Hiipivä korroosio uhkaa betonijulkisivuja
– Seurauksena voi olla kallis remontti

Betoniteräskorroosio voi pahimmillaan ruostuttaa rakenteen sisällä olevan teräksen. Pitkälle edetessään julkisivu saatetaan joutua uusimaan kokonaan.
 

Kuva: RaksystemKuva: Raksystem

Rapautuminen ja teräskorroosio ovat merkittävimmät julkisivujen vauriotekijät. Erityisen alttiita vaurioille julkisivut ovat Suomen rannikkoseuduilla, missä viistosateet aiheuttavat rakennuksille enemmän kuormitusta. Tällöin kosteustasorasitus lisääntyy ja rakennukselle on odotettavissa suurempia ja nopeammin vastaan tulevia korjaustarpeita. Viistosateen vaikutuksesta seinälle muodostuu vesikalvo.
 

Mikä betoniteräskorroosio?

Betoniteräskorroosiolla tarkoitetaan ilman hiilidioksidin aiheuttamaa betonin neutralisoitumisreaktiota, joka etenee hiljalleen betonin pinnasta syvemmälle betoniin. Kosteusrasitus pahentaa riskiä. Betoni on huokoista ja voi imeä sisäänsä runsaasti vettä. Ruostuminen on mahdollista, kun korroosio etenee betonissa teräkseen asti.

– Siihen asti betoni suojaa terästä, on betoni miten märkää tahansa, Raksystemsin kuntotutkija Santtu Suvanen kertoo.

Edellä kuvatun karbonatisoitumisen etenemisvauhti on pitkälti kiinni rakennuksen julkisivussa käytetyn betonin laadusta. Reaktio voi edetä pari millimetriä tai jopa kymmenen milliä vuosikymmenessä.

– Karbonatisoitumisnopeus riippuu betonin ominaisuuksista. Alttiimpia ovat ennen 90-lukua rakennetut julkisivut, joskin yksittäisiä poikkeamia löytyy myös uudemmista kohteista. Ennen 90-lukua on käytetty muun muassa nykytuotantoon verrattuna heikkolujuuksisempia betonilaatuja ja laatuvaihtelua on enemmän, Suvanen selvittää.
 

Alaspäin valetut pinnat erityisen riskialttiita

Pahimmillaan karbonatisoituneessa ja kastuneessa betonirakenteessa sisällä oleva betoniteräs alkaa ruostua. Pitkällä aikavälillä päällä oleva betonipeite alkaa teräksen ruostumisen seurauksena halkeilla, jolloin korjaustarve on jo selvästi havaittavissa. Tällainen vaurio on mahdollista korjata, mutta se edellyttää teräksen paljastamisen, puhdistamisen, ruostesuojauksen ja vauriokohdan laastipaikkauksen. Suvasen mukaan on tapauksia, joissa julkisivua ei enää kannata korjata vaan se joudutaan uusimaan kokonaan.

Betoniterästen korroosion taustalla on usein se, että teräs on jäänyt rakennusvaiheessa liian lähelle betonin pintaa. Jos korjauksia ei tehdä, vauriot laajenevat vuosien mittaan ja liian pitkälle vaurioituneita rakenteita ei enää kannata korjata.

Betoniteräskorroosion kannalta erityisen riskialttiita rakenteita ovat alaspäin valetut betonipinnat kuten parvekelaattojen alapinnat sekä uritetut tai voimakkaasti harjatut pinnat. Riski on myös ohuissa ja runsaasti raudoitetuissa rakenteissa, kuten parvekekaiteissa, joiden rakennevahvuus oli aikoinaan alle 60 millimetriä.

Korroosiota aiheuttavat myös kloridit. Ennen 80-lukua klorideja käytettiin muun muassa elementtituotannossa kiihdyttimissä ja pakkas- ja työmaavaluissa.
 

Huokoisuus voi aiheuttaa ongelmia

Betoniteräskorroosio on vain yksi julkisivujen vauriomekanismi. Suvanen tutkii työssään myös pakkasrapautumista, jossa betonin huokoisverkostossa oleva vesi jäätyy ja aiheuttaa halkeamia betonissa. Laaja-alaisesti rapautunut betoni on mahdotonta korjata.

Huokoisuus on yksi merkittävimmistä betonin materiaaliominaisuuksista, joka voi aiheuttaa ongelmia julkisivuissa. Haitalliset aineet pääsevät herkemmin tunkeutumaan huokoiseen materiaaliin.
– Lisäksi betonin vetolujuus ja vetomuutoskyky ovat lähtökohtaisesti vaatimattomia, Suvanen huomauttaa.

Betonin vesisementtisuhde vaikuttaa oleellisesti rapautumista edistävään veden läpäisevyyteen. Suvasen mukaan sen olisi syytä olla mahdollisimman alhainen, kun tavoitellaan hyvää säilyvyyttä.

1980-luvun alusta lähtien ulkobetonirakenteilta on vaadittu pakkasenkestävyyttä parantavaa suojahuokostusta. Suojahuokostuksen ajatuksena on, että huokosverkostossa oleva vesi pääsee jäätyessään laajenemaan hallitusti ilman, että betoni alkaa halkeilla.

– Suojahuokostuksen osalta on onnistuttu vaihtelevasti, ja epäonnistumisia on ollut vielä viime aikoinakin. Toisaalta vanhemmissakin rakenteissa pakkasenkestävyys voi olla hyvällä tasolla muun muassa luonnollisen huokostuksen ja betonin tiiveyden ansiosta, Suvanen kertoo.
 

Missä vaiheessa kuntotutkimuskartoitus?

Kiinteistöjen kunnossapito on järkevää toteuttaa ennakoidusti. Tavanomaisesti taloyhtiössä on tunnistettu jonkinlainen korjaustarve, jonka pohjalta tutkimukset teetetään. Kuntotutkimuksessa selvitetään lähinnä sitä, mikä on järkevä korjaustapa.

– Rakennetyypistä riippuen kuntotutkimustarkastusta olisi hyvä alkaa suunnitella 20-30 vuotta kohteen valmistumisen jälkeen, Suvanen sanoo.

Poikkeuksena ovat ohutrappaukset, joita olisi Suvasen mukaan syytä alkaa tarkastella huolellisemmin jo ennen kymmenen vuoden ikää. Ohutrappauksia alettiin suosia viitisentoista vuotta sitten ja jo nyt niissä on havaittu korjaustarpeita.

Kuntotutkimuksessa selvitetään muun muassa raudoitteiden korroosiota, betonin rapautumista, kiinnitysten ja kannatusten tilaa sekä halkeilua ja erilaisia muodonmuutoksia. Suvasen mukaan kuntotutkimuksen järkevä toteutusajankohta vaihtelee paljon eri rakennetyyppien mukaan. Paras aika tutkimukseen kuuluvien kenttätöiden tekemiseen on keväästä alkusyksyyn.

Kuva: RaksystemKuva: Raksystem

Kuntotutkimuksessa selvitetään ensin tutkittavat rakennetyypit. Sen jälkeen tehdään tutkimussuunnitelma, jossa päätetään rakennetyyppikohtaisesti tutkimuksen tarkempi sisältö näytemäärineen ja laboratorioanalyysitarpeineen.

Peruskokoisessa kerrostaloyhtiössä kenttätutkimus kestää tyypillisesti yhden työpäivän. Mahdolliset rakennenäytteet lähetetään laboratorioon analysointia varten. Laboratoriotutkimuksissa selvitetään esimerkiksi betonin vetolujuutta, betonin tai laastin mikrorakennetta, betonin kloridipitoisuutta ja mahdollisia rakenteissa olevia haitta-aineita.

Eristeet vaihtoon samalla?

Teräskorroosio ja rapautuminen aiheuttavat aniharvoin ongelmia julkisivujen kiinnitysrakenteisiin. Tällöin vauriot ovat edenneet yleensä jo huomattavan pitkälle.

– Lähtökohtaisesti rakenteisiin on suunniteltu sen verran varmuutta, että harvoin tulee ilmi sellaisia vaurioita, jotka vaarantaisivat rakenteiden kiinnityksiä. Sehän olisi jo hengenvaarallista, Suvanen toteaa.

Korjaustarpeen suunnittelussa arvioidaan yleensä myös eristeiden vaihtamisen tai lisäämisen tarpeellisuutta.

– Pelkästään lämmöneristyskyvyn parantamiseksi peittävää korjausta ei tavallisesti tehdä. Kyseisissä kohteissa on sen verran pitkälle edenneitä vaurioita, että säilyttävän korjauksen toteuttaminen ei ole enää järkevää.

Peittävällä korjauksella viitataan remonttiin, jossa vanhan rakenteen päälle asennetaan lisäeriste ja julkisivu uusitaan kokonaisuudessaan.

Julkisivun peruskorjauksen hinta tuhannen julkisivuneliön taloyhtiölle on noin 100 000 euroa. Eristeiden lisääminen (peittävä korjaus) lisää kustannuksia vähintään toisella mokomalla. Jos tutkimuksissa päädytään kokonaisvaltaiseen uusimiseen, loppulasku voi olla 500 000 euroa.
 

Lyhyesti:

  • Betoniteräskorroosiolla tarkoitetaan ilman hiilidioksidin aiheuttamaa betonin neutralisoitumisreaktiota, joka etenee hiljalleen betonin pinnasta syvemmälle betoniin.
  • Karbonatisoitumisen etenemisvauhti on pitkälti kiinni rakennuksen julkisivussa käytetyn betonin laadusta.
  • Betoniterästen korroosion taustalla on usein se, että teräs on jäänyt rakennusvaiheessa liian lähelle betonin pintaa.
  • Betoniteräskorroosion kannalta erityisen riskialttiita rakenteita ovat alaspäin valetut betonipinnat kuten parvekelaattojen alapinnat sekä uritetut tai voimakkaasti harjatut pinnat.
  • Kuntotutkimustatarkastusta olisi hyvä alkaa suunnitella 20-30 vuotta kohteen valmistumisen jälkeen. Poikkeuksena ovat ohutrappaukset, joita olisi syytä alkaa tarkastella huolellisemmin jo ennen kymmenen vuoden ikää.

 
Päivitetty
2.12.2021