Millä puu kannattaa käsitellä? - Lue Museoviraston asiantuntijan vinkit

Mihin puunsuoja-aineita tarvitaan, vain tarvitaanko? Museoviraston asiantuntija kertoo erilaisista puunsuojauksen tavoista.

Toisin kuin moni rakentaja ja remontoija saattaa kuvitella, puun käsittely ei läheskään aina olisi tarpeen.

– Rautakaupassa halutaan luonnollisesti myydä homeenestoainetta joka lähtöön. Puu voi kuitenkin harmaantua kauniisti ilman käsittelyaineita. Maalaaminenkaan ei ole pakollinen asia joka kohteessa, Seurasaaren ulkomuseossa työskentelevä Museoviraston rakennuskonservaattori Erkka Pajula huomauttaa.

Museovirasto ei käytä enää maalaamattomiin julkisivulaudoituksiin tai hirsiseiniin minkäänlaisia puunsuoja-aineita.

– Lautaseinä ei lahoa. Ulkomaalit ovat alun perin tulleet markkinoille pitkälti ulkonäöllisistä syistä. Käsittelemättömästä seinälaudasta voi kulua sadassa vuodessa noin viisi millimetriä auringon uv-säteilyn, sateen ja tuulen seurauksena. Jos puu päässee kuivumaan sateen jälkeen, lahoamisprosessi ei pääse käyntiin.

Luonnomukaisuus on yksi kantava teema Museoviraston restaurointiprojekteissa. Tavallinen remontoija ei välttämättä ajattele luonnonmukaisten materiaalien mahdollisuuksia. Pajula nostaa esimerkiksi terassin rakentamisen. Moni rakentaja suosii painekyllästettyä puuta, vaikka luonnomukaisin tapa olisi tehdä terassi siperianlehtikuusesta.

– Se on paitsi ekologinen, myös kestävä, koska puun oma pihka ja hartsi tekevät materiaalista hyvin pitkälti lahonkestävän. Toki se on kalliimpaa kuin painekyllästetty puu, mutta käsittelyaineita ei tarvita.

”Välillä pitää hyväksyä lahoaminen”

Museovirastossa pyritään välttämään homeenestoaineita aina kun se on mahdollista. Tavoitteena on suojata puu mahdollisimman luonnonmukaisilla keinoilla.

– Välillä pitää vain hyväksyä se tosiasia, että puu lahoaa, jos se on huonoissa olosuhteissa. Silloin pyrimme vaikuttamaan olosuhteisiin ja käytämme rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman hyvälaatuista puuta.
Eräs tapa estää lahoamista on käyttää männyn sydänpuuta, jonka käyttö ehti unohtua kyllästysaineiden käytön aikakaudella. Nyt kun kyseiset aineet ovat enimmältä osin kiellettyjä, laadukkaan puun arvo on tunnistettu rakentamisessa uudelleen.

Pajulan mukaan männyn sydänpuun hienous on sen sisältämä hartsi, joka suojaa puuta laholta ja estää kosteuden pääsyn puun sisään. Puu säilyttää myös muotonsa erinomaisesti.

– Myös kataja on hyvä materiaali, koska se on niin ikään hartsipitoinen eikä laho kovinkaan helposti. Siksi sitä on ennen vanhaan käytetty yleisesti aidanseipäiden materiaalina, Pajula jatkaa ja nostaa listalle myös suokuusen, joka kasvaa hitaasti, minkä ansiosta siitä tulee tiivissyinen. Tämän vuoksi se kestää paremmin lahoa.

Museovirasto julkaisee tammikuun aikana korjaustaito.fi -verkkosivuston, jonne kootaan rakennusperinnön hoitoa koskevia neuvoja ja vinkkejä, aihetta käsitteleviä blogeja ja videoita sekä muun muassa viraston perinteiset korjauskortit.

Vesiohenteiset käsittelyaineet

Osa rakentajista käsittelee hirsirakennukset rautasulfaatilla, jotta hirsi harmaantuisi mahdollisimman nopeasti. Toiselta nimeltään rautavihtrilli on homesuoja, jota käytetään myös punamultamaaleissa. Se on jauhe, joka sekoitetaan veteen.

Erkka Pajulan mukaan harmaantumisprosessi on nopeampi kuin ilman ainetta, mutta hän ei pidä sen käyttöä tarpeellisena.

– Se on sinänsä turhaa, koska rakennus harmaantuu muutenkin muutamissa vuosissa. Jos osaa katsoa rautasulfaatin lopputulosta tarkemmin, se tekee hirren ulkonäöstä liian tasaisen harmaan.

Roslagin mahonki

Suomessa Roslagin mahonkia on käytetty etenkin veneiden puunsuojauksessa 1700-luvulta saakka. Veneiden käsittelyssä sitä on suosittu, koska aine tekee pinnasta öljyisen. Roslagin mahongin sekoitussuhde on kolmasosa tervaa, kolmasosa puutärpättiä ja kolmasosa vernissaa eli pellavaöljyä. Luontaisesti ruskean sävyistä ainetta voi sävyttää eri pigmenteillä. Kaupallisiin tuotteisiin on useimmiten lisätty homeenestoaineita. Museovirasto käyttää ainetta lähinnä ulkona sijaitsevissa puuportaissa. Niille käsittely voi antaa 2-5 vuotta lisää elinkaarta, jos käsittely tehdään heti rakennusvaiheessa.

– Aine antaa muutaman vuoden lisäaikaa, koska käsittelyn ansiosta puu hylkii vettä. Jos sääolosuhteet ovat ihanteelliset, aine kuivuu muutamassa päivässä tai vähintään viikossa, Pajula selvittää.

Homeenestoaineet

Boracol on homeenestoaine, jonka käyttö on vähentynyt viime vuosina. Sitä suositaan lähinnä kohteissa, jotka ovat kosketuksissa maakosteuden kanssa kuten aitaseipäissä. Myös Novitrol-sarjasta löytyy vastaavia aineita.

– Perinteinen menetelmä suojata aidanseipäät homeelta on hiiltää ne polttamalla nuotiossa tai kaasuliekillä. Sen jälkeen pinta ei ime vettä, Pajula kertoo.

Terva

Tervaa käytetään lähinnä kattoihin, varsinkin kirkkojen paanukattoihin. Ensimmäinen tervauskerta imeytyy enimmäkseen puun sisään ja seuraavilla kerroksilla materiaalin pintaan alkaa muodostua paksu vettä hylkivä kalvo, joka suojaa myös auringolta. Kirkkohallituksen ohjeessa edellytetään, että sen hallinnassa olevien kirkkojen paanukatot käsitellään vain kotimaisella mäntytervalla. Pärekattojen käsittelyyn terva ei kuitenkaan sovellu.

– Jos kyseessä on paanukatto, se olisi hyvä tervata aluksi vähintään kahden vuoden välein, Pajula sanoo.

VTT on tutkinut aikanaan lahonesto-ominaisuuksia laboratorio-olosuhteissa, jossa tervattu puupala asetettiin petrimaljaan. Tutkimuksessa selvisi, että tervatun puun pinnalla kasvoi lahottajasientä.

– Tässä mielessä terva ei ole kovin kummoinen lahonestäjä vaan sillä estetään veden imeytyminen puuhun sekä auringon puuta kuluttavaa vaikutusta. Paljon on kiinni siitä, mihin tervaa käytetään. Jos kyse on paanukatosta, säännöllinen tervaus lisää katon elinkaarta jopa sata vuotta.

Eläköön terva ry:n puheenjohtaja Ilkka Pollari on perehtynyt tervan käyttöön ja tuotantoon Suomessa.

– Terva on nousemassa uuteen asemaan myös vihreillä arvoilla mitattuna. Lisäksi siinä on tuoksu, jota halutaan moniin saunarakennuksiin ja venevajoihin.

Tervatuotteissa voi olla merkittäviä eroja. Niiden vertailu voi olla hankalaa, koska ison ulkopinnan käsittelyyn vaikuttaa moni tekijä, kuten tervattavan pinnan ominaisuudet, käsittely-ympäristön lämpötila ja kosteus, edelliset suojauskerrokset ja tervan lämpötila.

– Parhaana tervana pidetään hautapoltettua tai bunkkerissa poltettua mäntytervaa. Muita tervalaatuja ei perinnekohteissa oikeastaan käytetä, Pollari sanoo.

Suurin osa Suomessa myytävästä tervasta tuodaan maahan muun muassa Kiinasta ja Turkista. Kyse on sekapuutervasta, jonka alkuperästä ei välttämättä edes ole tarkkaa tietoa.

– Ruotsalaiset toimijat tuovat tervatuotteita Eurooppaan ja Suomeen niitä ostetaan ruotsalaisten tukkurien kautta. Kokemukset ulkomaisista tervoista vaihtelevat. Joskus lopputulos on hyvä, joskus terva ei kiinnity pintaan olleenkaan, Pollari jatkaa.

Suomen oma tervatuotanto ei riitä kattamaan kysyntää. Sen tuotanto on Pollarin mukaan valitettavan harvoissa käsissä. Suurin tuottaja on Topi Hakkaraisen perustama Saarijärven Hautaterva. Se on Pollarin mukaan ainoa kotimainen yritys, joka tuottaa merkittäviä tervamääriä säännöllisesti, lähes 10 tonnia vuodessa. Suomessa käytetään tervaa yli 50 tonnia vuodessa, josta kotimainen tuotanto kattaa noin puolet.

Pähkinänkuoressa

Museovirastossa pyritään välttämään homeenestoaineita aina kun se on mahdollista. Tavoitteena on suojata puu mahdollisimman luonnonmukaisilla keinoilla.

Osa rakentajista käsittelee hirsirakennukset rautasulfaatilla, jotta hirsi harmaantuisi mahdollisimman nopeasti. Asiantuntijan mukaan ainetta ei läheskään aina tarvita.

Tervalla estetään veden imeytyminen puuhun sekä auringon puuta kuluttavaa vaikutusta.
Parhaana tervana pidetään hautapoltettua tai bunkkerissa poltettua mäntytervaa.

Museovirasto julkaisee tammikuun aikana korjaustaito.fi -verkkosivuston, jonne kootaan rakennusperinnön hoitoa koskevia neuvoja ja vinkkejä.


 
Päivitetty
13.1.2022