Korona ei ole ollut pelkkä peikko: Näin pandemia on parantanut työmaiden arkea

Työmaiden hygieniataso on parantunut, digitaaliset työvälineet säästävät aikaa ja töihin ei tulla enää kipeänä läheskään niin usein kuin aikaisemmin.

Monella työmaalla hygieniaohjeistuksia on tiukennettu selvästi korona-aikana. Se on saattanut tarkoittaa esimerkiksi sosiaalitilojen siisteyden ja hygieenisyyden ottamista tarkasteluun osana työmaan viikkomittausta, kuten YIT:n työmailla. YIT käytti apuna myös koronakoiria, joiden avulla pyrittiin löytämään koronaviruksen oireettomia kantajia.

– Näemme selvästi, että työmaiden siisteyteen ja hygieniaan on tullut parannusta korona-aikana, vaikka parannettavaa onkin edelleen, vastaava lakimies Ville Wartiovaara Rakennusteollisuus RT:stä kertoo. Hänen mukaansa erityisesti sosiaalitiloja siivotaan nyt huolellisemmin kuin ennen koronapandemiaa.

Aikaisemmin rakennustyömaille tultiin flunssaisina, mutta korona-aika on tuonut lisää vastuullisuutta toimintaan.

"Vaikka kyse ei olisikaan koronasta, työkavereiden altistaminen sairauksille voi aiheuttaa sairauspoissaoloja ja sitä kautta viivästyttää työmaan valmistumista. Koronan myötä ihmiset ovat ottaneet tosissaan sen, että kun ollaan sairaita, sairastetaan eikä tulla töihin. Tämä tulee varmasti jäämään ihmisten mieliin myös koronan jälkeen."

Ville Wartiovaara, vastaava lakimies, Rakennusteollisuus RT

”Uudet kokouskäytännöt sujuvoittavat tekemistä”

Korona-aika on Wartiovaaran mukaan lisännyt yhteen puhaltamisen mentaliteettia työmailla. Tämä on parantanut yhteishenkeä ja erilaisten ongelmien selvittäminen on ollut helpompaa. Samalla uudenlaiset kokouskäytännöt ovat tulleet luontevaksi osaksi kokouskulttuuria.

YIT kertoo tiedotteessaan toteuttaneensa kaikki rakennushankkeiden viranomaiskatselmukset etänä. Jos viranomainen on edellyttänyt paikan päällä olemista, mukana ovat olleet vain projektipäällikkö, pääsuunnittelija, vastaava työnjohtaja ja viranomainen.

– Voi hyvin olla, että niin sanottu katselmuksen paperityö tehdään tulevaisuudessakin ainakin osittain etänä ja työmaalle mennään vain pienemmällä ydinporukalla, YIT:n rakennuttajapäällikkö Jarkko Mäenpää sanoo.

– Työmailla on aina tarkastuksia ja mittauksia, joita ei voi tehdä etänä. Toisaalta toimihenkilöt ovat aikaisemmin joutuneet keskeyttämään työpäivänsä kokousten takia. Nyt uuden kokouskäytännöt ovat sujuvoittaneet tekemistä. Jatkossakin tulee varmasti olemaan rutiininomaisia virtuaalisia kokouksia, jotka säästävät aikaa, Wartiovaara uskoo.

Pandemian myötä tarkastukset ja katselmukset on voitu tehdä useammin etänä ja pienemmällä porukalla kuin aiemminPandemian myötä tarkastukset ja katselmukset on voitu tehdä useammin etänä ja pienemmällä porukalla kuin aiemmin

Pikatestit tulossa työmaille

Wartiovaaran mukaan Rakennusteollisuus on käynyt keskusteluja viranomaisten kanssa mahdollisuudesta hyödyntää koronapikatestejä työmailla.

– Vielä testit eivät ole käytössä, mutta uskon, että vielä tämän epidemian aikana ne tulevat käyttöön jossain määrin työmaiden porteilla. Jos työmaalla on tartuntarypäs ja se joudutaan sulkemaan, pikatesteillä voisi nopeuttaa työmaan avaamista.

 
Päivitetty
27.8.2021