Perustusten valu copyright
Suorakanava Oy

Lattiavalut kannattaa jättää yleensä ammattilaisille hyvän lattian suoruuden ja pienen tasoitustarpeen
saavuttamiseksi. Leo-Pekan taloon betonin toimitti Lohja Rudus.

Erittäin tärkeä työvaihe, valun jälkihoito, lankeaa yleensä rakentajan harteille. Laatan jälkihoito tulee etenkin tuulisella ja aurinkoisella säällä aloittaa jo valupäivänä. Levittämällä laatan päälle muovi heti pinnan oikaisun jälkeen, estetään laatan liian nopea kuivuminen. Muovi poistetaan hierron ajaksi ja levitetään sen jälkeen uudestaan. Seuraavana päivänä jälkihoitoa jatketaan kastelemalla valun pinta ja levittämällä muovi uudestaan laatan suojaksi. Lämpötilan ollessa 20 astetta jälkihoitoa tulisi jatkaa vähintään viikko. Mikäli lämpötila on 10 astetta tai vähemmän, jälkihoitoa jatketaan kaksi viikkoa. Puutteellisesta jälkihoidosta aiheutuu pölyävä ja heikkolujuuksinen pinta sekä laatan halkeilu, joten huolellisuus kannattaa muistaa.

Lohja Ruduksen pumppuauto paikalla. Betoni on tilattu tehtaalta rakennesuunnittelijan määrittelemän betonilaadun perusteella. Viemäreiden paikat ja kiinnitykset on tarkistettu ennen valua. Myös sähköurakoitsija on asentanut tarvittavat putkitukset.
 
Betoni valettiin raudoituksen päälle.   Pumppuautojen ulottuvuus vaihtelee pumpputyypistä riippuen pystysuunnassa 20 metristä 42 metriin ja vaakasuunnassa 17 metristä 38 metriin.
 
Betonimassaan merkittiin valmiin lattian pinta. Lattian korko mitataan laserilla.
 
Uponor Wirsbon vesikiertoiset lattialämpöputket.
Kohteessa käytettiin normaalisti sitoutuvaa lattiabetonia, betonilaatu K30, 16 mm maksimirakeella.
Kantavan laatan paksuus 180 mm.
Valu tasoitetaan valmiin lattian korkoon.
Valun yläpinta on samassa tasossa Legalett-lämpöperustuksen reunaelementtien yläreunnan kanssa.
Tulevan olohuoneen ulkoseinän paikka.
 
Vesijohtojen ja lattialämmitysputkien jakotukkien paikat.
 
 
Kun betoni oli kuivahtanut muutamia tunteja, hierretiin valun pinta.
Hierrolla tasataan ja tiivistetään betonipintaa. Samalla sen lujuus ja kestävyys kasvavat.
Valmista pintaa.
Muottia vasten olevissa pinnoissa kosteus säilyy itsestään, mutta valun avoimet yläpinnat on kasteltava valua seuraavina päivinä. Liian nopea kuivuminen kasvattaa halkeiluriskiä.
Hiertolaite Cramolta.

Lisätietoa Lohja Rudus valmisbetonista

Lue tuoreen betonin turvallisesta käsittelystä

Lisätietoa Cramo-konevuokrauksesta

Hae palveluhakemistosta urakoitsijoita

Lisätietoa projektin vaiheista

Etusivulle