Nykyinen tapa rakentaa syö rahat, terveyden ja luonnonvarat

Arkkitehtiopiskelijat ja You Tell Me -kollektiivin jäsenet Matti Jänkälä, Emel Tuupainen ja Emma Savela esittivät keskustelua herättävän ja ajankohtaisen väitteen nykyaikaisen rakentamiskulttuurin vaikutuksista – Nykyinen tapa rakentaa syö rahat, terveyden ja luonnonvarat. Mitä valmistuvat arkkitehdit odottavat rakentamiselta tulevaisuudessa?

Arkkitehtiopiskelijoiden mukaan Suomessa on meneillään purkuaalto. 1970-luvun ja nuoremmatkin rakennukset ovat tulossa peruskorjausikään, ja useassa tapauksessa omistajat ja taloyhtiöt päätyvät korvaamaan olemassa olevan talon uusilla ”paremmilla” rakennuksilla. Rakennusjätteet päätyvät kuitenkin uudelleenkäytön sijaan kaatopaikoille, ja haitalliset materiaalit kerääntyvät luontoon. Vanhat rakennukset korvataan usein uusilla, jotka ovat energiatehokkaampia, mutta joiden käyttöikä on aivan yhtä lyhyt.

Kysymys kuuluukin: voidaanko tällaisella rakentamiskulttuurilla saavuttaa Suomen kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä?

Mikä on You Tell Me -kollektiivi?

Kollektiivin sanoin, You Tell Me on vertaisoppimiseen ja kriittiseen ajatteluun pohjaava opiskelijalähtöinen yhteisö. Sen tavoitteina on arkkitehtiopiskelijoiden, valmistuneiden arkkitehtien sekä muiden aiheista kiinnostuneiden tietoisuuden lisääminen vähemmälle huomiolle jääneistä tärkeistä arkkitehtuuriin ja rakentamiseen liittyvistä aiheista avoimen keskustelun kautta.

Kollektiivin jäsenten mielestä arkkitehdit pystyvät vaikuttamaan omalta osaltaan moniin asioihin, kuten rakennusten kestävyyteen ja pitkäikäisyyteen, joten arkkitehtien vastuu ja rooli on suuri. Kuitenkin rakentaminen on monien eri tahojen yhteistyötä ja kaikkien osapuolten arvot ja arvomaailma heijastuu rakentamisessa.

– Arkkitehdit eivät voi yksin ratkaista ilmastonmuutokseen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia, mutta me voimme tehdä osamme kunnolla ja vastuullisesti, kertovat Jänkälä, Tuupainen ja Savela.

– Opiskelijana on vielä vaikea sanoa mitään tarkemmin mutta korostaisin, että tarvitsemme tiedollisesti monipuolisempaa koulutusta, jotta ymmärrys kestävästä kehityksestä sekä kaupungin että rakennuksen tasolla olisi huomattavasti paremmin hallussa. Kaiken opetuksen tulisi pohjautua kestävään kehitykseen ja kestäviin tapoihin suunnitella, eikä niin, että kestävä kehitys on vain lisätty kappale tai komponentti muun opiskelun päälle, tähdentää Tuupainen.

Rakentamisessa valta ja vastuu jakautuvat monelle eri taholle eri suuruisina. Kaavoitus ohjaa rakentamista, tilaaja ja rakennuttaja päättävät mitä rakennetaan, urakoitsijat vastaavat vastuullisista toimintatavoista sekä ehkä tärkeimpänä ja vastuullisimpana poliittiset päättäjät luovat pojan kaikelle toiminnalle lainsäädännön ja päätösten kautta.

Päätöksillä ja lainsäädännöllä luodaan pelisäännöt rakennusalan toimijoille, ja poliittisella ohjauksella voidaan mahdollistaa kestävien valintojen toteutuminen. Opiskelijoiden mukaan kestäviä valintoja voitaisiin tukea myös sitomalla esimerkiksi ARA-tukia kestäviin rakennustapoihin.

Arkkitehtien mahdollisuus vaikutta rakentamiseen ja sen laatuun on ennen ollut nykyistä suurempaa. SAFA on kollektiivin mukaan ottanut aktiivisesti kantaa rakennettuun ympäristöön.

Myös You Tell Me -toiminnalle on ollut tilausta, kertoo Savela. – Arkkitehdit eivät voi yksin koittaa pelastaa maailmaa vaan tarvitaan yhteistyötä monien eri rakennuttajatahojen kesken ja tahtoa myös muissa osapuolissa ratkaista kestävän kehityksen ongelmia juuri rakentamisessa. Yhteistyö eri alojen osaajien välillä tärkeää, ja myös muilla kuin arkkitehdeilla on kiinnostusta näitä aiheita kohtaan. Esimerkiksi Insinöörien ilmastorintama on hiljattain järjestäytynyt keskustelemaan näiden asioiden teemoilta.

Vuoropuhelua kaivattaisiinkin sekä lainsäätäjien että asiantuntijoiden välillä lisää. Lainsäädännöllä ja poliittisilla päätöksillä on todella suuri rooli. You Tell Me -kollektiivi kysyykin aiheellisesti: pureudutaanko poliittisilla päätöksillä niihin ongelmiin, joilla voidaan yrittää ratkaista rakentamisen ilmastokysymyksiä? Miten yritykset voisivat paremmin sitoutua ympäristötavoitteisiin? Huomioitavaa kuitenkin on, että suuri osa vallasta ja vastuusta on myös tilaajilla ja rakennuttajilla siitä, minkälaisia rakennuksia me tulevaisuudessa käytämme, rakennamme ja katselemme.

Löytyykö kaikilta rakentamisen osapuolilta tahtoa, halua ja ymmärrystä näiden asioiden pohdintaan, kysyy Savela. Samalla hän toteaa, etteivät ympäristöasiat saisi olla vain lisättävä osa, vaan lähtökohta. Lainsäädäntö asettaa pelisäännöt, eivätkä asiat ole yksittäisten yritysten käsissä, vaan oletuksena olisi, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä.

Tilaajan vastuu

Tiedottamalla aiheesta ja kertomalla mitä haittoja epäkestävät rakennustavat aiheuttavat voisi mahdollisesti lisätä ei-ammattilaisten kiinnostusta kestävää rakentamista kohtaan, kertovat Jänkälä, Tuupainen ja Savela. Aiheen käsittelyä julkisuudessa tulisi lisätä, jotta tietoisuus asiasta leviää myös rakennusten mahdollisille tilaajille.

Rakennettu ympäristö tuottaa arvioiden mukaan 30–40 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä, mutta aiheesta keskustellaan verraten vähän, jos verrataan esimerkiksi keskustelun määrään lentämisestä tai muovipilleistä, joiden päästöjen osuus on rakentamiseen verrattuna erittäin vähäinen.

Toteutuskelpoisten kestävän rakentamisen vaihtoehtojen esittely olisi tärkeää, jotta myös ei-ammattilaiset ymmärtävät, että olemassa olevia ratkaisuja jo löytyy, tähdentävät Jänkälä, Tuupainen ja Savela yhteen ääneen. – Tämän takia näitä asioita olisi hyvä saattaa yleiseen tietoon ja keskusteluun, että asiakkaat osaisivat myös vaatia rakennuttamiselta näitä kestävämpiä arvoja ja lisätä heidän tietouttaan, sanoo Jänkälä.

Kiinnostavia kestävän kehityksen rakennusmalleja löytyy myös Suomesta. Esimerkkeinä he kertovat muun muassa savirakentamisen koulutusohjelman ja massiiviolkielementit. Myös olkielementtitekniikalla päästään nykyisin jo kolmen kerroksen korkeuteen, joten tekniikka voisi soveltua julkisiinkin kohteisiin tai pienkerrostalorakentamiseen.

Korjausrakentaminen ja modernin rakennuskannan säilyttäminen

Jänkälän mukaan myös kunnallisella puolella on paljon vastuuta rakentamiseen liittyvissä asioissa. Kunnat voisivat tilata korjausrakentamista sen sijaan, että puretaan kaikki uudisrakentamisen tieltä. Korjausrakentamisesta pitäisi ehkä olla enemmän asiaa myös koulutuspuolella, erityisesti meidän nuoremmasta rakennuskannastamme.

Modernismin rakennuskannasta pitäisi saada enemmän tutkimustietoa, siitä miten tätä rakennuskantaa huolletaan ja korjataan. Rakennusvaiheessa ei ollut vielä kokemusta siitä miten silloiset uudet rakennusmenetelmät kestävät aikaa. Tällaisella hiiliaikataululla pitäisi alkaa miettiä, miten saamme näitä ehkä toivottomiakin rakennuksia pelastettua, miettii Jänkälä.

Periaatteessahan 80-luvun talotkin ovat rakennusperintöä ja ovat sinällään arvokkaita, koska niihin on sitoutunut jo paljon energiaa, luonnonvaroja ja materiaalia sekä rahallista pääomaa. Rakennuksista tulee ajan myötä osa kulttuuriperintöä, osa ihmisten muistoja, ja onhan rakennuksen purkamisella aina jokin vaikutus tähän kaikkeen. Olisi hyvä aika kyseenalaistaa tätäkin käytäntöä, ettei heti purettaisi, vaan tutkittaisi, miten rakennuksen saa pidettyä käytössä.

Ympäristöministeriön tiedotteessa Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen pitää Euroopan komission julkaisemaa Renovation Wave -nimistä korjausrakentamisen aloitetta tarpeellisena ja ajankohtaisena avauksena. Ehdotuksessa esitetään joukko toimia ja tavoitteita, joilla pyritään parantamaan Euroopan nykyisen rakennuskannan energiatehokkuutta.

– Komission aloite ”peruskorjausten aallosta” Euroopassa on erittäin tervetullut ja ajankohtainen. Energiatehokas ja vähähiilinen rakennuskanta tukee kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamista, ja remontit voivat tuoda kipeästi kaivattua työtä koronakriisin seurauksien kanssa kamppailevaan Eurooppaan, Mikkonen kuvaa. – Hyväkuntoisissa, energiapiheissä ja terveellisissä rakennuksissa on myös mukava asua ja asumiskustannukset pysyvät kohtuullisina”, Mikkonen jatkaa.

Rakennussuojelu osana hiilineutraalia Suomea

Suurin osa Suomen asuntokannasta on rakennettu 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla, ja nämä rakennukset ovat nyt peruskorjausiässä. Usein taloudellisesti houkuttelevampi vaihtoehto voi olla purkaa olemassa oleva rakennus ja rakentaa uusi ja “tehokkaampi” tilalle, sillä vanhan korjaamisen ei nähdä maksavan itseään takaisin.

Rinnakkaisten ympäristökriisien (ilmastonmuutos, resurssien hupeneminen, biodiversiteettikato) kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että rakennuksia huolletaan ja korjataan sen sijaan, että vanha rakennus puretaan uuden “kestävämmän” rakennuksen tieltä. Savela kertoo, että kollektiivin jäsenet ovat keskustelleet asiantuntijoiden kanssa jo näistä aiheista.

Korjausrakentaminen pitäisi saada myös riittävän houkuttelevaksi. Nykyään purkaminen voi olla taloudellisesti houkuttelevampaa, kuin massiiviseen peruskorjaukseen lähteminen. Tuupaisen mukaan nykyisin on huomattavasti tarkempia mittauskeinoja ja apuvälineitä työskentelyyn, kuten esimerkiksi 3D-mittaus eli pistepilvimittaus. Mittausten avulla korjattavien kohteiden tietomallinnus ja sitä myöten projektin hallinta saattaa toimia paremmin.

Rakennussuojelussa ei ole kyse vain esteettisistä arvoista, vaan myös välttämättömyydestä – rakennukset eivät ole kertakäyttötavaroita. Toki 1960-luvulta lähtien rakennetuissa rakennuksissa on mukana toivottomiakin tapauksia. Näissä tapauksissa “purkavassa uudisrakentamisessa” on vaadittava uusilta rakennuksilta huomattavasti korkeampaa ja kestävämpää laatua. Lisäksi ennen purkamista tulisi tutkia, onko esimerkiksi rakennuksen runko mahdollista säilyttää, vaikka muut rakenneosat pitäisi uusia. 

Rakenteellisilla ratkaisuilla edistetään käyttöikää

Tuupainen ehdottaa rakentamisen miettimistä myös tiloja ajatellen ja palveluiden kautta ja pystytäänkö näitä toimia hajauttamaan jo olemassa oleviin rakennuksiin. Olemassa olevien rakennusten käyttötarkoituksen muutosta voitaisiin tutkia lisää esim. palveluarkkitehtuurin avulla. Tarvitseeko rakentaa uutta rakennusta, jos toiminnot voitaisiin sijoittaa olemassa oleviin tiloihin lähialueella?

Esimerkiksi Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki ovat kehittäneet yhdessä Koulu palveluna – School as a Service -palveluarkkitehtuurin konseptia. Kansainvälisestikin huomiota herättävä kokeilu tutkii tilankäytön tehostamista, kun tilat joustavat ja opetuksessa hyödynnetään myös muuta ympäristöä. Myös yritykset on kutsuttu mukaan kehittämään innovatiivisia oppimista edistäviä ratkaisuja.

Uusien rakennustekniikoiden ja käytäntöjen muodostuminen vaatii aikaa, ja uudenlaisten järjestelmien käyttöönotto ei ole heti taloudellisesti tuottavaa verrattuna pitkään käytössä olleille ja optimoiduille ratkaisuille. Kuitenkin uudenlaiset ratkaisut normalisoituvat kokeilujen ja pioneerikohteiden kautta, kertovat kollektiivin jäsenet.

Ekologisuudesta kannattavaa

Kärjistäen tulevaisuudessa voisi olla niin, että epäekologinen rakentaminen on kallista, jolloin se ei olisi kannattavaa. Tällöin jos kaikki rakentaminen olisi lähtökohtaisesti ekologista, voitaisiin alkaa puhua epäekologisista rakennuksista poikkeuksena. Tästä puhui myös SAFA:n kestävän kehityksen alaosasto Eko-SAFA. Kestävyys ei ole päälle liimattu korulause, vaan elintärkeä vaatimus kaikelle toiminnallemme tästä eteenpäin, lopettavat Jänkälä, Tuupainen ja Savela.


Haastateltavina arkkitehtuurin maisteriopiskelijat Matti Jänkälä, Emel Tuupainen ja Emma Savela You Tell Me -kollektiivista. Mukana haastattelun valmistelussa ja taustoittamisessa kollektiivin jäsen Joonas Parviainen.

 
Päivitetty
21.10.2020