Valaistus sekä valaistussuunnittelu - AD-Lux

Parhaan valaistuksen saaminen kotiin onnistuu ammattitaitoisen valaistussuunnittelun sekä oikeanlaisten valaistusratkaisujen avulla. Nykyään valaistus toteutetaan useimmiten ledien avulla, kuten ledinauhojen tai ledipaneelien. Varsinkin nauhoilla voidaan tehdä kotiin epäsuoraa valaistusta. Tämä tarkoittaa, että itse valonlähde ei ole näkyvillä vaan se ”piilotetaan” rakenteisiin tai esimerkiksi listojen taakse. Valon laatu on suuri osa kokonaisuutta. Valon sävyä tai väriä voidaan säätää kulloisenkin tarpeen ja tunnelman mukaan. Neutraali päivänvalon sävyinen valo on aina hyvä ratkaisu. Tällöin valon väri ei taita keltaiseen tai siniseen vaan on puhtaan valkoinen. Kelvinmäärä kertoo, minkä väristä valoa ledistä lähtee. 5500Kelviniä on neutraali päivänvalo. Valoa pitää olla riittävästi, mutta sitä pitää voida myös himmentää. Riittävä valaistus on tärkeää jo turvallisuudenkin kannalta. Pimeät ja hämärät rappukäytävät niin kotona kuin taloyhtiöissäkin aiheuttavat helposti turhia tapaturmia, jotka voitaisiin välttää riittävällä valaistuksella. Valaistussuunnittelun lisäksi saat AD-Luxin kautta myös välineet koko kodin älyohjaukseen. Smartecnon kattavalla kotiautomaatiojärjestelmällä ohjaat niin lämmitystä, ilmanvaihtoa, kodin sähkölaitteita kuin valaistustakin. Koska Smartecno käyttää tiedonsiirtoon kotisi sähköverkkoa, on järjestelmä vaivaton ja edullinen ottaa käyttöön.


TUTUSTU MYÖS