Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Hallitus muuttaa yhtiökokouksen päätöstä

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 20.11.2012 klo:20:41
Hei,

Taloyhtiömme yhtiökokouksessa päätettiin keväällä 2012, että kaikkiin osakkeisiin (niihin joihin ei ole vielä vaihdettu) vaihdetaan lämminvesivaraajat vuoden 2012 aikana, ja siirretään ne kuivasta tilasta saunaan vesivahingon riskin vähentämiseksi. Ostimme osakkeen keväällä ja muutimme vappuna, jonka jälkeen isännöitsijä pyysi meitä ilmoittamaan, millon vesivaraajan voi erillistalossamme vaihtaa. Hän myös kertoi, että vaihto on budjetoitu tälle vuodelle ja pitää siksi ennen vuoden loppua tehdä.

Sauna on melko vanha, joten päätimme tästä takarajasta johtuen tehdä sauna- ja kylpyhuone remontin vielä tänä vuonna, jotta vesivaraaja saadaan vaihdettua ennen vuoden loppua (varaajan siirron jälkeen saunan remontoiminen hankaloituisi huomattavasti).

Teimme remonttisuunnitelman, jossa pintojen uusimisen lisäksi siirrämme pesukoneen kylpyhuoneesta siihen tilaan, jossa vesivaraaja on alunperin ja muutamme sen muutenkin kodinhoitotilaksi. Laitamme tähän kodinhoitotilaan vesieristyksen ja laatoituksen, mutta emme kaivoa. Uuden vesipisteen ja pyykinpesukoneen vedet ohjataan kuitenkin hallistusti viemäriä pitkin pesutilassa olevaan kaivoon.

Taloyhtiö hyväksyi suunnitelmamme, minkä jälkeen teimme purkutyöt. Purkutöiden jälkeen hallitus ilmotti, että vesivaraajaa ei siirretäkään toistaseksi. Perusteena oli se, että koska siirrämme pesukoneen samaan tilaan, vesivahingon mahdollisuus viemärittömässä ja kynnyksettömässä tilassa ei poistu.

Voiko hallitus toimia näin?

Hallitus ei kirjeessään liitä toisiinsa näitä asioita, mutta purkujen yhteydessä selvisi, että rakenteet on viottuneet, joiden korjaamisesta tulee taloyhtiölle lisäkuluja.

Stimpa Käyttäjä on mies
Kysymyksiä: 6 kpl



Virallinen vastaus
Alkuperäinen tarkoitus on ollut siirtää varaajat tilaan, jossa on lattiakaivo. Ilmeisesti vaihtoehdossasi tavoittelet ratkaisua, jossa vesivaraaja ei ole lattiakaivollisessa huoneessa. Tästä syystä yhtiön hallitus ei ole valmis tekemään asennusta. Mielestäni hallitus toimii yhtiön tavoitteiden mukaisesti, jos ymmärsin kysymyksesi oikein.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Hallitus muuttaa yhtiökokouksen päätöstä":
Jäsenen antama (20.11.2012 klo:23:16) kommentti

Vaihtoehdossani tavoittelen samaa kuin alkuperäinen tarkoituskin oli. Eli varaaja oli tarkoitus siirtää yhtiön toimesta kuluvan vuoden aikana pois tilasta jossa ei ole lattiakaivoa tilaan jossa se on. Nyt yhtiön hallitus kuitenkin antoin meille tiedon, että varaajaa ei siirretäkään tilaan jossa lattiakaivo on, koska me olemme siirtämässä pyykinpesukonetta tilaan jossa sitä lattiakaivoa ei ole, mutta muuten tilaan tulee laattalattia, vesieritys ja putkityöt tehdään ammattilaisen toimesta täysin asianmukaisesti.

Jäsenen antama (21.11.2012 klo:10:00) kommentti

Olisiko siirrolle perustetta seuraavasta:

Varaaja on valvomaton laite, joka on "päällä" riippumatta siitä oletteko kotona tai esimerkiksi lomamatkalla. Pesukonetta sen sijaan ainakin periaatteessa käytetään valvottuna. Joka tapauksessa se on rinnastettavissa astianpesukoneeseen, joka sijainnee teilläkin lattiakaivottomassa keittiössä.

Jäsenen antama (21.11.2012 klo:18:44) kommentti

Kyllähän hallitus tuossa on petkuttanut osakasta, antanut luvan ratkaisuun jossa varaaja siirretään saunaan. Ja taloyhtiö on lisäksi ilmoittanut tekevänsä siirron vieläpä yhtiön laskuun, mutta nyt se on peruttu kyseenalaisin perusteluin.

Rakenteet yhtiön pitää korjata joka tapauksessa, mutta pinnat (laatat, vedeneriste ja saunapaneelit) osakas uusi omalla kustannuksellaan. Hakihan hän kyseisiin töihin luvan ja sai suostumuksen tehdä työt omana kunnossapitotyönään.

Pesukoneen sijoittaminen tuohon tilaan  ei vaadi lattiakaivon asentamista. Eihän keittiössäkään ole lattiakaivoa, vaikka siellä on astianpesukone.

Jäsenen antama (21.11.2012 klo:19:11) kommentti

>Mielestäni hallitus toimii yhtiön tavoitteiden mukaisesti, jos ymmärsin kysymyksesi oikein.<
Metsään meni...Jos ei ymmärrä kysymystä, niin jättää vastaamatta.  

Jäsenen antama (22.11.2012 klo:0:45) kommentti

Ensinnäkin, hallitus ei voi kävellä yhtiökokouksen päätöksen yli, vaan varaaja tulisi siirtää sinne saunan puolelle v:n 2012 aikana.

= budjetoitu yhtiökokouksen hyväksymässä talousarviossa, sekä päätös uusia sekä siirtää varaajat.



Toiseksi, miksi ensin hyväksyä suunnitelma (hallitus/isännöinti), ja sitten keskeyttää/kieltää työt, niiden jo käynnistyttyä ihan luvan kanssa ?



Palkkaa asiansa todella osaava, Sinun etuasi valvova ammattilainen hoitamaan asioita kokonaisuutena, mikäli asia ei muuten etene.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

As oy halitus

Voiko hallitus tehdä päätöstä ovien sähkölukoista, kun sitä ei ole mainittu tulo- ja menoarviossa. Vaikkakin siinä tulisi säästöä 290 euroa kuukaudessa....

Pihakoivun kohtalo

Rinteessä sijaitsevan rivitalon patiolle (patio on rivitaloasunnon piha ja toisaalta pihan alapuolella sijaitsee yhtiön tekniset tilat ja autotallit) on kasvanut koivu n....

Vastuunjako

Taloyhtiössämme tehtiin viime kevään aikana kylpyhuoneremontteja. Vuosi sitten yhtiökokouksessa päätettiin, että erillisen vessan putkityöt kuuluvat yhtiölle. Marraskuuss...

Taloyhtiön hallituksen päätöksen kumoaminen

Voiko taloyhtiö hallitus päättää asunto-osakeyhtiön hallintaan kuuluvan kahvila/ravintolan rakennuksen mynnistä. Ilman yhtiökokouksen päätösta.Asia on tuotu yhtiökokoukse...

isännöisijän ja hallituksen toiminta

Jos on olemassa yhtiökokouksen yksimielinen lainvoimainen päätös ja isännöitsijä ja hallitus jättää asian kokonaan toteuttamatta ,niin onko rikottu lakia ja mitkä ovat sa...

Hallituksen oikeudet

Voiko hallitus ilman yhtiökokouksen lupaa:- Asennuttaa asfaltoinnin parkkipaikalle ja keskuskäytävälle siten että osalle asukkaista tulee sisäänkäynnin eteen päällyste (y...

Isännöitsijän toimenkuva.

Hei.Kyse anopin asuttamasta taloyhtiöstö.Anoppi itse ei kykenevä hoitamaan  kyseistä asiaa.Taloyhtiö, 7 asuntoa, yhdessä huoneistossa,  ei anopin, putkirikko.Voiko isännö...

Vastuunjako ja sen siirtäminen

Asumme vuonna 1979 rakennetussa rivitaloyhtiössä, joka koostuu 29 kaksikerroksisesta asunnosta. Huoneistossamme on sauna ja sen yhteydessä alkuperäisessä kunnossa oleva p...

Yhtiökokouksen päätöksen kumoaminen?

Jos yhtiökokouksessa on päätetty jostain korjauksesta. On päätetty, että se tehdään v. 2004 ja sille on budjetoitu vaikka 5000 € rahaa. Kun tarjouksia kysellään, niin sel...

Käyttötarkoituksen muutos asuinkerrostalossa

Olen suunnittelemassa muuttaa omistamani liikehuoneiston käyttötarkoitusta siten, että siitä tehdään kaksi asuinhuoneistoa, joihin kumpaankin rakennetaan myös saunat. Ole...

Ylimääräinen yhtiökokous tietty asia

Hei,Taloyhtiössämme on useampikin juristi, allekirjoittaja mukaan lukien. Naapuriasianajajamme väittää, että 10 %:lla osakkeenomistajista ei olisi ollut oikeutta kutsua y...

Putkiremontin kustannuksien jakautuminen??

Olemme viiden asunnon talonyhtiö. Yhtiökokouksen suostumana kaksi talon huoneistoista on suorittanut omakustantaisesti oman kylpyhuone- ja putkiremontin. Nyt suunnittella...

Yläpohjan rakenteiden vaurioiden tutkiminen / kenen kustannuksella?M

Miten tutkitaan ja millä mahdollisilla mittareilla, kun rivitalon osakas on 2. kerroksessa sijaitsevan kylpyhuoneen kattoon tehnyt aukon (n. 10 sm x 10 sm), joka johtaa s...

jatkokokoukseen....pöytäkirja olikin väärennetty

Hei! Osakas ja samalla hallituksen puheenjohtaja jonka asunnossa asui hänen äitinsä, ilmoitti ,että allaskaapista kuuluu lirinää,kuumavesiputken pinnalla veden aiheuttama...

Rakennuttajan takuu

Hei,kesäasuntomme remontoitiin ja rakennuttaja antoi sille 2 vuoden takuun,takuu umpeutui kesäkuun lopulla, mutta urakoitsija hakeutui yrityssaneeraukseen, kesäkuun alkup...

Kaasulieden asentaminen itse

Kun asukas hankkii omistusasuntoonsa kaasulieden sähkölieden tilalle, niin tuleeko hänen tehdä jokin ilmoitus taloyhtiölle.  Eihän sellainen muutostyö mitään lupaa vaadi...

Keittiöön laatikoston uusiminen

olen aikeissa vaihtaa uusi laatikosto keittiöön vanhan tilalle kerrostalo osakehuoneistossaja kysynkin että saako sen itse tehdä ilman ilmoitusta taloyhtiölle kun siinä e...

Seinien purkaminen

Olen saanut rakennusluvan kiinteistölleni talooni tehtäviin muutoksiin. Viranomainen on kuitenkin asettanut ehdoksi, etten saa purkaa talossani olevia sisäseiniä, koska t...

Kirjaston asiakkaan kysymys

"onko käräjä-tai hovioikeudessa käsitelty ja annettu päätöstä asiasta kun on rikottu rakennuslakia asettamalla lattialämmitys kuumasta käyttövedestä." Osaatteko auttaa? K...

Muutos isännöitsijätodistukseen

Taloyhtiömme on pieni, viiden asunnon paritalo/erillistalo yhtiö Espoon Mankkaalla. rakennusvuosi on -72 ja materiaali siporex. taloissa on alta tuulettuva alapohja, jonn...

Kylpyhuonremontti taloyhtiössä

Kylpyhuoneremontti taloyhtiössäTaloyhtiössä suoritettiin kuntokartoitus vuonna 2008. Taloyhtiössä on 26 huoneistoa. Kuntokartoituksen perusteella todettiin, että vuonna 1...

kenen vastuu

Hei! Ostimme viime kuussa vuonna 72 valmistuneen kerrostalohuoneiston. Haluaisimme tehdä keittiön ja olohuoneen väliseen kantavaan seinään oviaukon, helpottamaan kulkua...

Vastuunjako paritalossa

Asun 70-luvun paritalossa, jossa on suullisesti sovittu että korjaukset tehdään omalle puolelle omin varoin.Kummassakin asunnossa on pitkään olleet samat asukkaat, joten...

Osakeyhtiön hallitus

Yhtiöjärjestyksessä lukee että hallituksessa  pitää olla 3 jäsentä. Nyt on yksi jäsen sanoutunut irti tehtävästään muuton vuoksi (hallitus hyväksyi irtisanomisen). Onko...

Hallituksen vastuu osakkaalle?

Hei! Onko hallitus vastuussa siinä tapauksessa osakkeen omistajalle jos hallitus on valinnut remontoijan ja remontoija rikkoo osakkeen omistajan omaisuutta eikä...