Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Mustuneet eristevillat katossa aluskatteen ja höyrynsulun välissä.

Eristäminen

Kysytty: 21.8.2011 klo:16:47
Kattovuodon selvittelyn yhteydessä tuli esille mustuneita vuorivilla- ja lasivilla kerroksia ensinnäkin keittiön katossa ( josta vuoto ilmeni talvella) paneelien ja höyrynsulkumuovin
alta kohdissa, missä vesi oli valunut ja missä höyrynsulku ei ollut tiiviisti asennettu.Eristelevyt olivat ko. kohdissa toiselta puolen mustuneet, kuitenkin tällä hetkellä
kuivia. Aluskate on 80-luvun jyrkässä tiilikatossa kovalevyä, minkä sekä ylä-, että alapinnassa näkyy jälkiä vesinorosta.Ullakko tässä 2- kerroksisessa rivitalon päädyssä on
asuinkäytössä ja siis katto lämpöeristetty. Purimme palan kipsilevykattoa, jolloin ensimmäisenä tipahti syliin pakkausteippiä, mitä oli käytetty höyrynsulun saumojen tiivistyksessä. Sauman limitys oli alle 10cm. Muovissa oli myös reikiä ja villat olivat mustuneet osittain. Otimme eristelevyä pois, jolloin huomattiin, että aluskate oli notkokohdastaan kiinni eristeessä ja aluskatteen alapinnassa oli jälkiä vedestä ja eriste
oli tietenkin mustunut. Kuitenkaan eristeet eivät olleet sillä hetkellä käsin kosketeltaessa
märkiä. Aiomme uusia aluskatteen ja höyrynsulun ( ainakin tiivistämme sen ) ja korjata
tuuletusvälit. Voiko kattoon jättää mustuneita villoja, jos ne tuntuvat kuivilta, vai olisiko syytä
vaihtaa kaikki levyt, vaikka osassa niistä ei näy mustumia.



Virallinen vastaus
Värjääntynyt villa tarkoittaa sitä, että kyseisest...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.

Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.

Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Eristäminen / Mustuneet eristevillat katossa aluskatteen ja höyrynsulun välissä.":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Reunoilta mustuneet eristevillat?

Vanhempien talojen ulkolaudoituksen vaihdon yhteydessä on havaittavissa että poikkeuksetta eristevillat ovat mustuneet reuna-alueilta eli ruoteiden vierestä. Villat eivät...

Uuden rivitaloyhtiön höyrynsulut

Kyseessä on siis vuonna 2008 rakennettu rivitaloyhtiö jossa asunnot ovat pääosin kaksikerroksisia. Jokaisessa asunnossa on huoneistokohtainen lämmön talteenotolla varuste...

tiivistyminen aluskatteeseen

Tere!Harjakattoisen (1:7) Aluskatteen alapinta huurtuu ja/tai kostuu pisaroiksi asti sekä katteessa ja kattotuoleissa tummentumia, pilkkuja ym... - auttaako jos asennan p...

Autotallin sähkötyöt / höyryn sulku

Kyselin aikaisemmin höyrynsulun sijoittamisesta villojen väliin lämpimässä autotallissa ( vuorivilla eriste 200 mm seinissä, 350 mm katossa). Ymmärsin että on suositeltav...

Ruodelaudat homeessa.

Hei!Vaihdoimme kesällä uuden peltikaton ruoteineen Ruukkin ohjeiden mukaan. Nyt huomasin että ruodelaudat ovat kovasti homeessa. Ne ovat mustuneet ja niissä kasvaa vaalea...

Gyprock löylyhuoneessa

Uudistan paneloinnin ja lauteet n.25-vuotta vanhassa rivitalohuoneistossamme.Saunan koko on n.6m3. Kaikki seinät sekä (yläpohja)katto löylyhuoneessa ovat puurunkoisia. Va...

yläpohjan katon paneloinnin kiinnitys

Katossa on höyrynsulun alapuolella 21mm koolaus. Onnistuuko tohon paneloinnin naulaus höyrynsulkua rei'ittämättä, vai pitääkö tehdä tuplakoolaus?...

Höyrynsulun asennus

Rakennan 1 1/2 puurakenteista okt:a. Mikä on riittävä höyrynsulun limitys teipin kanssa ja ilman teippiä? Onko merkitysta mitenpäin höyrynsulun limitys tehdään yläkerran...

katon harjan tuuletus

tarkoitukseni on vaihtaa talooni (pelti)vesikate ensi kesänä.vaihtaa uudet ruoteet ja samalla asentaa aluskate.aluskatteen asennusohjeen mukaan kate menee harjalta ylitse...

höyrynsulku

Sauna ja pesuhuoneen välille tulee lasiseinä, ja katosta yhtenäinen. kuinka toteustan saunasta höyrynsulun katossa? voinko ns. katkaista kattopaneloinnin ja "tuulettaa" s...

Sähkötyöt välikatossa

Teen remonttia rivitalossa, jossa on paneelikatto. Sähköjohdot kulkevat paneelin ja höyrysulun välisessä tilassa. Haluaisimme muuttaa parin kattovalaisimen paikkaa ilman...

Vinttihuoneen katon höyrynsulku

Minulla on vuonna 2007 valmistunut talo, jossa on osittain rakennettu vintti. Loppuosa on kylmänä ullakkona. Olen nyt rakentamassa uutta huonetta kylmälle puolelle.Ongelm...

Peltikatto lautakaton päälle

Tarkoituksena on asentaa peltikatto ns. kevythirsirakennuksen lautakaton päälle. Voiko aluskatteen asentaa suoraan lautojen päälle kiinni ja siihen päälle ensin pystyrima...

Ruodelaudat kastuivat

Talossamme tehdään parhaillaan kattoremonttia. Urakoitsija laittoi tuuletusrimat ja aluskatteen sekä ruodelaudat tulevaa tiilikuvioitua peltikatetta varten. Koko yön jatk...

Tuuletusrako aluskatteen ja pellin välissä

Kuinka iso tuuletusrtako on riittävä aluskatteen ja pellin välissä? Saunarakennuksen katon uusiminen....

aluskatteen valinta

Pitäisi jatkaa aluskatetta n.50cm. hormiin asti,onko aluskatteen oltava samaa kuin muuallakin katossa,vai käykö millainen tahansa? Riittääkö ylä- ja alapuolelta teippaus...

Aluskatteen asennus.

Minulla olisi pieni yksinkertaiselta kuulostava kysymys;Saako aluskatteen asentaa niin että se tulee kiinni villaan vai pitääkö välissä olla ilmarako?...

Mustuneet ja harmaantuneet eristevillat

Kyseessä on 90-luvulla rakennettu 1,5-kerroksinen puutalo. Yläkerran vaatehuoneen nurkassa ulkoseinän eristevillat ovat harmaantuneet pinnastaan. Syvemm&au...

Lisäeristäminen..

Hei, olen aikeissa lisätä omakotitaloon lisäeristystä. _83 rakennettu ja villaa 450-650mm nyt paljonko kannattaisi lisätä ja olisiko se kivi, lasi vai selluvilla ja paljo...

piipun juuressa vesivahinko

Piippu oli vielä pellittämättä ja piipun ympärys oli aluskatteella kun sade ja tuuli pääsivät illalla yllättämään. Aluskatetta ei oltu teipattu kiinni piippuun ja todennä...

Ilmankostuttimen ajoittainen käyttö

MoiMuksujen pahan köhän takia raahasin Ufoxin kostuttamaan yläkerran pienen makuuhuoneen ilmaa. Kaksi viikkoa laitetta joutui käyttämään, jolloin huoneen ilmankosteus oli...

hirsiseinän eristäminen ulkoa

20-luvun talossa olisi tarkoitus jättää sisäseinät hirsipinnalle.osassa hirret rumat joten ne levytän esm. cyprocilla tai puukuitu levyllä ja kysyisin että mikä rakenne o...

Höyrynsulku

Pitääkö seinissä ja katossa olla ilmarako höyrynsulun ja sisäpaneelin välillä?Muovikalvo olisi siis viimeisenä kerroksena suoraan sisäpaneelia/levyä vastaan.Kyseessä kesä...

Välipohjan höyrynsulku

Alakerran katossa välipohjan alapinnalla on höyrynsulku. Nyt alan tehdä yläkertaa ja yläkerran seinien höyrynsulku käännetään seinien alaosassa välipohjan yläpinnalle n....

Höyrynsulusta edelleen 2

Hei,Aikaisemmin kyselin höyrynsulun asennustavasta (Paroc) jossa ullakkorakentamisen yhteydessä höyrynsulkua ei liitetty alakerran höyrynsulkuun vaan yläkerran lattiaan 5...