Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Palahuopakatteen uusiminen

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 22.9.2013 klo:16:10
Talossa on palahuopakate (rak. vuosi 1989). Siihen on syntynyt n. 70 cm pitkä repeämä, josta pääsi vettä vuotamaan. Vuotopaikka on n. 2 m harjalta alas ja vuoto huomattiin, kun keväällä lumien sulaessa vettä valui pitkin räystäsreunan tapettia.Vuoto paikattiin ja myöhemmin paikkaus päästi hieman vettä rankkasateen seurauksena.

Lisäksi keväällä lumien sulaessa on toisinaan lyhyen aikaa tipahdellut vettä räystäslaudoituksen väleistä katon erkkerien kohdalla olevista jiirikohdista.

Nyt olemme uusimassa vanhan palakatteen vuotopuolelta uudella. Miten kannattaisi remontti tehdä.



Virallinen vastaus
Vanhan palahuovan päälle asennetaan alushuopa ja sen päälle asennetaan uusi palahuopa. Huopakatteiden valmistajien kotisivuilla on toteuttamisesta ohjeet.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Palahuopakatteen uusiminen":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Peltikattorakenteet

Haluaisin tietää oikeoppisen systeemin,palahuopakatteen päälle peltikatto,mitenkä ruoteet.riittääkö 32mmX100mm poikittain kattotuoleihin nähden.Mara...

huovan päälle pelti

minulla on kesämökillä palahuopakatto ,siihen pitäisi nyt laittaa peltikate ,voiko palahuopakatteen jättää sinne alle....

Palahuopakatteet

Mitkä ovat olleet palahuopakatteen kiinnitys- sekä alushuopavaatimukset vuonna 1997? Kattokaltevuus jyrkempi kuin 30 astetta....

kosteussulku

Voinko käyttää kosteussulkuna muovista aluskatetta. Emme tehneetkään peltikattoa vaan palahuopakatteen. Aluskate rullat käyttämättä!...

rintamamiestalo vesikaton uusiminen

talosssa on pärekatto + päällä kolmiorimakatto tarkoitus laittaa palahuopakate  pitääkö päre+kolmiorimakate purkaa pois vai v...

palahuopakatto

Voiko kalakämpän pahvikaton päälle asentaa suoraan palahuopakatteen? Lape noin 20 neliötä ja hyvä vietto. Entinen kate tasainen....

vesikatto

Talossani on 60 luvulla uuusittu kolmiorimakate jonka alla on pärekatto olisi taas aika uusia kate pitääkö vanha kate purkaa jos laitan vanhan katteen...

Peruskorjaus vai uudisrakennus?

Kohteena on 60-luvun alussa valmistunut lautarakenteinen kesälämmin mökki. Nyt tarkoitus on joko peruskorjata se ja parantaa lämmöneristystä ja lisätä asumismukavuutta se...

Bitumikerni/huopakatto talviasennuksena?

Hei, pitäisi valita 1,5 krs (kattokalt. 1:1,5) katemateriaali. Katossa on kaksi jiiriä, harjakuisti ja kattolyhty. Haluaisimme ehkä ulkonäkösyistä palahuopakatteen. Onko...

Peltikaton vaihto huopakatoksi

Talossani on kaikki sisäkatot vinoja ja talo on ristin mallinen, nyt peltikatto alkaa olla taas vaihto kunnossa. Pitäisikö katon villojen päälle...

yläpohjan villojen vaihto

Paljonko noin suurin piirtein maksaa yläpohjan villojen vaihto/uusiminen - villat+laitto??...

pesuhuone

pesuhuoneen laattasaumojen uusiminen vaihtamatta laattoja ?...

portaiden uusiminen

Vaatiiko sisäportaiden uusiminen rakennusluvan hakemista? Rakenne on vanha ja ahdas, joten olen suunnitellut paikalle kokonaan erilaista ratkaisua....

Silikonin uusiminen

Olisi silikonin uusiminen kylpyhuoneesta aiheellista enkä itse uskalla alkaa hommaa tekemään niin kysyisin,että paljonkohan alan ammattilainen ottaisi työstä/h?Saako las...

Lattioiden uusiminen

Miten mielestänne betonilattian uusiminen on tarpeellista vanhemmissa taloissa jos epäilee että kosteus on noussut styroxiin asti?...

salaojien uusiminen perusmuurin sisäpuolelle lattian alla?

Millainen vaihtoehto on toimimattomien salaojien uusiminen niin, että salaojat asennetaan sisäkautta talon kellarikerroksen lattian alle eli siis perusmuurin sisäpuolelle...

Tuuletusrako aluskatteen ja pellin välissä

Kuinka iso tuuletusrtako on riittävä aluskatteen ja pellin välissä? Saunarakennuksen katon uusiminen....

Katon uusiminen

8 asunnon rivitalon katon uusiminen kuinka etenemme ja missä järjestyksessä esim suunnittelija,valvoja jne...

kerrostalon alla kulkevan pojaviemärin uusinta alakautta

Kerrostalon alla kukevan pohjaviemärin uusiminen ala kautta. Suurtehoimurilla tunnelinteko sitä kautta vaihtaminen....

Katon kunnostus tai uusiminen

Hei omakotiitalon huopakatto on toiselta puolen rakennusta sammaloitunut ja jokunen lauta on lahonnut? Voiko paikallisesti korjata? Miten on katon uusiminen, jos laittaa...

Virhe laatoituksessa

Onko kohdan yksi mukaisessa tilateessa rakenteiden "eläessä" vaarana laatoituksen rikkontuminen kun liitos ei ole elastinen koska laatat ovat kiinni t...

arvio korjauksesta

Hei,Teetetty kylpyhuone remontti, jonka kanssa ollut ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Loppukatselmus tehty ja listattu korjattavat asiat. Nämä hoidettu todella huolimatto...

Kylpyhuoneen vanha lattialämmitys

Kylpyhuoneemme on remontoitu v. 1990, jolloin lattiavalun sisään on asennettu sähköllä toimiva lattialämmitys. Suunnittelemme nyt kylpyhuoneremonttia, tarvitseeko sen yht...

Kattoremontti: täytyykö koko katto vaihtaa?

taloyhtiön kaikkien kattojen ruodelaudat ovat täysin lahoja. Ovat lahonneet rauhassa 20 vuotta levyjen takana, jotka on kiinnitetty suoraan ruodelautoihin niin, ettei ilm...

Saunan lattia

Minulla on pilariperusteisessa kesäsaunassani yksinkertainen höylätystä 20 mm ponttilaudasta tehty lattia, joka viemäröityy lattian poikki kulkevan kourun kautta. Nyt tu...