Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Lauteiden tuenta runkorakenteisiin

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 4.6.2012 klo:15:29
Miten teen lauteiden tuennan koolauksiin? Koolausten päälle tulee sauna-satu, eikä kyseisen levyn läpi käsittääkseni ole järkevä ruuvata lauteita kiinni, koska ruuveihin ja Satuihin tulee melkoinen vääntö. Jostain näin, että Satuun leikattaisi aukko kannakkeen kohdalle, joka sitten tiivistetään uretaanilla, eli kannake jäisi näkyviin. Kyllähän minun mielestä kosteus siirtyy myös puun läpi, joten eikös tuossa ole höyrysulkumielessä ongelmapaikka (varsinkin kun saunan seinistä on tarkoituksella poistettu nyt remontin yhteydessä kaikki höyrysulut, ettei tule tuplasulkua. Pitääkö puun päälle teipata vielä kinkkupaperia tms varmistamaan höyrysulun toimivuus?

Miten muilla on lauteiden tuenta tehty? Meille tulee koko saunan kokoisen lauteet (pohjan ala 2500x2000), eli integroitu kiuas jne, joten noita tukia pitää (jos pitää?) laittaa jokaiselle seinälle. Vähän arveluttaa miten kosteus pysyy poissa seinärakenteista...

Toivis Käyttäjä on mies
Kysymyksiä: 1 kpl



Virallinen vastaus
Kotisivumme eristys-osiossa on erikseen neuvottu saunan eristys Sauna-Sadulla. Videoissa näet, miten kannatinpuu naulataan allaolevaan koolaukseen ja kannatin vaahdotetaan kiinni levyyn tehtyyn koloon. Tuen päälle asennetaan alumiiniteippi tai erillinen alumiinipaperi vesieristeeksi. Sen jälkeen tuen päälle asennetaan varsinainen lauteiden tuki rakenteesta riippuen. Levyyn upotettavan puun ei tarvitse olla yhtämittainen koko lauteen osalta. Riittää, kun kannatus on varma. Kun alumiinifolion asentaa huolella, seinän vesieristys on taattu.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Lauteiden tuenta runkorakenteisiin":
Jäsenen antama (4.6.2012 klo:16:41) kommentti

Sanoisin, että on aika turha mietiskellä moisia. Tekee asennukset valmistajan ohjeiden mukaan ja sillä selvä. Toki jos mieltä rauhoittaa, voi ne tuet varmaankin teipata piiloon.



Meillä on ainakin lauteiden tuenta tehty ihan suoraan valmistajan ohjeiden mukaan, enkä ole viettänyt unettomia öitä asian vuoksi. Mahtavatko nuo höyrynsulut muutenkaan olla kovin kriittinen paikka saunoissa, jos ilmanvaihto ja tuuletusraot ovat kunnossa...

Jäsenen antama (5.6.2012 klo:22:21) kommentti

Tein juuri tuossa vastauksessa mainitulla tavalla ja hyvä tuli.

Jäsenen antama (5.6.2012 klo:23:05) kommentti

Ai! Täällä, ei kun siellä eletään vanhoja aikoja eli teipataan. Teippi on vain rakennusaikainen tuki tai paketointi itellan poljettavaksi. Urheilusssahan teipataan myös, joten teipin avulla rakentamisestakin tulee urheilua, jossa aina hävitään vesihöyrylle. eli tiiveydelle. Urheikaa pois vaan. Se on teitin asia. Vain pässi luottaa pieniin sarviin eli teippeihin.

Jäsenen antama (5.6.2012 klo:23:40) kommentti

Kyllä meillä oli alumiiniteippaukset kestäneet uudenveroisina kun tuo nykyinen sauna purettiin, vaikka talo 30 vuotta vanha. Pitänee tehdä tuon alussa mainitun ohjeen mukaan. Pitää vaan "viljellä" niitä tukia vähän joka puolelle kun tosiaan alalaude kattaa koko saunan pinta-alan.

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:0:23) kommentti

Toistetaanpa ja korjataan samalla painovirhe:

Urheilkaa pois vaan. Se on teitin asia.

Kun ei ole urheillut (rakentamisessa), niin ei ole tarvinnut vielä 4-kymmenenkään (vuoden!) jälkeen edes ajatella saunan uusimista eikä tarvi edes toisen mokomankaan matkan jälkeen.

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:11:52) kommentti

Satu meni saunaan, päästi höyryt seinään - Satu tuli saunasta, muttei höyry seinästä...! Että tiivistä pitää yrittää tehdä, ja kyllä se tuohon tarkoitukseen tehty teippi pitää mitä lupaa, ainahan sitä on käytetty noiden folioitten saumaukseen, enkä itse ainakaan ole siinä kohdassa missään huomannut ongelmia. Sauna oikein tehtynä on se talon kuivin paikka, eikä sieltä ongelmia aiheudu, mutta siis vain OIKEIN tehtynä!

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:12:34) kommentti

Valitettavasti runoilijalta/-joilta ei tule koskaan sitä totuutta, koska heillä ei sitä ole tiedossaan sitä "OIKEIN tehtynä". Usein se Nättijussikin kääntyy haudassaan, että kolahtaa, mutta ne kolahdukset vain on kestettävä.

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:12:46) kommentti

Mikä on sitten totuus? Sen voi antaa vaikka runomitalla !

Noista vastauksista kun ei aina tiedä että onko Nätti Jussi "tullut vai mennyt"...?

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:14:21) kommentti

On kyllä eräiden viestien informaatioarvo todella korkealla tasolla. Toki halukkaat saavat jättää kaiken teippaamatta ja käyttää teipin tilalla vaikkapa sammalta tai savea.

Jäsenen antama (6.6.2012 klo:16:14) kommentti

Lisään vielä että on vähän väärin tässä tapauksessa puhua vesieristeestä, Tässä on tosiaan kysymys höyrysulusta, se on aikamoinen paineaalto joka kohdistuu rakenteisiin löylyä lyödessä!

Kiulullinen vettä on kiulullinen vettä olipa se sitten missä muodossa tahansa, ja jos se pääsee väärään paikkaan niin...?


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

lattian tuenta

lattian tuenta...

Parvekkeen rakenne

Remontoin 50-luvulla rakennettua rintamamietaloa, ja toiseen päätyyn tulee parveke, jonka tukipuut yhdistetään auki olevan lattian runkorakenteisiin. Minkälaista puuta su...

Lattian valu ym..

Terve!Olen aikeissa laittaa rintamamiestaloni kellariin vesikiertoisen lattialämmityksen. Ajattelin laittaa vanhan betonilattian päälle ensiksi 30mm uretaanilevyn,sitten...

lauteiden runkomateriaali

lauteiden "pintamateriaali" tulee lämpökäsitellystä puusta. Itsellä olisi mäntyä valmiikksi sahattuna. Voiko lauteiden runkomateriaalina käyttää mäntyä?...

lauderunko

minkä kokoisesta puutavarasta kannattaa tehdä lauteiden runko kun lauteiden pituudeksi tulee 2500mm ja se tulee päistä kiinni?...

kylpyhuoneen ja saunan väliseinä kahilla

Hei, Kysyisin kestääkö saunan ja klp huoneen välinen kahi väliseinäpontti kivi(300' 198' 85mm) seinä lauteiden painon jos kyseinen seinä jää 180cm korkeuteen? Eli lauteid...

kylpyhuoneen ja saunan väliseinä kahilla

Hei, Kysyisin kestääkö saunan ja klp huoneen välinen kahi väliseinäpontti kivi(300' 198' 85mm) seinä, lauteiden painon jos kyseinen seinä jää 180cm korkeuteen? Eli lautei...

Saunan lavitsan uudelleen korjaus

Kyseessä vanhan saunan peruskorjaus-70. Saunassani on erillainen laude/lavitsa ratkaisu. Yksinkertaistettuna saunassa on vain yksi iso ylälaude leveys n. 3 m ja syvyys no...

Tuulensuojalevyt!!!

Asumme noin vuoden vanhassa 1-tasoisessa erillistalossa.Kuuluuko ullakolla olla tuulensuojalevyt ja verkot(estää esim. pikkulintuja pääsemästä sinne).Miten määritellään k...

hirsimökin lattian tuenta

hirsimökin lattia on purettu uutta eristystä ja laudoitusta varten. maata vasten makaa muutama hirren pätkä joiden päällä pidemmät kannatusirret, joissa oli vanhatlattial...

Takan tuenta

Kysyisin neuvoa miten ulkosaunan oleskelutilan takka pitäisi tukea,kyseessä rossipohja.Takka on tiilestä muurattu,joten painoa on aika paljon.Takan takareuna on kantavan...

liimapalkki

Hirsimökin katto pitää uusia, kurkihirreksi olen ajatellut liimapalkkia.  Sen kokonaispituus tulee olemaan 870 cm räystäsosa mukaanlukien. Tuenta vain ulkoseinistä, jänne...

Kattotuolin katkaisu / piipun muuraus

Talo on vm-76 ja kattotuolien jako on 77,5 cm. Yhden kiven piipun mitta on 54 cm + 2 x10 cm suojaetäisyys eli yhteensä 74 cm. Kattotuoli on siis pakko katkaista(väli vain...

Valuseinän tukeminen

Tarkoitus on rakentaa 25 neliön saunamökki noin 20 cm hirsistä "erämaahan". Pyrkimyksenä vähentää tarvikemäärää, on suunniteltu käytettävän reunavahvistetun laatan ulkova...

Kiinteät umpilauteet

Haluaisin helposti siivottavan saunan. Onnistuisiko kiinteät lauteet eli muuraisin lauteiden alle jäävän tilaan umpeen ja asettaisin päälle puuritilät? Mitä vaikutuksia s...

Saunavalaistus ja määräykset

Pitäisi saada saunaan valaistus ja yhtenä vaihtoehtona olen pohtinut valaisimen sijoittamista lauteiden alle. Lauteiden alle tulee myös alumiinen...

Mökkisaunan ilmanvaihdon parantaminen

Puulämmitteisessä mökkisaunassa (sähkötön mökki) on ainoastaan lattiassa lauteiden alla rako ulos, muita ilma-aukkoja ei ole. Ja ovi pu...

Ilmanvaihtokanavan paloeristäminen

Hei! Höylähirsihuvila jossa puulämmitteinen sauna. Saunassa poistoilmalle venttilit lauteiden alla sekä lauteiden yläpuolella katossa. Alemmasta venttiilistä poistoilma k...

sopiva sähköpatteri saunaan

Mikä on tarvittava suojausluokka rivitalosaunaan lauteiden alle asennettavalle sähköpatterille...

laudepuu

Onko tervalepästä valmistettujen lauteiden värisävyn tummentamiseksi muita keinoja kuin lämpökäsittely?...

pesukone saunaan?

Onko mahdollista sijoittaa pesukone saunan lauteiden alle?On meinaan muuten paikat vähissä......

saunan lauteet

Mikä olisi hyvä kiinnitys saunan lauteiden tukipuille easy lex 88 harkkoseinään?...

Vaneri ja havuliimapuu saunan lauteissa

Sopiiko vaneri ja havuliimapuu lauteiden runkomateriaaliksi?...

Lauteiden käsittely

Vielä lauteiden suojauksesta. Voiko Apaschi lauteita suojata ja millä?...

Liberon spriimaalin ja petsin ero

Kysyisin neuvoa saunan lauteiden värjäämiseen/käsittelyyn liittyen Liberon spriimaalin ja petsin erosta. Onko lopputulos sama molemmilla?...