Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Peltikatto huovan päälle

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 9.10.2012 klo:9:59
hei
Kyseessä kattoremontti, jossa vanha huopakate jätetään alle ja uusitaan peltikatteella.
Kattofirman suunnitelma on että väliin laitetaan aluskate. Toisessa saamassamme tarjouksessa aluskatteeksi olisi jäänyt vain vanha huopakate.
Onko aluskatteiden laaduissa eroja, mikä sopii tähän ja miten tuuletus pitää järjestää.
Katossa on "rontteja" ja ilmastointiputkia ja vanha katto on ollut ogelmallinen.
Toki remontin tekijällä on suunnitelma olemassa, mutta haluamme kuulla myös sieltä teiltä ohjeita, jotta osaamme kyseenalaistaa, jos sellainen tulisi eteen.
Maksupostista ei ole sovittu, haluamme kuitenkin pidättää jonkin osan, ja maksaa vasta sitten kun toimivuus on taattu, mikä on yleinen käytäntö maksuasiassa.






Virallinen vastaus
Huopakaton päälle ei tarvitse asentaa aluskatetta, kunhan huopakatto pitää veden. Tuuletusrimojen asennuksen jälkeen huopakatto kannattaa käydä läpi ja paikata mahdol...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Peltikatto huovan päälle":
Jäsenen antama (7.6.2017 klo:0:14) kommentti

Vanhan huopakatteen vesitiiveyttä ei voi täysin varmistaa riittävästi. Yläpohjan eristyksestä ja höyrytiiveydestä riippuen peltikatteen alle tiivistyy kuitenkin kosteutta.Ehdottomasti koolaus miel. 45mm ja aluskate ennen kattopeltien aluskoolauksia. Huopakaton ja aluskatteen välitilan tuuletus on hoidettava: ainakin katon harjalta / mahdollisesti myös päädyistä.




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Peltikatto huopakaton päälle

Moi!Tätä on täällä sivuttu, mutta nyt tarvitsisin hieman tarkennusta.Mökilläni on seuraavanlainen kattorakenne: Katon jyrkkyys 33 astetta, Kattotuolit K1000. sisältäpäin:...

Peltikatto huovan päälle

Tarkoitus on tehdä uusi peltikatto ehjän kolmiorimahuopakaton päälle, niin että juoksuiksi tulee kakkos kakkonen ja ruodelaudoiksi sata kertaa kolmekakkonen. Huopakatto o...

Nykyiset peltikatot meluisia?

Olen kuullut ,että uudet peltikatot olisivat nykyään hiljaisempia kuin ennen vanhaan, pitääkö paikkansa? Kesämökille on harkinnassa peltikatto vanhan huopakaton päälle as...

Peltikatto suoraan huovan päälle kesäkeittiössä?

Olisko suotavaa asentaa KESÄKEITTIÖN peltikatto suoraan huovan päälle, aikomus on käyttää aluskatteena rullakattohuopaa umpilaudoitukse...

Mikä peltikaton alle, kun aluskatehuovan alla on umpila

1950 rakennetun rintamamiestalon tiilikaton tiilet ovat hapertuneet. Tarkoitus on teettää konesaumattu peltikatto. Ongelma on se, mitä suoraan pellin alle pitäisi pistää....

peltikatto

Vanhaan kattoon olisi tarkoitus uusia peltikatto. Nykyisessä katossa umpilaudoitus sen päällä huopa ja sen päällä ristikoolaus ja tiili. Voisko aluskatteen vetää siihen l...

Huopakatto

Voiko huopakaton maalata? Kauanko huopakatto kestää? Onko tavallista, että huopakattoon tulee repeämiä? Miten huopakatosta tehdään peltikatto - voiko laittaa huovan pääll...

Huopakaton päälle peltikatto

Olemme muuttaneet entisen loma-asunnon omakotitaloksi. Rakennus materiaalina on hirsi, paksuus 120 mm, josta syystä vuosi sitten jouduimme lisäämään eristettä ulkopuolell...

Huopakaton uusiminen

Varastossa on n. 20 vuotta vanha huopakatto joka on alkanut vuotaan läpi. Huopa on levitetty suoraan aluslautojen päälle. Muutamia aluslautoja on jo tummunut pahasti. Voi...

Vanha huopakatto - pelti vai huopa?

Satavuotiaan torpan katto on kolmiorimahuopaa. Huopa kupruilee ja pinta on hilseillyt, iästä ei ole tietoa, varmasti vanha. Alimpana on päreet. Katto pitäisi uusia: yksi...

Yläkerran parvekkeen lattian vedeneristys

Huopaa vai peltiä. Lattiassa on nyt yksi kerros alushuopaa (väärä valinta), joka on repeillyt ja vuotaa ja on poistettava. Kalteva lattia on muottivaneria, jonka päälle t...

Huopa välipohjan betonin päälle?

Kyseessä on 50 luvun lopulla valmistunut purulaatikko ja tarkoitus olisi ottaa purut lattiasta pois ja laittaa huopa betonin päälle ja huovan päälle kantavat ja puhallusv...

Vesikatteenrakenteesta

Vaihdan vanhan poimupeltikatteen uuteen tiilikuviopeltikatteeseen. Vanha kate on suoraan vanhan huopakatteen päällä. Poistan vanhan peltikatteen ja asennan asennusrimat j...

Peltikatto huopakaton päälle

Hei,Pitäisi kerrankin etukäteen tehdä jotain ettei tule remonttia;- siirtolapuutarhamökissä on pulpettikatto ja neliöitä ei ole kovin paljoa- mökissä on ihan ok kuntoinen...

Huopakaton uusiminen

Voiko vanhan kolmiorimahuopakaton uusia siten, että poistaa vanhat kolmiorimat ja laittaa uuden huovan vanhan päälle uusilla rimoilla?...

Laminaatin liimaus huopapäällysteiseen portaaseen

Meillä on huovalla päällystetyt betoniportaat ja tarkoituksena laittaa tilalle laminaatti ,voiko laminaatin liimata huovan päälle ja jos voi niin minkälaisella liimalla v...

Pelti huovan päälle?

Saako nykyään laittaa huovan päälle suoraan pellin (toki tuuletusrimat ja ruoteet väliin). Kyseessä harjakatto.?...

Yläpohjan lisäeristäminen

 Eristän yläpohjaa lisää villapurulla. Talo on ollut ennen tasakatto huopapinnoitteella.Villojen ja huovan välissä on ollut n. 10-15 cm tuuletusrako aiemmin.Harjakattoa t...

Konesaumatun peltikaton korjaus

Meillä on 70- luvun omakotitalo, jossa on konesaumattu pelti, harvalaudoitus eikäole aluskatetta kuten siihen aikaan ei laitettu. Katto on pulpettikatto, kaltevuus 1:10On...

Peltikattorakenteet

Haluaisin tietää oikeoppisen systeemin,palahuopakatteen päälle peltikatto,mitenkä ruoteet.riittääkö 32mmX100mm poikittain kattotuoleihin nähden.Mara...

Radonhuovan asennus valuun

Miten kuuluu laittaa radonhuopa lattiavaluun, entä höyrynsulkumuovi (maanvarainenlaatta)? Eli radonhuopa lähtee ylimmän harkkokerroksen päältä jonka päälle talo on pystyt...

Kondenssivesiongelma uudessa peltikatossa

Minulle asennettiin kylmään navettaan uusi peltikatto (Ruukin s18), aluskatteena wurthin hengittävä aluskate. Sisältä ulospäin rakenne:...

mitä vaihtoehtoja alakautta tehtävälle aluskatteelle

Remontoin vanhaa 1860 rakennetun kartanon yläkertaa asuinkättöön.Konesaumattu peltikatto on laitettu aikanaan harvalaudoituksen päälle ilman aluskatetta.Voiko aluskatetta...

Kyseenalainen rakenne?

Rossipohjaista mökkiäni varten tehtiin takan ja hormiston "pohjalaatta" lecaharkkomuurin päälle, tuon laatan koko on noin 1,5 m x 1,5 m. Harkkomuurin päällä on betonilaat...

Peltikaton vaihto

Meillä on L- muotoinen talo, jossa on aumakatto ja tiilikuvioitu profiilipeltikatto, kaltevuus 1:3 ilman aluskatetta. Peltikatto on vaurioitunut monesta kohtaa lumiesteid...