Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Maalaaminen ja kosteus

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 15.8.2012 klo:16:44

Hakiessani ulkopuolisen vastausta mökin maalaukseen esitin seuraavan kysymyksen:

50-60 luvulla rakennetun mökkimme yksi seinä raavittiin puhtaaksi lähes kokonaan maalista. Seinässä siis todella vanhat laudat. Seinä oli heinäkuussa kaksi viikkoa paljaana ja ilmankosteudelle alttiina. Räystäät suojaavat seinää suoralta sateelta. Seinää maalatessa ilmankosteus oli 70 hujakoilla ja puu oli pintakuivaa. Onko miten suuri mahdollisuus, että väliin on pesiytynyt esim. homesieni, kuten sukulaiset nyt pelkäävät? Ja jos homesieni on sinne pesiytynyt, niin onko mitään tehtävissä vai menevätkö laudat vaihtoon ensi kesänä? Onko mahdollista, että sieni leviää koko taloon?

Sain vastauksen:

Maali on laudalle vain pintakäsittely. Suomen vanhimmissa julkisivuissa ei välttämättä koskaan ole ollut maalia, eli pinta on ollut alttiina mikrobeille. Muutamien viikkojen laudan paljaanaolo ei saa aikaan mitään kasvustoa seinään. Nykyiset maalit sisältävät vähäisen määrän homeenestoainetta eikä maalin alle jää eläviä mikrobeja. Mielestäni huolesi on aiheeton eikä seinä tai talo lahoa. Jos maalipintaan muutaman vuoden sisällä muodostuu leväkasvustoa, se ei kasva maalin alta, vaan johtuu maalin pintaan syntyvästä kasvustosta, joka ei ole vaarallista.

Mökin osakkaan ystävä on todennut aiheesta seuraavaa ja kysyisinkin, että onko todella asia näin ja olemmeko toimineet väärin maalatessamme? Puu tuntui kuivalta, eikä ollut lahoa. Ja onko normaalirakentamisessa puu aina noin kuivaa? Suomen kesät kun harvemmin ovat ihanan helteisiä ja kuivia.

Nyt on menty esittämään kysymyksiä puutteellisilla argumenteilla.
Esitänkin tässä muutaman faktan kysymyksen tueksi.
- Kyseinen seinä joka on raavittu vanhasta maalista puhtaaksi on ko. rakennuksen yksi jäljellä olevista alkuperäisistä seinistä joka on rakennettu 30-luvun lopulla.Laudat joita seinässä on käytetty ovat ns.
kierrätyspuuta eli ovat olleet jo aiemmin muussa käytössä eikä niiden iästä ole perimätietoa olemassa joten ne voivat olla hyvinkin jopa 1900-luvun alusta.Senaikaisesta rakennustekniikasta johtuen ulkoverhous on
kiinnitetty suoraan rakennuksen runkorakenteisiin ilman minkäälaista tuulettavaa rimoitusta kuten nykyrakennusteknisesti tehdään.Räystäs jossa kyseisen seinän osuudella räystäsylitys on n.30 cm
suojaa seinää suoralta sateelta mutta katon muodosta johtuen
(pulpettikatto) seinäkorkeuden ollessa 4,4 m korkeimmalta kohdalta räystäs ei suojaa seinää viistosateelta joten seinän alaosat eivät ole suojassa ja ovat näinollen alttiit sateelle.
- Kyseisellä kahdenviikon jaksolla ilmatieteenlaitoksen ja Forecan sääparometrien mukaan ilmanalansuhteellinen kosteus oli paikkakunnalla 70-100% välillä laskien ajoittain niinä harvoina poutaisina päivinä joita ko. jaksolla oli alle 50%.Yöaikaan kosteus % oli koko jakson ajan yli 90%.Kyseiselle asialle on myös vakituisesti paikkakunnalla asuvien vahvistus.
Kuten kaikki jotka jotain puurakentamisesta ja puunkäyttäytymisestä tietävät,ymmärtävät että puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan.On lähes edesvastuutonta antaa lausuntoja ettei kahden viikon seinän maalittomana ololla ole mitään vaikutusta maalaustyön lopputulokseen mikäli seinä mennään maalaamaan kosteana.Useilta vanhoilta maalarimestareilta saamieni oppien ja ohjeiden mukaan sekä yli 30 vuoden omaan kokemukseen perustuen tiedän ettei ulkomaalaustöitä ole syytä tehdä mikäli ilmankosteus% on yli 50 ja puunkosteus% on jotain muuta kuin 14-18% välillä, vaikka väritehtaat antavatkin purkkiensa kyljissä ohjeita maalauksen suhteellisesta-kosteudesta (alle 80%).
On myöskin puppua sanoa että maali on laudalle vain pintakäsittely.Kyllähän maalaamisella suojataan lautaa auringon UV-säteilyltä,estetään kosteuden aiheutamia vaurioita sekä ehkäistään sinistäjä-, home- ja lahottajasienien aiheuttamilta vaurioilta,näin ainakin väritehtaat mainostavat maaliensa esitteissään.
Sinistäjä- ja homesienet eivät heikennä puun lujuutta mutta ovat ruman näköisiä puun pinnalla.Näistä päästää suhteellisen helposti eroon pesemällä pinta homepesulla.Lahottajasieni sen sijaan hajottaa puuta ja tekee sen ajan myötä käyttökelvottomaksi.Nyt onkin suuri vaara kun on menty maalaamaan öljypohjaisella akrylaattimaalilla
kosteita lautoja että lautoihin pesiytyy lahottajasientä.Seinässä suoritetussa kosteusmittauksessa on
(luotettavalla ammattikäyttöön tarkoitetulla kosteusmittarilla) havaittu alajuoksusta ylöspäin n.50 cm korkeudelle
asti huomattavia puunkosteusarvoja,korkeimmat arvot luokkaa 28%.Nyt kun laudat ovat kosteita alkaa vesihöyry pyrkiä puusta ulos ja maali irtoaa höyryn paineen mukana,sillä on aivan turha väittää että lauta hengittää kosteuden ulos öljypohjaisen akrylaattimaalin läpi.Nyt onkin pahin skenaario että kosteus ajautuu rakennuksen alajuoksuihin
jolloin puhutaankin jo suht mittavista korjauskustannuksista.




Virallinen vastaus
Emme voi toimia vastauksessamme tuomareina emmekä sukulaiskiistojen ratkaisijoina. Tikkurilan maalausohjeen mukaan vanhan laudan päälle voidaan tehdä maalaus akrylaattipohjaisella maalilla. Tärkeintä on, että maalaus on toteutettu maalin ohjeiden mukaisesti. Yleisenä ohjeena on, että ulkoilman kosteuden pitää olla alle 80 %. Akrylaatti päästää lävitseen vesihöyryä ja alle mahdollisesti jäänyt kosteus ei ammu maalipintaa irti. Maalausohjeessa todetaan myös, että maalattavan pinnan pitää olla kuiva. Ohjeessa todetaan myös, että vanha pinta huuhdellaan vedellä. Tällöin maalauspinnan kuivuudeksi riittää se, että käsin kosketeltaessa pinta tuntuu kuivalta. Kosteana kesänä olen havainnut asunnon sisällä maalatun ovenkarmin kosteudeksi yli 20 %, eli sisäilman kosteus on tunkeutunut maalipinnan läpi karmiin. Myöhemmin tutkittaessa sama karmi, puun kosteus oli pudonnut alle 14 %. Vaikka en ole nähnyt nyt kysymyksessä olevaa seinäpintaa, uskallan todeta, että tuskin siinä mitään vauriota pääsee syntymään. Jos maalikäsittely on tehty väärin, tuloksen näkee ensi kesänä.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Maalaaminen ja kosteus":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

suihkutilan lattiamaton maalaaminen

Suihkutilan lattiamaton maalaaminen/pinnoitus...

Ilveslevyt

70-luvulla rakennetussa talossa on ilmeisesti siihen aikaan ilvespalolevyt seinissä ja alkuperäiset tapetit. Onnistuuko seinien maalaaminen ja uudelleen tapetoi...

Kellaritilan seinien pionnoitus

Voiko ja kuinka laajasti voidaan laatoittaa kellarin maata vasten oleva seinä? Seinä on harkkoseinä jossa ulkopuolella vesieristeenä kermi. Tuleeko seinästä laatoittamall...

Minerit levyseinän maalaus

Luin jostain, että minerit eli asbesti,sementti,selluloosalevy levyseinä "hengittää" ja maalaaminen voi estää tämän ja a...

Parketin maalaaminen

Tervehdys!Olisin kysellyt muiden kokemuksia parketin maalaamisesta. Juuri hankitussa asunnossa on muutaman vuoden ikäinen kirsikkaparketti, joka on päällisin puolin suht...

Puulattian maalaus

näin jossain lehdessä kuvan epoksilla maalatusta asuinhuoneen lattiasta.Kävin Tikkurilan sivuilla,mutta vaihtehtoja on monta,en osannut etsiä vastausta niistä.Haluaisin v...

Maalaistalon ulkokuistin maalaus

Vanhan, puurakenteisen maalaistalon ulkokuisti uusittu 11/2011, ulkoseinässä puhdas, käsittelemätön puupaneli. Ajattelimme maalata sen Virtasen maalitehtaan Neljän öljyn...

Höyrynsulku ja tiivis sisäpinta

Nykyään vallalla oleva tapa suosii höyrynsulun sijoittamista siten, että höyrynsulun sisäpuolelle jää esim 50 villa ja ristiinkoolaus. Miten mahdollinen sisäpinnan maalaa...

Hirsisaunan sisäseinien käsittely

Minulla on valmistumaisillaan hirsisauna, jonka seinät ovat hieman kirjavia. Ajatuksenani oli, että värjäisin sisäseinät hyvin tummiksi ehkä jopa mustiksi. Mikä olisi oik...

Laatoitetun terassin reunan viimeistely

Olemme hiljattain laatoittaneet keraamisilla laatoilla katetun terassimme. Laattojen alla on betonilaatta, jonka paksuus on n. 7 cm. Sivusta katsoen betonilaatan ja laatt...

Betonisen sisäseinän maalaus

Haluaisin maalata rivitaloasunnostani naapureiden välisen betoniseinän, jossa on tällä hetkellä tapetti. Tapetin ottaisin pois, mutta onnistuuko...

Vanhojen portaiden uudelleenkäsittely

Hei!Kuinka voimme päällystää rintamamiestalon sisäportaat? ovat muutoin hyväkuntoista lankkua, mutta päällä on useita maalikerroksia ja ovat pahasti kuluneet paikoittain....

Sisäkaton panelointi ?

Hei.Voiko laittaa uuden paneelin suoraan vanhan tummuneen sisäkatto paneelin päälle, vanha paneelikatto kun on naulattu panellin päältä kuparinauloilla kiinni, kannat on...

Pergolan rakentaminen

Olen suunnittelemassa pergolan rakentamista kattamattomalle kattoterassille 2.kerrokseen. Pergolan tulee terassilaudoituksen päälle ja siihen ei tule kiinte&aum...

Tulisijan maalaus

Hei! Meillä on hiertopintainen leivinuuni jonka haluaisin maalata muuri-maalilla eri sävyiseksi. Vaikuttaako maalaaminen tulisijan ominaisuuksiin, esim. lä...

muurauslaastin irroitua

Minun takkaani oli muurattu aiemmin kiinteä tiilipöytä/taso. Poistin sen mutta nyt siitä pitäisi häivyttää jollain konstilla laast...

Vanhan paneelikaton maalaus

Olemme remontoimassa -70 luvulla rakennettua taloa jossa on lakattu paneelikatto. Paneelit on kiinnitetty mustan pahvin päälle joka näkyy raoista. Onnistuuko katon maalaa...

Painekyllästetyt rakenteet

Miten painekyllästetty ulkokuistin lattia olisi hyvä käsitellä uudelleen? Alkuperäinen rakenne on vuodelta -88. Millainen maalipinta kestäisi kovaa kulutusta, lunta ja ve...

Ulkolaudoitus

Taloyhtiömme julkisivu on verhoiltu pystylaudoituksella. Talot ovat valmistuneet 2006. Nyt on huomattu, että lautojen alapäät ovat jääneet maalaamatta. Miten pitäisi mene...

Kellarin betonilattian pinta

Rintamamiestaloni on kellarillinen; kellarissa on useampia huoneita. Talouskellarin betonilattia on käsitelty jollakin aineella, joka vuosikymmenienkin jälkeen on mukavas...

Vääränvärinen saumauslaasti

Peruskorjauksen yhteydessä kylpyhuoneemme ja eteistilamme laatoitettiin melko vaalealla lattialaatalla ja saumaus tehtiin lähes samanvärisellä saumauslaastilla. Saumausla...

portaiden uudelleen lakkaus

Meillä on asunnossa lakatut mäntyiset portaat kerrosten välillä. Askelmissa on upotetut liukuesteet ja askelmat on liimattu portaiden runkoon. Askelmista on lakkaus kulun...

Mineritkaton kunnostus

Vuonna 1967 valmistuneessa talossamme on alkuperäinen aaltomineritkatto. Tarkoituksenamme olisi harjata ja pestä katto, jonka jälkeen paikkailla halkeilleita levyjä. Onko...

Mustuneet jäljet katossa

Katossa vuosikaudet olleet vanhat valaisimet ovat jättäneet ikävät mustat jäljet sisäkattoon, mikä näkyy erittäin selvästi uusien valaisimien hankkimisen myötä. Katto on...

Kengänjäljet hirressä

Kasasimme talkooporukalla hirsisaunaa ja valitettavasti yli-innokkaiden apulaisten lenkkareista jäi pahan näköiset mustat viirut, jokaiseen seinään. Hiekkapaperilla yrit...