaan, koska heidän toimittamansa levy on todettu virheelliseksi. rakennuttaja vetoaa myös levyjen huolto-toimenpiteiden laiminlyömiseen. Niitä on kyllä huollettu vian paljastuessa 2004. Huoltoprojekti on äärimmäisen hankalaa. Tarvitaan ammattimiehet, telineet, yms. Taloyhtiö ei ole huollattanut levyjä enää 2004 jälkeen, koska reklamaatioon levyjen kunnosta ei ollut saatu vastausta, eikä niihin sen vuoksi uskallettu koskea.
Kysyisinkin nyt, mitä taloyhtiön kannattaa tehdä ja millaisiin korvauksiin suostua?
Taloyhtiöhän ei sinänsä ole tehnyt mitään väärää, eikä voinut vaikuttaa materiaalin virheellisyyteen.





Virallinen vastaus
Taloyhtiöllä on ollut urakkasopimus vain rakentajan kanssa. Siksi urakoitsijan pitää esittää vaatimus levyn valmistajalle. Taloyhtiö ei voi olla mukana siin...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Rakennuttajan vastuu":
Jäsenen antama (31.5.2012 klo:10:28) kommentti

Tässä on nyt hieman epämääräisyyksiä noissa vastuu osapuolissa.Jos siellä on rakennuttaja porras välissä jota on reklamoitu, miksi urakoitsijan pitää esittää vaatimuksia, minä en ainakaan löytänyt aloituksesta kohtaa,missä olisi selvinnyt onko urakoitsijaa reklamoitu.

Tai sitten minun täytyy oppia lukemaanrivien välistä.Mikä toisaalta aiheuttaa otaksumia. No oli miten oli, jos on jo neuvottelemaan päästy, enää ei kannata tuhlata aikaa siihen mitä on jo taakse jäänyt, vaan pyrkiä neuvottelemaan mahdollisimman pieni kustannuserä taloyhtiön osalle.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Rakennuttajan vastuu

Mikä on rakennuttajan vastuu? Palkataanko rakennuttajaksi yleensä ulkopuolinen? Täytyykö puuaita tehdä kyllästetystä puusta? Lahoaako kyllästämätön?...

laajennuttaminen yksityishenkilöllä

Hei, jos laajennutan nykyistä taloani palkkaamalla yksityisen rakennusalan ammattilaisen (siis hlön, jolla ei ole yritystä takanaan), kuinka vastuuasiat menevät, jos työ...

Saniteettisilikoni ongelma

Meillä on 2003 valmistunut RS kohde, jossa kylpyhuoneessa ja saunassa useassa (4) kohtaa seinä -ja lattialaatan välinen saniteettisilikoni on irronnut pieneltä alueelta....

Parketti notkumisen estäminen

Taloyhtiössämme on juuri menossa vuositarkastus korjauksia. Kaksikerroksisen puurakenteisen talomme yläkerran huoneen uiva parkettilattia niiaa raskaammin askeltaessa sei...

Rakennuttajan vastuu puutteellista vesieristeistä

Rivitalohuoneistomme kylpyhuoneen suihkunurkassa alkoivat lattialaatat halkeilla, jonka johdosta suoritettiin kosteuskartoitus. Mittauksissa todettiin laajalti kohonneita...

Höyrysulku ja iv-ongelmat

Asuntomme on rakennettu vuonna 2003 ja on kahdessa kerroksessa. Ostimme rivitalohuoneiston puolivuotta sitten. Nyt Asunnostamme on alkanut löytymään selviä puutteita/viko...

Yksityisen rakennuttajan vastuu salaisesta virheestä

Mikä on yksityisen rakennuttajan vastuu salaisesta virheestä? Asumme alle 5 vuotta vanhassa omakotitalossa, jonka ostimme myyjältä joka oli sen rakenn...

Ilma-ja askeläänieristyksen mittaamisen kustannuksien maksaja

Asun aivan uudessa talo-yhtiössä ( pienkerrostalo) jossa rakennuttajan takuu on vielä voimassa. Asunnossa ei vaikuta olevan äänieristystä la...

Rakennusliikkeen vastuu

Suoritin omakotitalooni perusteellisen remontin, siten että työn suoritti rakennusliike. Työn rakennusliike suoritti tuntityönä ja tilasi myös tarvittavat aliurakoitsijat...

Laatoituksen saumat kosteat

Moi, Ostimme 9kk sitten uuden ja valmiin omakotitalon. Pari kuukautta sitten huomasimme, että kylpuhuoneen lattialaattojen saumat etenkin seinien läheisyydessä olivat...

Kuka vastaa???

Hei! Ostimme vuoden vaihteessa osakehuoneiston, joka on valmistunut sysyllä 2002. Eli ikää huoneistolla on reilut vuosi. Siihen on tehty vuositarkistus, joskus syksyll...

Kauppasopimus / Esisopimus

Millainen sopimus olisi tehtävä myyjän/rakennuttajan kanssa?Olemme varanneet rakenteilla olevasta kolmen erillistalon muodostavasta As Oy:stä yhden itsellemme (ei RS), va...

Paljon vikoja rivitalossa

Kysymykset koskevat viiden asunnon rivitaloa, joka on valmistunut 2003.Yhden asunnon kylpyhuoneen lattiassa ilmeni "kopolaattoja" pari viikkoa sitten. Muutama laatta oli...

Vuokra-asunto/kerrostalo/saunan ilmanvaihto

Asun työnantajayritykseni omistamassa kerrostalokiinteistössä vuokralla. Minua on ruvennut kiinnostamaan huoneistoni saunan ilmanvaihto. Asun 7. kerroksessa(ylin) ja saun...

KENEN VASTUU?

HEI! OLEN OSTANUT OMAKOTITALON 2000 VUONNA JA NYT MINUA HUOLESTUTTAA KUN KEITTIÖN LAATTALATTIA IRTOILEE JA HALKEILEE.  KENEN VASTUU KORJAUKSESTA OMA VAI RAKENNUTTAJAN? T...

Urakoitsijan konkurssi

Omakotitalon pääurakoitsijan taloudellinen tilanne on erittäin huono ja yhtiö on käytännössä varaton eikä pysty selviytymään velvoitteistaan aliurakoitsijoille ellei urak...

Myyjän vai rakennuttajan vastuu?

Kysyn ihan mielenkiinnosta, että miten nämä vastuuasiat menee. Hypoteettinen tilanne. Ostimme 2 vuotta sitten uuden valmiin omakotitalon ammattirakentajalta (myös rakennu...

Asemapiirros ei ole ajantasalla

Olemme muuttaneet juuri rakennettuun rivitaloon, kahden aiemmin rakennetun rivitalon väliin. Asemapiirros on aivan erilainen kuin todellisuus, jätekatokset, autopaikat ym...

asunnon arvonmenetys

Ostin reilu vuosi sitten vastavalmistuneesta 12 asunnon(=4kaksiota, 4 kolmiota,4 neliötä)  yhtiöstä ensimmäisenä kolmion. Rakentaj...

Välipohjan kastuneet eristeet

Hei,Meillä on muutamassa kohtaa kastunut välipohjan puhallusvilla pohjaa myöten. Villa on pinnasta märempää ja syvemmällä ei niin märkää, mutta kosteaa.Johtuu todennäköis...

rakennuttajan vastuu pihatöistä

Rivitaloyhtiössä on myyntivaiheessa esitelty asemapiirros. Muissa  myyntivaiheen  papereissa lukee, että pihat toteutetaan erillisen  pihasuunnitelman muka...

Kuka vastaa?

Rakennuttajan maanrakennusurakoitsija särkee vahigossa raja aidan ja naapurin istutuksia kaivinkoneella. Kuka maksaa naapurille aiheutuneet vahingot? rakennuttaja maksaa...

valvojan laskutusoikeus sakkopäiviltä

Pienurakan valvojalla on sopimus rakennuttajan kanssa valvonnasta . Urakka meni sakoille 7 työpäivää. Onko valvojalla oikeus laskuttaa urakiotsijaa näistä 7.stä lisävalvo...

Kuka tarkastaa ja kuka maksaa

Ostin ok-talon, joka oli vielä keskeneräinen. Kauppakirjaan laitoimme työt, jotka rakennuttajan piti tehdä tiettyyn päivään valmiiksi. Nyt työ on myöhässä ja jotkut työt...

Radon-suojaus

Rakennusluvassa mainitaan, että rakennuksen suunnittelijan ja rakennuttajan on huolehdittava siitä, ettei asuin- ja työtilojen radonkaasupitoisuus ylitä terveysviranomais...