Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Harmaavesikaivon uusiminen

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 19.8.2013 klo:15:39
Hei!

Ostimme kaksi vuotta sitten vuonna -88 rakennetun talon. Taloon tehtiin kuntotarkastus, jonka hyväksyimme. Silloin emme tienneet, että "kaivoasiat" ei kuulu tarkastukseen. Talon myyntiesitteessä lukee, että talossa on umpisäiliö ja harmaavesille imeytyskenttä. Viime talvena meille tuli kellarikerrokseen vedet lattiakaivosta sisälle ja aloimme tutkia syytä. Saimme tietää, että putki talosta harmaavesikaivoon oli tukossa. Se avattiin ja kaivo tyhjennettiin. Samalla selvisi, että kaikki harmaavesi menee samaan, betonirengaskaivoon, ja että imeytyskenttä ei enää ole toiminnut pitkään aikaan. Siis sitä ei ole. Olemme nyt epätietoisia mitä kanttaisi tehdä. Edellinen omistaja sanoo, että he pärjäsivät asian kanssa kun ottivat aina lokakaivon tyhjennyksen yhteydessä myös harmaavesikaivon tyhjennyksen. Onko edellinen omistaja velvollinen osallistumaan kaivon kunnostamiseen ja jos on niin miten.Uusi imeytyskenttä olisi tontin tilan kannalta mahdollinen. Kiitos jo etukäteen.



Virallinen vastaus
Riippuen imeytyskentän laajuudesta ja käytettävästä vesimäärästä verkosto tukkeutuu 15 - 20 vuoden kuluessa. Edellisen omist...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Harmaavesikaivon uusiminen":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Peruskorjaus vai uudisrakennus?

Kohteena on 60-luvun alussa valmistunut lautarakenteinen kesälämmin mökki. Nyt tarkoitus on joko peruskorjata se ja parantaa lämmöneristystä ja lisätä asumismukavuutta se...

yläpohjan villojen vaihto

Paljonko noin suurin piirtein maksaa yläpohjan villojen vaihto/uusiminen - villat+laitto??...

pesuhuone

pesuhuoneen laattasaumojen uusiminen vaihtamatta laattoja ?...

Saunan silikonisaumat

Mitenköhän silikonien uusiminen tapahtuu jatkossa, jos isohko kolo pursotetaan massaa täyteen?...

kerrostalon alla kulkevan pojaviemärin uusinta alakautta

Kerrostalon alla kukevan pohjaviemärin uusiminen ala kautta. Suurtehoimurilla tunnelinteko sitä kautta vaihtaminen....

Katon uusiminen

8 asunnon rivitalon katon uusiminen kuinka etenemme ja missä järjestyksessä esim suunnittelija,valvoja jne...

Lattioiden uusiminen

Miten mielestänne betonilattian uusiminen on tarpeellista vanhemmissa taloissa jos epäilee että kosteus on noussut styroxiin asti?...

salaojien uusiminen perusmuurin sisäpuolelle lattian alla?

Millainen vaihtoehto on toimimattomien salaojien uusiminen niin, että salaojat asennetaan sisäkautta talon kellarikerroksen lattian alle eli siis perusmuurin sisäpuolelle...

Tuuletusrako aluskatteen ja pellin välissä

Kuinka iso tuuletusrtako on riittävä aluskatteen ja pellin välissä? Saunarakennuksen katon uusiminen....

Silikonin uusiminen

Olisi silikonin uusiminen kylpyhuoneesta aiheellista enkä itse uskalla alkaa hommaa tekemään niin kysyisin,että paljonkohan alan ammattilainen ottaisi työstä/h?Saako las...

portaiden uusiminen

Vaatiiko sisäportaiden uusiminen rakennusluvan hakemista? Rakenne on vanha ja ahdas, joten olen suunnitellut paikalle kokonaan erilaista ratkaisua....

Saunan lattia

Minulla on pilariperusteisessa kesäsaunassani yksinkertainen höylätystä 20 mm ponttilaudasta tehty lattia, joka viemäröityy lattian poikki kulkevan kourun kautta. Nyt tu...

Öljylämmitysjärjestelmän kunnostus tai vaihto?

Moi, asun -71 rakennetussa kerrostalossa (3. krs), jossa on 24 huoneistoa ja meillä on edessä siirtyminen joko kaukolämpöön tai öljylämmitysjärjestelmän (versikiertoinen)...

Kylpyhuoneen vanha lattialämmitys

Kylpyhuoneemme on remontoitu v. 1990, jolloin lattiavalun sisään on asennettu sähköllä toimiva lattialämmitys. Suunnittelemme nyt kylpyhuoneremonttia, tarvitseeko sen yht...

Kattoremontti: täytyykö koko katto vaihtaa?

taloyhtiön kaikkien kattojen ruodelaudat ovat täysin lahoja. Ovat lahonneet rauhassa 20 vuotta levyjen takana, jotka on kiinnitetty suoraan ruodelautoihin niin, ettei ilm...

arvio korjauksesta

Hei,Teetetty kylpyhuone remontti, jonka kanssa ollut ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Loppukatselmus tehty ja listattu korjattavat asiat. Nämä hoidettu todella huolimatto...

Virhe laatoituksessa

Onko kohdan yksi mukaisessa tilateessa rakenteiden "eläessä" vaarana laatoituksen rikkontuminen kun liitos ei ole elastinen koska laatat ovat kiinni t...

Katon kunnostus tai uusiminen

Hei omakotiitalon huopakatto on toiselta puolen rakennusta sammaloitunut ja jokunen lauta on lahonnut? Voiko paikallisesti korjata? Miten on katon uusiminen, jos laittaa...

Kustannukset katon uusimiselle

Teettämämme rivitalo kiinteistön kuntoarvion mukaan mineriitti katon (aluskatteena huonokuntoinen rakennusmuovi) uusiminen profiilikatteella kustannusarvio oli 100000 eur...

Kylmävesihanassa huono paine

Ovatko v.-51 valmistuneen omakotitaloni putket ruostumassa umpeen, kun kylmä vesi liruttaa vaan ei kuuma vesi? Riittääkö pelkkä kylmävesiputkien uusiminen? Mikä on yhtä v...

Salaojakaivo kellariin

Kyseessä on 50-luvun alun kellariperustuksellisen rintamamiestalon salaojien uusiminen. Vesi joudutaan pumppaamaan kaupungin sadevesiviemäriin. Voiko salaojavesien kokoam...

Maksaako As OY vesieristyksen?

Millä perustein voi saada korvauksen kerrostalossa tehdystä kylpyhuoneen ja wc:n vesieristyksestä? Onko tehtävälle työlle/korjaukselle oltava syy (esim. vaurio) vai katso...

mikrobit

Talossa on laboratoorio kokeissa todettu mikrobikasvustoa alapohjan puru eristeessä.vesivuotoa ei ole havaittu missään ja maavaraisen betonilaatan kosteusmittaus näytti a...

Taloyhtiön vastuu?

Isännöitsijämme oli sitä mieltä, että rivitalo-osakkeen omistajan omalle vastuulle kuuluu kiukaan uusiminen, kun taas uuden lämminvesivaraajan hankinnan maksaa yhtiö. Tun...

Kuparinen lämminvesiputkisto.

Rivitalomme on rakennnettu 1976. Lämmin käyttövesiputkisto on kupariputkea. Kuinka kauan sen voi vielä olettaa kestävän ja paljonkohan koko putkiston uusiminen maksaisi?...