Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Perustamistavan valinta kun pohjavesi ylhäällä ja kantavuus alhaalla

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 23.10.2012 klo:17:41

Pohjavesi on nykyisestä maanpinnasta kuivana kautena n.2m syvällä ja syksyllä ja keväälla vain n.0,7 m nyk. maanpinnan alapuolella. Kaivuusyvyydeksi anturaa varten suositellaan n. 1,8m nykyisestä maanpinnasta että saavutetaan riittävä kantavuus (n.150kN/m2?) Sadevesiviemäri on kadulla 1,3m nykyisen maanpinnan alapuolella. Pintavedet menevät ojaan
Rakennuksen toisen reunan puolella kantava kerros on vain metrin syvyydellä nykyisestä maanpinnasta.

Mikä on taloudellisin/paras perustusratkaisu 1,5 kerroksista omakotitaloa varten?
Miten syvälle antura ja salaojat lon laitettava ?
Kuinka korkean sepelikerroksen päälle voi vielä anturan laittaa ?

Alkuperäinen ajatus oli että normaali sokkeli, jonka päälle ontelolaatat. Nyt arveluttaa.





Virallinen vastaus
Perustamisolosuhteet ovat mielestäni ongelmalliset. Jo pelkästään pohjavesiolosuhteet aiheuttavat perustamiseen ongelman, koska pysyvää pohjaveden alennusta e...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Perustamistavan valinta kun pohjavesi ylhäällä ja kantavuus alhaalla":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Ulko-oven käyntivälys

Olen juuri vaihdattanut omakotitalooni ulko-ovet. Ovet ovat erityisen hyvin lämpöä eristävät (U-arvo alle 0,75). Kolmessa ovessa on ylhäällä ja alhaalla mielestäni liian...

Lisävesitilan putkitus

Hei! Tuli hankittua vanha Högfors 10 alapalokattila ja 300l varaaja kuului kauppaan. Isompaa varaaja en ainakaan näillä näkymin ole aikeissa hankkia. Kannattaisikohan noi...

makuuhuoneen ikkuna ei mene kiinni

Hei! Elikäs ikkuna ei mene kiinni! ikkuna on iso ja se aukeaa sisäänpäin. Siinä on lukitukset ylhäällä, alhaalla ja oikealla puolella kaksi kappaletta ja ongelmana on yli...

harkolla suoraan kallion päältä.

On rinnetontti yläpäässä kallioon 40cm alhaalla 2,5m.Voiko lähtä muuraamaan suoraan kallion päältä harkolla veistää vain kallion mukaan.Ja poraa kallioon tartuntaa harkon...

Kaakeliuunin haju

Minulla on 1992 rakennettu kaakeliuuni, jossa molemmilla sivuilla on alhaalla ja ylhäällä luukut, joista ilma pääsee kuoren sisään. Kun uuni on lämmitetty kuumaksi, niin...

Koneellinen poisto, kuinka venttiilit säädetään?

1,5 kerroksinen puutalo, koneellinen poisto. Kun ikkunan karmeissa olevat raitisilmaventtiilit ovat auki, alhaalla venttiileissä tuntuu vetoa, ylhäällä ei? Onko venttiili...

Kaivon korjausputki

Talomme sijaitsee haja-asutusalueella. Kunnallistekniikkaa ei ole. Tontilla on hyvä kaivo, josta ei ole koskaan loppunut vesi, ennen kuin nyt. Kaivon pohjaan nousee hieno...

ikkunat jää-huurteessa ulkoapäin

moi, 2009 rv kylmillään talvet rantasauna-takkahuone-yläparvi, ikkunat jää-huurteessa ulkoapäin, hieman huolestuneena olen seurannut kun ikkunat ovat jää-huurteessa  ulko...

uppopumpun asennuskorkeus

Mökin kaivoon on asennettu Lawara SC 205 C uppopumppu. Nyt pohjavesi on alhaalla ja pumppu on vesirajan yläpuolella n. 5-10 cm  enkä ole uskaltanut k&...

Autotallin kosteudenpoisto Ilmalämpöpumpullako?

Minulla on lämpöeristetty autotalli kooltaan 27m2, jossa on betonivaluun asennettuna sähkölämmitys, jolla pidän lämpötilan noin 15 asteessa talvella, lattiassa on viemäri...

Kevyt tulisija yläkertaan

Talomme on 1½ kerroksinen, jossa yläkerta on vielä rakentamatta. Alakertaan on rakennettu puuhella ja leivinuuni. Puuhellalla on oma hormi ja leivinuunin hormissa on alha...

Puinen parvekekaide

Hei, tiedättekö kuka myy puista parvekekaide elemettejä. Sellainen jossa pystypuut esim. 50mm halkasijaltaan ja lauta ylhäällä ja alhaalla....

Vanhan talon ilmanvaihto

Kyseessä on vanha tiilitalo, josta löytyy ulospäin vievät tuuletusaukot keittiöstä ja WC:stä. Ns. sisäänpäin ilmaa tuovia luukkuja ei ole. Keittiön komerossa on sekä ylhä...

50m2 autotallin ilmanvaihto

Jos tallia käytetään pelkästään yhden auton säilytykseen(ei ajoa koko talvena) ja muuhun askarteluun, onko riittävä jos toisissa pariovissa on 2 x 100mm tuloilmaventtiili...

Autokatoksen seinän panelointi

Olen paneloinut vaakan autokatoksen ulkoseinän suoraan 50*100 runkopuihin. Rungossa menee ylhäällä ja alhaalla 50*100 juoksut. Jos haluaisin paneloida myös sisäpuolen tuo...

Sadevesi talteen

Asun rivitalossa, jossa sadevedet on johdettu lähes maahan ulottuvista sadevesiputkista suoraan sadevesikaivoon menevään viemäröintiaukkoon. Rännin ja aukon väli on vain...

Autotallin ilmanvaihtokanavien eristys

Tallin koko on 40m2, rakenteena puuvuori, tuuletusrako, tuulensuojalevy, 150mm vuorivillaa, höyrynsulkumuovi ja kipsilevy. Tarkoitus on pitää tallin lämpötila talvellakin...

Kellarillinen perustus

Tarkoitus olisi rakentaa kellarillinen (saunaosasto, khh+autotalli) puolitoistakerroksinen talo rinnetontille, jossa nousua 1.7 m talon (14 m) matkalla. Maaperätutkimukse...

sinistäjäsieni

Kaksi vuotta vanha kevythirsi ulkosauna.Pukuhuoneen nurkkiin on tullut mustia täpliä paljon? mahdolisesti sinistäjäsientä.Mitä kannataisi tehdä ettei tulisi ensitalvena l...

äänieristys puurakenteisessa talossa

Jos 2-tasoisen paritalon huoneistojen välinen seinä on seuraavanlainen: 3xkipsilevy, 70mm runko+villa, 18 mm ilmaväli ja 70mm runko+villa,3xkipsilevy, niin minkälaisia ää...

Halli talona tai taloksi..

Onko nykyään mahdollista muuttaa esin vanha teollisuus halli omakoti asunto käyttöön.. tai onko olemassa yrityksiä jotka valmistavat hallielementtejä jotka vastaavat asum...

Yläkerta

Hei,tarvisin kaikki asiat mitä pitää tehdä kun rakennetaan vinttiin asuinkerros. Ostimme 2 kerroksisen talon, alakerta 65neliötä ja yläkerrassa sama. Yläkerran pohja n. 3...

Suhteellinen kosteus

Onko normaalia että ilman suhteellisen kosteuden arvo on kellarissa suurempi kuin yläkerroksissa (ainakin kosteus tiivistyy esim. kylmään juomapulloon eli sillionhan se o...

Peltivuoraus

Olen kiinnostunut talosta joka on rakennettu v.1951 ja se on peltivuorattu v. 2004. En tiedä mitä alla on, luultavasti vanha lautavuoraus. Lisäksi on laitettu patolevyt j...

Saunan pukuhuoneen kosteus

Hei. Mikä on paras seinä-, lattia- ja katto rakenne kylmään ulkosaunan pukuhuoneeseen, jota myös joskus talvella käytetään? Nykyinen suna/pesuhuone on ok, mutta pukuhuone...