Kattotiilien asennus
copyright
Suorakanava Oy

Luvialla on päästy asentamaan jo lisärakennuksen tiilikattoa. Kattotiilet nostettiin jo edellisenä päivänä valmiiksi odottamaan seuraavaa päivää. Yön aikana oli satanut enemmän kuin hyppysellinen lunta ja edessä oli pienimuotoinen harjausurakka. Jäisellä katolla pitää olla erityisen varovainen kattotiiliä asennettaessa, ja liikkumiseen kannattaa hakea mallia television hidastetuista kuvista. Vaikka pudotus maahan olisikin vain muutaman metrin luokkaa, ei kannatta tieten tahtoen kokeilla luiden kestävyyttä.

Parikymmnentävuotta sitten asennetut kattotiilet ovat vielä hyvässä kunnossa. Laajennukseen asennettava Lafarge Roofingin Ormax betonikattotiili sopii sävyltään vanhan katon rinnalle. Kuitenkin uuden ja vanhan betonikattotiilien profiilit eivät vastaa toisiaan, joten niitä ei voida keskenään limittää.

Aluksi oli edessä harjaustalkoot. Lumisella ja jäisellä katolla on syytä muistaa harkitut ja vakaat liikkeet.
Vanha ja uusi rinnakkain. Vanhat kattotiilet ovat parinkymmenen vuoden jälkeen edelleen moitteettomassa kunnossa.
Uusien kattotiilien reunatiili.
Kattotiilet oli nostettu katolle sopivissa nipuissa ennen asentamisen aloittamista.

Kattotiilet paikallaan.

 

Lisätietoa tiilikatteesta.


Seurannan pääsivulle...

Etusivulle