Rakenneleikkauspankki

Rakenneleikkauspankki palvelee kaikkia rakentajia, remontoijia sekä suunnittelijoita. Voit katsella ja tulostaa erilaisia rakenneratkaisuja sekä vertailla niitä keskenään. Kaikki rakenneleikkauspankin kuvat täyttävät vuonna 2010 voimaan astuneet määräykset.

Rakenneleikkauspankista löytyy rakenneratkaisuja muun muassa perustuksista, ulkoseinistä ja yläpohjista. Löydät täältä rakenneratkaisuja myös esimerkiksi kosteisiin tiloihin. Rakenneleikkauspankissa on myös kattava valikoima talotekniikan detaljeja.

Rakenneleikkaukset ovat ohjeellisia ja niiden soveltuvuudesta vastaa kohteen pää- ja rakennesuunnittelija. Rakenneleikkauspankissa voit tutustua myös vanhoihin rakenneleikkauksiin, ne eivät kuitenkaan täytä vuoden 2010 määräyksiä.

Kaikki
Alapohja
Ikkuna
Kosteat tilat
Perustus + runko
Ulkoseinä
Väliseinät
Yläpohja

167 dokumenttia löytyi

Ikkuna

Kattoikkuna-detalji, 2 ikkunaa rinnan, tiilikate

2 kattoikkunaa rinnakkain, Tiilikate

D5.09.07.pdf
Ikkuna

Kattoikkuna-detalji, kattoikkuna yhdistetty julkisivuikkuna, tiilikate

kattoikkuna yhdistetty julkisivuikkunaan, Tiilikate

D5.09.04.pdf
Ikkuna

Kattoikkuna-detalji, 2 ikkunaa päällekkäin, tiilikate

2 kattoikkunaa päällekkäin, Tiilikate

D5.09.06.pdf
Ikkuna

Kattoikkuna-detalji, tiilikate

1 kattoikkuna, Tiilikate

D5.09.01.pdf
Ikkuna

Kattoikkuna-detalji, huopakate

1 kattoikkuna, Huopakate

D5.09.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, eps, pintavalu 80 mm, ryömintätila, Siporex-runko 375 mm

D1.R02.32.12.03.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, eps-eristys, ryömintätila, Siporex-runko 375 mm

D1.R02.31.12.03.pdf
Kosteat tilat

Sauna-pesuhuone väliseinä, puurunko

Kosteat tilat: Sauna-pesuhuone, Puurunko, Sauna-Satu-eristys

D8.21.33.41.51.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm; harkkorunko 150 mm, Tiiliverhous

D1.M01.13.21.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + harkkorunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, Harkko-runko 350 mm

D1.M01.14.22.03.pdf
Kosteat tilat

Sauna-pesuhuone väliseinä, Siporex-väliseinälaatta

Kosteat tilat: Sauna-pesuhuone, Siporex-väliseinälaatta, Sauna-Satu-eristys

D8.21.33.41.53.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + puurunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, puurunko, tiiliverhous

D1.M01.14.01.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-runko, puuverhous

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, EPS Pintavalu 80 mm, Ryömintätila, Siporex-runko 150 + puuverhous

D1.R02.32.11.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + puurunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, Pintavalu, puurunko, puuverhous

D1.M01.14.01.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm; EPS, pintavalu, Harkko-runko, Tiiliverhous

D1.M01.13.21.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Kevytsoraharkko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm; kevytsoraharkko 150 mm, Tiiliverhous

D1.M01.11.21.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-runko, tiiliverhous

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, EPS, pintalaatta 80 mm, ryömintätila, siporex-runko, tiiliverhous

D1.R02.32.11.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Puurunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, EPS-eristys, pintavalu, puurunko, tiiliverhous

D1.M01.13.01.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-runko, tiiliverhous

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, EPS-eristys, ryömintätila, Siporex-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.R02.31.11.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + tiilirunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, Pintavalu, tiilirunko, puuverhous

D1.M01.14.31.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Harkko-runko 350 mm

D1.M01.13.22.03.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Harkko-runko 150 mm, Tiiliverhous

D1.M01.12.21.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + tiilirunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, tiilirunko, puuverhous

D1.M01.14.31.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, Harkko-runko 150 mm, puuverhous

D1.M01.12.21.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, Harkko-runko 150 mm, puuverhous

D1.M01.11.21.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm + Tiilirunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Tiilirunko 130 mm, Tiiliverhous

D1.M01.13.31.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, Siporex-runko 375 mm

D1.M01.14.12.03.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Tiilirunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Tiilirunko 130 mm, puuverhous

D1.M01.13.31.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100mm + Puurunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, puurunko, tiiliverhous

D1.M01.12.01.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Puurunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, puurunko, tiiliverhous

D1.M01.11.01.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, harkkorunko 350 mm

D1.M01.12.22.03.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Harkkorunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, Harkko-runko 350 mm

D1.M01.11.22.03.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Betonilämpöharkko + kolmikerrosrappaus

Ulkoseinä, betonilämpöharkko 350 mm, kolmikerrosrappaus

D3.23.03.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, Siporex-harkko, puuverhous

Soklex-perustus, Siporex-alapohja, EPS-eristys, ryömintätila, Siporex-harkko 150 mm + puuverhous

D1.R02.31.11.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Siporex-runko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, Siporex-runko 375 mm

D1.M05.11.12.03.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, Siporex-runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, Siporex-runko 375 mm

D1.M02.11.12.03.pdf
Kosteat tilat

Sauna-pesuhuone väliseinä, Väliseinäharkko 88 mm

Kosteat tilat: Sauna-pesuhuone, Väliseinäharkko 88 mm, Sauna-Satu-eristys

D8.21.33.41.54.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, EPS-eristys, pintavalu, Siporex-runko 375

D1.M01.13.12.03.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Puurunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, puurunko, puuverhous

D1.M01.12.01.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Puurunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, puurunko, puuverhous

D1.M01.11.01.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Siporex-runko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, Siporex-runko 150 mm, puuverhous

D1.M05.11.11.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Tiilirunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, tiilirunko, tiiliverhous

D1.M01.11.31.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Ontelolaatta alapohja

Harkkoperustus, ontelolaatta alapohja, EPS-eristys, pintalaatta 80 mm, Ryömintätila, tiiliverhous

D1.R05.52.01.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Tiilirunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, tiilirunko, puuverhous

D1.M01.11.31.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Tiilirunko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, tiilirunko, tiiliverhous

D1.M01.12.31.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Siporex-runko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, Siporex-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.M05.11.11.02.pdf
Kosteat tilat

Sauna-kuivatila väliseinä, Siporex-väliseinälaatta

Kosteat tilat: Sauna-kuivatila, siporex-väliseinälaatta, Sauna-Satu-eristys

D8.21.32.41.53.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Ontelolaatta alapohja

Harkkoperustus, Ontelolaatta alapohja, EPS-eristys, pintalaatta 80 mm, ryömintätila, puuverhous

D1.R05.52.01.01.pdf
Kosteat tilat

Sauna-pesuhuone väliseinä, NRT-tiili

Kosteat tilat: Sauna-pesuhuone, NRT-tiili 270x130x75, Sauna-Satu-eristys

D8.21.33.41.52.pdf
Kosteat tilat

Sauna-pesuhuone väliseinä, MRT-tiili

Kosteat tilat: Sauna-pesuhuone, MRT-tiili 285x85x85, Sauna-Satu-eristys

D8.21.33.41.55.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, Siporex-runko, tiiliverhous

D1.M01.14.11.02.pdf
Kosteat tilat

Sauna-kuivatila väliseinä, puurunko

Kosteat tilat: Sauna-kuivatila, Puurunko, Sauna-Satu-eristys

D8.21.32.41.51.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, Siporex-runko, tiiliverhous

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, EPS-eristys, Siporex-runko 150 mm, Tiiliverhous

D1.M02.11.11.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, siporex-runko, puuverhous

D1.M01.14.11.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Kellarillinen + puurunko

Harkkoperustus, Kellarillinen perustus, puurunko, tiiliverhous

D1.K05.71.01.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Harkkorunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, harkko-runko 150 mm, puuverhous

D1.M05.11.21.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Harkkorunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, harkko-runko 150 mm, puuverhous

D1.M05.11.21.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Siporex-runko 150 mm, MV, Tiiliverhous

D1.M01.13.11.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Harkkorunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, harkko-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.M05.11.21.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Kellarillinen + tiilirunko

Harkkoperustus, kellarillinen perustus, tiilirunko 130mm, tiiliverhous

D1.K05.71.31.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Ontelolaatta + tiilirunko

Harkkoperustus, ontelolaatta, EPS, Pintalaatta 80 mm, ryömintätila, tiilirunko 130 mm, tiiliverhous

D1.R05.52.31.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, EPS, pintavalu, Siporex-runko, tiiliverhous

D1.M01.13.11.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Puurunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, puurunko, tiiliverhous

D1.M05.11.01.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + harkkorunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, harkko-runko, puuverhous

D1.M01.14.21.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Ontelolaatta + Tiilirunko

Harkkoperustus, ontelolaatta, EPS, pintalaatta 80 mm, ryömintätila, tiilirunko 130 mm, puuverhous

D1.R05.52.31.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, siporex-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.M01.11.11.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Kellarillinen + tiilirunko

Harkkoperustus, kellarillinen perustus, tiilirunko, puuverhous

D1.K05.71.31.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Siporex-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.M01.12.11.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Siporex-runko 150 mm, tiiliverhous

D1.M01.12.11.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu kantava laatta, 160 mm + harkkorunko

Reunavahvistettu kantava laatta 160 mm, EPS-eristys, pintavalu, harkko-runko, tiiliverhous

D1.M01.14.21.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Ontelolaatta + Lämpöharkkorunko

Harkkoperustus, ontelolaatta, EPS, Pintalaatta 80 mm, lämpöharkkorunko 350 mm

D1.R05.52.22.03.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 80 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 80 mm, siporex-runko 150 mm, puuverhous

D1.M01.11.11.01.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, Siporex-runko, puuverhous

Soklex-perustus, maavarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, Siporex-runko 150 mm, puuverhous

D1.M02.11.11.01.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta ,100 mm + Siporex-runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta 100 mm, Siporex-runko 150 mm, puuverhous

D1.M01.12.11.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Tiilirunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, tiilirunko, puuverhous

D1.M05.11.31.01.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Kellarillinen + Harkkorunko

Harkkoperustus, kellarillinen perustus, harkko-runko 350 mm

D1.K05.71.22.03.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Kellarillinen + Puurunko

Harkkoperustus, kellarillinen perustus, puurunko, puuverhous

D1.K05.71.01.01.pdf
Kosteat tilat

Sauna-kuivatila väliseinä, väliseinäharkko 88 mm

Kosteat tilat: Sauna-kuivatila, väliseinäharkko 88 mm, Sauna-Satu-eristys

D8.21.32.41.54.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Ontelolaatta, Harkko, tiiliverhous

Soklex-perustus, ontelolaatta-alapohja, EPS, Pintalaatta 80 mm, ryömintätila, harkko 150 mm, Tiiliverhous

D1.R02.52.21.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Tiilirunko

Harkkoperustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, tiilirunko, tiiliverhous

D1.M05.11.31.02.pdf
Perustus + runko

Reunavahvistettu maanvarainen laatta, 100 mm + Puurunko

Reunavahvistettu maavarainen laatta 100 mm, EPS-eristys, pintavalu, puurunko, puuverhous

D1.M01.13.01.01.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Ontelolaatta, Lämpöharkko

Soklex-perustus, ontelolaatta 200 mm, EPS, Pintalaatta 80, ryömintätila, lämpöharkko 350

D1.R02.52.22.03.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, Puurunko, tiiliverhous

Soklex-perustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, puurunko, tiiliverhous

D1.M02.11.01.02.pdf
Perustus + runko

Harkkoperustus, Maanvarainen laatta 80 mm + Lämpöharkko

Harkkoperustus, maavarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, lämpöharkko 350 mm, kolmikerrosrappaus

D1.M05.11.22.03.pdf
Kosteat tilat

Sauna-kuivatila väliseinä NRT-tiili

Kosteat tilat: Sauna-kuivatila, NRT-tiili 270x130x75, Sauna-Satu-eristys

D8.21.32.41.52.pdf
Kosteat tilat

Sauna-kuivatila väliseinä, MRT-tiili

Kosteat tilat: Sauna-kuivatila, MTR-tiili 285x85x85, Sauna-Satu-eristys

D8.21.32.41.55.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Ontelolaatta, Puurunko, tiiliverhous

Soklex-perustus, ontelolaatta 200 mm, EPS, pintalaatta 80, ryömintätila, puurunko, tiiliverhous

D1.R02.52.01.02.pdf
Alapohja

Alapohja, Puurakenteinen, ryömintätila

Alapohja, puurakenteinen, kantava alapohja, levylattia, ryömintätila

D2.R41.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Ontelolaatta, Tiilirunko, tiiliverhous

Soklex-perustus, ontelolaatta-alapohja, EPS, pintalaatta 80 mm, ryömintätila, tiili-runko 130 mm, tiiliverhous

D1.R02.52.31.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta Tiilirunko, puuverhous

Soklex-perustus, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys, tiilirunko, puuverhous

D1.M02.11.31.01.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Maanvarainen laatta, Tiilirunko, tiiliverhous

Soklex-perustus, maavarainen laatta, EPS-eristys, tiilirunko, tiiliverhous

D1.M02.11.31.02.pdf
Perustus + runko

Soklex-perustus, Ontelolaatta, Tiili, puuverhous

Soklex-perustus, ontelolaatta-alapohja, EPS, pintalaatta 80 mm, ryömintätila, tiili 130 mm, puuverhous

D1.R02.52.31.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Siporex-harkko + verkotettu kolmikerrosrappaus

Ulkoseinä, Siporex-harkko 375 + verkotettu kolmikerrosrappaus

D3.12.03.pdf
Alapohja

Alapohja, Siporex-elementti, ryömintätila

Alapohja, Siporex-elementti 250 mm, EPS 100 mm, pintabetoni 80 mm, ryömintätila

D2.R32.pdf
Alapohja

Alapohja, Siporex-elementti, ryömintätila

Alapohja, Siporex-elementti 250 mm, EPS 100 mm, ryömintätila

D2.R31.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Siporex-harkko + puuverhous

Ulkoseinä, Siporex-harkko 150 mm, vuorivilla 100 mm, WPS 3, puuverhous

D3.11.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Siporex-harkko + tiiliverhous

Ulkoseinä, Siporex-harkko 150 mm, vuorivilla 100 mm, WPS 3, tiiliverhous

D3.11.02.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, kipsilevykatto, kolmiorimakate

D5.02.22.31.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, kolmiorimakate

D5.02.21.31.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, kipsilevykatto, kolmiorimakate

D5.01.22.31.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiilikate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, kipsilevykatto, tiilikate

D5.02.22.31.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, kipsilevykatto, bitumipaanukatto

D5.02.22.31.43.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Puurunko + puuverhous

Ulkoseinä, Runko 50x150 + vuorivilla, koolaus 50x50 + vuorivilla, tuulensuojalevy, puuverhous

D3.04.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Puurunko + puuverhous

Ulkoseinä, runko 50x125 + vuorivilla, koolaus 50x50 + vuorivilla, WPS 3, puuverhous

D3.01.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Siporex-harkko + puuverhous

Ulkoseinä, Siporex-harkko 250 mm, tuulensuojaeriste 70 mm, puuverhous

D3.13.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Puurunko + tiiliverhous

Ulkoseinä, Runko 50x150 + vuorivilla, koolaus 50x50 + vuorivilla, tuulensuojalevy, tiiliverhous

D3.04.02.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, kipsilevykatto, kiviteräskate

D5.02.22.31.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, kipsilevykatto, tiivissaumakate

D5.02.22.31.44.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiilikate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, tiilikate

D5.02.21.31.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, bitumipaanukatto

D5.02.21.31.43.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiilikate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, kipsilevykatto, tiilikate

D5.01.22.31.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, kiviteräskate

D5.02.21.31.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kolmiorimakatto

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, kolmiorimakatto

D5.01.21.31.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, kipsilevykatto, bitumipaanukatto

D5.01.22.31.43.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Siporex-harkko + tiiliverhous

Ulkoseinä, Siporex-harkko 250 mm, Tuulensuojaeriste 70 mm, tiiliverhous

D3.13.02.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, tiivissaumakate

D5.02.21.31.44.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, kipsilevykatto, kiviteräskate

D5.01.22.31.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, kipsilevykatto, tiivissaumakate

D5.01.22.31.44.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Puurunko + tiiliverhous

Ulkoseinä, runko 50x125 + vuorivilla, koolaus 50x50 + vuorivilla, WPS 3, tiiliverhous

D3.01.02.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiilikate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, tiilikate

D5.01.21.31.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, bitumipaanukatto

D5.01.21.31.43.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, kiviteräskate

D5.01.21.31.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kipsilevykatto, tiivissaumakate

D5.01.21.31.44.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Harkkorunko + puuverhous

Ulkoseinä, harkko-runko 150 mm, vuorivilla 100 mm, WPS 3, puuverhous

D3.21.01.pdf
Alapohja

Alapohja, Kantava teräsbetonilaatta, maata vasten

Alapohja, kantava teräsbetonilaatta 160 mm, pintabetoni 80 mm, maata vasten valettu

D2.M14.pdf
Alapohja

Alapohja, Ontelolaatta, ryömintätila

Alapohja, ontelolaatta 200 mm, EPS 150 mm, Pintabetoni 80 mm, ryömintätila

D2.R52.pdf
Alapohja

Alapohja, Maanvarainen laatta 100 mm

Alapohja, maanvarainen laatta 100 mm, EPS 100 mm, pintabetoni 80 mm

D2.M13.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Harkkorunko + tiiliverhous

Ulkoseinä, harkko-runko 150 mm, vuorivilla 100 mm, WPS 3, tiiliverhous

D3.21.02.pdf
Alapohja

Alapohja, Puurakenteinen, ryömintätila

Alapohja, puurakenteinen, kantava alapohja, puulattia, ryömintätila

D2.R42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, kolmiorimakate

D5.02.22.32.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, panelikatto, kolmiorimakate

D5.01.22.32.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, kolmiorimakate

D5.02.21.32.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiilikate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, tiilikate

D5.02.21.32.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, bitumipaanukatto

D5.02.22.32.43.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kolmiorimakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, kolmiorimakate

D5.01.21.32.45.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiilikate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, panelikatto, tiilikate

D5.01.22.32.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, panelikatto, bitumipaanukatto

D5.01.22.32.43.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiilikate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, tiilikate

D5.02.22.32.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, bitumipaanukatto

D5.02.21.32.43.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, kiviteräskate

D5.02.21.32.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, tiivissaumakate

D5.02.22.32.44.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300, panelikatto, kiviteräskate

D5.01.22.32.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, kiviteräskate

D5.02.22.32.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 100 mm + puhallusvilla 300 mm, panelikatto, tiivissaumakate

D5.01.22.32.44.pdf
Yläpohja

Yläpohja, saksiristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, saksiristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, tiivissaumakate

D5.02.21.32.44.pdf
Alapohja

Alapohja, Maanvarainen laatta 80 mm

Alapohja, maanvarainen laatta 80 mm, EPS-eristys

D2.M11.pdf
Alapohja

Alapohja, Maanvarainen laatta 100 mm

Alapohja, maanvarainen laatta 100 mm, EPS-eristys

D2.M12.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiilikate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, tiilikate

D5.01.21.32.41.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Bitumipaanukatto

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, bitumipaanukatto.

D5.01.21.32.43.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Poltettu tiili + puuverhous

Ulkoseinä, poltettu tiili 130 mm, mineraalivilla 100 mm, TSL 50 mm, puuverhous

D3.31.01.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Kiviteräskate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, kiviteräskate

D5.01.21.32.42.pdf
Yläpohja

Yläpohja, suora ristikko, Tiivissaumakate

Yläpohja, suora ristikko. Tehdasvalmisteinen ristikko, vuorivilla 350 mm, panelikatto, tiivissaumakate

D5.01.21.32.44.pdf
Väliseinät

Väliseinät, kaksoispuurunko

Väliseinät, kaksoispuurunko 45x70 mm, vuorivilla, 2-kertainen kipsilevy, ei kantava

D6.10.03.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Höylähirsi + ulkoverhouspaneeli

Ulkoseinä, höylähirsi 95x170, pystykoolaus 42x95 + vuorivilla 100mm, Tuulensuojaeriste 45 mm, Ulkoverhouspaneeli

D3.41.01.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Höylähirsi + sisäverhouspaneeli

Ulkoseinä, höylähirsi 95x170, vuorivilla 2x70 mm, sisäverhouspaneeli

D3.41.04.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Tiilirunko + tiiliverhous

Ulkoseinä, tiilirunko 130 mm, vuorivilla 1254 mm, WPS 3, Tiiliverhous

D3.31.02.pdf
Väliseinät

Väliseinät, siporex

Väliseinät, Siporex-väliseinälaatta 100x575x575xmm, ei kantava

D6.10.11.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Lakka-harkko + kolmikerrosrappaus

Ulkoseinä, Lakka-harkko EKO-350 mm, kolmikerrosrappaus

D3.22.03.pdf
Väliseinät

Väliseinät, Siporex

Väliseinät, Siporex-väliseinälaatta 88x575x575xmm, ei kantava

D6.10.12.pdf
Väliseinät

Väliseinät, puurunko

Väliseinät, puurunko 45x70 mm, vuorivilla, ei kantava

D6.10.01.pdf
Väliseinät

Väliseinät, puurunko

Väliseinät, puurunko 45x70 mm, vuorivilla, 2-kertainen kipsilevy, ei kantava

D6.10.02.pdf
Väliseinät

Väliseinät, puurunko

Väliseinät, puurunko 45x70 mm, ei kantava

D6.10.04.pdf
Väliseinät

Väliseinät, väliseinäharkko

Väliseinät, väliseinäharkko 88 mm, ei kantava

D6.10.21.pdf
Väliseinät

Väliseinät, MRT-tiili

Väliseinät, MRT-tiili 285x85x85, ei kantava

D6.10.31.pdf
Väliseinät

Väliseinät, NRT-tiili

Väliseinät, NRT-tiili 270x130x75, ei kantava

D6.10.32.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Pyöröhirsi

Ulkoseinä, pyöröhirsi 230 mm

D3.43.04.pdf
Ulkoseinä

Ulkoseinärakenne, Lamellihirsi

Ulkoseinä, lamellihirsi 205x220

D3.42.04.pdf