Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Harkkoseinäisen kellarin väliaikainen eristäminen talven ajaksi.

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 10.6.2015 klo:14:09
Olemme ostaneet 1981-1982 valmistuneen paritalon puolikkaan rinnetalo-ratkaisulla. Kellarikerros on rakennettu harkoista. Ylempi kerros sisäpinnat tiilestä ja ulkopinnoissa tiiliverhous. Huhtikuisessa 2015 kuntotutkimuksessa kävi ilmi, että talon kellarikerroksen kulmassa sijaitsevassa kodinhoitotilassa on nurkassa kohonneet kosteusarvot. Eivät kuitenkaan ylittäneet home/mikrobiriskiraja-arvoja. Oletettava syy kosteuteen on kulmaan tihkuttamaan päässeet sadevedet. (sadevesiä ei oltu ohjattu pois kulmalta.) Kuntotutkimuksen teki Raksystems porausnäyttein. Kuntotarkastajan korjauskehoitus oli, että salaojat tulisi korjata/nykyaikaistaa lähivuosina, mutta ensiapuna kulman sadevedet tulisi ohjata 3m päähän talosta. Kodinhoitotila tulisi purkaa betonilattialle ja harkkoseinälle ja pinnat tulisi harjata ja pestä puhtaaksi.  Kuivatuksen jälkeen se tulisi sivellä homeenestoaineella. Tämän jälkeen seinille tulisi vetää spu-levyt ja jättää betonilattian ja seinän rajaan/alaosaan 15cm tuuletusrako. Lattia tulisi laatoittaa lasittamattomalla laatalla. Käytimme myös toisen rakennusyrityksen arvioimassa tilaa ja saimme samanlaisen korjaussuunnitelman. Tilassa on yksi ilma-aukko ulkoseinän yläkulmassa. Ilmanvaihto on painovoimainen.

Osto- ja kuntotarkastusaikaan tilassa ei ollut "maakellarin hajua", joka iski kuitenkin vastaan nyt toukokuussa muutettuamme ja purettuamme tilan harkolle ja betonille. Villat ja koolingit olivat kuivan oloisia, ainoastaan aivan alimmat kulman koolauspuut olivat himan tummentuneita. Lattia vaikutti kuivalta, ainoastaan kulmasta pieneltä alueelta kostuneen oloinen. (Kuvassa lattiassa tummemmassa kohdassa vielä muovimatosta jäänyttä liimaa. Ei ole noin laajalta alueelta kostunut.) Seinässä näkyi kulmassa noin 1 metrin korkeudesta alaspäin lievästi leviävä kosteuden aiheuttama tummentuma. Tulemme tekemään tilaan tarvittavat korjaukset kuivatuksen jälkeen. Olemme kuitenkin miettineet voiko tilan pitää betonilla ja harkolla kuivatuksen jälkeen vielä "hengittelemässä", kunnes salaojitus on kunnossa. Salaoja remontti yhdessä paritalonaapurin kanssa tehdään todennäköisesti vasta 2016. Uskaltaako tilan jättää talveksi ilman sisäpuolisia eristeitä? Tilassa on yksi vesikiertoinen patteri. Ulkopuolella todennäköisesti jonkinlaiset patolevyt ja styrox-eristeitä. 




Virallinen vastaus
Salaojitus ja sadevesiviemäröinti on ensimmäiset toimenpiteet, jotka pitää suorittaa ja vasta sitten kosteusvaurion korjaus. E...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Harkkoseinäisen kellarin väliaikainen eristäminen talven ajaksi.":
PN
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen antama (10.6.2015 klo:21:13) kommentti

Kaupat on tehty maaliskuussa 2015. Tiedossa oli, että jonkin verran sadevettä on päässyt kulmasta valumaan, mutta silloin ei mullan hajuja yms. ollut. Kosteusarvot olivat mittauksissa kohonneet, mutta ei yli riskirajojen. Kauppakirjaan kirjattu, että kosteutta kulmasta mitattu ja myyjä hyvittänyt kaupassa noin 2000€. Tosin silloin ei siis vielä tiedossa mullan/homeen haju, joka paljastunut vasta roudan sulettua. Pinnat siis kuorittu nyt harkolle ja betonille. Harkkoseinässä ollut alkuperäinen kalkkimaali pesty pois niin pitkälle, kun lähti "nätisti". Eli rakenteet siis näkyvissä, enempää ei voi kuoria ilman, että siis kuoritaan jo maavastaista harkkoseinää.



Jäsenen antama (11.6.2015 klo:10:44) kommentti

Eipä taida väliaikaiseksi riittää pelkkä sadevesien pois ohjaaminen. On ihan mahdollista, että vahingon laajuus vuoden odottelulla vain kasvaa. Nyt on otollisin aika kaivaa seinustat auki, kunnostaa salaojitus ja eristää seinä ulkopuolelta nykymenetelmin sekä käyttää täyttöihin kapillaaritonta soraa. Suunnittelijan tai vähintään kokeneen maanrakennusurakoitsijan käyttö olisi suositeltavaa. Älkää jatkossakaan eristäkö senää sisäpuolelta. 




Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Routa

Moi! Autotalli on kesän jäljiltä pystyssä muuten mutta lattia on eristämättä ja valamatta ja jää siis ensikesän hommiksi, talli seisoo hiekkamaalla ja muuten pohjatyöt on...

Tuuletusaukot

Kysyisin, kun monet sulkevat tuuletusreiät ryömintätilassa talven ajaksi, onko tästä haittaa? Entä jos lumetetaan rakennuksen nurkat, jotta estetään kylmiä virtaksia, jol...

Irtolämmittimen valinta

Kesämökkini sauna on päärakennuksessa, mutta sinne ei ole vedetty minkäänlaista lämmitystä (siis sähköpatteria). Nyt kun aion ottaa mökkiin vesiosuuskunnan vesiliittymän,...

Saunan kivipinnat

Harkkoseinäisen kellarisaunan löylytilan seinistä n. 2/3 paneloidaan normaalisti, mutta lopuille pinnoille (sähkö- ja puukiukaitten takuset ja muurit) pitäis laittaa anti...

Rossipohjan tuuletusluukut talvella

Miten on näin kovien pakkasten aikaaan varsinkin tuntuu tuo eteisen lattia viilentyvän tässä meidän 50-luvun rintamamies talossa, että voiko nuo rossipohjan tuuletus luuk...

tuuletusputki

meillä noin 4 vuotta vanha hirsi talo, jossa ei oltu eristetty viemärin tuuletusputkea(tontilla imeytyskenttä).ostimme talon valmistumisen jälkeen rakentajalta.eka talven...

Uuden hirren suojaus talveksi

Mikä on hyvä aine uuden "kuivan" hirren suojaamiseen ensi talven ajaksi homeelta! Rakennus on autokatos, jossa peltikatto. Tarkoitus olisi "sävyttää"  hirret vasta ensi k...

Kylmän mökin tuuletus talvella

Olen jättämässä kesämökin kylmäksi talven ajaksi, lukuunottamatta pesuhuonetta jonne jää peruslämpö. Kysymykseni  koskee ilmanvaihtoa. Asunhuoneissa ei ole ilmanvaihtoput...

Savupiipun vesivahinko

Asumme kaksikeroksisessa paritalossa.Talvella 2011 tapahtui naapurihuoneistossa vesivahinko,Varaavan takan pelti oli jätetty auki kovien pakkasten ajaksi jolloin lämmin s...

väliaikainen lämmitys

1 1/2-kerroksinen okt+kellari. 260 m2/780m3. Olen aikeissa laittaa vuoden kuluttua ulkorakennukseen hakekattilan. Nyt ei aikataulu anna periksi, joten ajattelin laittaa...

miten eristetään talven ajaksi

Jos omakotitalon (1,5 kerroksinen, pohja n.100 neliötä) perustus tehdään niin, että loka-marraskuun vaihteessa paalutetaan ja sen jälkeen päälle laitetaan terässokkeli ja...

tuuletusikkunan kehystetyt hyttysverkot

Alkuperäiset tuuletusikkunoiden hyttysverkot on tehty siten, että n. 17 mm:n rimat on heikosti niittaamalla (nitojalla) yhdistetty kehikoksi, johon on edelleen nidottu ki...

Ns. lumeaminen

Mitä mieltä olet tästä vanhankansan lisäeristyksestä talveksi. Onko nykyisille rakenteille (talo -70/80 luku)haittaa jos nostaa lumikinokset perustusta/seinän alaosaa vas...

Venevajan rakentaminen

Hei!On tarkoitus rakentaa venevaja mökkirantaan ensi kesänä moottorivenettä varten. Toivoisin saavani hyviä neuvoja- ja mahdollisesti valmiita rakennepiirustuksia.Vene on...

Lattioiden avaaminen talven ajaksi

Kyse on 50 -luvun alussa rakennetusta rintamamiestalosta jossa lattiapurut haisevat. Tarkoituksena on ottaa kaikki lattiat auki, poistaa purut, vaihtaa niska- ja vasapuit...

Huopakaton asennus

Kattoon ehdittiin asentaa vain alushuopakate ennen lumentuloa. Voiko katon huoletta jättää pelkän alushuovan varaan vai tulisiko se esim. peittää pressuilla talven ajaksi...

Varasto/Piharakennuksen ilmanvaihto talvella

Hei, rakennutin taloni pihaan autokatoksen, jonka yhteydessä on lämpimät varastohuone 15 neliötä + toimistohuone 15 neliötä. Varastossa ja toimistossa on lattialämmitys s...

Salaojan laitto

Laitan salaojaa talon ja kellarin ympärille.10 senttiä laitan hiekkaa ojanpohjalle ja putken päälle 20 senttiä hiekkaa.Tartteeko vielä laittaa muovia tai tyroksia hiekan...

Rintamamiestalon kellariremontti

Esittelette muutoskohteissanne rintamamiestalon kellariremonttia. Miten kyseisessä kohteessa on toteutettu kellarin eristäminen? Kuvissa näkyisi olevan jokin vaalea erist...

Kellaritilojen sisäpinnan pinnoite?

Hei,Meillä on meneillään -52 rakennetun rintamamiestalon salaojitus ja perusmuuriin eristäminen ulkopuolelta; patolevy + 100 mm EPS (Sokkelin eristys tapahtuu julkisivure...

Akun säilyttäminen talven yli

Ostin aurinkopaneelin ja akun syksyllä. Paneelin kytkeminen jäi tekemättä säiden huononnuttua. Akkua ei siis ole ladattu mökillä lainka...

Kellarin seinän sisäisen ilmaraon eritäminen polyuretaanilla

Onko järkevää ja onko kokemusta että puhalletaan lisäeristys polyuretaanivaahdolla kellarin tiiliseinän takana olevaan ilmarakoon jotta saadaan höyrysulku lämpimälle puol...

Öljysäiliö

Talo on 1960 rakennettu 1,5 kerroksinen rintamamiestalo. Kesällä tehdyssä lämmitysjärjestelmäremontissa uusi öljysäiliö (Li-plast 1500 l) asennettiin kellariin. Viime tal...

kasvimaan ja nurmikon perustaminen hiekkamaalle

Päivää, Tonttimme on kauttaaltaan erittäin hyvin läpäisevää hiekkakangasta. Millaista perustamista suosittelisitte nurmikolle ja kasvimaalle? Laitetaanko esim. hiekan...

Höylätavaran varastointi

Olemme rakentaneet kesän aikana 1,5 kerroksista höylähirsimökkiä, jonka tilasimme puuosatoimituksena. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että rakentaminen tältä vuodelta on oh...